Mikrofoni ei kuulu... sinne

Heipsankeiksan rakas ihana lukijakuntani. Kaunis, ihana Taija (mä olen toden teolla alkanut hämmästelemään ympäröivien ihmisten kauneutta ja ihanuutta, missä kaikki kusipäät on, eikö niitäki pitäis tulla vastaa joskus??) on napannut itselleen Ebolan, joten kuvia ei tänään tipu. Joo, mä tiedän, että kännyköillä otettiin kuvia, juujuu, mutta kun mä oon tunnetusti tosi laiska ihminen enkä jaksa siirtää niitä koneelle tai tehdä niille yhtään mitään. Sen sijaan päivän kulkua voitte seurailla instagramissa TÄÄLLÄ (just click it and you will be amazed).

Harkat aloitettiin epäilyttävän rauhallisissa merkeissä, kun ihana ohjaajamme Heidi kärräsi sisään pannaria ja mehua, ja istuimme sivistyneesti rinkiin syömään ja juomaan (oltiin varmaan lähimpänä sitä yleistä kuvaa teatterista, jossa istutaan ja puhutaan sivistyneesti taiteesta teetä hörppien, mulla jopa oli teetä ja elämä tuntui hyvältä). Sulut ei muuten tunnu yhtään hyvältä enää, kiitos äidinkielen opettajalleni. Käytän niitä silti koska yoloyolo rebel thuglife. Lukion äidinkieli on tosi karmivaa. Olen peloissani ja kovin haltioitunut.

Okei takas aiheeseen. Puheenaiheet lipsuivat varsin vikkelästi sosiaaliseen mediaan, josta olisi tarkoitus tehdä näytelmä tässä parin kuukauden sisällä. Ensimmäisenä pinnalle nousivat tietenkin kissavideot, jotka ei todellakaan ole kissavideoita. Ensin näytetään pari sekuntia lutuista kissaa, ja sen jälkeen näytölle pamahtaa video, jossa miehen sukuelintä leikataan veitsellä irti. Puhetta tuli myös siitä, miten ihmisten tuttavapiireissä on tapahtunut kummia asioita, joihin liittyy mikrofoni paikoissa joissa sen ei pitäisi olla. Heidi oli syvästi järkyttynyt kyseisistä paljastuksista ja kerrankin sai tuntea, miltä meistä yleensä tuntuu kun se hajottaa meidän sielua pala palalta.

Saatiin me sentään vähän jotain ihan perusnettijuttakin puhuttua auki. Kysymys kuului, kuinka montaa meistä oli yritetty netin kautta lähestyä anonyymina/monia vuosia vanhempana henkilönä. Jokainen tyttö tais viitata tähän, ja lisäks näitä on tapahtunut siitä asti kun joku helvetin IRC-galleria tuli yleiseks joskus vuonna hmm 2011. Huolestuttavaa juu, etenkin kun juteltiin siitä, miten hankalaa niihin on reagoida kun joku tuntematon jätkä tulee silleen;

"Wanna see my dick?" ja vastaat että no thanks, ja silti se kuva vaan pitää lähettää. Jätkät, älkää lähetelkö niitä kuvia, kun niissä ei kerta kaikkiaan oo mitään kovin kaunista :'D Ja sitten ne kuvat on sun puhelimessa ja unohdat poistaa ne... Hurraa.

Tässä kohtaa Heidi yritti olla vastuullinen aikuinen ja vaihtoi puheenaiheen hassuihin eläinvideoihin, jolloin kävi ilmi Heidin Salatut Lintufetissielämät sen mökillä. Joo. Ei siitä sen enempää. Kuitenkin, päädyttiin siinä sitten siihen että matkittiin eläinvideoita pareittain, ja niitä videoita löytyy tuolta instagramin ihmeellisestä maailmasta. Olin kissa joka pelästyy kurkkua, ja alkuun kiljahdin ihan silleen kissamaisesti, johon Heidi sitten heitti ohjeen että reagoi kuin ihminen :D Sellaiset harkat. Kaunista.

Tässä kohtaa minä poistun. Lähden jatkamaan ahkeraa opiskeluani ja keskustelemaan whatsapp- ryhmään siitä, mihin aikaan iltapäivä alkaa. Koska asiat joilla on niin maan perkeleesti väliä. Hyviä öitä ja kätösille töitä :*

Pinja

PUHkimista ja satamallisia rituaaleja

Oikein mieluisaa iltaa jokaiselle karvanaamalle joka tätä lukee. Tämä blogiteksti kertoo lauantain eli eilisen Sataman Valoista, ja lyhyesti myöskin hulvattomasta, erittäin accuratesta crossoverista joka syntyi (tai muuttui nykyiseen muotoonsa) pe-la välisen yön pimeinä tunteina. Aloitan crossoverilla, ja kerron sitten Sataman Valojen hassuista tapahtumista.

Olin siis perjantaina Inkalla järkkäämässä sen pikkusiskolle synttäreitä, ja kun lapset oli lähteny, jillailtiin ritsalan yössä abc- kahvittelun, luukkaansalmen sillan ja venelaiturin merkeissä. Palattuamme kahdelta aamuyöstä takaisin Inkalle, aloimme katsomaan Nalle Puhia (eikä nyt siis mitään supervitunnuuskijoita, vaan legendaarisia Nalle Puhin Uusia Seikkailuja) youtubesta. Tästä crossoverista on tietääkseni puhuttu ennenkin, mutta nyt kaikki sai selkeyttä ja varmuutta lisää.

Nalle Puh on ilmiselvästi Miro, ja hunaja on kahvia.

Nasu on Inka, tapaturma-altis ja säikky pieni eläin.

Tiikeri on Sulo, vaikka Sulo ei ookkaan ihan niin ADHD ku Tiikeri. Puhuminen on jossain määrin samanlaista.

Kani on Heidi. Sillä on puutarha, se on välillä kovin done kaikkiin ja se on ikään kuin porukan johtaja.

Ihaa on minä. Mun suhtautuminen kaikkeen on usein niin kovin Ihaamaista.

Risto Reipas on Mallan ja Annin kombinaatio, koska välillä suusta tulee kunnon viisauksia ja välillä… Ei.

Myyrä on rehtorimme Ritva, koska, no, kattokaa nyt niitä jaksoja ihan oikeesti :D

Kengu on Ilona. Täytyykö tätä ees selittää millään lailla? Ei me ainakaan selitetty Inkan kanssa, tämä oli selvä juttu.

Ruu on Iris, pienen kokonsa takia enimmäkseen. 

Pöllö on Joonas. Kuunnelkaapa Pöllön selityksiä ja kattokaa miten se antaa ohjeita ja kattoo vaan ite vierestä.

Möhköfantti on Nels, koska se nyt vaan ON. Näin ollen Nalle Puh ja Möhköfantti kertoo tarinan Iriksen ja Nellan ystävystymisestä.

