A B C, Kuntsis kävelee, ihan vitun äkkiä taivaaseen (eli pois)

Moikka, Kuntola tässä.

It’s been a while. Ja viimeeks kun kirjotin tänne, taisin sanoa jotain siihen suuntaan, että hyvästi jääkää. No, kaikkihan me tiedetään, että Estradilta ei ihan noin vaan irrota, ja niin minäkin, nykyään ihan muita juttuja elämässäni tekevä ihmislapsi, hengailin vielä vuoden verran mukana Hamletin maailmassa. Ja kaikkihan me tiedetään, että ei se oo ollu kivaa jos siitä ei tuu blogipostausta. Sen takia tää tulee näin myöhässä. Halusin olla varma että mulla oli kuin olikin kivaa. (Kyllä mä tiesin sen koko ajan, oon vaan laiska.)

Kun tää teksti ilmestyy blogiin, karonkka on ohi. Oon kirjotellu tätä Saksanreissusta lähtien, mutta viivytelly julkasua, koska oon kuullu, että tarpeeksi kun viivyttelee, voi oikeasti saada jotain parempaa aikaan. Saatoin myös keksiä tuon lennosta saadakseni hyväksyttävän syyn  aivan jäätävästi liian kauan kestäneelle prokrastinaatiolleni. Ei voi tietää, sanois Leevi. Kuitenkin, tässä tää nyt on, ihan oikeesti (toivottavasti) viimeinen blogipostaus. Ei ehkä maailman paras tai eeppisin blogipostaus, mutta viimenen. Tän nimi on aakkoset ”apua, saatanasta” ”öisiin seikkailuihin” ja tää on enemmän tai vähemmän kronologinen kuvaus kuluneesta kahdesta vuodesta ja ehkä vähän muustakin.

*

Apua, saatana. No sehän se oli, nimittäin reaktio siihen kun meille tyrkättiin käteen Hamletin käsikirjoitus n. miljoona vuotta sitten. Tai siis haloo, me oltiin tehty omia käsikirjotuksia ainaki tuplasti se miljoona vuotta, ja yhtäkkiä meillä on viiden näytöksen nivaska käsissä. Ääneen lukeminen oli toki ehdottoman hupaisaa, kun puolet sisällöstä meni täydellisesti ohi ja yksittäisiä sanoja tavattiin useita minuutteja.

Bissellä ohjaajan kanssa. On olemassa jonkun verran juttuja, joita en oikeestaan ikinä aatellu tekeväni Heidin seurassa (mikä on mun mielestä aika paljon sanottu, ollaan kuitenkin tehty hyvin paljon hyvin epämääräisiä juttuja Heidin seurassa ja takia.) Yks niistä on alkoholin ryystäminen, ja sitähän tässä nyt tuli sitten harjoitettua upealla Saksanmaalla. Ei kai siitä sen enempää, pitää vaan muistaa varoa humalapäätä. Ja Bacardia, joka muuten myöskin alkaa B- kirjaimella.

Claudius? Joo, se on hyvä. On vähän hankalia nää hankalat kirjaimet, mutta sanotaan nyt sitte vaikka Claudius tähän väliin. Sulo on ollut hauska Claudius, koko ajan enenevissä määrin. Rakastavaisemme katseemme huomassa Claudiuksesta on tullut hupiukko, joka kuitenkin lopulta pudottaa teatterilliseen maljaaseen helmen.

Danger danger. Me kaikki ollaan kuultu sanapari stranger danger, mut koska me kaikki oikeestaan tunnettiin toisemme jo etukäteen, tää oli vaan danger danger. Ihan just siitä syystä, että tunnettiin toisemme ja oli aika älyttömän helppoa vaan unohtaa Shakespeare ja tehä kaikkea muuta. Kuten esim. olla pallolämppää yli puolet treeneistä, vääntää paskaa, vittumaista läppää kaikesta, mitä ohjaaja sanoo, slärväillä menemään niin että järki lähtee, ja muuta yhtä upean aikuismaista toimintaa. Mut huolimatta danger dangerista ja sen seurauksista, saatiin kuitenki näytelmä kasaan kolmesti, joten jotain taidettiin tehä oikeinkin. Ehkä me joskus kuunneltii mitä meille sanottiin?

Estradil eka Estradil vika. Ja lisäks Estradil ikuisesti. Ei paljoo jääny kyllä arvaamisen varaan yhellekään mun kolmesta (3) joensuulaisesta kaverista, että missä oon jos en pääse johonki kivaan tapahtumaan. Junaliput on kalliita mut kokemukset vieläkin kallisarvoisempia, joten oli worth. On muutenki ollu ihan hauskaa tulla välillä Lappeenrantaan just siitä syystä et siellä mulla on sellane 20 kaveria ja kourallinen ystäviä, kun taas sitte Joensuussa tosiaan mieslapsen lisäks jyrsijäotukset ja kolme ihmisystävää.  Kelatkaa sitä läppää et voin oikeesti kävellä pari tuntia kaupungin ytimessä eikä kukaan tunnista! Lappeenrannassa ku astun Iso-Kristiinaan ja pyörin siellä esim. tunnin, ni vähintää kolme puolituttua/tuttua/kaveria/ystävää on joko moikannu tai kiskonu mukanaan Tang Capitaliin. En koe olevani suosittu tai "käpykylän julkkis" mut oon kyllä huomannu et Lappeenrannassa riittää tuttuja.

Fortinbras. Kuka?

Gertrude. Yllättäen. Mulla oli Gertruden kanssa rankkaa :D Tai siis ei oikeestaa ollu, Getrtudella oli rankkaa keskenää ja mä kävin välillä lavalla rankkailemassa sen kanssa. Mulla oli ihan hauskaa Getruden kanssa, ja hyvin vahvasti koko ajan enemmän hauskaa, mitä hauskempaa Claudiuksella oli. Beibistä en pääse yli ikinä, mutta tuttipullotissit voin ehkä sulloa johonkin mielen perukoille josta ne ei ikinä löydä tietään päivänvaloon.

Hyvästi. Vai oiskohan pitäny sanoa "hei hei, Polonius- setä!" Tosin Polonius- sedän lisäks taivahan laitumille on kiitäny puolet meiän ryhmästä: siinä kohtaa kun tää teksti vihdoin julkaistaan, on porukka saanu opiskelupaikat selville, lähteny armeijaan tai siirtyny toiseen ryhmään. Sääli sinänsä, me oltiin loppujen lopuks kaikesta perseilystä huolimatta tosi hyvä ja rakas, joskus jopa toimiva, tiimi. Ikävähän tässä kaikkia tulee, tuli jo välillä viime vuonnakin ku en käyny tavallisissa harkoissa sattuneista syistä. Mut nyt saa mun lisäks menneitä aikoja ikävöidä kaikki muutkin. Voitte nyt hetken ajatella, että ei enää ikinä tehä tällä porukalla prokkiksia, ei enää ikinä olla lavalla yhtä aikaa, ei enää ikinä oo reissuja eikä karonkkoja joissa me ihan kaikki oltais paikalla. Ei Teatriksia eikä ainakaan Nuorta Näyttämöä. Harmin paikka. Tai sitten uuden alku. Riippuen siitä haluutteko itkeä ja kieriskellä itsesäälissä vai tuulettaa ilosta.

