Heidi tunnistaa pimpin

Heyaaaa! Huomenna on joulukuu! En ees tiie miks se on niin ihana juttu, mut kun se on, ja se oli nyt vaan pakko ilmottaa tässä (koska vajoan viisvuotiaan tasolle joulusta ja lumisateesta ja muista erinäisistä pikkujutuista.) Oikeestaan joulukuu on jo nyt, koska kello on yli kakstoista, mut mä alotan laskemaa vasta ku syön ekan suklaan joulukalenterista ja en voi tehä sitä nyt ku pesin jo hampaat.

Harkoissa tänään tapahtui monenmoista hämmentävää. Pallolämppä sai taas uuden variaation, jossa huudettiin joka kerta kun osuttiin palloon. Kovaa ja möreästi. Ihan järkyttävää. Lessiltä lähti ääni ja syyttelyn määrä oli jälleen ihan valtaisaa. Kun tajuttiin et meiän äänet ei ehkä kestä, siirryttiin tavalliseen pallolämppään. Ilona saapui paikalle myöhässä. Kuten myös pari muuta, ja sit tietysti Elsa.

Ruvettiin tekemään sivistynyttä teatteria. Lavalle heitettiin Mika Waltari ja Juhani Aho, jotka kävivät syvällistä keskustelua neljävuotiaina. Sit Waltari teki aikahypyn, eikä Ahossa ollut mitään vikaa vaikka olikin ADD ja kehitysvammainen, ja lopulta ne molemmat oli kakskymppisiä. Zacharias Topelius kyseli naisneuvoja Minna Canthin kanssa säätävältä Aholta, joka oli humalassa ja puhutteli Topeliusta "Sakariuksena." Poistuin salista kun ihmiset hajoili monta minuuttia sille että Minna Cunt. Ja uudestaan kun Heidi ikuisuuden kuluttua tajus sen läpän. Hyvänen aika.

Tapoin Miron, koska Miro on luuseri. Sit lavalle nous Kianto, Katri Vala(s) ja Aino Kallas, ja meiän lavalla ilmentynyt läsnäolo oli kiusallisina ikinä. Niin paljon hiljaisuuksia ja "mitä vittua"- momentteja. Yleisö kiljui naurusta koska Lessi leikki sutta, ja Caritan olis pitäny muuttua kalaks, sit ois ollu susi ja sushi, paitsi et Katri Valas ei oo kala t Nels, koska valas on nisäkäs. Lisäks Heidi ei osaa suomea, mut onneks se kuitenkin ilmotti et;

"Kyllä minä aina pimpin tunnistan!" kun sille näytettiin kuva kirkkoveneestä.

Ei ollu pelkkää vaapukkamehua tänään.

Pinja

Dramaturgiaa etsimässä

Nyt tulee pikapostaus. Mä en jaksa valvoa ja en käytännössä oo lukenu huomisee hissan kokeesee sanaakaa nii et oisin sisäistäny mitää ja nyt pitäs vahtii koiraa ja opiskella yhtä aikaa joten no niin hyvin nopeaa postausta tulossa.

Pallolämppä muuttuu astetta intensiivisemmäks, jos mahollista, kun porukkaa pudotetaan pois virheiden tapahtuessa. Katottii Emman kaa pari viikkoa sitte jotai vanhoja videoita teatterilta ja kauhisteltii kui kovaäänisiä on oltu, mut tänpäivänen kyl veti vertoja. Etenki niissä tilanteissa ku joku koki tulleensa pudotetuks epäoikeudenmukasesti ja tilanne pääty huutamisee ja raivoamisee, mikä kuulosti lähinnä tältä;

"JESSEN VIKA JESSEN SYY JESSE POIS POIS POIS MEE POIS JESSEN VIKA ULOS TÄÄLTÄ" johon Jesse huutaa päälle et;

"EI OLLU MÄ YRITIN MIRON VIKA EI EI EN MEE EI OLLU MUN SYYTÄ" ja näin todistamme olevamme kypsiä nuoria.

