keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulubonus 1/3 ~ Virtaavaa tajuntaa

Hyvää jouluaatonaaton (on se hieno sana juu) iltaa kaikille. Oon vahvasti sitä mieltä, että en kykene händläämään lomaa ilman jotain kosketusta teatteriin, joten tulin nyt sitten tähän kirjoittamaan tietämättä oikeastaan yhtään, mitä meinaan sanoa. Ehkä mä nyt vaan annan ajatuksen virrata, katsotaan millainen romaani tästä tulee.

Hyvää joulua. Ei kuitenkaan välttämättä sellaista joulua, joka on muiden mielestä hyvä. Ei sellaista joulua, jossa mennään muiden traditioiden mukaisesti. Ei sellaista joulua, jossa koko ajan täytyy miettiä, onko varmasti riittävän hyvä. Jouluna ei kenenkään pitäisi joutua miettimään, onko tarpeeksi hyvä tai riittääkö se, mitä tekee. Ei ole oikein, että joulun henki syntyy epävarmuudesta ja siitä, ettei oikein tiedä miten päin olla. Jouluna ei pitäisi pohtia, vetääkö talossa vai hohkaako kylmyys sittenkin ihmisten sisältä.

En mä tiedä. Kun mä sanon hyvää joulua, mä ihan oikeasti tarkoitan sitä. Mä haluan että just sulla on hyvä joulu. Joulu ja joulua, paljon hyvää joulua. Sellaista joulua, että se on just sun mielestä hyvä. Sellaista joulua, johon olet saanut itse luoda omat perinteet, joita voit noudattaa jos vaan haluat. Sellaista joulua, jossa tiedät koko ajan että kaikki on hyvin, ja että joulu on ihan oikeasti hyvä, eikä se ole vain toivotus joka karkaa huulilta puolihuolimattomasti. Joulu syntyy siitä, että vaikka talossa vetäisikin, jostain mielen perukoilta kumpuaa lämpöä.

Ympäri maailmaa on perheitä, joilla ei ole varaa juhlia joulua niin kuin meillä. Suomessakin on vähävaraisia ihmisiä. En oo ikinä kuitenkaan ymmärtänyt, miksi nimenomaan jouluna asiasta keskustellaan ja siitä välitetään, vaikka onhan se hienoa että näille ihmisille koetetaan saada vuoteen kohokohta. Eikö kuitenkin olisi parempi miettiä ihan jokaisen vuoden päivän kannalta, eikä vain sen yhden illan?

”Ostakaa joulukoristeita!” hän sanoo, ojentaen pahvilaatikkoa minua kohti. Joudun kumartumaan, että näkisin mitä laatikossa on, niin lyhyt sen kantaja on. Pienet pitsiset lumihiutaleetkin näyttävät värjöttelevän kylmässä, eikä niiden tekijän pieniä sormia ole suojaamassa minkäänlaisia hanskoja.
”Paljonko?” kysyn kaivaessani rahapussia laukustani. On jouluaaton aatto, kello on vaikka kuinka paljon.
”Eurolla yksi, seitsemällä eurolla saa kymmenen”, lapsen ääni vastaa huivin uumenista. Sanaakaan sanomatta otan kahdenkympin setelin lompakostani ja ojennan sen tytölle. Enkä minä oikeasti joulukoristeita tarvitse. Tulee tunne, etten oikeastaan tarvitse yhtään mitään niin paljon kuin tuo tyttö tarvitsisi hanskoja.

Joskus me unohdetaan se paljonpuhuttu joulun sanoma. En ikinä oo ihan täysin tajunnu, että mikä se joulun sanoma loppujen lopuksi on, mutta jotain hyvää ja kaunista kuitenkin. Jotain sellaista, että ihmiset pitävät huolta toisistaan. Jotain, mikä saa hymyn leviämään vähäosaistenkin huulille. Jotain sellaista mikä saa ihmiset kuulumaan yhteen. Miten tää kaikki sitten liittyy teatteriin? (nyt tulee sitten taas huonosti suunniteltu ja kömpelöllä arkkitehtuurilla toteutettu aasinsilta, koska tämä kaikki on ollut vain tajunnanvirtaa ja nyt vasta rupesin itsekin miettimään miten tää liittyy mihinkään)

Teatteri on oikeastaan vähän niin kuin tiivistelmä joulun sanomaa (look at me I'm genius). Se on rakkautta, hyviä tekoja ja rauhaa. Älkää nyt käsittäkö väärin, mä en todellakaan puhu sellaisesta rauhasta että istutaan harmonisessa ringissä joogaamassa ja juomassa teetä samalla kun keskustellaan sivistyneesti taidefilosofiasta. Puhun nyt sisäisestä rauhasta. Siitä, että saa rauhassa olla oma itsensä. Siitä, että saa rauhassa tuntea kipua ja rakkautta. Sitä, että voi rauhassa ja vailla pelkoa antaa sielunsa repeytyä miljooniksi kappaleiksi ohjaajan käsissä. Siitä, että voi rauhassa kertoa, mitä mieltä on, ja voi rauhallisin mielin luottaa siihen että ympärillä olevat ihmiset ei hylkää. Siitä mun mielestä on joulussakin kysymys. Ei sen oo pakko olla absoluuttista hiljaisuutta ja harmoniaa, niin kauan kun kaikilla on hyvä olla ja saa rauhassa antaa itsensä olla just se, mitä sisimmässään on.

Sen takia mä toivotankin nyt jokaiselle hyvää joulua. Koko sydämestäni mä toivon että jokaisella teistä, jotka tätä lukee, on hyvä joulu. Me ei ehkä voida tehdä sellaista itse itsellemme, vaan joulu luodaan toisille. Sen takia joulu on mun mielestä antamisen juhlaa. Lahjojen lisäksi annetaan Joulua isolla jiillä. Hyvää joulua. Lämmintä joulua, rauhallista joulua. Ihanaa joulua. Niin parjon erilaisia jouluja jotka luo lopulta jokaiselle ihmiselle sen yhden Joulun, joka on se hyvä.

Mä en tiedä mitä mä selitän. En enää. Eikä mun tarvii, koska oon lomalla ja mun aivot lepäilee nyt tyhjennellen itseään ja valmistautuen kevääseen. Minitalviunet, vois melkein sanoa. Kooma. Talvikooma. Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois. Jos vois. Jos luoja sen mulle sois. Kulkusetkin sois. Ja ehkä muutama triangeli.

Hyvää joulua pienet ystäväni

Pinja

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Moi pitää mennä

Heipä hei, täällä kirjoittelee blogin toinen hiljainen mutta näkyvä osapuoli eli Taija thö kuvaaja. Mua ei hirveesti näy kuvissakaan kun olen aina itse siellä linssin takana. Olen siis vastannut blogin kuvallisesta puolesta, ja tämä postaus tulee olemaan ensimmäiseni että viimeiseni blogin historiassa. Nyt on tullut minun aikani poistua teatteripiireistä, tosin eihän niistä piireistä poistuta vaan ne kadonneet sielut siirtyy sieltä salin puolelta katsomoon. En tule siis jatkamaan tässä maailman parhaassa teatteriryhmässä enää joululomalta palatessa. Sydäntä raastava päätös, mutta for the sake of my own mental health se on tehtävä. Tosin pysyviä muutoksia tulee jäämään, kuten sieluttomuus ja traumaattiset muistot (thanks Heidi). En päästä teistä koskaan irti, väkipakolla tunkeudun joskus harkkoihin ja pysyn menossa mukana katsoen esitykset sekä hengaten teidän kanssa. Ette siis pääsekkään musta eroon, haha. Alempana tosi simppeli mutta niin paljon ihania muistoja sisältävä video, jossa taustalla soi neljä eri biisiä josta mulle tulee aina mieleen teatteri ja sen upee yhteisöllisyys, ystävät ja nauru. Okei.. olisko tää vuodatus nyt tässä.

Taija kuittaa. Kiitokset kaikille näistä vuosista, te ootte ja tuutte aina olemaan mulle kuin toinen perhe ♥




keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Niin hyvää parodiaa

Oikein hyvää ja rauhanomaisen kaunista iltaa jokaiselle lukijalle henkilökohtaisesti ja tasapuolisesti


Pinja tässä taas, eilen vietettyjen teatterin pikkujoulujen jälkeisissä fiiliksissä tietokoneellaan (ignooraten täysin sen faktan, että huomenna on koulua ja että saattais olla jopa jotain juttuja tekemättä sen saralla, mut ei kiinnosta mä oon nyt lomalla koska teatteri loppu) kirjoittamassa vähän eilisen illan meiningistä.

Elikkä perinteiset pikkujoulut vietetty ja olipa taas kerran kyllä aivan äärettömän mahtavaa :D Rakastan teatterilaisia. Rakastan. Teitä. Kaikkia. Siellä oli niin paljon hilarious läppää ja hienoja esityksiä ettei mitään rajaa (y) Vuosien koulutus ei ole mennyt hukkaan. Etenkään meidän kohdallamme.