Itkemisestä puheen ollen, ihan hirveen monet iloiset, huvikseen harrastettavat jutut ei aiheuta täydellisiä romahteluja, itkemistä, uupumusta, vitutusta, halua repiä ihmisiä kappaleiks, kyllästymistä iänikuisiin kuppinuudeleihin, hyperventilaatioita, kiukkua ja aikomusta marssia ulos eikä enää ikinä tulla takas. Mut toisaalta, mitäpä ois elämä jos se olis vaan pelkkää kivaa? On ollu ihan hyödyllistä saada syitä ja kohteita kiukuttelulle, vitutukselle ja uupumukselle, ja vielä hyödyllisempää on ollu saada purkaa ne rauhallisesti tai vähemmän rauhallisesti, koska mikä tapahtuu teatterisalissa, jää teatterisaliin. Jos se kuitenkin tapahtuu portaissa pukuhuoneesta yläkertaan päin, siitä saa tietää kaikki ja siitä seuraa esityksen peruuntuminen sekä sairaalareissu. 2014 oli mun vuos. 

Jotain kaunista, jotain kamalaa. Palataan takas Hamletiin kun näköjään eksyin mokomasta aiheesta aika pitkäks aikaa :D Piti tosiaan käydä läpi näitä kahta vuotta, ei koko elämäntarinaa Estradin näkökulmasta. Mutta joo, Hamlet. Sen piti olla jotain kaunista ja jotain kamalaa, mut ajoittain tuntu kyllä lähinnä pelkästään kamalalta. Onnistuttiin me joskus muistaakseni tekemään liian kaunistakin, jollon piti äkkiä vetää takas kohti kamalaa, koska Hamletin tarina ei varsinaisesti oo kauneimmasta päästä proosan historiaa. Lopputuloshan oli niin nättii, et se oli kaameeta, ja toisin päin, eli onnistuttiin jossain! Taas! Vihdoin! 

Katkeransuloinen karonkka. Öh. Ei se kyllä oikeestaan ollu katkera. Eikä erityisen suloinenkaan, vaikka Sulo paikalla olikin (kattokaa mihi mun huumorintaju on menny...) Karonkka oli itseasiassa aika hyvä kulminoituma siitä, miks mä oon teatteria harrastanu nyt kaheksan vuotta. Siitä, että miks palataan kiduttamaan iteemme viikosta ja vuodesta toiseen. Siitä, mikä teatterin tekemisessä on hauskaa. Siitä, miks ne vittumaiset, ärsyttävät ihmisenperkeleet on niin rakkaita ja tärkeitä. Karonkka oli kaikkee sitä hyvää ja kaunista, mitä kaikki nää vuodet on ollu. Ne osat, jotka ei ollu hyvää ja kaunista, jäi tän karonkan ulkopuolelle. Hyvä niin.

Linkkejä. Kätevästi koottuna tähän postaukseen, koska kaikki nämä upeat taideteokset on kyllä nähty, mutta ne joutuu kaivamaan muuten blogin syvyyksistä. Tätä voi klikata. Näin tää siis toimii. Nöyryyttävää paskea. Miron vlogiajat. Höpöä mainoskuvien ottamista kaukaiselta ajalta. Höpöä trailerin kuvausta kaukaiselta ajalta. Ehkä kaukaisin aika ikinä? Remake of kaukaisin aika ikinä. Tämmönen. Ja viimeisenä tämä. Nää on valitettavasti aika vanhoja juttuja, uudempia voi sitte löytää Niken tubekanavalta :D

Me-henki. Väitän, et vaikka aina kaikissa prokkiksissa missä oon ollu, on löytyny hyvä yhteishenki ja yhteenkuuluvuuden tunne, on silti näinä kahtena vuotena syntyny jotai ihan eritasosta me-henkeä. Siis meinaan nyt sitä, et oltiin jo lähtökohtasesti suurin osa tuttuja toisillemme, kavereita ja ystäviä, mut näiden kahen vuoden aikana synty vähän sama ilmiö kun jollai työpaikoilla syntyy: käännyt ympäri valittaakses jollekin, ja ihan sama kuka se on, sille voi valittaa koska se ymmärtää. Mä ainakin oon työpaikalla just se saatanan valivali, joka vaan nappaa lähimmän ihmisen ja rupee jauhamaan paskaa asiakkaista, ja siten bondaan hyvin kollegoiden kanssa. Hamletin porukassa sama toimi, ihan sama onko kyseessä se ryhmän uusin jäsen, se paras kaveri, vai se jolle ei oo ikinä puhunu. Aina pysty märisemään yhessä siitä, miten joku asia ei toimi niinku pitäis. Ja se on parasta.

Nokkahuilusoolo. Ja muut asiat, jotka ei päätyny yhteenkään versioon lavalle, ja ihan hyvä niin. Meillä kun oli näitä suuria suunnitelmia vaikka kuinka maan perkeleesti, ehdottomina suosikkeinani se peilisalijuttu mikä piti rakentaa käytävälle, ne pienet kehykset missä piti roikottaa nukketeatterityylisesti esineitä ja tietenkin kertojahahmo Emersson Spänks jolla on lemmikkikaktus Dänks. Unohtamatta tietenkään höyheniä. Jotka vaihtuu erivärisiin höyheniin kun esitys etenee eri suuntiin. Aivan huikean loistavia ideoita kaikki.

Outous. Tai ehkä lähinnä se, miten outous on muuttunut vuosien varrella. Se, mikä ihan alkuun oli alleviivattua "huudetaan outoja juttuja oudoissa meikeissä kaduilla jotta ihmiset näkee miten helvetin outoja me ollaan ja sit kun ne kysyy ni kerrotaan et joo ollaan teatterilaisia koska se on cool lol"- outoutta, on vuosien varrella hioutunu hyvin hienovaraseks timantiks. Sellaseks, et aina ku joku ulkopuolinen tulee kattomaan treenejä, se yllättyy siitä miten kaikki uskaltaa koskea toisiinsa. Tai siitä et kaikki jotenki sulavasti antaa toisilleen tilaa. Ja kans siitä et miten vitun outoja juttuja ihmiset päästää suustaan, mut se nyt ei ehkä oo niin hienovarasta. Pointti oli siis se et... En tiie? Eiköhä mennä seuraavaan kohtaan.