Näiltä pohjilta kannattaa katsoa esimerkiksi tämä jakso, jossa Miro kadottaa kaiken, lopulta myös laulamista innolla harjoittelevan Inkan. Unohtamatta Heidiä joka on erittäin done Miroon. Lisäksi suosittelen myöskin katsomaan tämän kauniin kertomuksen Joonaksesta, joka etsii sukuaan, ja Heidistä joka karkottaa pikku teatterilaisia riehumasta puutarhastaan. Also, tällainen tarina taivaasta, joka putoaa koska Miro on tyrinyt, ja jonka seurauksena kaikki majoittuvat Estradille. Lopulta rehtori ja Miro pelastavat tilanteen. Viimeisenä linkkaan tämän keinumista käsittelevän jakson, jossa suhtaudun Ihaamaisesti omaan vuorooni ja muiden hauskanpitoon. Tässä jaksossa viitataan myös vahvasti siihen, että on yöteatteri ja kaikki säikkyy kaikkea, etenkin kuuku vitun pööpöttimiä, jotka tiikeri/Sulo mainitsee jakson aikana. Sanoisin että kyseinen yö oli varsin eeppinen näitä kauniita asioita katsellessa, suosittelen suuresti. Ite en enää kykene kattomaan Nalle Puhia ilman että näen vaan teatterilaiset jillaamassa siellä.

Sataman Valoista sitten seuraavaksi lyhyesti. Tällä kertaa meillä tosiaankin oli performanssin tyyppistä siellä, syventävät luki Pessiä ja Illusiaa lapsille ja oli niiden rooleissa, ja me hengattiin valkoisina epämääräisinä tyyppeinä siellä. Oltiin paikalla varmaankin viiden maissa, osa aiemmin ja osa vähän myöhässä, ja meidän tukikohta oli perinteitä seuraten Prinsessa Armaadan alakerta. Siellä pukeuduttiin ja meikattiin ja join Iriksen kahvia joka oli hyvää ja hämmästelin ihmisten kauneutta ja sit join myös Heidin kahvin loppuun ja hämmästelin vähän lisää ja sit väsytti ihan kamalasti koko illan ajan kaikista kahveista huolimatta, johtuen edellisyön unen vähäisyydestä. Ja unohin totaalisesti syömisen ja juomisen. Sillä oli seurauksia, mutta hengissä selvisin kuitenkin, ei tarvinnu kovin montaa kertaa maassa maata.

Mitäkö me sit tehtiin? Meitä luultiin polttariporukaksi (herää kysymys, näytetäänkö me sen ikäsiltä että voitais olla polttariporukka??) ainakin neljältä eri taholta. Hurraa :D Meihin kirjoitettiin hashtageja, luettiin kauniita ajatelmia ohikulkijoille ja seisottiin 15min paikallaan ja tuijotettiin ohi käveleviä ihmisiä intensiivisesti. En suosittele tekemään kyseistä tempausta puussa seisoen, parin minuutin jälkeen alkaa tuntumaan tosi epämiellyttävältä. Lisäks perinteinen valotaideteos kynttilöillä illan päätteeksi, ja vähän yhdistettyä leikkimistä syventävien kanssa. Santeri jeesaili kynttilöiden kanssa. Mua haastateltiin Etelä-Saimaaseen. Heidi hyppi karhupuvussa kynttilöiden keskellä. Huomenna taas teatteri, hallelujah, tulee hektisen kiireinen päivä (y)

En edes olettanut Taijan ottavan kameraa mukaan joten käytän kuvamateriaalina illan aikana otettuja selfieitä ja muita hämäriä valokuvan tapaisia otoksia

Santeri otti reippaana poikana snäppiin aika kauniita otoksia, joista selvisi, miltä touhu näyttää ulkopuolisen silmin

Me tapaamme huomenna, katsotaan jos saataisiin jonkun asteen yhteiskuvakin otettua ryhmästä, nyt kuitenkin hyviä öitä ja nähdään :*

Pinja

Naiskauneutta ja kuolleita äijiä

Rattoisaa iltaa teille kaikille

Yritän tässä äidinkielen esseen viimeistelyn ja lähettämisen lomassa saada sepustettua jotain kaunista tästä harkkakerrasta. Meillähän oli siis nyt vihdoinkin ne kahden tunnin ja vartin harkat, ja heti saatiin paljon tehtyä ja aika kului just sopivalla vauhdilla. 

Ensin kirjoitettiin mielipiteitä viime vuoden hankkeesta, ja käytiin kaunista ja suorapuheista, mutta kovin sivistynyttä keskustelua aiheesta kirjoittaessamme. Äänenvoimakkuudet pysyivät sopivina ja kielenkäyttö oli mitä hurmaavinta ja sivistyneintä. Kiitos kuuluu arvokkaasti harmaantuvalle ohjaajallemme, joka on päättänyt ottaa elämäänsä uuden suunnan ja muuttua onnelliseksi, harmaaksi Heidiksi (herää epäilys, että koko perhe muuttuu lopulta hiiriksi). Siksi kevyt ja kepeämielinen keskustelumme olikin täynnä ihastuttavaa, pulppuavaa naurua ja puhdasta onnellisuutta.

Paskanvitut, jep, mä tiedän ettei kukaan uskonut tota. Anyways, sitten tehtiin onkalolämppää, jossa vuoden ensimmäinen ruumis saatiin aikaiseksi. Tams, äijistä äijin, onnistui saamaan potkut ja lähti lääkärille itkunauraen ja niskaansa pidellen. Miehisyys ryhmässä pieneni taas hieman, mutta Tams palaa takaisin. Toivottavasti. Jos se ei kuollu. Sain parhaan onkalon palkinnon (Kaarnan myöhäiset vuodet puuna, eli Kaarna-sequel; elämäni salapuu (oh god ku luin tätä ite, luin et salpaluu) numero kakkosena) ja olin kovin tyytyväinen elämääni ohikiitävän hetken ajan.

Sitten alettiin suunnittelemaan Sataman Valoja, joka siis tapahtuu tässä lauantaina, ja jossa meitä kaikkia voi sitten tavata. En spoilaa sen enempää, kuin että nyt ollaan valkoisen ytimessä (heti kun Sulo lähti), yleisö pääsee jeesimään käsikirjoituksessa ja meidän tisseihin saa kirjoittaa hashtageja. Olette kaikki tervetulleita moiksuttamaan ja osallistumaan, kuudesta eteenpäin siellä nuotion läheisyydessä. Tämä kutsu koskee virallisesti ainakin erästä ES- nimistä tytön tylleröistä, jolle aion tämän linkittää, ja erästä pikku nörttiä, Sandrea, jos ES suinkin saa tämän kullannupun raahattua mukaansa. Myös eräs pikku kaunotar, talitintti, on tervetullut mestoille, jos suinkin jaksaa kolostaan raahautua. Tulkaa kirjottaa mun perseesee jotai tosi hassuja hashtageja, toverit.

Naiskauneus mainittiin otsikossa, ja sille oli ihan pätevä syy, uskokaa pois. Rumpupoika on nyt virallisesti adoptoitu meille ja täysivaltainen ryhmän jäsen, koska saatiin vapaa valinta vaatteista ja mihin tämä ex-lätkäossi päätyi aina niin ihastuttavan Miromuron kanssa? Tässäpä sen näette;

Vasemmalla neiti Mandi 'Mane' ja oikealla Gayjukaiskuningatar Mira

Oon melko varma että Heidi esittää tässä kuvassa jotain sivistyneitä mielipiteitään, Mauno miettii sisimmässään, että mihin helvettiin on ryhtynyt, Miroa vähän ujostuttaa kun se on noin pynttäytyneenä ja että Ellalla on sortsit, eikä pelkkiä alushousuja

Näihin kauniisiin kuviin ja tunnelmiin päätän tämänkertaisen postaukseni, oli ilo tavata ja tavatkaamme toistekin.