Nimittäin me teimme ensimmäistä kertaa oikein kunnolla suunnitellun pätkän näyttämölle. Käsikirjoitin sen tossa pari kolme viikkoa sitten ja ideana oli lähinnä mahdollisimman monelle vittuileminen. Tämä jalo laji toteutettiin seuraavanlaisesti; 

Miro näytteli Joonasta, joka saapui ryhmäämme suoraan armeijasta ja laittoi meidät tiukkaan kuriin (tai siltä se tuntui). Mirolla oli tätä kuria tuomassa esiin mm. kivääri. Viime vuoden kaarnalaisia (INKA OLI MESSISSÄ ♥) kidutettiin lavalla suurieleisesti kyykyttäen. Miron sisääntulo oli seuraavanlainen;
"TERVE! Olen Joonas Savolainen, tulin armeijasta! KYYYYYKKY!"

Mauno näytteli Topiasta, joka saapui ryhmäämme tänä vuonna ja laittoi meidät tiukkaan kuriin. Topiasta parodioitiin rankasti koska hän sattui kököttämään yleisössä. Mane hoiti sipsuttelun ja lihaksilla piruilun oikein mallikkaasti. Manen sisääntulo oli seuraaanlainen;
"Hyvää iltaa, Taidekoulu Estradin teatterilinjan perusopetusryhmä kuusi kuusi kuusi, mie olen Topias Myllynen ja mie näytän teille nyt pohkeeni", jonka jälkeen hän siveli pohkeitaan sensuellisti.

Ella näytteli Heidiä, joka nyt vaan on Heidi. Me vittuillaan Heidille vuosittain, miks tää vuos olis ollu poikkeus? Heidin rooli oli sekä vime vuoden että tämän vuoden puolella vain kertoa, ketä milloinkin kutsutaan lavalle ja lisäksi nauraa pilkallisesti kaikelle mitä me raukkaparat joudutaan tekemään.

Se. Onnistui. Niin. Hyvin. Ensinnäkin, meillä oli hyvä ja nokkela yleisö (syventävät tää on teille). Ei oltu ees ehditty aloittaa kun sieltä jo hurrattiin ja naurettiin Heidi-hahmolle, lisäksi Joonas-hahmo aiheutti huutonaurua koska voi olla ettei olla ainoita joilla on jänniä kokemuksia tästä hienosta miehestä. Toiseksi, vittuilukerroin oli yhden sijasta kolme, ja mikäs sen hulvattomamapaa. Kolmanneksi, roolivaatteet teki kolmikosta ihan pelottavan aidon oloiset. Neljänneksi, kaikki meni niin ku oli suunniteltu. Viidenneks, meiän ryhmä on lahjakas. Kuudenneks, käsikirjotus oli mahtava ja paras ja osaan kaiken niin kamalan hyvin ja rakastan kaikkia.

Loppuilta kului muiden esityksiä katsellessa ja piparin parissa. En jaksa nyt muuta, nukuin jo tänä aamuna taidokkaasti pommiin ja skippasin siksi aamun ekan oppitunnin, niin hyvää lukiota. Lähdenpä tästä nyt sitten eteenpäin elämässäni (kuolemassakin, oikeastaan, sitä kohtihan tässä on menty kohta 17 vuotta).

Oikein hyvää joululomaa ja joulua ja joulua ja joulua kaikille ♥
Pinja


Kiväärikaveri Joonas, natsiohjaaja Heidi ja pohkeillaan piruileva Topias

maanantai 14. joulukuuta 2015

Hilipatihipparit helvettiin

Suhteellisen normaalia mutta erikoisen rauhanomaista maanantaita koko lukijapoppoolle, keitä kaikkia te ikinä sitten olettekaan. Tänään ei ollut harkkoja, mutta oli kuitenkin (koska logiikka).

Toisin sanoen ollaan vissiin ainoo porukka jolla on tällä viikolla yhet harkat, kaikki muut on jo melkein lomalla. Me ei, koska meistä piti ottaa mitat, lavastusta piti suunnitella ja onhan meillä erittäin kaunis juttunenkin huomiseksi ja sitä piti harjoitella. Käydään nyt kuitenkin tämä päivä läpi niin ettei Heidinkään tarvitse enää miettiä, mitä Miro teki ja mihin mustaa teippiä tarvittiin.

Ennen harkkojen alkua me leikittiin Kaarnaa. Tai siis tehtiin muutamia kohtauksia silleen puolitosissaan (koska ei, me ei muisteta enää vuorosanoja, helvetti sentään) ja lopulta se huipentui kohtaan, jossa Pekko tunnustaa Kaarnalle rakkautensa. Painu vittuun vitun nysvä täältä nyt, ja tönäisy. Tönäisy. Mä tönäisin Miroa, joka päätti hyppiä liioitellen ja tömähtää seinää päin. Seinää, joka on todetusti tosi heikkoa materiaalia. Seinää jossa on jo reikä koska Inka. Nyt Inka-reiän kaverina on myös oikein mallikas Miro-reikä. Tämä kaikki on videolla, josta näkyy siis erittäin selvästi että ei me mitää rikottu ja sitäpaitsi se oli Miro (tää on sukua sille kuuluisalle "en se minä ollut ja sitäpaitsi se oli vahinko"). Tultiin siihen tulokseen että a) Heidin ei tarvi tietää vielä (mut nyt se on ihan okei koska ollaan turvassa omissa kodeissamme), b) Kaarnan suuttumiskohtaukset on kirottu jollain tapaa ja c) musta teippi korjaa kaiken.

Asiaan. Tai no, ei meillä hirveesti mitään kerrottavaa tässä oo, suunniteltiin hahmoja ja niiden asuja sekä lavasteita ja niiden käyttöä. Otsikko tulee siitä, kun Heidi kertoi että;
"Nyt valmistaudutaan kevääseen ja laitetaan hilipatihipparit helvettiin." Lisäksi Heidi kertoi myös omakohtaisia kokemuksiaan tärkeistä asioimisista, kun hän oli nähnyt jotenkin ruumiinrakenteeltaan epäsuhtaisen ihmisen (sillä oli neljävuotiaan jalat ja kolmekymppisen selkä!!) ja epähuomiossa unohtanut mennä oman vuoronumeronsa tullessa tiskille. Sen jälkeen puhuttiin siitä että vartalon epäsuhtaisuus on hyvä keino rakentaa hahmoja, jolloin käytiin seuraavanlainen keskustelu.
Pinja: Kai sä tiedät ettet voi leikata oppilailta jalkoja?
Heidi: Minä leikkaan mitä vaan ja keneltä vaan, koska VOIN!
Taija: Ihan ku kaikesta ei jo leikattais tarpeeks.

Huomenna sitten teatterin pikkujoulut, Ja sitten teatterin eka puoli lukuvuotta on ohi. Mä en nyt ihan tiie että mitä joululomalla tapahtuu, mutta on erittäin mahdollista että tänne ilmestyy julkaisuja (hmm, sanotaanko vaikka että kahdesta neljään postausta koska en malta pitää näppejäni erossa tästä), ja on erittän mahdollista että ne ovat tai eivät ole jo valmiina. Sitä ei moni tiedä, harva arvaa ja lopuille ei kerrota. Huomiseen, kullanmurut ♥

Pinja (aka Pimbels, Pimbuktu, Pimbelsson jne. t. Jemina)

maanantai 7. joulukuuta 2015

Mun sydämessä veitset kääntyy

Iltaa. Otsikko kertoo tasan tarkkaan vain ja ainoastaan sen, että kyseinen kappale soi viime vuodelta tutun Inkan ansiosta päässäni erittäin epämiellyttävästi sekaisin Finlandiahymnin, Apulannan biisien ja muutaman jeesuslaulun kanssa. Sillä ei siis ole mitään tekemistä oman sydämeni kanssa, eikä se myöskään olisi millään lailla mahdollista, kun en kyseistä elintä varsinaisesti edes omista. Ja jos omistankin, se pumppaa veren lisäksi myös jotain todella äänekästä (sellaista äänekästä joka huutaa että sun pitäis tehdä jotain eikä vaan istua senkin laiskimus) päätellen aivojeni valtaisasta jyskytyksestä, joka ei etenkään nukkumaanmenoaikaan ota loppuakseen. Sattuu.

Siitä päästäänkin tämän päivän sattumuksiin (ottakaa huomioon niin tökerösti rakennettu aasinsilta, että eläinparka putosi jokheen jo ensimmäisten askelten jälkeen. RIP aasi), joita ei juurikaan ollut. Treenailtiin pikkujouluohjelmaa ekat 45 minuuttia, kunhan pääsin pois verhoista johon olin mennyt istumaan ja kuuntelemaan musiikkia koska mielipuolisuus, ahdistus, olemassaolo ja elämä. Tän jälkeen Heidi esitteli meille esityskauden lämppää (moi esityskauteen on puol vuotta) jossa ensin hinkataan itseämme, sitten hakataan itseämme ja sen jälkeen voimakkaasti hipelöidään itseämme.