Selvittyämme pallolämpästä jotskuinkin hengissä perverssien buddhalehmien mittelön jälkeen, tehtiin tunneneliötä joka ei ollu tunneneliö vaan tilanneneliö, substanssineliö, neliö (tai oikeastaan suorakaide.) Nurkissa oli myrsky, höyhenet, käärmeet ja vesi. Näillä sitten leikittiin ja käärmeet muuttu lopulta hurjan perversseiks asioiks ("uhkaa sitä käärmeellä") ja kalat uiskenteli vedessä aiheuttaen dramaturgiaa ("dramaturgiaa etsimässä") ja Heidi sekoili. Koska "ruoski se sillä käärmeellä!"

Plus Iris tappo mut taas. Ja Iida. Ja Mane. Lopettakaa musiikki-ihmiset. Musiikki menee tunteisii. Eino Leino menee tunteisii. Iriksen äänen olemassaolo menee tunteisii. Noi kaikki yhistettynä menee tunteisii. Yäk. Tunteita.

Nyt mä poistun vaik tästä jäiki varmaa miljoona helvetin hyvää juttua mainitsematta. Haluun nukkuu mut eka pitää käydä sellane saa vuotta historiaa tunnissa.

Pinja

Kiittäkäämme toveri Nelsiä tästä luomuksesta. Emma on kuulemma iso valas koska kaiken takana on Emma.

"Miro sano et täst tulee sit blogiotsikko..."

"...en nyt vaa muista et mistä", terveisin Emma.

Mä en nyt tällä viikolla oo kirjottanu tänne. Johtuu siitä et kuluneen seittemän päivän aikana oon nukkunu vähemmän ku yleensä (valvonu kaks vuorokautta, nukkunu kahtena yönä kolme tuntia ja loppuina vaihtelevasti 4-7h) ja mulla on edelleen ne saatanan esseet kirjottamatta. Nyt ne on kaikki myöhässä. Plus tiivistelmä. Ja tulevat kokeet (psyka ja hissa) joihi en oo ehtiny ees alottaa lukemista koska oon ollu lapsenvahtina ja ihastellu meiän koiranpentua ja pitäny vaikuttavaa puhetta kattomatta leffaa mikä piti kattoa, hankkimatta taustatietoja tai valmistautumatta lainkaan. Huhuhuh. Niin paljon.

Maanantaina meil tosiaan oli demot, jotka meni itseasiassa tosi hyvin. En mä oikei tiie mihi mun chillauskyky on kadonnu mut huolimatta hermostuneisuudesta ja siitä et en oikei tienny mitä teen lavalla, onnistuin kuiteki olemaan kasassa ja vähän näytteleenki. Joku ongelma mul nyt kuitenki on, ehkä väsymys, ehkä stressi, ehkä molemmat (auttakaa saatana lukiodiplomin esityksii pari viikkoo itken vittu.) No, en anna asian häiritä.

Keskiviikkona en oikei ollu hereillä ku olin just sen edeltävän yön viettäny innovoimassa markkinointia Imatran kaupungille (long story short, mun iskän serkku vaa randomly pyys mut messii ja istuin sit korkeakoululaisten, Leevin ja Laurin kaa koko yön ahertamassa markkinoinnin, kylpylän, ilmasten ruokien ja aivan vitun kalliin viinin äärellä, vittu kuka maksaa 8,20€ lasillisesta hotellin baarissa, mitä on tämä kuluttajalle epäystävällinen riisto) ja siksi siis olin hyvin väsynyt. Lessillä oli tissit. Sen muistan. Sit muistan kans et nukahin lattialle ja ku heräsin, tyylii kaikki oli lähteny himaa herättämättä mua, paitsi Emma. Kiitti veljet.