Pinja

P.s. Meillä on nyt myös instagram-tili nimellä projekti_peruspoppo666 johon ilmestyy hasus juttuja ja asioita varmaankin jo lauantaista lähtien, joten sinne vaan follaamaan (voidaa varmaa follaa bäkkii jos muute tekee tiukkaa) ja likettämään kuvista. Some haltuun, jengi.

#mentalbreakdown #varosisiliskoja

Heipsankeiksan taas, kaikki te miljoonat (teitä on noin kolme) lukijat, ja tervetuloa seuraamaan Peruspoppo (kyllä, yhdellä oolla) Po666- ryhmän eläimellisen eeppisiä harjoituksia niinkin säännöllisesti kuin kahdesti viikossa. Koska tämä on ’ensimmäinen postaus’ (kahteen viikkoon, hah lol), aion nyt käydä läpi järjestelmällisesti ensiksikin ryhmän uutta kokoonpanoa hahah panoa ja kertoa lisäksi tämän vuoden suunnitelmista.

Aloittakaamme meidän ryhmämme omista, tärkeistä asioista. Ryhmän kokoonpano muuttui radikaalisti, kun ihmisiä lopetti/siirtyi muihin ryhmiin/siirtyi meidän ryhmäämme. Nykyään ryhmämme on seuraavanlainen;

Minä

(surprise motherfuckers, oon varma ettette ikinä ois arvannu)

Alli

(palaa ilmeisesti ehkä keskuuteemme, which is awesome :3)

Ella

(toverimme Zoo- porukasta, se sinihiuksinen, muttei enää, joten kutsumme mielikuvituksekkaasti Ellaksi tai ex-siniseksi)

Leevi

(vanha Pekko tuttu)

Miro

(nuori tuttu)

Nea

(Tams on vaan Tams, en osaa sanoa Nea, erittäin äijä, hänkin Zoosta)

Pinja

(Kaimani. Aion sanoa vain Pine, koska muuten ei tuu kesää. Zoo.)

Saara

(Zoosta hänkin. Ex-kollegani puhelinmyyntityöstä, jatkaa yhä uralla, wopwop ja propsit uranaiselle)

Sanni

(yksi harvoista jotka oikeasti pysyivät samassa ryhmässä)

Taija

(kuvaajatoveri, stressed af jo nyt, hyvin menee)

Tinja

(Pinja, Pinja ja Tinja. Tätä ei voinut tehdä enää yhtään hankalammaksi, vai? Zoo-nainen hänkin)

Vilma

(Zoosta myöskin. Yllätyittekö? Minä en.)

Mauno

(Mane on Rumpupoika. Ei vastaväitteitä, sen nimi on vaan Rumpupoika.)

Te varmaan palatte halusta saada tietää, mitä melkein puolelle ryhmästä on tapahtunut. No, Sulo ja Emma siirty syventäviin (congrats, dudes, ootte nyt virallisesti syvältä :*), Inka lopetti koska ratsastus, Olga muutti Savonlinnaan opiskelemaan ja Malla sekä Anni siirtyivät pommiryhmään (miksei Sulo). Pointtina se että Emman ja Sulon mukana katos viimesetkin miehekkyyden rippeet meidän ryhmästä, olkoonki että meillä on kolme urheaa urosta joukossamme.

Tämän vuoden suunnitelmista sen verran, että meillä on ohjelmassa oman näytelmän käsikirjoitusta, Sataman valot tuossa lauantaina, syysjuhla marraskuussa, koulukiertue huhtikuussa ja sit vaan ihan perus jillailua. Ja tietty muitakin esityksiä keväällä. Ella ja Miro lähtee kaiketi tekemään kaupunginteatterin prokkista, which is like super-fucking-cool ja öö, mitäköhän muuta tässä nyt vielä. Harkkoja on tosiaan kahdesti viikossa, maanantaina se samainen neljästä puoleen kuuteen ja keskiviikkona sitten puoli seitsemästä 15 vaille yhdeksään (vihdoin ne pitkät harkat joita oon oottanu siitä lähtien kun saatiin toiset harkat viikkoon, jessus, KIITOS). Ehkä ei muuta nyt näin heti alkuun, siirrytäänpä tämän päivän ENSIMMÄISIIN TREENEIHIN…

Meno oli tietenkin aivan helvetin eeppistä heti alkuun. Olin ekana paikalla (kukaan ei varmaan yllättyny taaskaan) ja yritin tehä esseetä siinä (esseetä johon oon käyttäny viimeisetkin mielenterveyteni ja hereilläpysymistaitojeni rippeet, viikon aikana noin kymmenen tuntia ja jatkan yhä) kunnes noin minuutin päästä Tams ilmesty paikalle ja alko puhumaan miehistä. Eihän siinä voinu keskittyä muuhun ku aiheeseen joten nyt oon vielä pahemmin huolissani esseestä.

Harkoissa meininki oli kaunista, Mauno adoptoitiin sulovasti ryhmään ja tehtiin perus höntsäilyä (lisätään tämä Heidi-Suomi- sanakirjaan joskus, vaikka lupasinkin itselleni unohtaa kesäbonukset koska ne oli vähän hasus) kuten still-kuvia kesälomasta joka huolestuttavasti näytti olevan ryyppäämistä ja tietokoneella olemista koska #suomenkesä #parhaabileetikinä #eivittu (käytettiin kommunikoimiseen hashtageja, älkää huoliko, osaan yhä puhua tavallisestikin).

Lisäksi otettiin kiinni maailman harvinaisimpia sisiliskoja, ja kun saatiin ne kiinni, heräs halu puuhailla niiden kanssa niin että ne on vaatteiden sisällä (anteeksi mitä Heidi, aika ebin ohjeita taas), ja sen jälkeen ne alkoki muuttumaa tulikuumiks ja antamaan sähköiskuja. Ei siis kannata puuhailla sisiliskojen kanssa. Lisäks heiteltiin keltasia palloja ja kirjotettiin kaikenlasta hassua paperille, ja tultiin siihen tulokseen että haitarilla voi tehdä mitä vaan (mutta ei SITÄ Miro, ei SITÄ...) En saa mitään muuta nyt aikseks, pää hajoaa, olen pahoillani :’D

Ai no hitto siitä pitääki vielä sen verran että ANTEEKS kaikille joita mun harkkojen  jälkeinen lievä mental breakdown häiritsi (sori syventävät oon oikeesti todella pahoillani mä yritin varoa ovea mutta en osannut), en vaa voinu lopettaa nauramista vaik halusin vaa itkeä ja huutaa ja sit riehuin ja nauroin ja paska Miro kuvas videota ja eeih en kestä oon niin pahoillani oikeesti tää ei tuu toistumaa enää ikinä. Oikeesti. Mä lupaan olla hiljaa ja kontrolloida itteeni mutku äh olin joteki niin tiloissa koska teatteri ja sit nii ahistunu siitä helvetin esseestä joka aiheuttaa mulle hiustenlähtöä ja järkyttävää päänsärkyä ja äääää. Anteeksi vielä. Nähdään ylihuomenna, Taija ota kamera mukaan :*