Sitten kuunneltiin biisejä joita Heidi oli valinnut näytelmää varten ja säädettiin niiden kanssa. Ilmeisesti näytti hienolta, paha sanoa kun olin lavalla mutta no anyways se myös oli kivaa. Enää ei oikein tuu ees ajatelleeks et kuinka paska tanssija oikeesti oon, sitä vaan hytkyy eteenpäin sillee lol ei kiinnosta enää, koska mikään ei kiinnosta (tässä leikin välinpitämätöntä, vaikka suurin ongelmani taitaakin yleismaailmalisesti olla epätodellisen tunnollisuuteni äärirajat).

Keskiviikkona on elämäni ensimmäinen kerta kun en ole teatteriharkoissa. Ensimmäinen kerta tämän neljän ja puolen vuoden aikana. Tähän asti oon ilmeisesti raahautunu teatterille kuoleman kielissäkin, mutta nyt olen toisaalla tekemässä taidetta (joten kyseessä ei ole RIKOS vaan enemmänkin korvaava teatterikerta, onhan mulla siinä sellanen noin viiden sekuntin näyttelijämomentti kun saadaan kaikki vuorotellen katsoa yleisöön) joten postausta ei keskiviikkona tule.

Tämä postaus oli kuin syvä huokaus; suoraan sydämestä mutta äärimmäisen masentava. Tämä oli kuin talven ensimmäinen lumihiutale; uniikki, mutta myöskin epämiellyttävän märkä (häh). Postaus oli kuin auringon häikäisevä säde; ihan nätti, mutta silti ajoittain sitä toivoo olevansa sokee ettei tarvis nähdä sitä. Kuin finlandiahymnin korkein kohta huomisessa Sibelius-konsertissa; naamioitu laadukkaan kauniiksi mutta tosiasiassa päätöntä kiljumista epävireessä. Kuin valokuva, jota tässä ei ole; parempi mielikuvissasi kuin todellisuudessa. Kuin ankara vitutus; olemassa mutta taitavasti peitelty sanahelinään.

Elämä on kuin suklaarasia; puolet sisällöstä on sellaista mitä et halua, terveisin Inka
Pinja

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kurkkuja ja venyvää liikettä

Hyvin hyvää iltaa

En tänään ehkä kykene hirveeseen deep shittiin koska eräs minun toverini käy tässä samalla kanssani keskustelua matemaattis-teoreettisista ja käytännönläheisistä tilastollisista todenäköisyyksistä, ja kumpikaan meistä ei ymmärrä sanaakaan toisen puheesta (hän on se teoreettinen ja mä näen esimerkkitilanteet käytännössä). Siksi siis lyhyys ja mahdollinen huono laatu.

Heidi halus että me kävellään, hypitään, kontataan ja ryömitään pitkin salia niin että toinen estää. Tai kannustaa. En hirveästi nauti estelemisestä, muttä toisaalta se oli kyllä ihan hauskaa kun siinä sit käytettiin just sitä fyysisyyttä mitä tehdään tänä vuonna tosiaankin oikein olan takaa. Tehtiin myös vanhaa tuttua harjoitusta, missä kolme tai neljä ihmistä seisoi salin keskellä silmät sidottuina ja muut yrittivät mennä ohitse ilman että nuo keskelläolijat sitte saa koskettua niihin. Tämän tarkoituksena on keskittyä kuuntelemaan ja terävöittää aistit, ja se melkein onnistuikin ajoittain.

Sen jälkeen jakauduttiin ryhmiin ja sillä välin kun Miroa ja Sannia käytettiin julistekuvauksissa, me muut tehtiin kohtauksia. Joissa... Tapahtui asioita. Heidin käsky oli, että meidän pitää saada villimpiä ideoita kuin se, koska muuten on korkee aika huolestua. Ja ehdotti, että käytetään kurkkuja (koska.. kurkut?) No, eka ryhmä käyttikin sit vesipullokurkkuja (mikä oli mun mielestä genius koska kurkku on käytännössä pelkkää vettä) Kaino-Vienon säikyttelemiseen. Minä, Sulo ja Tinja tehtiin ebin Eliittikumppanin ja Pornhubin sekoitus, josta ei sen enempää tässä kannata ehkä kertoa. Kolmas porukka teki oikein kauniin kohtauksen myöskin, siinä päähenkilömme oli koneella ja kiskottiin mukaan internetin ihmeelliseen maailmaan.

Harkkojen lopuksi tehtiin myös erilaisia tapoja liikkua. Heiluva, hakkaava ja venyvä liike, joista on videomateriaalia meidän instagramissamme jota päivitetään kivasti aina parin viikon välein, ja aina kun päivitetään niin silloin spämmätään häpeilemättä. Sorry not sorry.

Kauniita öitä ja hyvää unta
Pinja

Priceless ilmeet ja täydellinen kuvaus harjoituksesta
"Oho oho, aikamoinen puuma... Vaik meil onki vuosi ikäeroo, ni eiku iskemää kiinni vaa!" t. Jonne 12w
Vieno-Kaino ja Kaino-Vieno, sukupuolettomat ja syrjäytyneet nysvät
...niin hyvää julistetta
#artsy #finnishunisexmonster

maanantai 30. marraskuuta 2015

Sulo on homoseksuaali ja en edes keksi toista osaa otsikkoon

Iltaa. Löydän jälleen itseni istumasta tietokoneen äärestä ja miettimästä päätäni puhki. Mitä ihmettä me taas tehtiin? Miks en muista mitään? Vai eikö me tehty kun ihan kolmea tai neljää asiaa? Wat is dis madness? Am I mad? Or is it just the world? (Mä olen edelleen osittain viime viikon fiiliksissä, tais jäädä elinikäiset traumat siitä sitten. Mikäs sen mukavampaa kun miettiä päivittäin maailman pahuutta ja saada koko ajan lisää buustausta siihen eri oppiaineista ja ympäristöstä.)

Anywayyys. Alotettiin sillä, että Heidi pyörähti pikaisesti ovesta sisään, käski meidän käydä miettimään nimiehdotuksia näytelmälle ja lähti sitten itse kahville. Saatiin aikaan kymmenen erittäin kaunista nimivaihtoehtoa, joista yhtä en saatana muista. Vähän häiritsee, mutta lisään sen tänne jos joku jossain vaiheessa sen sattuu muistamaan. En jaksa nyt kysyä chatissakaan, moi olen laiska. Mutta mulla on oikeestaan semitarkka aikataulu, ja mulla on enää kahdeksan minuuttia aikaa tän kirjottamiseen, jonka jälkeen alkaa noin puolentoista tunnin opiskelujakso jota ei sovi missata. Ei kuitenkaa siitä enempää, tässä nyt sitten yhdeksän kymmenestä nimivaihtoehdosta;

Laatikkolapsi
Somefobia
Somenatsit
Ei se mitää kuha somettaa (tai vastaava?)
Vienosti kainostellen
Kuha ei turhia kainostele
Niin kuin luonto minut tarkoitti
Sulo on homoseksuaali (nope, not gonna explain this)
Nobody to SOME-buddy

Näistä päädyttiin ilmeisesti tuohon viimeisimpään, koska well that's genius. Sitten jatkettiin kävelemällä tilassa, tekemällä taputus- ja tömistelyjuttusia ja jakautumalla kahtia tekemään kohtauksia, jossa hyödynnettiin tasapainoharjoitusta joka tehtiin ennen sitä. Nättii settii. Ja näin poispäin. Taija ei tänään ollut paikalla, niin kuin ei muutama muukaan, mutta mainitsin Taijan erikseen koska hänen poissaolollaan loistamisensa näkyy tässä blogissa sillä tavalla, että kuvia ei tästä harkkakerrasta ole.

Oikein miellyttävää illanjatkoa toivottaa
Pinja

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Fysiikan lakien rikkomista ja lauma Adolfeja

Iltaa

Ohjaajamme pyynnöstä aion nyt tehdä sivistyneen postauksen tämän päivän harjoituksista. Toivon myös syvästi, että aivojeni sisällä mylläävä yhteiskunnallisia asioita käsittelevä kriisi ja ahdistus ei paista pahasti kirjoituksestani läpi (näin jälkeenpäin täytyy sanoa että oho ehkä se vähän paistaa).

Tänään oli jälleen Tupsua, ja yllättävää kyllä, en keksi tästä mitään muuta sanottavaa. Toisin sanoen meni ihan hyvin, vaikka olikin aika hämmentäviä X-hyppyjä siinä yhdessä kohdassa.
"Tämä perustuu fysiikkaan", terveisin Topias. Millähän fysiikan lailla se selittää, että se pystyy leijailemaan ilmassa, tekemään jaloillaan juttuja ja sitten laskeutumaan smoothisti alas?