Poistumiset. Tää sana mainittiin joka kerta, kun vietiin esitys joko toiseen saliin, eri kaupunkiin tai jopa eri maahan. "TSEKATKAA POISTUMISET", sanoi Heidi ja poistui paikalta hakemaan kahvia tai elämäniloa. Hakureissulla saatto mennä viis minuuttia tai puol tuntia, mut jumalauta jos ne poistumiset ei ollu tsekattu sen jälkeen ni kaikki sai toivoo ettei ois koskaan syntynytkään.

Q – kuume. Tropiikissa naudoilla esiintyvä loistauti, joka voi tarttua ihmisiin.

Rosencrynstxc, Gyldestreeeen, Frotinbros ja muuta mukavaa tekstistä. Voi meitä suomalaisia juntteja ja Suloa, kun luettiin ekaa kertaa (ja oikeestaan tyyliin vielä kymmenennelläkin kerralla) Hamletin alkuperäistä käsikirjoitusta. Kielihän ei ihan ollut tätä nykysuomea, ja vaikka kieli lopulta hallittiinkin, niin hahmojen nimet aiheutti huvituksen lisäks myös huomattavaa kärsimystä. Ensinnäkin, Rosencrantz ja Gyldenstern. Kuka näitä erotti toisistaan? Niinpä. Ja vaikka roolit oli jo jaettu, oli epäselvää, kumpi näyttelee kumpaa. Ja et miten ne nimet lausutaan ja kirjoitetaan. Hyvä homma, Shakeaspeare, ansaitset sen että sun nimeä ei kirjotettu Teatriksessa oikein.

Sulon peli. Vähän tuoreempaa Hamletmuistelua. Ei siitä sinänsä mitään sanottavaa oo, mutta se saa kunnian olla tän postauksen ainoo valokuva.

"U niinku... Ui juma, sul on hattu!" -Sulo miettiessään U- kirjaimella alkavia juttuja, joita voisi piirtää ukkelille.

Tuskallisia treenejä. Ei lisättävää.

Upeita lausahduksia ohjaajan suusta. Minäkö jättäisin viimesestä blogipostauksesta Heidin kootut lausahdukset pois? Hah. Tässä muutamia Saksanreissulla ja ehkä mahdollisesti myös Teatriksessa kuultuja lentäviä lauseita (näistä siks, et näissä älysin ottaa näitä ylös.) Mut arvatkaa mitä? Tällä kertaa liitän mukaan kontekstin.

"Persvakokannabista!" (puhuimme housuihin työnnetyistä asioista)

"Tuoksu ihan jointille, sitäkin vetäsin nenään... Mä olen ihan lopussa." (tais olla teekaupasta puhe)

"Tänään osasin varoa, en kuollut imppaamalla." (samaisesta teekaupasta puhumme yhä)

"Pitää saada tää sokeriSAATANA sulamaan!" (tätä huutaessaan Heidi hakkasi mojitoaan harvinaisen aggressiivisesti)

"Se helpottaa sielun ahdistusta kun hakkaa itseään." (valitettavasti en muista kontekstia, mutta tää toimii ilmankin)

*Heidi sanoo jotain tyhmää, Miro facepalmaa*

"Miro haluu tappaa sut." -Meikä

"Eiiii ku se haluu tappaa ittensä!" -Heidi iloisen pilkallisesti

Vika esitys. Hauskaahan tässä on se että vikan esityksen jälkeen meillä oli vielä vuoden ajan esityksiä, mutta hauskaa oli kyllä myös ihan vaan se vika esitys. Hasardia, joo ehkä, mutta myös hauskaa. Millään muulla ku vaapukkamehulla ei ollu osuutta asiaan, ja kaikki lavalla heitetty läppä oli hillittyä, hyvin naamioitua ja sellasta et yleisö ei mitenkään olis voinu saada selville, mikä kuuluu ja mikä ei kuulu esitykseen.

Witun wierasperäiset wkirjaimet. Luulin että tää ois helppoo ja kivaa mut oikeesti tää oli vaikeeta ja kamalaa. En enää ikinä koskaan ikinä enää. Tee tätä. Piste. Lisäks jätän X- kirjaimen välistä koska se on turhake. Ja ruotsalaisen å:n, koska eihän me mitään homoja olla. Ainakin joku 2% meistä on ihan heteroja.

Yskä. On muuten juuri tätä kohtaa kirjoittaessani mennyt ohi. Saksalaisen tuberkuloosin kesto oli n. 7 viikkoa, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat enää satunnaisia köhäisyjä. Nuha sen sijaan jatkuu edelleen, enkä oo vielä ihan päättäny että mille asialle oon allerginen ku missään, sisällä tai ulkona, ei oo hyvä.

Zyx. Tuo jumalten luoma pelastus varmaan ainakin 50% ensimmäisistä esityksistä, kun mulla ei meinannu lauluääntä lähteä. Kiitos zyx, kiitos jumalat. Lavalla laulaminen on pelottavaa, vastedes teen sitä enää vain karaokessa. Enkä oikeestaan sielläkään. Laulan ainoastaan jos pääsen Neues Globeen siihen yhteen tiettyyn kohtaan. Se on hyvä kohta.

"Äkkiä nyt et päästään joskus kotiinki täältä!" T. Jokainen meistä jossain vaiheessa maratonharkkoja, kun mikään ei sujunut keneltäkään. Tai sit aina joltain ois sujunu mut muilta ei. Tai muilta suju mut yheltä ei. Parasta paskaa ikinä. Päästiin kuitenki aina kotiin, saatiin tuhat euroa Teatriksesta, päästiin Saksaan ja ollaan vieläkin kaikki elossa, joten ihan hyvin kaikki lopulta meni.

Öiset seikkailut. Klassiset öiset seikkailut millon missäkin. Yöteatterit, etenkin sillon kun oli ite niin lapsi ettei tarvinnu olla vastuussa mistään. Teatrisreissujen yöhiipimiset (ja -möykkäämiset, jos Mane oli matkassa), rap-battlet ja hyttysten kanssa taistelemiset. Saksassa baareista majoitukseen saapuminen kun kaikki muut jo suurinpiirtein nukku. KLC- tapaamiset vuonna kivi ja keppi, kun oli vielä olemassa Whatsapp- ryhmä nimeltä Yksinäiset harppufagotit, joka oli omituinen yhdistelmä eri ryhmiä ja niiden ulkopuolisia jäseniä, ja jossa syntyi ehkä parhaita meemejä ikinä. Esimerkkinä tästä "Sulo, senkin fagotti" ja kaikki sen johdannaiset. Yöbussit Prideilta kotiin, kun Tupsu availi tyttöjen rintsikoita yhdellä kädellä vaan todistaakseen että osaa. Ja kaikki muu. Näitähän oli. Vaan ei oo enää, ainakaan ihan samalla tavalla.