Eilen ja tänään sitte hengailua kaupungintalolla, jossa järjetön shitload lapsia ja suurta kilpailuhenkeä. Itse syysjuhlasta tulee mainita sen verran että itken Saaran ihanalle kauniille äänelle (ja oon onnellinen sen ilmalla täytettävästä ilmalaivasta), tunnistin puu eela hellan biisien joukosta ja paidaton peura sai ison fanilauman. Lessi ja Emma haluavat lisätä että Afrikkakohta oli ainoo missä näytettii eläimiä eikä ihmisiä, ja kummastelevat moista rasismia. He myös pohtivat ihmissuhteidensa alkavan venäläisen naisen hiplatessa tuntosarviaan. Tai jotain.

Mä vahdin ihastuttavia pikku hirviöitä, pikkucowboyjengiä (joiden nimet oli ehkä Oliver, Siiri, Saana, Sandra ja Martta, oon niin ylpee et opin tunnistaa ne) ja ne itseasiassa vaikutti melkein tykkäävän musta (mikä hämmentää mua koska mun lähtökohtana on aina et musta ei tykätä ja sit yllätyn jos tykätäänki ebin) ja kyseli et kai jään niiden kaa ja kai tuun huomennaki ja näin poispäin. Arpojen myymisessä oli kyse elämästä ja kuolemasta.

Heidin mielestä Samuli on outo, Heidi puhui jättiläismäisestä jostakin mikä työnnettiin johonkin, ja Heidi halusi väkisin mennä katsomaan kun nakupeura oli liekeissä lavalla. Ihan hyvä viikonloppu Heidilläkin siis.

Hyvää hyvästiä hyvät ihmiset, minä menen saamaan juttuja aikaiseksi (tällä kertaa oikeesti)

Pinja

Miro tökkii melallaan kaikkien nauruhermoja

Tervehdys uskonnontunnilta. Keskityn opetukseen. Ja teen tehtäviä. En kirjoita blogipostausta päivää myöhässä oppitunnilla. En ole huono ihminen. Olen aktiivinen opiskelija. Osaan kaiken. En ole väsynyt eikä päähän koske. Kaikki on hyvin.

Palataan siis eiliseen. Oli hyvät treenit, päästiin taas kerran paljon eteenpäin meiän roolityöskentelyssä. Lisäks tehtiin hysteeristä, passiivis-aggressiivista Kaurismäki-pallolämppä-swishbangboingia. Kantturat ammuivat.

Sitte siirryttiin kattomaan kaikkien demopätkiä. Vahvaa läsnäoloa, intensiivistä pakahtumista, häitä, rakkauden puutetta ja elämää. Miro luki kaunista tekstiä joka muuttui turhankin eroottiseksi loppua kohden. Emma rikkoi äänihuulensa pakahtuessaan. Mä oon liian vakava Kiantona ja ilmeisesti ihan hyvä olemaan minä, yllättävää kyllä.

Tää postaus vastaa pituudeltaan ihan ensimmäisiä tän blogin postauksia, mut mun pitäs tehä ihan miljoona juttua tän päivän aikana koska lähen huomenna Turkuun ettimään turvaa Jeesuksesta, musiikista ja seurakunnasta johon en kuulu. Vähän kahta esseetä, vähän ompelijalla käymistä, vähän siivoamista, vähän tiivistelmiä. Siksi siis poistun nyt kun tunti alkaa olla lopuillaan (kerkeen hetken tehä esseetä nro 1.) Hyvästi.

Pinja

Herra Kianto, on niin paljon helpompi seisoa sinun saappaissasi kuin olla ihan minä vaan.

On niin vaikeaa hengittää oikein. On niin vaikeaa kohdata itsensä ja yleisö. Mistä lähtien kaikki on tuntunut tältä?

Heidi korkkaa piparia?