Pinja

Kesäbonus 11 ~ Kesästän teatterilaisten kanssa

Heissan, tervetuloa viimeisen kesäspesiaalin pariin (kesästäminen on ihan yhtä legit sana kuin kiusiminen ja tylsiminenkin). Huomisen jälkeen pitkä, vitun kylmä kesä on eletty läpi, ja koulut alkavat. Se on ihan okei, mulle ainakin, rutiinit palaa elämään ja ainakin ensi alkuun sellanen terve stressi on ihan tervetullutta. Nyt seuraa raportti siitä, miten me pikku teatterikaverukset ei kesälläkään päästä eroon toisistamme, ja miten me ei malteta olla treffaamatta jatkuvasti jossain. Eli vähän pientä selitystä kesästä teatterilaisten kanssa ja muutama hassu valokuva (näiden lisäksi oli tapaamisia, joissa hengasin tyyliin yhden henkilön kanssa, niitä en jaksanu kaikkia tähän pistää, mutta Iris on vaimomatskua koska banaaniletut (jotka esiintyvät allaolevassa kuvassa huomattavan artsyina), ja Olgan kanssa koettiin kauhea kauhuelokuva. Ja Inkaa näin aiiiivan helvetisti, en pysyny laskuissa mukana (tämä kyseinen ideaali-ihminen kun sattuu olemaan vapaana aika usein, ja ollaa molemmat sellasii et jos joku kysyy et lähetääkö keskustaa, ni lähetää :D) ja meillä oli erittäin hasus seikkailuja joihin liittyi ihmisten teleporttautumista joka paikkaan (ja me kaikki tiedämme ketä syyttävä sormi osoittaa). Okei, nyt viimeinkin asiaan.

School’s out w/ Inka ja Olga

Koulujen loppumisen kunniaksi lähdin oikeastaan ekaa kertaa keskustaan sinä päivänä. On ihan yleisesti tiedossa että jengi menee vetämään perseet sinne, ja siks olinki oikeestaan semiyllättynyt siitä että sain porukoilta luvan lähteä paikan päälle. No, joka tapauksessa, school’s out ei olis ollut mitään ilman Inkaa ja Olgaa, joiden kanssa siellä hengailin. Meille selvisi muun muassa, että Inka on Tintti, kun Olga sekos pikkusen sanoissaan ja huus ihan täysillä;

”OOTSÄ TINTTI?!” satamassa jätskikioskin tiskillä. Tarkotus oli vissiin kysyä että kattooks Inka Tintti- elokuvia tai jotain vastaavaa. Lisäks vähän tän jälkeen tää kaksikko lähti muikkukojulle juttelemaan myyjän kanssa. Ilmeisesti se mies oli sit kysyny et meinaaks ne ostaa muikkuja, ja kun ne oli sanonu ettei oo rahaa, se anto ilmasen annoksen, joka sit syötiin siinä. Että sellasta sitte :D Siinä kohtaa lähin ite kotiin, mutta tapahtumat ei siihen loppuneet. Inka pääty nukahtamaan puskaan (sillä oli ilmeisesti kuumetta ja sitä väsytti ja huimas) koska se oli vahingossa menny bussilla Hovinpeltoon asti, vaikka piti jäädä Lauritsalassa, ja lähtenyt kävelemään kotiin. Ei mitään käsitystä miksi puskaan mutta kuitenkin. Itse olin kotona (kello oli kaiketi jotain yks yöllä) ja olin sillee INKA PLIIS EI PUSKAAN NOPE NOPE NYT TYTTÖ KOTIIS SIITÄ. Sellainen reissu se :_D

Elokuva w/ Sulo, Inka ja Olga

Me käytiin joo kattomassa tämä Poltergeist. Josta en sen enempää osaa sanoa ku että Sulo saatiin sisälle ’alaikäisenä’ kun leffa oli k16 ja Sulppu-raukka vasta 15 (ehkä ne aatteli et se räjäyttää sen leffateatterin jos ne ei päästä sitä sinne). Ja että leffa oli ihan semipelottava johonki puoleenväliin asti, jonka jälkeen se meni vähän yliampuvaks ja sit se oli vaan aika läppä. Jjoo. Että. Semmonen.

Lentopalloa w/ Olga ja Inka (+Kiia)

Lentopalloa indeed. Me yritettiin kyllä pelata Myllysaaressa, mutta tultiin siihen tulokseen että ollaan paskoja lukuunottamatta Inkaa, kenttä on liian iso ja hidas, ja pallosta on patterit loppu, joten lähettiin jäätelölle ja kaupungille. Olgan selitykset oli taas vaihteeksi vertaansa vailla, kun Inka sano että sen iho menee helposti haavoille, ja Olga sano jotain että;

”Sä oot niinku sellanen, en mä tiie, niiku, öö, albiinolisko.” Eli Inka on nyt albiinolisko. Lisäks syötiin vähän mansikoita ja toistettiin ne sanat, jotka kaikki varmasti muistaa AINA kun syö mansikoita, jessus sentään. Hyviä nämä mansikat ja niin poispäin. Ja olihan ne hyviä. Vaan ei Senga Senganoita. Hiukan ruokea ja sitten heads up satamassa laiturilla (vittu että laituri on vaikee kirjottaa… Lautiri? Liuturi? Laiurit? En oo ikinä joutunu kärsimään minkään sanan oikeinkirjotuksesta noin kauaa, ku sormet ei suostunu tottelemaan mun aivoja). Hiekkalinnaan päätimme seikkailumme sinä kauniina päivänä. (Tämä ollut suomea ei. Päähän vedä vittu sinä.)

Helsinki w/ Inka, Nella, Sulo, Taija, Miro, Olga ja Iris (+ Laura ja Santeri)

Tästä seuraakin astetta pidempi selonteko hulvattomasta stadinreissustamme 27.6. Menin siis Taijalle yöksi Inkan kanssa, koska lähtö aamulla olisi viiden aikoihin, eikä meidän kaupunginosistamme tietenkään voi kulkea busseja siihen aikaan. No, toki jo illalla ehti tulla hillittömiä huulenheittoja, loistavia läppiä ja viihdyttäviä vitsejä, kuten Kalevi, homo vesimeloni jolle piirrettiin kasvot ja jolla oli ihmisoikeudet siinä missä muillakin. Kalevi on kaveri, ei sapuska. Jonka jälkeen söimme Kalevin alle vartissa. Lisäksi puhetta tuli audismista (autismista ei saa heittää läppää mutta audismista saa) ja autswichista. Leffaa kattoessa Inka alko hiplailemaan mun jalkaa, joka tuntui epämiellyttävältä, ja käskin Inkaa selvällä suomen kielellä lopettamaan mun kiusimisen. Kiusiminen on nyt tärkeä termi kaikenlaiselle muita fyysisesti lievästi häiritsevälle toiminnalle (käytin tätä mm. kun tädin koiranpentu, no, kiusi, niiden vanhempaa koiraa). Muita hassunhauskoja puheenaiheita olivat muun muassa pillupiano (älkää kysykö mitään, mutta mitä syvemmälle työnnät, sen korkeampi ääni) ja alialialialienit.