*

Tän postauksen tekemiseen meni pari kuukautta. Mä tiien et se ei oo kovin uskottavaa, kun tätä lukee, mut hei, mä olen ja tuun aina olemaan laiska. Ja estradilainen. Ja hyvin yksinkertanen mieleltäni (kumpi on oikee ja kumpi on vasen- Kuntola, jos selvennystä tarvitaan.) Ja kiintynyt teihin kaikkiin. Ja tähän blogiin. Ja... No, oikeestaa siinäpä se onkin. Mitään muuta en voi sanoo olevani aina, koska johan mä oon muuttunut ainaki kaks kertaa radikaalisti näiden kaheksan vuoden aikana. Kaikki loppuu aikanaan. Ja tää loppuu nyt.

Hyvää elämämatkaa kaikille ja halataan (tai nyökätään kiusallisesti ohimennen, up to you) kun tavataan ♥

-Pinja

Update ja hyvästi jääkää

Moikku!

Asustelen nykyään Joensuussa ja tää blogi jäänee nyt sitte ikuiseen katveeseen. Ei haittaa, tykkään lukea vanhoja tekstejä! Historia on hirveen hyvä, mut sitä mä en lähteny opiskelemaan, vaan suomen kieltä ja kirjallisuutta (tsekatkaa taas kun meikä palaa maailman surkeimpiin aasinsiltoihin...)

Enkä ees kirjottanu viime vuodesta mitään.

Ei se haittaa. 

Mä en ees enää asu Lappeenrannassa eikä kukaan todennäkösesti tuu lukemaan tätä. 

Ikävöin Estradia mut vaan vähän, koska samaan aikaan oon pirun ilonen että vihdoin sain ryömittyä ulos siitä stressin ja vapaa-ajattomuuden sikiämispesästä. Kattoo nyt mihi työnnän itteni täällä, ehkä teatterijuttuihin tai musajuttuihin, jos mut kelpuutetaan. 

Hyvästi siis jääkää, Estradin Lapset. Näkemisiin ja kuulemisiin. Tietotaitoihin ja luulemisiin.

Teiän aina ja ikuisesti,

Kuntsis ♥

Hyvänen aika.

Sunnuntaina tapasimme vanhalla porukalla herättääksemme henkiin Perkeleen, tuon ihastuttavan kirjailijakokoonpanon, jossa yhdistyy huumori ja kuolema juuri oikealla tavalla. Maanantaina kävimme keikalla Joutsenon kirjastossa, ja kuten arvata saattaa, ei yltiöpäiseltä hasardiudelta taaskaan vältytty tällä porukalla.

Aloitetaan siitä, että koska sunnuntaina haitari ei ollut saatavilla, Leevi joutui tekemään kaikki haitariäänet ilman haitaria. Tämä hiukan haittasi keskittymistä, koska noh, miettikää nyt; mekkoon pukeutunut mies istumassa mustassa teatterisalissa ja päästämässä vuorotellen kimeitä ja matalia haitarimaisia ääniä suustaan vakavalla naamalla. Myös Emman sekä Miron artikulaatio oli huipussaan, ja näin syntyi esimerkiksi uudissana "lastmuja." Heidi tietenkin sekoili enemmän kuin kukaan muu, vaikka jaksoikin pannukakkujen tekemisen ja asiattomien kommenttien ("tehkää se ilman vaatteita!") välissä muistuttaa, että pitäisi keskittyä.

Olavi Paavolaisesta tehtiin siistittyä versiota, ja tämän seurauksena Emman takapuolessa oli hyvin selkeät ääriviivat Sulon kämmenestä. Tämän takia seuraavana päivänä sitten koko ryhmällä oli viaton, anteeksipyytelevä uteliaisuus Emman pyllyä kohtaan, sillä Sulon jättämän polttomerkin tapainen jälki ei ollut silloinkaan täysin haihtunut. Emma olikin sitä mieltä, että voisi kutsua Suloa "daddyksi" tästä lähtien, mutta Sulo ilmoitti, että jos Emma tekee niin, hänen on pakko hakata tuo jo kerran vahingoitettu nuori nainen. Että näin. Miro löysi ruoskan, jolla hän läpsi ihmisiä pyytäen kuitenkin ensin lupaa. Daddy & Dominatrix Oy on jo niinku aika hyvällä mallilla, antakaa mennä, pojat!

Maanantaina kyydit lähtivät huristelemaan lyseon pihasta. Omaan kyytiini kuuluivat Nella, Samuli ja Ilona, ja olin luottavaisin mielin pyytänyt heitä saapumaan paikalle puoli kaksi tai viimeistään 25 vaille kaksi. Nella oli paikalla mallikkaasti erittäin ajoissa, ja kun Samulia ei näkynyt (joku kyllä mainitsi nähneensä hänet juoksemassa lyseon päärakennusta ympäri, ei ilmeisesti löytänyt siis etuovea) ja Ilona tapansa mukaan ilmoitti saapuvansa myöhässä, Nella ryhtyi aggressiivisesti hyödyntämään saamaansa koulutusta ja viittomaan lastenlauluja painokkaasti.

Kun kaksi harhailijaa suvaitsivat saapua paikalle, pääsimme lähtemään. Matka sujui oikein kivan rauhallisesti, en ajanut yhdenkään elävän olennon yli ja huristelin kutostiellä hyvin rauhallisesti ja rajoitusten mukaisesti. Ilona sitten antoi hiukan navigaattorista poikkeavia ohjeita, "voit mennä siitä seuraavasta liittymästä vasta", ja päädyimme sitten ajamaan Joutsenon ohi ja jatkamaan kohti Imatraa. Se oli Vaasa all over again ja en enää ikinä ikinä koskaan ikinä luota Ilonan navigointiin.

Tällä välin Jessen autossa Miron paidan sisään meni ampiainen tai jotain vastaavaa. Miro haukkui ampiaista autistiksi, ja tämä kuulemma päättyi keskusteluun siitä, että Autistiampiainen olisi hyvä lastenohjelman nimi. Tähän Jesse kuitenkin totesi, että se olisi varmaan aika paska lastenohjelma. Miro päätteli ravoissaan, että Jesse on ahdasmielinen idiootti, joka on sitä mieltä, että autismi pitää piilottaa lapsilta. Sellaista sitten siinä autossa.