Tämän jälkeen Heidi halusi, että piirretään kaikki itsellemme Hitler-viikset (sori nyt mutta kun tätä ei voi sanoa millään muulla tavalla, koska näin se asia on). Viikset antoivat meille oikeuden sanoa aivan mitä tahansa, ja sitä lähdettiin sitten viemään eteenpäin. Tehtiin ristiriitaa liikkeen ja puheen välille, nin että joku hyppelehti keijukaismaisesti yleisön eteen vain sanoakseen, että kaikkien uskontojen edustajat pitäisi tappaa ja heidän lapsistaan raiskata usko pois. Tästä harjoituksesta tehtiin noin miljoona (ainakin kolme) eri variaatiota.

On varmaan sanomattakin selvää (rivien välistä luettuna asenteeni ilmenee aika kivasti) että mä en tykännyt tosta ollenkaan. Oli kohta, jossa minä ja syventävien Nea marssittiin ulos salista, ei vaan jumalauta kyetty enää sanomaan yhtäkään tollasta asiaa, ei vitsillä eikä roolissa eikä mitenkään. Mä en tiie muista, mut mä ajattelen aivan liikaa. Silloinkin kun sitä 'lievennettiin' muuttamalla ne sairaat asiat jotenki vitsikkäiksi, osa oli yhä ihan järkyttävän julmia. Ja tuli vaan aina niistä 'uhreista' sellanen avuton, traaginen ja ahdistava mielikuva.
"Annetaan kädettömille lapsille paljon sellasia leluja, joilla ne ei voi leikkiä!" ETHÄN SÄ VOI TEHDÄ NOIN HERRAJUMALA MITÄ.
"Kuiskataan salaisuuksia kuurojen korviin!" Eka ajatushan tosta oli, et eihän ne siitä kärsi, mut... Ne näkee kun kumarrut kuiskaamaan, ja jos oot sanonu etukäteen ja ne on lukenu huulilta että aiot kertoa salaisuuden... Äääää julmaa väärin vastoin moraalejani.

Eikä kukaan tietenkään tosissaan niitä asioita sanonut. Ei kukaan tarkoittanu niitä, ja me ollaan näyttelijöitä. Mä tiedän että mun pitäis pystyä, mutta mä en silti pystyny, ja sekin on ahdistavaa. Tai siis, kyllähän mä tein mitä käskettiin ja sanoin niitä juttuja, mutta kun se paistaa aina kilometrien päähän jos ei oo täysillä mukana. Ja se on raivostuttavaa, ja olis pitänyt yrittää kovemmin. Mut joku tossa oli syvästi vastoin kaikkea, mitä ajattelen, kaikkea, mitä oon ja... no, kaikkea. En kyenny nauramaan ja heittämään kaikkea läpäks niinku muut pysty, kertonee luonteen riittämättömyydestä tai yliherkkyydestä tässä kohtaa ._. Sanottakoon kuitenkin, että pari viikkoa sitten koulun teatteri-ilmaisussa ahdistuin myöskin, kun jouduin esittämään terroristia ja tehtiin erilaisia kohtauksia Pariisin iskuista. Ehkä en vaan händlää maailmaa ja tää johtuu siitä.

Nyt oon sitten pari tuntia tuijotellut seiniä ja miettinyt, miten pahasti ihmiskunta on oikeesti vinksallaan. Miten paljon pahuutta voi mahtua yhdelle planeetalle. Miten kaikki se pahuus voi olla yhden lajin aikaansaamaa, yhden ainoan lajin, jonka edustajat kääntyy toisiaan vastaan? Mitä pitää tehdä, voiko tehdä mitään? Onko jo ajauduttu siihen tilanteeseen, että evoluutio on muovannut ihmiskunnan aivot sellaisiksi että koskaan ei voi tyytyä mihinkään? Jos näin on, milloin kaikki loppuu? Milloin ihmiskunta tappaa itsensä sukupuuttoon, tai mikä ihmisryhmä jää viimeiseksi maan päällä olevaksi ryhmäksi? Entä jos se ryhmä alkaakin lisääntyä, ja tuhannen vuoden päästä tilanne on sama, koska ihmiset ovat jälleen levinneet ja saaneet uusia ajattelutapoja ympäri maailmaa? Ja tärkeintä kaikista... Miten mä nukun ens yönä ollenkaan?!

Loppukevennykseksi jälleen Heidin lausahduksia;
"Mirossa on jotain Adolfia! Miro on polveutunut Hitlerin kuukautisverivanasta!"
"Munasarjani repeävät hämmästyksestä."
"Siitä blogista tulee käsitys, että oon lapsia hyväksikäyttävä perverssi! Opintokaveritkin kuittailee, että oon taas ollu niiiin pedagoginen!"

Hyvää (?) yötä jokaiselle tasapuolisesti (myös Heidin opintokavereille ja mahdollisesti Helsingin Kaarnan porukalle ja sit kaikille muille randomeille myös, jännittävää että tätä todella lukee muutkin kuin sisäpiirin jengi), anteeksi että tämä postaus karkasi käsistä kriisini takia, kauniita unia ♥
Pinja

Aamen (ja credits menee tänne)

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kuumat aallot tappaa meidät eikä muutenkaa mitään häpyy

Suorastaan erinomaista juuri tätä hetkeä joka ikiselle :3

Eilen maanantaina harkoissa meillä erittäin hämmentävää meininkiä oli. Leikimme lämppänä pitkästä aikaa chico-chicoa (älkää nyt saatana ees yrittäkö sanoa että miten se kuuluisi kirjoittaa) eli hysteerisen kaoottista tuolileikkiä. Toimi ihan suhteellisen, jopa yllättävänkin hyvin ajoittain :D

Tämän jälkeen teimme sivistyneen ringin penkeistä ja kävimme keskustelemaan... Sivistyneesti. Heidi aloitti kertomalla senioriryhmän kuulumisia, josta siirryimme smoothisti oman julisteemme suunnitteluun. Siitä päästiin kätevästi miettimään draaman kaarta.

Eilen Heidi oli kyllä jotenkin todella suuresti sekaisin ja vauhdissa. Kun päästiin yli sen kuumista aalloista, tultiin siihen tulokseen, että Vieno-Kainolla on sielunkumppani, Kaino-Vieno (joka sitten muotoutui lopulta Cain-Wieniksi, saksalaisella aksentilla), jonka kanssa hän kohtaa näytelmän aikana. Molemmat pukeutuvat pelkkiin itse virkkaamiinsa villavaatteisiin (alusvaatteita myöten) ja ovat antisosiaalisia rasvalettiterroristeja.

Terroristeja sen takia, että Heidi päätti vetää näytelmään mukaan myös päivän polttavat puheenaiheet. Tässä sivistyneen, vakavan ohjaajamme näkemyksiä tulevasta näytelmästä näin suurin piirtein; 
Vieno-Kaino ihastuu kissanpentuihin ja harkitsee liittymistä erään nimeltämainitsemattoman terroristijärjestön riveihin. Cain-Wien on saksalainen dildo jolla on Hitler-viikset ja innosta suuret silmät, ja hän polveutuu suoraan Hitlerin (kuukautis)verivanasta (selvisi, että Hitler olikin nainen). Lisäksi perustettiin poikabändi Vehkeet & Kurttu, johon kuuluvat Mane ja Leevi.

Tässä vielä Heidin kootut, aktuaaliset lausahdukset tältä erittäin hysteeriseltä päivältä;
"Mä voin käyttää mun kuumat aallot hyödykseni! WOOOOOSH ja Miroa ei enää ole!"
"Tässä meillä on kaksi... hattivattia. Ooo, ooo, ooooo! Tehdään niistä Adolfeja!"
"Voi ei mä liikutun jo ennen ku alan puhua... *käy jossain mystisessä mestassa, jonka jälkeen selittää omituisen, sairaan ideansa* Niin se mistä liikutuin oli juuri tämä että pikkuisia vauvoja lentelee pahvilaatikosta."
"Hiii kattokaa se on Happy Hitler eli Häpy Hitler!!"
"Noniin, Manella on nuo sen vehkeet tuossa, enää puuttuu Leevin kurttu!"

Also ohjaajamme haluaa PUM PAM mutta en tiedä mitä se tarkoittaa.