Aamulla herätys oli joskus neljän maissa, Taija ei nukkunu ollenkaan, Inka jostain kahestatoista ja mä varmaanki puol kahdesta siihen. Syötiin, puettiin ja meikattiin, ja lähettiin ihkulle Onnibussille varaamaan yläkertapaikat takapenkiltä. Jo alkumatkasta tuli juttua Kiasman penisnäyttelystä (en nyt muista mikä sen idea oli mutta siis for reals penisnäyttely????) johon Nella iloisesti ja viattomasti totesi;

”Se Tove Jansson- näyttely oli kiva!”

Rasismiltakaan ei toki vältytty, ehei, ja Nella tokaisikin pimeyden laskeutuessa bussiin (valot sammutettiin) että;

”Sulo katoaa ku albiino lumihankeen”, joka oli henkilökohtaisesti ehkä yks mun suosikkiheitoista ikinä. Hyvää duunii Nella. Mitäs muute, öö, no, ainakin juteltiin siitä, mikä Disney- prinsessa Iris olis, ja tultiin siihen tulokseen että;

”Sä oot kyllä niin Belle.”

”Nii, vitun pelle!!” Uskokaa pois että yön valvoneille ihmisille tää oli helvetin hauska juttu :’D

Perille kun päästiin, eka juttu oli että etittiin vessat ja kahvia. Sit tapahtui suuri hajaannus, kun Iris painu jonku sen kaverin luokse, mä, TopiasTupsu, Inka ja Sulo lähettiin metroilemaan vuorokausilipulla (jonka hinta on muuten todella edullinen lapselta) ja muut hävis johonki. Suunnattiin Itäkeskukseen, jossa tsekkailtiin kaupat läpi, eksyiltiin vähän toisistamme ja sitte Inka ja Sulo kävi kuplateellä ja mä ja Tupsu hiukan kaupassa ruokeilemassa. Lidl on hieno kauppa, ja tuli kunnon tb teatteri- fiilis siellä :D

Pride-kulkue alkoi kaheltatoista, tai no, kokoontuminen alkoi, ja sinne sitte kipitettiin sateessa. Joka tosin vaihtui auringonpaisteeksi aika helvetin nopeesti ja aiheutti kuumuuden, joka puolestaan aiheutti lievää nestehukkaa, mutta marssiminen sujui silti. Ja fiilishän oli todella katossa. Kuten joku meistä totesikin, suomalaiset on tapahtumakansaa. Johtunee siitä, että normaalisti ihmiset ei mee tutustumaan toisiinsa, kun ei voi olla varma että se toinen on joku joka on samantyylinen ees jollain tasolla, mutta sit tapahtumissa kaikki on jotenki niin samanlaisia (vaikka toki omanlaisiaan yksilöitä, ennen ku joku pikkupillu tulee parantamaan maailmaa tänne, mutta kuitenkin) että yhteisöllisyys tulee paremmin esille (viddu et oli pitkä lausepaska, huhhuh, kirjoittajansieluni murskaantuu tän lukemisesta, ja nää aulut vaan pahentaa asiaa). Mutta yhteisöllisyyttä. Eli toisin sanoen Santerin (joka joinas meihin aina välillä) selfietikulla kuvia, kiljumista ja hurraamista, ilmapalloja ja lippujen heiluttelua.

Kulkue päättyi Kaivopuistoon, josta lähettiin saman tien ettimään lähintä Raxia. Valitettavasti se oli Itiksessä, jonne sit lähettiin niin, että käveltiin kulkuereittiä takasin, ja vilkuteltiin sekä hurrattiin vielä marssivalle kulkueelle. Joka oli jees, kaunista porukkaa, very homo, such gay jne. Metroasemalla juostiin metroon, ja all of a sudden… Lippujen tarkistus. Oh shit. No, mulla, Inkalla ja Tupsulla oli liput (samoin ku Taijan sillä frendillä joka oli meiän mukana viel siin kohtaa, tää Vinski tai whatsoever) mutta Taijalla ja Nellalla ei. Joten erittäin sneakysti kun Nella jo kaiveli lompakkoaan ja etti henkkareitaan laskutuksen takia, tungin mun lipun nähtäville ja kun lipputarkastajapaske käänty takas Nellaan päin sakottaakseen sitä, annoin mun lipun Taijalle :D Homma toimi, ei siltä ees kysytty lippuja, joten Nels oli ainoo 80e sakkojen maksaja. Auts. No, Raxiin kuitenki mentiin syömään, ja sen jälkeen oltiin jo aika väsyneitä. Etenki Tupsu, joka ei voinu juoda ees kupillista kahvia metroasemalla, kun nauro vaan kaikelle, vaikka muut oli hiljaa ja ootti et se sais koottua ittensä (y)

Vähän kauppoja, ja sitten alkoi olla jo sen verran ilta ja väsy, ettei jaksanu enää mitää tehä. Pikkupiknik kuitenkin tapahtui eli tungettii johonki puistoon jossa istuttiin puoltoista tuntia mansikoiden, viinirypäleiden ja keksien kanssa. Siellähän niitä hassuja läppiä myöskin syntyi, kuten Sulaatti ja Tupsu (kuvat löytyvät alta). Lisäks Tupsun housut kastu hämärästi sillee yhestä kohasta, ja siitä tuli merkitty mies. Ja Iriksellä oli blondihetki, kun se ei tienny et ilma ja helium on eri asia, ja se piti selittää sille kaks tai kolme kertaa, ennen kun se älys et ihminen ei puhalla ilmapalloon heliumia ja et se on kevyempää kuin ilma. Hyvä Iris.

Himppematka oliki sitte ihan omaa luokkaansa. Mainitsemisen arvoisia juttuja (joita en kuitenkaa selitä) ovat; Ei toki..o. Terve-HYI! ja se, että Sulo on rusakko. Sitte pikku selityksen arvoisia taitaa olla se, että Sulo sanoi olevansa ’paha tälläisessä’, jolloin korjattiin että ’huono’, ja Sulo alkoi pyyhkimään silmiään sateenkaarilippuun, koska se meni tunteisiin ja homous korjaa kaiken. Lisäks kuvasin heliuminimemisvideoita (mun sisäinen kielioppihuorani kysyy että mikä vitun sanapaska tämä oli, mutta ei jaksa kiinnostaa), ja Nella sano et jos ikinä julkasen ne, pitää kasvojen eessä olla musta palkki, ja siihen Nels lisäs että se palkki vois olla vaan Sulo.

Leikittiin myöskin laiva on lastattu, ja tässä vähän parhaimmistoa p-sanoista;

Miro: perkeleet, pimpit, pakarat ja pervot (pervo tuli eläinkategoriaan)

Nella: perseet, pakanat, pööpöttimet (eläimiä nekin)

Inka: paneminen, pippelit, porno

Tupsu: pallihiki, pulskeus

RANDOM HUMALAISET: pirtu, pilvi

Eli tosiaan paikalla oli humalaisia, Kouvolan kasvatteja, jotka huuteli väliin omiaan ja sitte sammu, ja joista Tupsu sankarina piti hyvää huolta näiden sammuttua ja kaadettua siiderinsä lattialle. Loppumatkasta myöskin kokeiltiin ihmisten kovia pakaroita, kuvattiin nukkuvaa Suloa ja availtiin rintsikoita yhdellä kädellä. Tämä siksi että Tupsu valisti muita jätkiä siitä et kannattaa osata avata tytön rintsikat yhdellä kädellä, jota seuras demonstraatio ja erittäin hankalasti onnistuneita avaamisia, kunhan paidat ei ollu tiellä ja oikee suunta selkis. Lopulta Tupsu oli sitte avannu kaikkien meiän rintsikat yhdellä kädellä ja Inkalta jopa vasemmalla kädellä, josta se oli kovin ylpeä. Että ihan perus bussimatka, voi etupenkkiläis raukkoja oikeesti kun ne varmaa kuunteli et mitä helvetin jengiä me ollaa :D

Tupsu, Inksuanksu ja autistitoveri Santeri

Kalevi on kaveri, ei sapuska!