Kirjastolla sitten täytyi tehdä hätäisiä ratkaisuja, ja Nobel-mitali tehtiin puusta. Lisäksi Jesse joutui ottamaan Miran mukaansa lähtiessään ostamaan sukkahousuja minimanista, koska ei itse osannut. Tulimme myös siihen tulokseen, että Jessen pitäisi osallistua drag raceen, mutta Jesse ei kuulemma halua olla tahallaan bitch, ja tässä ohjelmaformaatissa se olisi tärkeää. Anni ilmoitti, että mun ja Emman suhde vastaa sen ja Mallan suhdetta; mä ja Malla ollaan aina valmiina kritisoimaan toista puoliskoa, nauretaan niiden paskoille elämille ja sille et ne on mitä on (ihania siis, mut älkää kertoko niille.)

Lämpässä oli havaittavissa erittäin syvää keskittymistä, kun laskettiin yhdessä numeroita eteenpäin, ja Sulo oli niin keskittynyt että kun edellinen sanoi "kymmenen" Sulo sanoi yhdentoista sijasta "kahdeksan" ja se oli ilmeisesti tosi hauskaa (en ollut paikalla, olin liimaamassa partaani kiinni puuliimalla, joka ei ollut tarpeeksi pitävää.)

Esitys itsessään meni ihan kivasti, vaikka kirjasto kaikkine asiakkaineen olikin hämmentävä ympäristö. Etenkin pikkupojat paljastuivat hassuiksi, yrittivät osallistua esitykseen kovin kaukaa. Mane oli huikea Eino Leino Heidin mielestä, koska näytti humalaiselta/krapulaiselta tai muuten päihtyneeltä (mutta oliko hän, sitä ei tämä tarina kerro...) Itse jouduin improamaan puolet repliikeistäni, mutta muten kaikki meni sulavasti ja mukavasti.

Paluukyydissäni porukka oli hiukan eri, ja voin sanoa, etten ikinä aiemmin ole joutunut kääntämään musiikkia hiljemmalle ja käskemään ihmisiä puhumaan hiljempaa. Miron musiikki huusi autossa, ja jotenkin kummasti Ilona ja Emma onnistuivat huutamaan/puhumaan vielä kovempaa takapenkillä. Samuli käyttäytyi asiallisesti. Rekkaa ohittaessa kutostiellä sateessa pimeällä olin varma, että kuolema koitti, koska näkyvyys oli miinus nolla ja rekka yritti imeä minut alleen (tää ei nyt oo mikää et oisin halunnu kuolla ja siks veti puoleensa kuten yleensä, vaan siis ilmavirta tms veti autoa kohti rekan kylkeä) ja olin jo hetken surullinen, etten ehtinyt koskaan tehdä testamenttia. Selvittiin kuitenkin hengissä!

Seuraava keikka on Lauritsalan kirjastolla joskus, ja siellä näemme. En yhtään nyt lupaile tän blogin pitämisestä mitään, mut Emma mua painostaa kirjottamaan (ja assistaa mua aika mallikkaasti juttujen muistamisessa, kiitos ♥) ni ehkä mä välillä tänne jotain kertoilen.

Nyt hyviä öitä :*

Pinja

Tässä Emman tekemää taidetta aiheesta

Lohjan lauantai ja silkkinauhoja

Guess who's back... Minäminäminääää! Mä en oikei osaa sanoo mitään tästä reilu puolesta vuodesta mikä on menny ilman että oon kirjottanu mitään. Onpahan vaan ollu elämäni sekopäisin, parhain, kamalin, ihanin, ikävin puol vuotta tähän mennessä. Oon kiljunu emotionaalisen vuoristoradan kyydissä niin kovaa etten oo ees ehtiny aatella tänne kirjottamista, mut nyt mulla ei oikeestaan oo ku kaks suuntaa elämällä (kirjotukset on vihdoin ohi syksyltä); 1. Luova kaaos ja 2. Ikävöinti. Sanotaan nyt vaikka et elämään on sisältynyt huomattava määrä Miron kotia ja isoveljeä ;) *wink wink* sekä mielenterveyden heilahtelua, jonkun verran päihteitä, ajokortti ja ylioppilaskirjoituksia. Oon nyt Oikee Aikuinen, osaan kaiken ja tiien kaikesta kaiken ja joudun varmaa lapsenvahdiks entistä useemmin Estradin ekskursioreissuilla. Jea.

Ei siitä sen enempää. Uus syventävien ryhmä tekee hyvää duunia jo toista kuukautta tässä, meillä on hyvin sekalainen sakki uutta ja vanhaa porukkaa. Ollaan tässä parin viikon päästä menossa lavalle Carpe Diem- kuoron kanssa ja tänään tehtiin iskuja biiseihin. Ois niin paljon kaikkee tärkeetä mitä pitäis kertoa, mut koska oon tapani mukaan hyvin höntti abituri-öntti ni alotin tän vasta täs puol yhen aikaan yöllä ja mua väsyttää. Kerron siis vain tärkeimmät.

Anni on tänään jälleen osoittanut huomattavan älykkyytensä. Kappale nimeltä Louhen lauantai on vahvoista naisista kertova biisi, jossa kuoron ja syventävien naiset ovat pääosassa. Anni (joka on jo kasiluokkalainen, herranjestas miten aika kiitää) kutsui kappaletta nimellä Lohjan lauantai ja sai aikaan hyvin hersyvän naurunpuuskan kaikilta kanssaeläjiltään. Tämä hupsu tyttönen myös paransi tilannettaan kysymällä kuka on Louhi. Ihana Anni, laajentaa sanavarastoaan Estradilla since fetus season (2011.)

Heidi myös osoitti jälleen olevansa äärimmäisen asiallinen tapaus. Aikuinen. Vastuullinen ohjaaja. Pedagoginen.

"Suloa ei voi höylätä, koska se ei oo tarpeeks valkoinen", sanoi tämä huikaisevan ihastuttava ohjaajamme (keskustelua käytiin siis siitä, miten saataisiin valkoisia silkkinauhoja juustohöyläämällä vieressä seisovaa kanssanäyttelijää, ja Heidi toi aikuismaisen, tasa-arvoisen ja kohteliaan mielipiteensä jälleen erittäin selväksi.) Parastahan tässä on se, että Sulo ei edes ollut paikalla, vaan kaikki tämä rasistinen kamaluus tapahtui Sulo-raukan ollessa Italiassa.

Ääää! Tulee hyvä vuosi! Hamlet! Elämä! Kuolema! Kaikkeuuuuuuuus! (jayliopistoihinhakusekäkirjoituksethehehehehhehehehehehheheheheheheheheehh)

Rakkaudella just siun,

Pinja

Vähän kuin olisi kohdussa taas

Näin luonnehti Sulo erästä harjoitusta, jossa toinen yksi nostetaan kaikkien muiden avulla ilmaan, jonka jälkeen nostettu saa vapaasti kääntyillä ja säätää miten haluaa. Valitsin ton lauseen blogiotsikoks, koska oikeestaa koko viikonloppu on ollu paluuta teatteriharrastuksen kohtuun; Wällyn hellään huomaan. Kuulitte oikein, legendaarinen Tomi Välimaa palas Estradille vuosien tauon jälkeen ja piti meidän kanssa kivaa koko viikonlopun! 