Näytelmämme tarkoitus on ilmiselvästi loukata jokaista jo olemassaolevaa ihmisryhmää, sekä myöskin varmasti sellaisia, joita ei ole vielä löydetty. Oikein hyvää tämän hetken jatkoa jokaiselle palleroiselle
Pinja

Vasemmalla nähtävissä julisteen pohjaa, hitlerdildoja sekä suunnitelmia, keskellä majesteettinen HEEEEEIL ja oikealla ainoa todellinen Häpy Hitler

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Sadan kilon säkki ja Saana = tunturi Lapissa

Fun from the beginning

Tänään meillä oli taas Topiasta, joka tarkoitti sitä, että toveri Tupsu näytti, kuinka vittuillaan pohjelihaksilla, kertoi kaiken olevan 'ihan iisiä' ja teki lantiollaan liikkeitä, jotka saivat ohjaaja Parkkisen sanomaan hämmästyneen ihailevasti
"OU MAI GAAAAAAD!!" Lisäksi Heidi myöskin tällä kertaa kärsi meidän muiden mukana, jolloin me yksimielisesti istuttiin yleisöön ja naurettiin räkäisesti sen yrityksille. 

Keskittymispuoli hajoili tänään tuon tuostakin, koska Tinja piilotettiin tyynykasaan ovelasti, miehet sekoilivat keskenään ja näin poispäin. Myönnän itsekin sortuneeni jonkun tason valittamiseen siinä kohtaa kun, hmm, en kyllä muista mitä tehtiin mutta se sattui päähän, sieluun ja luultavasti myös johonkin erinäiseen ruumiinosaan. Sorry Tupsu.

Lopussa testailtiin tupsuasioita käsikirjoittamisessa, ja lähenneltiin sekä pyöriteltiin Vilmaa. Ja Sannia, jota Topias herrasmiesmäsesti vertasi sadan kilon säkkiin ja sai niskoilleen valtavan paskamyrskyn :D 

Lisäksi meille rantautui uusi ihminen, Saana, joka on tunturi Lapissa.

Kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa, öitä
Pinja

Täällä nähtävissä on suuri hämmennys kun 'ihan iisi' juttu on täysin mahdoton
Majesteettinen toveri Tupsu ja faces of confusion and pain
Sadan kilon säkki ja tunturi ovat tässä mukavasti nähtävillä etualalla
Huomatkaa Miron hiukset
"Sen on tarkoitus olla härskiä, seksuaalista ja perverssiä mutta ilman että tehdään mitään sellaista"
Terveisin Heidi Parkkinen joka haluaa nähtävästi hukuttaa meidät seksuaalisuuteen

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Eepillinen postaus ja itken ilosta sekä ikävästä

Hyvää iltaa

En saanut aikaiseksi tämän pidempää tekstiä, mutta onneksi muuta materiaalia on niin paljon, että se kompensoi saamattomuuttani. Eilen ja toissapäivänä vietimme aikaamme Lappeenrannan kaupungintalolla syysjuhlan merkeissä, ja meininki oli todellakin aivan yhtä eepillistä (niin kuin eeppistä mutta vielä eeppisempää) kuin aina ennenkin.

Ensinnäkin, me saatiin jälleen kosketella Mallaa ja Annia. Viime kerrasta on liikaa aikaa. Ja out of context tämä kuulostaa varsin väärältä ja häiriintyneeltä, mutta niin taitaa kuulostaa kaikki, mikä nyt sisältyy teatteriin. Toiseksi, perinteet olivat kohdillaan. Piparitaikina pysyi kuviossa. En osaa sanoa mitään. En tiedä mitä sanoa. Hyvä on, minä yritän.

Perjantaina (13. päivä, lol) oli kenraaliharkat. Kaikki sujui oikeestaan tosi hyvin näin jälkeenpäin ajatellen, mutta olin aivan totaalisessa ahdistuksessa koko sen viis tuntia minkä siellä vietin. Kaikki vaikutti tosi kaoottiselta, ihmiset keräänty ympärille ja kyseli juttuja joista vain minulla oli tieto (tai vielä pahempaa, joista en tiennyt mitään, enkä siis osannut vastata = ahdistuuuuus) ja oli vielä auki että mitkä on meiän tarkat iskut. Toisin sanoen olin koko perjantai-illan ajan hyperaktiivisessa tilassa, sataprosenttisen skarppina jokaisesta iskujen muutoksista ja lisäks ahdistunut koska mun piti olla lukemassa psykan kokeeseen (pitäis vissii olla nytteki mutta noh en voi jättää blogitekstiä tekemättä). Hyvin se silti meni.

Lauantaina oli esitykset, ja juteltiin aamulla sivistyneesti siitä, miten Miro on miehistynyt vuosien varrella (oikeastaan kesän aikana) ja Heidi sanoi, että blogiin ei saa laittaa sitä kohtaa, missä se sano yhen jutun Miron kasvamisesta, ni mä nyt sit en laita sitä tänne, vaikka tiien että nyt kaikki kuvittelee sen olevan vielä pahempaa kuin mitä se oikeesti oli, mutta ohjaajan sana on laki. Lisäks mun mielentila oli huomattavasti rauhallisempi, eikä kustu oikeestaan mitään siinä esityksessä. Keijulta lähti siivet mutta se oli varmaanki ainoo juttu mikä meni hassusti koko esityksessä :D

NONIIN. Nyt on tullut aika julkaista virallinen linkkilistaus, jossa on neljä videota jotka saavat sinut hyvälle tuulelle for sure, ja myöskin miettimään miten paljon olet missannut jos et harrasta teatteria (tai vaihtoehtoisesti ikävöimään teatterilaisia, vaikka olisit tavannut heidät eilen koska tuo kolmas video on mitä on ja se tekee hyvää sydämelle ja sielulle). Olkaapa hyvet;

Ensimmäinen video on Taijan MyDay vuodelta 2013 (nyt se on todellakin jopa nähtävissä kaikille tän linkin kautta, viimeeksi munasin sen linkkaamisen totaalisesti)


Toinen video on Taijan mai dei eiliseltä (we have grown up but we are still pretty fucked up)


Kolmas video on Tamsin ja Saaran toteuttama erittäin kaunis video (aiheutti mulle ja Ellalle "hyvällä tavalla ikävä teitä kaikkia vaikka eilen just nähtiin"- tunteen)


Neljäs video on nimeltään dem crazy kidz (eräänlainen musiikkivideo menneisyydestä jonka tein joskus reilu vuosi sitten ja jota en kai oo julkassu ikinä täällä)


"Mulla on meikit ja tolla on taitoa!"
Mane päästi sisäisen eläimensä jälleen valloilleen
Helvetin hieno tilannekuva (in which Sulo näyttää olevan erittäin done moiseen epäsyventävään toimintaan ja Saara taas on kauhuissaan kun on kehdannutkin olla noin epäsivistynyt. Miro vain hassuna poikana on valmiina nauramaan vahingoniloisesti.

torstai 12. marraskuuta 2015

Suihinotto auttaa kurkkukipuun ja kipeisiin pohkeisiin

Hyvää iltaa, kaunis maailma

Aion perinteisesti aloittaa tämän keskiviikkoisen postaukseni huomauttamalla, että en nauti varhaisiän dementiasta, joka estää mua muistamasta, mitä kaikkea harkkojen aikana on tapahtunut. Surullista. I cri evri tim.

Harkat alko Topiaksella. Alkulämppä on oikeesti ihan kiva, mutta koko päivän liikuntasaldossa se näkyy epämiellyttävänä kipuna (miellyttävä kipukin on juttu, mutta ei siitä nyt tällä kertaa enempää), etenkin kun hyppiminen ei jäänyt pelkästään siihen alkulämppäämiseen. Mut hei nyt voi jo sanoa että ei olla ihan ultimaatisen paskoja siinä, mitä tehdään. Ehkä joskus puolen vuoden päästä ollaan edistytty jo niin paljon, että päästään normaaliarvostelun alimmalle asteelle!

Seuraavaks huutoa. Hempeä musiikki, ja sit vaan piti huutaa täyttä kurkkua ku siltä tuntu. No, mullahan ei tunnetusti koskaan tunnu siltä, että pitäis huutaa, joten tehtävä oli erittäin epämieluisa, ja huusinkin itseasiassa vaan kerran molempien biisien aikana. Ja nekin huudot kuulosti aika epätoivosilta ainakin omaan korvaan. En osaa huutaa moro pitää mennä :'D Eimut en mä halua huutaa se sotii kaikkia mun ajatusmaailmoja vastaan. Jos mä huudan ni jotain on tosi pahasti vialla tai rikki tai sekaisin. Yleensä kun oon vittuuntunut, pyrin vaan olemaan jäätävä ja vetäytymään johonkin syömään suklaata (y)

Lisää hyppimistä seuras sitten, ku Heidi sai superidean että hypitään tasajalkaa ja samalla ilmaistaan tunnetiloja. Laskeskelin tossa että sen lisäks, että mulla oli tänään sekä henkisesti että fyysisesti raastavat kuntotestit koulussa, hypin tasajalkaa yhteensä n. 15 minuuttia, olin kivuliaasti kyykyssä viidestä kymmeneen minuuttiin ja lisäks venäytin sekä mun selän että mun molemmat lonkat. Jos en pääse huomenna ylös, oon todennäköisesti amputoinut mun kipeät raajani koska jos niitä ei oo, niihin ei voi sattua.