Sulaatti

Tupsu (ja fagotti Sulo)

Olgan (ja myös hänen kämppiksensä Ilonan) läksiäispiknik w/ Olga ja Inka (+Laura, pari joutsenolaista ja tämä Ilona joka tosiaankin muuttaa Olgan kanssa IHAN PIAN)

Suuri yllätys joka oli Lauran ajatus, toteutettiin yhtenä harvoista lämpimistä loppukesän päivistä (4.8.) ja se meni suunnilleen niin, että rynnistettiin Inkan kanssa kaupan kautta Myllysaareen, kun Laura johdatti Olgan ja Ilonan, sinne meidän ja joutsenolaisten luokse. Ei siinä muuten mitään mutta molempien silmät oli sidottu ja korvilla kuulokkeet :D Näky oli hurmaavan kaunis, ja Olgan ilme yllätyksen selvittyä, oli myöskin näkemisen arvoinen.

Ja siellä sitten hörpittiin sivistyneesti alkoholitonta shampanjaa muovimukeista, syötiin mansikoita ja viinirypäleitä nutellan kaltaisen aineen kera, ja syötiin sipsejä ja juotiin Peraa (sitruunajääteetä, tämä on insideläppä ja sen selittämiseen menisi turhan kauan aikaa. Liittyy siihen, että maailma on kaunis). Olgan selitykset oli taas vailla vertaa, ja parani loppua kohden.

”Siis kun mun veli puhuu silleen hienosti, niinku kaikesta blah blah blah politiikasta-” jolle revettiin, koska blah blah blah kuulostaa erittäin hienolta puheenaiheelta ”-ja sit se puhuu niistä, sen, mikä se pyramidimaa on?” johon vastattiin Egypti, kuollen nauruun samalla ”Nii just siitä, kaikista psarkofageista (???) ja nii, ja sit se hienous menee ihan pilalle kun se sanoo Epygti.” Maailman. Hauskin. Juttu. Etenki kun kello on yheksän ja syödään pizzaa (jonka valitsemiseen Olgalla muuten meni vähintään kymmenen minuuttia, koska ”mä en syö kinkkua, kanaa, enkä mereneläviä” niiku MITÄ SÄ SIT SYÖT…) Kaiken kaikkiaan upea ilta :’D

Kuvaukset + miitti w/ Sulo, Miro, Nella, Inka, Taija, Jennifer, Iida (+Miisa ja Emilia)

Huhhuh, viimeinen kesätapaaminen oli mahdollisesti homoin ja eeppisin viikonloppu ikinä. Tähän mennessä. Including kolmesataa teiniä bikineissä kymmenen tuntia, Ville Virtanen aurinkotuolissa näyttäen siltä, että ONKO TÄMÄ TODELLISUUS, ja järkyttävä vessahätä ihan vääriin aikoihin. Toisin sanoen Sorjosen yökuvaukset Rauhan kylpylässä.

Minä ja Inka ajauduttiin erilleen muusta squadista ja päädyttiin ryhmään numero kolme; kuivaryhmään. Eli meillä oli kuivimmat bileet ja kuivimmat läpät. Eikä oltu märkiä. Joten olimme Neitsyet Absolutistit (vaikka kuivaankin voi panna, t. Inka). Eli pidettiin vaatteet päällä kun muu porukka pääs altaaseen. Hengailimme siinä sitten Iidan kanssa (ryhmästä joka teki Tarkastajan, anteeksi nyt kun en vaan muista sitä ryhmää, joku 2 tai 3 jotain a tai b tai asdkghlglbfö) ja päästiin jossain kohtaa (onneksi) altaisiinkin. Olihan meininki kuitenkin KUUMAN KOSTEAN MINÄ TUNSIN MOMBASAN. Jenniferistä tehtiin bikinityttö mikä on coolcool (y) Ja ja ja. Ruokatauko oli kolmelta aamuyöstä (ehe ehe) jolloin myöskin tapahtui palohälytys. Noin kaksikymmentä minuuttia, joista ekat viistoista oli ”palohälytin on mennyt päälle, odottakaa ohjeita, pysykää rauhallisina” neljällä eri kielellä. Kaikki vaan istu ja söi niin rauhallisina ku vaa pystyy ihminen olemaa, vitsailtiin siinä että älkää nyt hyvät ihmiset panikoiko näin paljon, ku kaikki vaa istu ja näytti tältä ’-.-’ ja ainoo elonmerkki oli se ku jengi vittuuntu siitä kuulutuksesta :D Myös siinä kohtaa ku meitä alettii evakuoida ulos, lähettii chillisti hakee kamoja pukkareista ja raahustettii ympäriinsä, kunnes joku tuli kertoo ettei tarviikkaan evakuoitua. Ei sitä ihan näin koulussa opetettu.

Kuvaukset päättyivät jossain puoli kahdeksalta aamulla, ja siitä tiemme vei Lemille. Kuukanniemeen. Dunno. Nellalla on siellä pikku talo, tai siis ei se oo Nellan, vaan sen mummon (mummon siskon?) mut Nella saa lainata sitä (*cough* KAARNAN REPLIIKKI *cough*). Mentiin sinne sit yheksältä aamulla kaupan kautta Nellan ja Inkan kanssa, ja istuttiin tunti keittiön pöydän ääressä nauraen aivan helvetisti kaikelle, koska olimme väsyneitä ihmislapasia (lapaset on mukavia). Punaiset autot vilahtelivat ohitse (PUNANEN PEMARI) ja ne kaikki oli Nellan äidin autoja, ja se oli hirrrveen hasus siinä vaiheessa. Sit mentiin nukkumaan. Ja herättiin kuudelta illalla kysyen itseltämme ja toisiltamme;

”Onko tämä todellisuus?” Tuntui nimittäin aivan himskatin höpöltä herätä sillon kun ulkona alkoi hämärtää. No, valvottiin sitten kolmeen aamuyöllä (huehuehue) ja herättiin kymmenen maissa aamulla. Eli aamukymmenestä lauantaina sunnuntaiaamun kello kymmeneen (24 tuntia, niille neropateille jotka ei osaa laskea) tuli nukuttua yhteensä noin 15 tuntia. Tuntuu kovin hupsulta. Seuraavaksi muutamia hassuja läppiä.

”Suonikohju laukeaa Nellan rintakarvoille.” Älkää. Kysykö. Mitään.

”Nyt vapaa olen nainen- NIIN OLEN!” Täydellinen ajoitus laulun ja pilalle menneiden kohtauksien välillä.