Hyvää huomenta. Kello on 1.14 yöllä kun julkaisen tämän. Jag älskar mitt livet. Mycket. Jå. Mun piti kirjottaa essee joka piti palauttaa Marikalle jo eilen (no, tänään, jos saan laskee tän viel maanantaiks ku en oo nukkunu välissä) ja en saanu sitä tehtyä ja muistin että tääkin pitäs väänää ja huomenna ei kerkee ni hello täs oon.

Tänään toinen porukka oli satupiknikillä ja vaikka kuulin Emmalta värikkään selostuksen tapahtumista, ei mulle oikei syntyny muuta kuvaa ku et viikonlopun hysteerinen meininki jatku ku Sulo yritti syödä kökköä puuroa ja Samuli ei juo kuumia juomia. Ja Heidi kehotti lapsia syömään piparia kun ne on kerran korkattu. Hyvin hyvää.

Sillä välin me muut urheat nuoret tehtiin harjotuksia Minnan jonkun ryhmän kanssa, ja meillähän olikin ihan hurja shitload harjoituksia keksittynä (not) ja saatiin kuitenki homma toimimaa lähinnä Ilonan ja Nellan johdolla. Tän jälkeen hipsuteltiin takas omaan saliin ja pelatii hybridipeliä, jossa oli sekotettu pallolämppä ja swishbangboing, joka oliki sit yllättävän hysteerinen ja mielekäs peli. 

Sitte suunniteltiin ens maanantain demoja; Ella lorttoili, mä olin etukenottava Kianto ja Eino Leino tuijotteli tissejä ja soitti kitaraa. Eeppinen trio. Kohtaus joka tehtiin, oli kuitenki kuulemma "raastava" terveisin Emma, joka btw rakastaa teatteria ja teatterilaisia ihan valtavasti mutta ei kuulemma osaa ilmaista asiaa tarpeeksi, joten mä koin nyt että mun pitää ilmottaa siitä kaikille. Spread the love.

Harkat kruunasi se, kun melkein koko porukka ahtautui Hella Wuolijoen hameeseen. 

Mirolla ja Manella on omaa kivaa. Emmalla ei oo niin kivaa. Kivaaaaa.

Kuntola out, lähden jatkamaan esseetäni jos vaik saisin sen ennen kahta ees johonki kuosiin :))

Pinja

Koirapilli, tyttökuoro ja eeppinen ajojahti

Hyvää huomenta (kello on kirjaimellisest tasan kaks ku alan kirjottaa tätä mut on anyways vasta aamu mulle ja tässä on koko päivä aikaa kirjoittaa niin maan perkeleesti esseitä joten tulen nyt tänne höpöilemään) ja hyvin hyvää sunnuntaita.

Keskiviikkona kohtasin triggeröityneen Heidin, Miro kiskas nii paljo kokaiinia sieraimiinsa et meinas tukehtua ja kaikki oli yhtä kaaosta paitsi et onnistu kuitenki. Toisin sanoen meillä oli satupiknik. Ja sitte iha normaalit harkat sen jälkee. Miro ei osaa olla hengittämättä. Typerä poika. Pöllin kirjastosta teepussin. Worth it.

Mut nyt pääasiaan. Perjantai-iltana pitkän ja raskaan koulupäivän jälkeen rantauduin Emmalle. Cringettiin naamamme irti ku katottiin videoita meidän sikiöajalta (2012) lähtien. Täysin järkyttävän kamalaa kamaa. Etenki sikösulo ja millikiiturimiro on aika usein tähtirooleissa niissä videoissa. Koostetta tulee jos mun hölöm kone suostuu toimimaan ja tekemään sen mitä tehdä täytyy. Eli toimimaan. This makes no sense. Emma luki varmaa puolet mun runokokoelman runoista ja ne oli tyyliin kaikki ihan tosi brutaaleja since 2014. Järkyttävää kamaa sekin. Jatketaan.