Sitte kosketeltiin itseämme ja oltiin läsnä. Ihmeteltiin hienoja ruumiinosia, joita meissä on, kuten tissit ja vähän alemmaksi, mitä sieltä löytyy... sekä etusormi. Ja lisättiin siihen kosketus ja muiden ihastelu, sekä lopulta Sannin läpsiminen. Rytmikkäästi. Ja kun se alko ääntelemään, piti perääntyä. Koska ei sosiaalisessa mediassa kukaan saa reagoida mitenkään lol.

Tän jälkeen replikointia tapahtui laatikkolapsen ympärillä. Vilma meni laatikkoon (ensin sen alle mutta laatikko oli vähän pikkuinen) istumaan ja siinä ympärillä sitten heiteltiin yksinkertaisia repliikkejä ja tehtiin hienoa kohtaus (tai ainaki mä luulen että se oli hieno, paha siitä lavalta sanoa yhtään mitään).

Sitten Heidin Hupsut Sanomiset- saldo tältä päivältä;
"Te toimitte mun ehkäisykeinona."
"Oi, kattokaa, kondomi!" (ottaa leveän pipon ja alkaa heilutella sitä)
"Ootte tyhmiä kun maksatte tästä. Ja mulle maksetaan että näen tätä. Asioita joita en haluaisi nähdä."
"Hei, en mä käskeny teitä lyömään Sannia. Mä käskin teitä läpsäisemään niin että tulee ääni."

Otsikko liittyy tähän koska ihmisiltä lähti ääni ja kerroin sit Heidille että kuulemma suihinotto auttaa tälläisissä tilanteissa, jolloin hän vetosi siihen että olemme hänen ehkäisykeinonsa (eih näin just koko ryhmän kääriytyneenä kondomipaketteihin) jolloin ystävällisesti huomautin että;
"Siit ei voi tulla raskaaks." T. Kaarna. Ja samalla mietiskeltiin leffailtaa, jossa katsottaisiin Kaarna, Zoo ja Senga Sengana vielä kerran, tällä kertaa tosin videolta. Sounds like fun :D

Moi pitää mennä
Pinja

Tams näyttää vähän kärsivältä, vaikka oikeesti kärsimys oli enemmän, suorastaan helvetillistä
"Siinä on toinen ihminen, ja silläkin on kädet. Voiskohan niitä koskettaa, voisko niistä ottaa kiinni?"
Niin hyvejä käsejä
"Rummuttakaa sitä."
Hei olen Vieno-Kaino ja olen laatikkolapsi

maanantai 9. marraskuuta 2015

Nakkeja + lihapiirakoita puistonpenkillä ja miroveelogaa00

Tänään meillä harkoissa oli oikein mukava tunnelma, mutta varsinaisesti mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut. Viikonloppuna on syysjuhla, perjantaina on siis kenraaliharjoitukset LPR-salissa, sieltä todennäköisesti jonkuntasoista selostusta (ja jos Taija olisi kiltti ja kultainen, se kuvais sit lauantaista samanlaisen MyDayn ku vuonna 2013, eli tämän, ihan vaan tätä blogia varten). Lisäks varmaan myös lauantaista ihan tekstillistä selostusta, jos suinkin kykenen, ja noin 69% todennäköisyydella valokuvia.

Tänään tosiaan tehtiin taas kohtauksia sosiaalisen median maailmassa, ja sen seurauksena lavalla nähtiin kuinka Miro sekä Mane halusivat työntää nakkinsa Tinjan lihapiirakkaan, dementoitunut kuurosokea mummo unohti ruokkia lapsenlapsensa ja habbobileet päättyivät peeloiluun.

Tässä postauksessa ei ole siis mitään muuta ideaa kuin seuraava video, joka käsittelee harkkoja ennen tapahtunutta asiaa. Miro, ihana pikku otus ryhmästämme, päätti tehdä toisen vlogivideonsa ja antoi luvan julkaista sen youtubeen. Aattelin nyt sit linkata sen tänne kans, vaikka laatu nyt onki mitä on. Älkää olko liian tuomitsevia Mirolle ku se vasta alottelee tätä vlogailua :3 Se ei kuitenkaa oo enää yhtä helari ja babyface ku tossa 2013 kuvatussa videossa :DD


Näemme keskiviikkona, byes
Pinja

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kissoja, Wällyn lipomista ja paskarallia kolmelta aamuyöstä

Tiiettekö miten paljon mua sapettaa että keskiviikon harkat on niin pitkät, etten honestly muista kaikkea superhasusta, mitä on tapahtunut.

Kaikki kuitenkin alkoi siinä teatterisalin ulkopuolella, kun vapauduttiin toista ryhmää koskevista velvoitteistamme ja käytiin kaupassa ostamassa niin paljon hyveitä karkkeita ja muita herkkuita. Mulla oli muun muassa pizzanmakuisia riisikakkuja ja viinirypäleitä, sekä tietenkin glögiä koska no, jouluhan periaatteessa alkoi kun kuukausi vaihtui. Glögiä join äärimmäisen kauniista Wälly-mukista (Tomi Välimaa siis oli meidän ohjaajamme mun ekana ja tokana teatterivuotena, ja hänestä on yhä todisteita Estradilla, koska sieltä ei kerta kaikkiaan vaan paeta), ja jossain kohtaa Wälly-muki oli niin kuuma, että glögi suorastaan kiehui yli ja teki teatterin mikroon Punaisemeren. Lisäksi keskusteltiin siitä, kuinka tissit toimivat portaita ylösjuostessa, ja kuinka niistä siinä tilanteessa lähtee tams-tams-tams- ääni, josta myös Tamsin nimi tästä eteenpäin johtuu.

Kun sitte päästii sinne saliin asti (lopetettuamme Pinen majesteettisen, aesteettisen tatuoinnin ihastelu), Tupsu alkoi kivasti taas rääkkäämään meitä. Tehtiin samaa ku viimeeks, mutta aika paljon vikkelämpään tahtiin, ja lopulta ainakin mä tulin siihen tulokseen, että ihan ookoosti se meni ja se oli suorastaan kivaa, kun viime kerralla se meni vähän päin seiniä ja oli, no, ihan ok. Joka tapauksessa rääkki on aina rääkkiä, joten menin sit tän alkulämpän jälkeen ehdottamaan et;
"Leikitäänkö Raamattua, sä voit olla Jeesus ja me ristiinnaulitaan sut?"

Me ei leikitty Raamattua. Kinda sad, mutta jakauduttiin ryhmiin ja valittiin ryhmässä joku hassu eläinvideo, joka meidän piti liikkeellä ja äänellä tuoda näyttämölle. Mun ryhmässä oli Saara ja Ella, ja valittiin Cat Logic- video, jossa erinäiset kissaeläimet tekevät mitä hassuimpia asioita, kuten valitsevat nukkumapaikakseen pizzalaatikon, kun vieressä on kallis kissanpeti. Tiimityön tuloksena tehtiin kohtaus, jossa ensin kello kolmelta aamulla kolmen kissan järjetön paskaralli hassuja ääniä pitäen ja siitä sitten eteneminen vessaan, kissanpeteihin ja muihin.

Heidi sitten kehotti meitä viemään kissasekoilua eteenpäin, ja lopulta päädyttiin tekemään erittäin viihdyttäviä asioita lavalle Maija Vilkkumaan 'Kissavideoita' tahtiin, joka vielä vaihdettiin joksikin instrumentaaliseksi asiaksi. Oltiin siis erittäin paljon kissoja tänään.

Lisäksi tämän päivän teemoihin lukeutuivat Pain Olympics (älkääkä helvetti avatko tuota linkkiä jos ette oo valmiita menettämään ikuisesti jotain pyhää sisältänne, for reals, en kyenny ite kattoo ku ekat seittemän sekuntia joten en vastaa sisällöstä :DD), karvapallot (Tamsia yskitti, ja me ohjeistettiin sitä, että sen pitäis nuolla vähemmän karvaisia perseitä), mukin lipominen (ylikiehunut glögi piti saada irti mukista, joten vaivihkaa nuolin sitä, ja Hedi väitti että Wälly-mukin nuolemisesta voi tulla oraalisesti raskaaksi) ja pallo pois tai pallit pois (Miro pelleili pallolla ja kerroin sille et jos se ei laita palloa pois, laitan sen pallit pois).