”Valkovuoto, Munakulta, Purppuravako ja Päiväpervonen. Aseena kives.” Pelasimme hieman Cluedoa..

”OBSERVATORIO” Nella ja Inka onnistu yhteen ääneen tekee tosi dramaattisen lausahduksen.

*kauhistunut henkäisy* Tapahtui dramaattinen kortin nosto, ja me kaikki henkäistiin yhteen ääneen ihan ku jossai paskassa saippuasarjassa, jossa studioyleisön taputuksia on äänitetty ja lisäilty epähauskoihin kohtiin.

”Kuka, ken, kumpainen… Tietää barbi sen.” Anteeksi vitun mitä :D

”Hierontasessio on äänekästä puuhaa” Minä ja Inka hierottiin toisiamme varmaan tunnin verran yhteensä Nellan jo nukkuessa, ja se sattui niin paljon että kiljuttiin ja voihkittiin. Kuulosti väärältä. Ja näytti.

”Ai jaa. Jai, AAAAH!” Sanamuunnokset. Sana. Muunnokset. Munasaannokset. Hahahahahahah.

”Miksi olette myöhässä? -Henkari.” Nellan kummipoika osaa sanoa henkari, ja se on vastaus kaikkeen. Elämään, kuolemaan ja maailmankaikkeuteen. Ja opettajien kysymyksiin.

”Neljä. Ja… NELJÄ.” Ei vaadi selityksiä.

”Onpas tämä torttu kovin herKULLIsta.” Ei vaadi myöskään selityksiä.

Illan, yön ja aamun biisejä ovat ehdottomaisesti tämä, tämä, tämä ja tämä. Huh. Nyt riittää selittelyt. Hyvästi.

*

Ja lopuksi kaksi kaunista kappaletta, jotka kertovat Inkasta ja Sulosta. Eli vaihdatte vain Veikon Inkaksi ja Juhon Suloksi, niin lauluista tulee jopa aikaisempia viihdyttävämpiä, jos mahdollista.

Inkan erittäin accurate laulu löytyy tästä. Koska jos jollekin vois käydä noin, se olis ehdottomasti Inka.

Ja täällä juhlitaan (mutta ilman Suloa, koska se vaihtaa ryhmää, saatana :D).

Nähdään ensi kerralla, kun teatteri taas alkaa ja Peruspoppo PO666 (kiitos tästä Heidi) kokoontuu jälleen mustien seinien sisälle yhdessä koheltamaan ja pitämään hauskaa ja raatamaan ja teatterisoimaan (IHANA KIRJOTTAA TOLLEE omg omg huehuehue) :3

Pinja

Kesäbonus 10 (jo kymmenes o.o) ~ Missä olisinkaan...

Heipsankeiksan jälleen taas, vaihteen vuoksi uudestaan (oho, noi rimmas). On tiist- ei vittu, keskiviikko, ja koulujen alkuun on enää se kuusi päivää. Tämä on toiseksi viimeinen  kesäbonus, viimeisen julkaisen päivää ennen koulujen alkua, eli maanantaina 10.8.. Tänään puolestani pohdin suuria kysymyksiä. Tai no, jos tarkkoja ollaan, yhtä suurta kysymystä. Jokainen voi sitten omalla kohdallaan miettiä samaa, jos siltä tuntuu. Eli tosiaankin, missä mä olisin ilman teatteria? Minkälainen ihminen olisin? Mitä tekisin elämälläni (öö, millä elämällä, hehe), mistä haaveilisin? Näihin kysymyksiin löytää vastauksen vain, jos miettii, mitä teatteri on mulle antanut ja miten se on muhun vaikuttanut (tää kuulostaa nyt jonkun nyyhkytarinan alulta, ihan superdepressiivinen, jessus, keskiyön kuutamolla on muhun hassu vaikutus).

Okei. Aloitin teatterin kuutosluokalla. Olin sillon aika helvetin rasittava esiteini, halusin olla keskipisteenä ja kerjäsin huomiota keinolla millä hyvänsä. Lisäks olin auttamattomasti ja kiertelemättä täysi kusipää ainakin välillä, ihan tahallisesti ja täysin tietoisena siitä että voisin olla huomattavasti mukavampi ihminen. Tein hyviäkin asioita, mutta ihan vääristä syistä, ja näytin kaiken lisäks todella syöpäseltä koska olin just päässy meikkaamisen makuun :D Teatterin myötä musta on tullut rauhallisempi (öö joo, tota ei varmaan usko kukaan, mutta no, ei tää nyt ollukkaan sillä että olisin vieläkään mikään hiljainen ja rauhallinen tyyppi, vaan vähän eri tavalla sekasin, en niin kauhian kovaääninen minäminäminä huomiohuora), ehdottomasti siedettävämpi ihminen, ja mun tahallinen kusipäisyys ainakin omasta mielestäni tuntuu hävinneen kokonaan. Tokihan mä vittuilen ja oon sarkastinen ja näin, mutta en ikimaailmassa tosissani, ja pyydän useimmiten anteeks koska säikähdän itekkin että muutun taas sellaseks itsekeskeiseks paskaks joka olin :’D Siitä se mun hysteerisyyski aina välillä johtuu, ku oon ollu sellane riehuva ja äänekäs ja sit tajuun sen ja alan sekoilemaa... Joo. Eteenpäin sanoivat Pinja ja Inka teatterin verhoissa.

Teatteri on myös kasvattanut musta huolellisemman ihmisen, en todellakaan käyttänyt kalenteria tai ollut ajoissa yhtään missään kuutosluokalla, nope nope, olin tosi huolimaton ja unohtelin aina kaiken, ja myöhästelin joka paikasta enkä ees välittäny asiasta. Teatteri on myös vieny mun vapaa-ajan lähes kokonaan, mikä on aika isosti vaikuttava tekijä tänäkin päivänä siihen, miltä mun elämä näyttää. Musta on tullut melkein orjamainen muita ihmisiä kohtaan, tuhat kertaa säikympi kuin ennen (syytän tästä mun kroonista hermoromahduksen partaalla olemista, jolloin jokainen asia säikäyttää, kun luulee et on taas munannu jotai, ja on varma että on kamala ihminen), ja samaan aikaan itsevarmempi ja epävarmempi. Eeppinen paradoksi tapahtui juuri päässäni ja edeltävän lauseen lopussa. Tarkotan siis että mun ei enää todellakaan tarvii eikä tee mieli tehdä itestäni numeroa, että tuntisin että musta tykättäis. En vaan sit oikein tiie että miten päin pitäis olla, joten oon usein vaan hiljaa tai sit järkyttävä sähläri, ainakin tietyissä tilanteissa :D Ehkä se ei oo epävarmuutta, vaan epätietoisuutta. Uskon kuitenki että musta tykätään enemmän nykyisessä muodossa ku ennen. Ite ainakin tykkään, tavallaan. Vaikka välillä nykyäänki oon kyllä saakelin kovaääninen ja sit jälkeenpäin oon sillee, et mitä hittoa nyt taas (y)

Mainitsin tossa aiemmin, että tein hyviäkin asioita, mutta vääristä syistä. Sillä tarkotin sitä, että jos sillon ekana vuonna välillä teinkin kaikkien muiden hommia, ylimääräsiä juttuja ja lupasin auttaa ja sit näytin olevinaan kauheen väsyneeltä, se johtu siitä että halusin suurinpiirtein tietoisesti mielistellä ja olla esillä ja näyttää tosi uhrautuvaiselta. Hyi oikeesti en kestä itteäni, yök, paha pikku Pinja XD Toisena ja kolmantena vuotena en oikeestaan ollu ku sellanen välimuoto, hoidin omat hommani ja sillä hyvä. Nykyään mä vaan teen kaikenlaista, koska tuntuu että miks ei, jonkun pitää tehä niitä juttuja, ja on mukavaa auttaa, ja rakastan teatteria ja kaikkia siihen liittyviä hommia yli kaiken, etenki jos saan niiden ansiosta olla teatterilla enemmän, ku se paikka vähän niinku tuo mulle mielenrauhaa (useimmiten). Ei mua enää kiinnosta että millaisena ihmiset mut näkee, lähinnä vaan toivon ettei kukaan ihan hirveesti mua vihaa ja etten oo ihan kamalan rasittava idiootti. 