Mun talvi on ollu iha kunnon koomailua, mut eilen ja tänään kevätaurinko valtas katujen lisäks myös mielen ja naaman, olin taas henkisesti kakstoista ja teatterin lumoissa, eikä kolmen päivän päässä häämöttävät kirjotuksetkaa onnistunu rikkomaa mun hypeä siitä, et mulla on oikeesti, vilpittömästi hauskaa. Me jopa tehtii tismallee samat harjotukset ku mitä sillo ihan ekana teatterikertana, ja Emma itseasiassa meni merirosvo- stillkuvassa täysin samaan asentoon (muistamatta sitä ite.) Palattiin juurillemme ja pidettiin hauskaa.

Viikonloppuun sisälty klassista ehdollistumista ("Kyllähä te kaikki tiiette, miten delfiinejä koulutetaan" t Wälly joka olettaa et kaikki on kouluttanu delfiinejä), pelottavan synkassa olevaa sana-assosiointia (piti huutaa yhtä aikaa joku sana parin kanssa ja sit seuraava sana, joka niistä kahesta sanasta tulee mieleen, esimerkkinä mun ja Ellan puu + elämä = KAARNA tai koulu + seinä = nörttinurkkaus + lyseo = ARTTU), kirjailijoiden vaihtelua (mikä oli ihan älyttömän hauskaa, luoja oikeesti, parasta), sana kerrallaan- tarinointia (in which mä ja Elsa syötiin keijukaisia ja banaaneja pensaasta ja "heittäämeitäkävyllä" on nykyään sana), laajaa eläintuntemusta (miljoonia eläinlajeja maailmassa ja ainoo, minkä Lessi keksii on "Mau."), dominointia, joota ja mitä seuraavaksi- leikkiä (johon pöllin pohjat suoraan eräästä roolipelistä, mikä teki kaikesta tuplasti hassumpaa.)

Viikonloppu oli mahtava. Tosi eri tavalla mahtava ku viime viikonloppu, joka muistutti enemmänki nörttien ryhmäorgioita. Mä pidän viikonlopuista. Mä pidän myös teatterista, Wällystä, improsta ja nauramisesta. Ja kevätauringosta, siitä et tiet on sulat ja et mulla on jäätelöä. Ja kaikesta ainaki vähän. Just nyt on hyvä, vaik kortisolitasot huiteleeki yhtä pahasti pilvissä ku mun pää sillo ku olin kakstoista. Tänään oli hyvä olla.

Pinja

Heidiltä lähti implantti Miron takia

Perkele.

Mun ei pitäny tänää ehtiä kirjottaa postausta, mut avasin läppärin mennäkseni ettimään psykan tärppilistaa (kirjotuksiin yheksän päivää, voisin vain jättää menemättä) ja blogger sattu olemaan auki, kun eilen kävin julkaisemassa upean postauksen Nahkatakkisen tytön blogiin. Koska oon kaikkien tossun alla, including elottomat asiat kuten tää blogi (joka on tosiaankin ollu lähempänä kuollutta ku elävää viime aikoina) ni oli sit pakko tulla höpöttämää tänne.

Tulin harkkoihi vähä myöhässä, koska kuten aina maanantaisin, oon tehny yhestä eteenpäin teatteria; ensin koululla, sitte Tasihinin pihassa ja lopulta vähän ennen seittemää Estradilla. Pallolämppä oli vielä kesken, ja koin etten oo liikaa myöhässä, ja menin istuskelemaa yleisöö ja kuuntelemaa intensiivistä huutamista sekä lukemaan psykaa (selittelen itelleni et jos luen joka välissä ni opin reilussa viikossa kuuen kurssin asiat.) Heidi syytti Miroa sen irronneesta implantista ja sano, et silllä on nyt uus implantti, jota ei saa tuhota.

Tän jälkeen saatiin käsikirjoituksien sikiöversiot, joissa oli suhteellisen valmiina kolme kohtausta. Ruvettiin testaamaan alkua ja saatiinki se kivasti kasaan. Kaatuva pitkä penkki aiheutti useita perkeleitä, pari sydänkohtausta ja yhden voimakkaasti mutistun vitun. En ollu mitenkää sataprosenttisesti vireessä tänään (ketä yritän huijata, näytin todennäkösesti siltä et oon joko noussu haudasta tai kovaa kyytiä matkalla sinne) mut oli silti kivaa saada tehtyy kohtauksia, ja tuntuu heti paremmalta ku on käsikirjotus kourassa, vaik siinä oiski vaan kohtausten otsikot.

"Ja mä ku luulin että Roolipeliä ruvettiin tekemään myöhään... Teillähä on jo julisteet kaikkialla eikä niin minkäänlaista käsikirjoitusta!" -Arttu

Mä siirryn nyt edmodon ihmeelliseen maailmaan, jotta voin opiskella iloisesti loppuyön. Kevääni on puhdasta eieieieieieieieieieieieieieiiiiitä tästä eteenpäin, menetin jo tänään hetkeksi hapenottokykyni Nahkatakkisen treeneissä kun juteltiin aikatauluista, mutta kasasin itseni, olen ylpeä ja haluan mitalin. Lisäks toi psyka, erään ääliön päättötyö, kesäteatteri, pari koulun kurssia jotka tulee kusemaan ihan sata nolla ja sit no, kaikki. Että näin. Tuota noin, hyviä öitä ja nähdään taaaaaas :)

Pinja

Tämä ei ole banaani

Aatelkaa nyt, mite hassua. On lauantain ja sunnuntain välinen yö, mä oon hiihtolomalla ja kirjotuksiin on reilu kaks viikkoo, ja täs mä oon blogin kimpussa. Mut ku mä tiien et oon ollu ihan älyttömän epäaktiivine tän asian kanssa, ja mun omatuntoon koskee tälläne ikävästi. Etenki ku kirjotin just pitkän, polveilevan ja sivistyneen postauksen Nahkatakkisen tytön blogiin.

Meillähä oli tänää treenit, oltiin Estradilla puolestapäivästä johonki viiteen asti, ja oli itseasiassa tosi kivat harkat. Mähän nyt oon jo pysyvästi jossai ihme mielentilassa et puolet ajasta tanssin ja lauleskelen, ja toisen puolen makaan koomasena ja pohdin et mitä vittua on elämä, mut noin niiku ylipäätään oli hyvä päivä.