Myös instagram kannattaa vilkaista lyhyempien pätkien vuoksi, eli @projekti_peruspoppo666
Moro sano poro
Pinja


Kun omistat kissan, et voi käydä vessassakaan yksin
Wälly-muki. Tää on muuten erittäin suuresti mun esteettistä silmääni hivelevä kuva.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Double post ja liplattavat aallot

Se kun ei jaksa varsinaisesti ees selittää mitään ihmeempiä, kunhan vaan kerron että aivoni ovat erittäin pahasti fucked up just nyt (kiitos kuuluu elämälle, koululle ja Santerille), ja et luvassa on semilyhyt tuplapostaus (lyhyt koska a. fucked up brain, b. väsyttää ja c. pitäis Heidille saada työnnettyä yks jos toinenkin juttu vielä tän illan aikana) viime keskiviikosta ja tästä päivästä.

Keskiviikkona meitä oli rääkkäämässä kaikkien suuresti rakastama Topias aka Tupsu, joka on adoptoitu meille viime vuonna läpällä, ja joka tänä  vuonna päätti sitten adoptoitua ryhmään ihan oikeasti. Tupsu vetää meille tanssijan elkein kaikenlaista 'kevyttä' ja 'ei soijaavaa' jotta meidän kehonhallintamme parantuisi. 

Treenihän on siis yhtä helvettiä. Mutta ihan kivaa. Vähän niinku elämäkin :'D Topias näytti likkeet silleen sujuvasti ja helposti, ja sit me muut kompuroitiin perässä. Ja koska ei osattu ollenkaan, Tupsu opasti meitä ja hoiti hommansa hienosti. Vaikka me kaikki oltiin sitä mieltä, että Tupsu osaa taitavasti vittuilla pelkästään sulavilla tanssijan liikkeillään, mä oon ainakin sitä mieltä että sen treeneistä on ihan oikeesti hyötyä ja ne on välillä jopa tosi kivoja (siis silloin kun ei tunnu että maailma kaatuu niskaan ja oma keho ei tottele yhtäkään käskyä). 

Tänään maanantaina käytiin läpi syysjuhlan iskut vielä kertaalleen, ja niitä mun pitäsi nyt sit käydä tekemään yksinkertaistettuun versioon Heidille pahasti vahingoittuneiden aivojeni kauhunsekaisen pyörteilyn lomassa. Ei tässä vissiin ihan hirveesti mitään tapahtunut tänään, harkat meni aika nopeesti, ja keskiviikkona sitte taas käymään toisen syysjuhlaporukan harkoissa viemässä informaatiota eteenpäin.

Otsikosta en tällä kertaa voi paljastaa oikeastaan mitään, mutta se täytyi nyt kuitenkin laittaa noin :D
Hyviä öitä, murmelit ja muut ♥

Pinja

Tässä meidän ikioma Tupsusemme osoittaa, kuinka muillakin liikkeillä, kuin keskisormella, voi vittuilla ("Tuo on vain plie, tämä on sitten grand plie mutta ei mennä siihen asti, ja noniin, hyvinhän se menee"). Takana nähtävissä uuvahtanut Mane.

"Tehkää te muut vaan tota ni mä näytän tän hienon hypyn" +Miro ei osaa ja kattoo Tamsilta mallia

perjantai 23. lokakuuta 2015

Ihmetyksiä, Iriksen kokoisia kavereita ja pari muuttujaa matkassa

Erittäin hyvää ja raivostuttavan väsynyttä iltaa kaikille. Raivostuttavan siksi, että väsymyksen ansiosta teksti tulee olemaan joko erittäin nysä, erittäin sekava tai pahimmassa tapauksessa molempia.

Tällä viikolla normiharkkoja ei siis ole ollut, vaan jokaisesta päivästä on pyhitetty klo 17.00-19.30 syysjuhlan, Ilon Värinöitä, harjoitteluun. En todellakaan muista, kuinka päivät erottuvat toisistaan, mutta ma-to käytiin kuitenkin yksi neljäsosa kerrallaan syysjuhlan ohjelma läpi, ja tänään perjantaina sitten koko höskä kahdesti jolloin aikakin piteni 16.30-20.30 (toki osa meistä oli jo kahden jälkeen estradilla).

Postauksen nimi muodostuu kolmesta osasta (tää vaikuttaa nyt tosi hyvin suunnitellulta mutta tosiasiassa keksin tän just nyt), niin kuin muodostui harjoittelukin. Kolmessa osassa aion myös tiivistää tämän kokonaisuuden tänne internetin ihmeelliseen maailmaan, jossa kaikki on hyvin, kuha osaa asiansa

Ihmetyksiä, erään kauniin pikku hiiriksen laulama biisi, kuvaa koko syysjuhlaa. On se hienoa kun iso kasa lahjakkaita ihmisiä kokoontuu viikoksi tekemään yhdessä työtä toistensa kanssa, kannustamaan ja auttamaan, ja onnistuu siinä niin hienosti. Vaikka loppuviikkoa kohden meno muuttui väsyneemmäksi ja metelin taso kasvoi, yleisössä istuvat esiintyjät harhailivat ja stunttaajia jouduttiin käyttämään, kaikki meni kuitenkin ihmeellisen hyvin. Kiitos kaikki ihmetykset :*

Iriksen kokoisia kavereita juontanee juurensa Estradin pienimpien läsnäolosta, joka teki kaikesta hauskempaa ja haastavampaa. Iris liittyy tähän lähinnä siten, että sattuu olemaan pääroolissa kauniina keijukaisena, jonka seurauksena kymmenen pikkutyttöä halus kantaa sitä reppuselässä ja olla sen kavereita. Tähän me muut todettiin vaan että "Awww, Iris on löytäny oman kokosiaan kavereita." Nyt Iris on yhtä suosittu Estradilla ku mitä se on muuallakin, good job toveri :D

Pari muuttujaa voidaan varmaan lyhentää poissaoloihin, epävarmuuteen, väsymykseen ja nättiin perjantaihin. Heidihän ei tänään ollut paikalla ollenkaan, koska, reasons, ja ihmisiä oli pitkin viikkoa poissa/myöhässä. No, tää päivä suju kyllä oikeesti hyvin, ottaen huomioon miten väsyneitä ja levottomia etenki pienimmät oli. Hyvää duunia, Aapo ja Ilona :) Itehä istuskelin koneen ääressä joka päivä ja kirjotin aivan helvetisti muistiin kaikkea, mitä ikinä vaan muutoksia tuli ja mitä tapahtui. ja tein niistä tiedostoja ja tänään vielä muokkailin ja yritin pitää itseni kasassa, mutta tietenkin heiveröisenä ihmisenä hyppäsin vartin tauon kohdalla seisomaan ja hetken kuluttua löysin itteni maasta makaamasta. Johtunee stressistä, väsymyksestä ja siitä että mun syöminen ja juominen oli vähän jääny.. No anyway, ei siin sitte, loppuilta vähän päänsärkyä ja näin, mut kokonaisuutena tää päivä ja viikko oli kaunista settiä. Kiitoksia siitoksia kaikille ♥

Pinja

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Ei muistikuvia eli ollu hupia

Moi terve joo nyt ei kykene kirjottamaan pitkää ja laadukasta eikä kuviakaan oo :)))

Elikkäs tänään oli taas keskiviikkoiset pitkät harkat, joista ei koskaan jää mieleen oikeesti paljon mitään. Tupsu oli pitämässä meille kehonhallintaharjoituksia ja tulee ilmeisesti pitämään niitä useemminkin, uhraten vapaa-aikaansa yhteisen hyvä vuoksi, HYVÄ TUPSU, KIITOS TUPSU. Jäi hyvä fiilis, vaikka mun rasittava päänsärkyni (joka muuten oikeesti on läsnä tyylii neljänä päivänä seittemästä) vähän tekiki musta sellasta vittumaista tai jotain vastaavaa äh emt. Asiaan.

Elikkäs lämppäämisen jälkeen tehtiin massana liikettä, opeteltiin hengittämään erittäin rajulla tavalla (en ees jaksanu laskea kuin moni mua vilkas merkitsevästi ku Tupsu sano et nyt hengitetään..) ja tehtiin parin kanssa hidasta liikettä. Mä en ihan oikeesti osaa kertoo tarkemmin, väsyttää niin maan perkeleesti taas vaihteeks, ja pitäis tossa yks haastattelu kirjottaa loppuun ja katella vähän tota psykaa ja näin.

Sunnuntaina Samuli Punkka pitää meille näyttelijäntyön pajan, jonne kiiruhdan isosleiriltä aikaisin aamulla ja josta (ehkä, jos Taija ottaa kameran messiin ja saa matskua) tulee kuvia sekä jonkunlainen selostus. Vähän niinku benjihyppy dramaturgiapajanki jälkeen, tosin en tiie kuin pitkästi kykenen selittämään mitä on tehty.