Takapenkki on täyteen ahdettu ja äärimmäisen epämukavan näköinen, mutta siitä huolimatta kaikki on hyvin. Penkit heiluvat naurun tahdissa, laitetaan musiikkia kovemmalle, ja lauletaan kovempaa. Naurattaa aidosti, kerrankin.

Lauantaiaamuna (klo 15) lähdettiin seikkailulle. Pyhä Kyyti eli Ellan auto oli järjestelty salaliitto, josta veti herneet nenään onneks vaan kaikki ulkopuolelle jääneet ihmiset (etenki Iris ja Ilona), eli ei kukaa tärkee ku kaikki tärkeet oli Ellan autossa (just kidding mä vaa halusin etupenkille, Emmalla ei oo muita ystäviä ku mä ja paholaiskaksikko-koiraduo Mirppa ja Sulppu on aina hyvää matkaseuraa.) Emma väitti et organisoin sen elämän ja matkaseuran päin helvettiä, mut oikeesti sil oli ihan kivaa. Pyhä Kyyti saapui viimeisenä Mikkeliin, mutta matka oli sitäkin hupsumpi. Takapenkillä hilluvat sillit suolassa, eli Emma, Miro ja Sulon Jalat (tulin siihe tuloksee et Sulo on pelkkää jalkaa) katselivat jo aiemmin mainittuja ihastuttavia videoita kunnes Sulo alkoi harkita stripparin uraa ja voimaan pahoin. Tämä tummanpuhuva poika myös onnistui joka liikkeellään potkaisemaan sekä mua että Ellaa. Tänään ihmisenpuolikas on huomenna leijonamunakas. (Mirolla on oudot ruokailutottumukset.)

Istutaan syömään ja nauretaan. Viereisessä pöydässä nauretaan kovempaa. Haaste vastaanotettu, ja minäkin olen hyvällä tuulella. Kerrankin.

No, kun viimein päästiin Mikkeliin, nähtiin vaan tien laitaan hylätyt autot eikä meiän ihmisiä missään. Heidi on vakaasti sitä mieltä et se on käskeny meitä soittamaa ku ollaa perillä, mut koska ees Ella ei tienny tästä, oletan että näin ei ole (Ella on se joka tietää aina.) Päätettii et aha, hyvä on, me mennää sit YYYKSIIIN ja mentii mäkkärii. Kun muu porukka ilmestyi paikalle, Miro sano än-yy-tee-NYT ja lähettii pois koska lol ei me ois haluttukaa hengaa niiden muiden kanssa. Mun lapanen löyty ulkonta ja Miro oli onnellinen ettei kukaan oo kussu sen päälle, koska Mirolla itellään on tapana kuljeksia kaduilla kuseksimassa pudonneiden juttujen päälle (ku hiekkalaatikkoo kuseminen kiellettiin siltä keväällä 2014.)

Ihmiset ovat hassuja, kun eivät ymmärrä omaa ihanuuttaan. Onneksi meitä on useampi muistuttamassa. Tulee vähän Vaasanreissua edeltänyt yö mieleen, kun silittelen samojen ihmisten hiuksia taas. Hyvä olla. Kerrankin.

Harhailtiin ostoskeskuksissa ja tulii siihe tuloksee et Mikkelis on vaan elämänkoululais-amis-jonneja. Sit lähettii sivistyksen pariin kaupunginteatterille, jossa muut jo meitä oottelikin. Aulassa tapahtui kohteliaisuuksia ja koskettelua, koska ihmiset on hassuja ku niitä silittelee, ja Heidi halus et otetaan yhteiskuva. Mä onnistuin melkein välttämään sen, mut en sit kuitenkaan. Huoh.

Ensin nauretaan tunti ja sitten tulee järkytystä. Ilmari Iki-Kianto, mitä vittua? Minä tunnen tunteita, pitkästä aikaa, ja rakastan rakastan rakastan teatteria. Olen samalla osa jotakin enkä olemassa ollenkaan. Kerrankin!