Tarkotuksena oli saada draaman kaari rakennettua, ja tämä myös tehtiin. Alkuun toki oli pakko pelata pallolämppää Leiri 112- porukan kanssa, ja todeta et me ollaan parempia (ja siis kyllä, joidenki kohalla täs näytti olevan kysymys elämästä ja kuolemasta, pallolämppä on kamala ja vaarallinen peli.) Ne teki omia kohtauksiaan sit toisessa salissa, kun me syventävät istuttiin teatterisalissa piirissä ja juotiin teetä.

Oikeestaan tää oli taas se yks kerta vuodesta kun täytetään teatteristereotypia, jota kuulee yhä vaan harvemmin, kun Lappeenrannassa kultturisoituu porukkaa koko ajan vaan enemmän. Aika moni on nyt joutunu oppimaa et teatteri ei oo istuskelua teemukien kanssa boheemisti keskustellen, vaan aika paljon kaikenlaista muuta. Mut tänää oltii stereotypiateatterilaisia, vaik ei mitekää erityisen sivistyneitä oltu vieläkää. Saatii tosiaanki draaman kaari jollekki tasolle, ja Heidi sano et sen ei tarvii ihan hirveesti sitä raiskata. Se on aina hyvä, turhat raiskaukset ei ikinä oo kivoja.

Sulo kirjotti meiän appelsiineihin, et ne ei oo banaaneja, greippejä, omenoita eikä päärynöitä. Oli hyvä päivä. Nähdään hiihtoloman jälkeen, jos selviin hengissä :)

Pinja

Se pallo oli ihan hyvä, ja me kai kans

Kattokaa! Olkaa ylpeitä! Täs mä oon, samana päivänä ku on ollu harkat, ja meinaan kirjottaa blogipostauksen! (Lähinnä koska välttelen mun oikeita vastuita ja yritän pysyy hereillä, taistellen viime yön vähäisten unien aiheuttamaa väsymystä vastaan.)

Tänään meillä oli uusi pallo. Aivan järjetön järkäle, joka pehmeydessään satutti meitä kaikki aenemmän kuin yksikään pallo aikaisemmin. Painovoiman ja voiman & vastavoiman yhteisvaikutuksella tämä kyseinen pyöreäksi luokiteltava esine onnistui lähes reväyttämään käsivarsilihakseni ja aiheuttamaan järjetöntä huutoa teatterisalissa. Tässä pitää tietää, että oon ihan järjettömän jumissa koko mun yläkropasta, ja musikaalitreenit tekee parhaansa että myös mun jalat on ihan piakkoin samassa kunnossa. En tällä hetkellä voi istua ilman että johonkin koskee.

"Tämä on minun metsäni."

"Mikä metsä,  me ollaan teatterisalissa.."

Tänään me myös tehtiin rakkautta ja vapautta, Sillanpää pesi pikkuhousuja ja Haanpään piippu oli kadonnut. En löytäny Kiannolle partaa. En myöskään lyönyt Miroa tänään! (Koska oon musikaalitreeneissä ja hyppytunneilla tullu siihen tulokseen että se ei suinkaan oo sietämättömin perheensä jäsen.) Oli oikein mukavat harkat, vaikka ihan out of nowhere alko vaa nukuttaa iha kauhiasti.

Breaking news 1; Yritin tänään tehdä päätöksen kirjailijoista äidinkielen viidennellä kurssilla, jossa siis saamme valita itsellemme kirjailijan, jota esitämme. Opettajani katsoi minua tuskissaan ja pyysi painokkaasti vaihtamaan Leo Tolstoin johonkin "vähemmän tylsään" kirjailijaan, mielellään johonkin näytelmäkirjailijaan. Hän myös painotti voimakkaasti oman suosikkinäytelmäkirjailijansa nimeä, ja oletan, että tulen tämän kyseisen kirjailijan valitsemaan täysin vapaasta tahdostani, koska olen itsenäinen nuori nainen. Nykyään opettajani kuitenkin puhuttelee minua 70% ajasta oikealla nimelläni roolihahmoni Neean sijasta, joten hyväksyn tämän kaiken ja alistun mielelläni hänen tahtoonsa.

Breaking news 2; Yleinen pelkotila kasvaa; Emman elämä on pelkkää pelkotilaa. Vanhojentanssit lähestyvät hiiviskellen, ja vaikka katseet ovatkin lähestulkoon kaikilla nimenomaan jatkoissa, täytyy aina pitää mielessä, että koko pitkä päivä täytyy näyttää nätiltä ja kestää jaloillaan. Olen onneksi tätä treenannut muutama viikko sitten olemalla syömättä vuorokauteen ja silti pysynyt jaloillani. Koen olevani valmis, vaikka en moista olekaan toiste testannut.

Breaking news 3; Kävellessämme bussipysäkkiä kohti saimme todistaa todella vauhdikasta kaahailua, kun erään punaisen auton omistaja mutkitteli hippulat vinkuen ohitsemme Prisman pihalla. Emme olleet aivan varmoja, oliko se epäonnistunut tappoyritys vai kenties vain erittäin omintakeinen ajotyyli. Emme myöskään osaa sanoa, olisimmeko olleet pettyneitä mahdollisesta törmäyksestä. Kuolema on aina hyvä. Kiitos tästä kaahailusta, Ilona.

Pinja

En ees yritä enää

Hyvää huomenta (jk nyt on ilta.) Mä voisin vaik luetella tähä nyt seuraavaks kaikki maholliset syyt ja tekosyyt miks oon ollu nii helvetin epäaktiivine tän suhteen (iha vaa et saisin pidemmän blogitekstin aikaseks heh.) Elämä, noin niiku ensiks. Se et oon ollu mukana täs roolipelihommassa koska musta yritetää tehä nörttiä vaan jotta mut voidaa hylätä kevään lopuks ku abit lähtee maailmalle. Nahkatakkinen tyttö, joka on ihana rakas mahtava prokkis, mut se vie aikaa ja mä vaa lauleskelen stemmoja koulumatkoilla ja tanssin aina ku pystyn ja asdfkhhjöjäj 13 viikkoo enskarii. Kirjotukset, jotka uhkaavasti lähenee ja mua pelottaaaaa, ja vanhojentanssit ens viikolla ja sit varmaa alkaa kesäteatteritreenitki ja haluisin vaa osata juttuja, saada tarpeeks unta ja olla pirtee reipas ilonen mut nahh Kevään takia pystyn toteuttamaa yhen noista ja sen on oltava toi juttujen osaaminen koska se vaan on oltava. Mut nyt asiaaaaaaaan.