Eiköhä tää ollu sit tässä, moi pitää mennä
Pinja

(Ps. Tää postaus näyttää näköjään, ainakin mun silmään, vähän vittuuntuneelta/vittuilevalta, olen pahoillani. Väsymys ei ole kaveri. Oli kuitenki hyvät harkat ja ootte ihania ♥)

maanantai 5. lokakuuta 2015

Silmäluomikarvoja, miesten vallankumous ja hillohuora

Iltaa
Today on 666- show;

Silmäluomikarvat, eli minkä takia niitä ees kutsutaan ripsiksi, kun ne on ihan selvästi karvoja, jotka on kiinni silmäluomissa? Jos on kulmakarvat ja kainalokarvat, miksei oo silmäluomikarvoja? Ja millä perusteella kulmakarvat on kulmakarvat, kun eihän ne varsinaisesti oo missään kulmassa, vaan luun ulokkeessa tai vastaavaa?

Miesten vallankumous eli Taija raahas jonku toverinsa meiän ryhmään, adoptoitiin se ja otettiin se mukaan, ja nyt meillä on sitte neljä jätkää. Tämä Mikael tai Miksu tai mikä hän nyt sitten oikeasti onkaan, vaikutti kelpo mieheltä ja "sun naamasta näkee että oot teatterilainen", joten se on nyt pala (oisko se sana ehkä kuitenki osa?) ryhmäämme.

Hillohuora eli kun luomme roolihahmoja piirtämällä toistemme ääriviivoja ja kehittelemällä ominaisuuksia (kuten 'osaa soittaa kanteleella paranoidin' ja 'tutkii laattatektoniikkaateorioita, perhosia ja politiikkaa tai 'tekee huvikseen dokumentteja pölyhiukkasista'... ei ainakaan mulla mopo karannu yhtää käsistä), Heidi onnistuu tottakai valikoivan kuulonsa kanssa kuulemaan nimen Hilla ja yhdistämään sen sanaan huora, vaikka tosiasiassa sanojen välillä oli ainakin kolme puhdasta, hyvää ja täyteläistä sekuntia (nyt myös jugurttina). Tai voihan se olla että tämä liittyy nyt SKEEMOIHIN (opin tänään uuden sanan, koulu ei ole turha paikka), mutta antaa olla. Hillohuora on kuitenkin lopputulos.

Täytynee tästä lähteä antamaan työpanostani erääseen kurssiin, jolla totesin kauhukseni olevani ainoa ensimmäisen vuoden opiskelija, hyviä öitä
Pinja

Huomioikaa Tinjan upea kaksari t. Taija ♥

Kuppaa ja pippeleitä vaihteeksi

lauantai 3. lokakuuta 2015

HIV-appelsiineja ja tajunnanvirtaa

Oikein kaunista lauantai-iltaa kaikki ihanat muruset :*

Tänään oli spesiaalitapauspäivä, kun me ja suurin osa syventävistä raahauduttiin aamuyhdeksältä teatterille Tuomo Rämön pitämään dramaturgiapajaan. Oli erittäin raahautumisen arvoista, muuten, ja sitä paitsi, mikä on parempi tapa viettää lauantaita kuin ihanien ihmisten keskellä ja kirjoittaen, puhuen ja teatteria tehden?

Ensin istuttiin piiriin ja kerrottiin nimet ja syyt, miksi ollaan ylipäätään teatterilla. Sen jälkeen Tuomo pyysi meitä miettimään muiston sosiaaliseen mediaan liittyen, ja kertomaan siitä muille. Kaikki tämä meni kivasti kahvia hörppiessä ja keskittyen, rennolla fiiliksellä. Muistokierroksen jälkeen meille annettiin joku tietty kohta tai tunnetila, johon piti tarttua, ja josta piti kirjoittaa tarkempaa kuvausta yksin. Ne luettiin myös ääneen, muiden kuunnellessa silmät kiinni ja yrittäessä päästä kiinni tunteeseen tai tunnelmaan.

Epäuskoinen jännitys, kun poika kertoo ikänsä. Kädet hikosivat, jännitti. Tajuaako hän, että huijaan? Tilanne eteni, tuntui onnistuneelta ja ylpeältä. Mä olen iso tyttö ja pystyn tähän.

Sen jälkeen saatiin ohjeeksi mennä sosiaaliseen mediaan tai internettiin noin vartiksi, ja keskittyä havaintoihin, joita teimme. Vartin hiljaisuuden jälkeen meille annettiin viis minuuttia kirjottaa tajunnanvirtaa havainnoista, joita tehtiin sinä aikana, välittämättä kronologisesta järjestyksestä tai järjellisyydestä, ja sit Tuomo käski laittaa hälytyksen kännykkään puolen tunnin päähän.

Pikkusiskon whatsapp- vlogiryhmä on vähän hassu idea, mut musta on silti ihanaa kattoo sen videoita, kun se on kuitenki tosi hauska ja kaunis, ja on kiva nähä, millasen kuvan se haluu antaa sen kavereille. Joskus tuntuu et se ei ees muista et oon siinä ryhmässä ja näen ne videot. Voisin mä varmaan kommentoidakin jotain, oon ylpee siitä.

Kun hälytykset oli laitettu, Tuomo ajo meidät ulos ja sano et meiän pitää tehä sama, kun sen somen kanssa, mut vaan ulkona. Eli tehtiin havaintoja ja käveltiin ympäriinsä. Tosin mä juoksin, kun mä halusin vaa löytää lähimmän metsäntapasen. Päädyin junaradalle ja juoksin sit siellä ja jyrkänteiden reunalla ja lauleskelin ja juttelin yksikseni ja hymyilin koko sen puol tuntia jonka mä siellä olin. Eli erittäin ihana ja hieno tehtävä. Sit sama tajunnanvirta tästäkin, ja huomiota siitä, miten se eroo somehavainnoista. Et miten keho reagoi luonnossa kokonaan, ja somessa reagoi vaan kasvot, jos nekään. Ja et somessa aivot on off- tilassa ja luonnossa aistit terävöityy ja on on- tilassa.

Kun mä pääsin siihe junaradalle, tuli harmoninen olo ja halusin vaa kävellä sitä loputtomasti eteenpäin. Sit alko tuulee, ja puista tippu lehtiä mun ympärille ja osa niistä jäi mun hiuksiin, ja mä kuulin niitten rahinan mun jalkojen alla. Ja ku mä kiipesin siihe puuhu, tuntu ku kaikki ois taas ollu hyvin, aurinko lämmitti sormia ja paljaita olkapäitä. Tuntu tosi kauniilta, koska ympäristö oli niin kaunis, ettei haitannu vaik ei ite ollukkaan.

Sitten tapahtui pareihin jakautuminen, niin että oli aina meiän ryhmäläinen ja syventävistä joku parina. Parin kanssa yritettiin löytää omista havainnoista ne kiinnostavimmat kohdat ja sen jälkeen Tuomo jutteli aina pari kerrallaan meidän kanssa teksteistä ja siitä, miten seuraavaks toimitaan (satuttiin olemaan Ilonan kanssa pari numero 1, joten aikaa ettiä kiinnostavat kohdat oli noin 5 minuuttia jossa kerkesin jo panikoitua kun jouduin lukemaan mun havainnot ääneen). Annettiin ohje luoda tilanne, kohtaus tai tarina niiden havaintojen ja muiden materiaalien pohjalta, ja tähän saatiinki sitte aikaa se kaks tuntia :'D 

Siirryttiin sitte kahestaan sirkussalin idyllisiin maisemiin ja alettiin säätämään jotain meiän erittäin kauniiden havaintojen pohjalta. Päädyttiin lopulta erittäin syvälliseen, täysin ilman puhetta toteutettavaan, moniulotteisuutta ja ristiriitaisuuksia hyödykseen käyttävään kohtaukseen, joka alkaa rauhassa, jonka keskellä on ahdistus, meteli ja hälinä, ja joka päättyy kohtaamiseen, jonka seurauksena meteli häviää ja ajatukset rauhoittuvat. Kokonaisuudessaan en sitä tähän käy selittämään, mutta kahden tunnin tuotokseksi se oli oikein mahtava :D Eikä ees harhailtu aiheesta ja juoksenneltu ympäri salia ku varmaan puolet ajasta.

Kohtausideat esitettiin muille, ja niistä muodostu tosi erilaisia. Muutamilla oli kokonaisen näytelmän ainekset, osalla yks tai kaks kohtausta, joillain vaan erilaisia ideoita kohtauksiin. Ellan sanoin, tuntu ku oltais päästy hurjasti eteenpäin tänään meiän näytelmän kannalta. Saatiin paljon käyttökelposta materiaalia :3

Kiitos tuhannesti, miljoonasti ja loputtomasti Tuomolle opettavaisesta, inspiroivasta ja avartavasta päivästä, ja kaikille hienoille ihmisille jotka mukana oli tätä tekemässä ♥
Pinja


Kysyn vaa että miks tää kuva :'D

Deep shit on stage (that's us)

Apua tää on ehkä mun henkilökohtanen suosikki kaikista ikinä otetuista yhteiskuvista :3