Itse näytelmä, Red Nose Companyn Punainen viiva, oli äärettömän hauska. En oo varmaa ikinä pitäny niin kovaa ääntä missään teatteriesityksessä. Jeesus. Iris kuulosti kissalta vaikka se onki Hiiris. Mulle ei tarjoiltu väliajalla konjakkia. Sulo tuijotteli alastomia naisia seinällä. Toinen puoliaika meni niin vahvasti tunteisii etten ees tienny et niin vahvasti voi mennä tunteisii sellasen nauramisen jälkee. Ehkä se oliki sitä et olin nii avoimessa kikatustilassa et siit liuku hyvin helposti järkytykseen. Huhhuh. I loved it.

Tie on pimeä, ja ensimmäistä kertaa tuntiin on hiljaista. Takapenkillä hohtaa yhden kännykän valo, ja kaksi muuta nukkuvat ahtaasti mutta sikeästi. Rauha, onnellisuus, hysterian jälkeinen euforia, tieto siitä ettei tarvitse olla mitään muuta kuin olemassa. Kauniita sanoja. Kerrankin.

Paluumatka Pyhässä Kyydissä oli aivan helvetin eeppinen. Takapenkin sankarit ei pysyny kasassa puolta minuutia pidempään, vaan Sulo oli koirapilli, Miro laulo matalalla äänellä Rammsteinia samalla ku muut kaks kilju jotain muuta, ja joka kerta kun tuli mainos missä mainittiin "seksi", ne hajos vielä pahemmin. Kunnes ne taantu ja nukahti, mut sit ne heräs ja alko kiljumaa Chandelieria nii järkyttävän kamalasti et ei voida enää koskaa kuunnella sitä pokkana. Sama koskee myös klassikkoa "It's raining men" vaikka Radio Aalto kusikin homman.

Asfaltin pinta kiiltää yössä. Ensimmäinen valonpilkahdus aikoihin. Minä toivoani, jonka kadotin. Paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä. Lauletaan hiljaa yhdessä ja liu'utaan kohti edellä ajavaa autoa. Ei mietitä mitään muuta kuin hirviä, kuolemaa ja sitä, että toiset ihmiset voi nähdä pimeydestäkin, kun he loistavat niin vahvasti. Hymy, vihdoinkin, kerrankin.

Yritettiin pitää Ilona, joka ajoi meidän edellä, niin lähellä ettei se karkaa. No, alettiin vähän epäillä sen nopeusrajotuksien noudattamista ku ajettii kaheksankympin alueella satasta sen perässä eikä saavutettu sitä ollenkaan. Paitsi sillo aina kun se päätti jarrutella ihan höpöissä kohdissa ja Ella luuli joka kerta et siin on kamera. Ellan muisti toimii muuten tosi hassusti; 

"Kun tultiin Mikkeliin päin, muistan et ton puun kohdalla laulettii jotai herkkää, ja sillo ei viel ollu kameroita."

Riemukas hetki, autossa valot päälle jotta taaksejäävät saavat mahdollisuuden nähdä vahingoniloiset vilkutuksemme ennen kuin katoamme taas yön pimeyteen. Turvallista matkaa kotiin. Kotiin, kerrankin.

Ohitettiin Ilona Kuukanniemessä. Victory is real. Kuulin huhupuheita myös driftaamisesta Helsingintiellä kun mut oli dropattu kyydistä (mun henki on liian kallis moiseen sekoiluun.) Emmaa nauratti vielä seuraavana aamunakin. Ilona on elossa, löytänyt perille ja maaginen (lol kirjotin vahingossa eka maahinen.) Ella pääs hengissä kotiin vaikka matkaseura olikin vain etupenkin osalta syvällistä. Mirosta ja Sulosta ei oo kuulunu tänään mitään mutta ne on kans hengissä. Oletan että myös Parkkinen & Parkkinen plus muu poppoo on selvinny. Oli hyvin hyvää reissua.