Siitä päästääki kätevästi ulkonäköön. Sillon ekana vuonnahan mä meikkasin oikein kunnolla (ja näytin silti kävelevältä norsunvitulta), ja oli hirveen tärkeetä että en menny mihinkään ilman meikkiä ja että teatterillakin oli aina siistit vaatteet (tyyliä farkut ja joku olevinaan ultimate hieno t-paita), puhumattakaan esimerkiks kaupunginteatterista jos jotain siel kävin kattomassa tai tekemässä. Nykyään näytän lähinnä pulsulta teatterilla, en jaksa meikata väsymyksen takia (ja koska tiien et se ei paranna mun naamaa juuri yhtään, joten miks turhaan vaivautua) ja heiluin kaupunginteatterillaki sillon likaset hiukset löysällä nutturalla ja lökät jalassa, sekä musta, nuhjuinen t-paita päällä. Jos mun kutosluokkalainen minäni olis nähny mut siinä, se olis varmaa alkanu selittää hyperdramaattisesti miten HIRVEEN väsyneeltä mä näytän, ja et miten mä KEHTAAN olla niin meikitön ja niin tylsissä vaatteissa ihmisten ilmoilla, siellähän voi olla vaik jotain NÄYTTELIJÖITÄ joihin pitää tehä vaikutus. Ja sit se ois ehkä ampunu mut. Ja mä oisin antanu sen tehä niin, koska mua väsytti :D Että sellasta teatteri on tehny mulle (y)

Millanen mä siis olisin ilman teatteria? Voisin kuvitella, että oisin alottanu tanssiopistolla street-dancen, Ellan kanssa (se oli sillon kakkosvaihtoehtona), joten pyörisin varmaan niissä porukoissa. Uskoakseni meikkaisin päivittäin, ja mulla olis jopa vapaa-aikaa, jota viettää kavereiden kanssa. Mulla ei tosin olis niin paljon kavereita, eikä niin mielettömiä ja erikoisia kavereita, vaan ihan nää koulukaverit ja sit sieltä tanssin puolelta. Mistään ei saa niin rajattoman ihmeellisen ihania ystäviä kuin teatterilta. En olis varmaan kovinkaan väsynyt (tai no, ei voi tietää), ja jaksaisin yrittää vetää huomiota puoleeni jotenkin, aika varmasti vähän teennäisellä tavalla. Mulla ei varmaan olis paniikkihäiriötä, ja en olis missään vaiheessa haaveillut muuttavani Helsinkiin lukioon. Haluaisin tulla kirjailijaks tai psykologiks (hmm, kumpikaan ei sinänsä oo paha vaihtpehto vieläkään, tosin kirjoittaa voi harrastukseksikin), tai ehkä tanssijaksi, vaikka en siinä varmaan oliskaan kovin hyvä, ottaen huomioon mun fyysisen lahjattomuuden. Olisin kovaäänisempi ja pyytelisin tekemisiäni vähemmän anteeks, vaikken enää oliskaan ihan täys kusipää. En olis tehny juuri mitään näyttelemiseen liittyvää ikinä, vaan ollu mukana koulun tanssiprojekteissa. Oisin fyysisesti paremmassa kunnossa, mutta mulla ei olis näin hyvää (?) itsetuntoa. Oisin kevytmielinen ja huoleton, mutten ikimaailmassa näin intohimoinen, ja onnellinen siitä mitä mulla on.

Ei se oo paljoa, se mitä mulla on, mutta se on silti kaikki, mitä mä tarviin. Joku vapaa-aika, pyh, ei se haittaa jos on pitkiä treenejä viikonloppuisin, kun samassa paikassa on kaikki ne ihanimmat ihmiset koko maailmassa. Ei se haittaa, jos en kerkee olemaan kotona, kun Estradi tuntuu ihan yhtä kodilta. Onhan siellä jääkaappikin (first things first), ja teatteriperhe, jossa on kunnia olla osana. Ei se mitään, että osa entisistä kavereista on jäänyt taakse mun kusipäisyyden takia (I totally deserved that tho), kun oonhan mä kuitenkin löytänyt maailman kauneimmat, rakastavimmat, villeimmät, intohimoisimmat ja kultaisimmat ihmiset teatterilta (I totally don't deserve them tho, mutta rakastan silti niiiin paljon ♥). Ei se mitään, että nukahtelen välitunneilla ja iltapäivisin, koska tiien että se vähäinen energia on mennyt siihen, mitä haluan koko sydämestäni tehdä. Eikä siitä oo mitään haittaa, että oon oppinu näyttämään rotan perseeltä ja silti kävelemään julkisilla paikoilla ilman huppua. Teatteria saa kiittää oikeestaan siitä, että oon se ihminen, joka oon. Mä en vielä tiedä, kuinka paljon tykkään siitä ihmisestä, mutta huomattavasti enemmän ku siitä, mikä olin ennen, joten voiton puolella ollaan. Mitäkö mä haluun? Haluun, toivon vaa et saisin tehdä teatteria ihan loppuun asti, koska sillon mun sydän pysyis ehjänä, ja vaikka sen pintaa taide raapisikin, se vaan merkkais sitä, että mä oon eläny elämääni niin, että se on tuntunut jossain (nyt oli muuten tekotaiteellinen lausepaska, huuhuh, tekis mieli sanoa äänee et Pinja pliis). Teatteri on se asia, joka pitää mut hengissä (näin tämä tuhatsanainen paska tiivistetynä yhteen lauseeseen).

Jestas, tosiaankin, yli tuhat sanaa. Ens viikolla sitten vähän kertausta siitä, mitä teatterilaisten kanssa on kesällä tehty ja miten on mennyt. Oikein hyvää illanjatkoa :*

Pinja

Tässä alla näette eron (joka on luojan kiitos valtava) vuosilta 2011 ja 2015

2011. Okei, siis ihan oikeesti, ihan tosissaan, JÄRKYTTÄVÄÄ. Aivan kamalaa. Mutta jopa kauneimmilla meistä on ollut fagottivaiheensa (katson sinua virtuaalisesti, Iris, vaikka fagottivaiheesi olikin semi cute :D)

2015. Hmm. Thanks, puberty, I guess. But you could have done better, really :D