Ja minä makasin hereillä vielä aamukahdelta puhumassa siitä, miten vieläkin naurattaa. 

Ennen esitystä otettu kuva, jossa on vahvasti tilanne päällä. Heidistä lähtien oikealla puolella kaikki on jotenki ihan tosi sekavasti. En tiedä mitä Heidi tekee, Ella onneks osaa hymyillä, Iris näyttää siltä et se rukoilee jumalilta voimaa tähän hetkeen, Ilona on confused, Emma tuomitsee mua ja mä vaa haluun pois :D

#klovnie

Ciitos ja kumarrus te kaikki äärimmäisen ihanat muruset ♥

Pinja

Herra Kianto, on kiellettyä sörkkiä emotionaalisesti epävakaan teinitytön tunteita.

Rauhallisin mielin kohti hallittua psykoosia (woop woop)

Tämä viikko on ollut aikamoista roolityön kanssa taistelua, voisin suorastaan sanoa että kemppaistelua. (auttakaa saatana miks mun tekstin taso laskee heti ku pitäis kirjottaa)

Okei, eli siis Sanna on nyt ollu tällä viikolla meidän seurassa maanataina ja sit nyt lauantaina ja sunnuntaina. Olemme tehneet muistiinpanoja ja roolityötä, olemme itkeneet ja nauraneet, ja nyt on vaan hyvin tarmokas olo (sisäisesti, ulkoisesti oon sillee en liiku enää ikinä askeltakaan ja makaan loppuelämäni tässä sängyllä) ja jotenki tosi hyvä fiilis siitä, mitä lähtee tekemään. Kiitos Sanna ♥

Maanantaina päästiin käsiks roolityön teoriapuoleen, missä oli monta sivua hyvää asiallista asiaa, ja lisäks äärimmäisen tärkeitä huomioita kuten;

"Näytteleminen ja roolityö on hallittua psykoosia."

"Mä en oo yhtään erilainen... Vittu!" (josta kuitenki onneks seuras valaistuminen ja woop woop)

"Minä en halua olla mikään vihreä sukkahousumies."

"Olen oma itseni joka helvetin paikassa!"

"Koko elämä on yleistä kauhua."

"Arbeit macht frei."

Viikonloppuna sitte harrastettiin tekstinkäsittelyä, mielikuvaharjotuksia ja valintojen tekemistä. Joka kerta kun Sanna käski tekemään valinnan, se myös lisäs että jos Heidi väittää vastaan ni sen pitää mennä hakkaamaan päätään vessan käsipyyhepaperikoteloon. Eli nyt meillä on järjetön shitload tekstiä, mutta ainaki meillä on valittuna tekstejä joista näytelmä koostuu ja tuntuu hyvältä.

Parin viikon päästä (sopivasti just siinä koeviikkoon valmistautumisen päällä, alla ja ympärillä) on sitte meiän ekat demot tästä, terveisin Sanna. Se tulee pistämään ne kasaan normaaliin harkka-aikaan, ja kello 20 kuka vaan saa tulla pällistelemään meistä pällejä (jessus että oon nerokas huoh oikeesti voiks joku lyödä mua.) Ny meillä on deadline eli kuoleman viiva, ja tätä kuoleman viivaa kohti ovat katseemme (elämäni on yhtä kuoleman viivaa.) Olipa ihan todella hyvä viikko, mycket av hyveitä kiitokseja Sannalle ja valioryhmälle (y)

(ps. huomenna ei oo treenejä ja Lappeenrantasalissa on kaikille avoin ja ilmainen Minna Huotilaisen luento olen siis onnellinen ettei ole treenejä koska tämä tapahtuu klo 18-20 hih ihanaaaaa luentojaaaaa)

(ps.2 käykää jätkät tsekkaamassa Kehruuhuone 200 jag älskade det kuten linkistä voi varmasti huomata)

Pinja