Maanantaina tehtiin ryhmissä kohtauksia, joista mainittavaa ei oikeestaan oo muuta ku et; 

"Jjjjja takaisin studioon! Seuraavana vuorossa Haansää", ja täs pitää tietää et se oli Emman keksimä vitsi. Meil oli myös muuta erittäin ääliömäistä läppää ja lisäks valistettiin Ilonaa siitä, et kannabista ei piikitetä. Paskajoessa on kaikenlaista nonsensea ja Onervan Lappi. Lavastustiimiä meillä ei oo koska Estradin resurssit on nii rajalliset, joten aikaa säästääksemme heitettii vaa kaikki sermit nurin ja aseteltii kaikki mustat objektit ("Minä en nyt tarkoittanut meidän Mariaanien kuningas Haanpäätä" t Heidi) monta kertaa eri tavoilla. Nyt meillä on mustista esineistä koostuva lavastus, joka sisältää milloin missäkin makoilevan Sulon.

Keskiviikkona Heidi oli oman elämänsä Eläintenpelastustiimi ja piti huolta Turri Pöppösestä, joka on ihastuttava valloittava sympaattinen koiruus. ja me harkattii ilosesti keskenämme. Meiän harkat sisäls niin maan perkeleesti pallolämppää ja sit vähä päänsärkyä ja säätöä. Mä keskityin lueskelemaan psykaa vähän joka välissä ja sit tehtii yhessä improten nuotiopiiriä. Ella toimi Ilonan äänenä. Mun kaikkien aikojen suosikkipallolämppä oli se, missä ei saanu päästää minkäänlaista ääntä.

"Hei, tuo nuotio on melkein sammunut!"

"Niin olen minäkin."

Hyvää yötä jeesus myötä

Pinja

Ei mitäänsanomaton sauna ja takaisin studioon (VIERAILEVA TÄHTI!)

Hellurei ja heipsankeipsan. Tänään blogin ylle on laskeutunut suuri, vaaleanpunainen ja glitteriä uhkuva varjo, eli Nella, muhahahahaa. Nella, joka pahuudessaan on jopa ohjaajamme mielestä kohonnut arvonimeltään peräti adjektiiviksi. Mitä tapahtuikaan tänään harkoissa? Muistaisinpa edes puolet.

Mainittakoon yhtenä päivän tähtihetkenä uusi pallolämppäennätys. Ennätys jota emme oikeastaan tiedä, koska kukaan ei laskenut. R I P ja silleen. Ulkomaalainen veri kenties saa pallon pysymään ilmassa liiallisuuksiin asti. Mutta ainakin sen lopulta saa takaisin alas lompakolla. Tai toisella pallolla. 99 Luftballonssin henki oli joka tapauksessa  kanssamme loppuun saakka. (Ja sitten pelattiin uudestaan.)

Muihin uutisiin. Kolesterolin poistaminen ruokavaliosta poistaa ilmeisesti samalla Heidin loputkin suomenkielen taidon rippeet. Ensiviikolla emme kai saa enää puheista mitään selkoa. (mutta let’s be honest, milloin saataisiinkaan?) Tällä hetkellä tyydymme vain vittuilemaan kielioppivirheille jotka moninaisuudessaan tarvitsisivat oman sanakirjan. Mutta sellainenhan täältä jo löytyy, eikö? Ehkä meidän pitäisi investoida omiin kopioihin jotka pysyisivät kätevästi joka harkoissa mukana. Taas toisaalta, Heidi keksii joka harkoissa keskimäärin 3.5 uutta sanaa, joten ehkä hankkeesta on paras luopua.

Korppi krää krää (Korpin juusto on crack, mut oikeesti se on Nobel jolla Sillanpäätä huijataan.) Intensiivisin hetki maanantain kertauksesta oli Miran toivoton yritys imaista inhalaattoriaan ennen kuin ryhmä esitti banaalin rakkauden. Yhteisymmärryksellä ’’vapautta’’ ei esitetty, koska se oli paska. Vapautta etsittiin siis uudelleen rytmi-liikehdintä-ääntelyn muodossa. Tulos näytti enemmän mielenterveyden katoamiselta, mutta onhan tosielämän karulta totuudelta poissulkeutuminenkin eräänlaista vapautta. Vapaus on vapaata, vapaampaa on olla vankilassa T: Miro. Porukka jaettiin kahteen ja tulkinnat vapaudesta otettiin uudestaan työn alle. Lopputuloksena Sonni-Sulo, joka ahdisteli (JÄLLEEN) Mika Waltaria superihkun punaisen kankaan läpi ja vähän sen ylikin. Suloa parempaa sonnia ei olekaan, vaikka se olikin Pentti Haanpää ja vain pikku Jeccu. Toinen ryhmä eksyi portaikon pimeässä alinomaan vääriin aiheisiin vaikka piti keskittyä, mutta toistettava mantra ’’JA TAKAISIN STUDIOON’’ piti meidät onneksi kartalla. Ja hienoa jälkeähän tuli. Toinen lopputulos oli Hella Wuolijoen teloitus, jonka toimeen pani vapauden junassa puksuttava Minna Canth pienellä käsiaseella. Koska onhan meillä kaikilla vapaus lopettaa paskat jutut. Ja olla junia. Ja sitten ajaa Hellan yli junalla. 

Malla haisteli vielä ennen harkkojen loppua Heidin mansikoita ja triggeröityi niistä. Tämän mainitsin vain siksi, koska Mallan suuttumus mansikoita kohtaan oli hyvin hupaisaa. Harkat ylipäätään olivat hyvin hupaisat, vaikka häröily nousikin paikkapaikoin turhan korkeisiin stratosfääreihin. Nyt nukkumaan lapset, maanantaina nähdään. Bloginvalloittaja Nel$ kiittää ja kumartaa! (Ja vie juustopala-crack-Nobelin mukaansa.)

*

Täs mä viel haluun sanoo Nellalle et kiitos kauheesti et ehotit tätä et kirjotat tän tekstin, mä en ois eile saanu aikaseks ku nukahin mun mantsankirjan päälle avattuani sen ekaa kertaa koko kurssin aikana, ja ainoo mikä pelasti mut itkemiseltä ja ahistuskuolemalta oli mun päivällä saama lahja; Kismet- suklaa mis luki et "Parhaalle kaverille" (kiitos tästä lahjasta kuuluu Johannalle, joka Artun kanssa yhdessä teki musta taas vähän nörtimmän ja vei mun kokeisiinlukuaikaa.)

 Kiitos rakas Nels, mä jatkan tästä maanantaina ♥ 

Pinja

Tänään minä päätin olla ahkera ja reipas

Ja kirjoittaa blogitekstin.

Okei, kello on jo tekstiä aloittaessa yksi yöllä ja nukuin viime yönäki sen ruhtinaalliset kolme tuntia, et mun elämä koituu vielä mun kuolemaks, hip hurraa. Oon tässä nyt illan tanssinu Dingon musiikin tahtiin ja itseasiassa jopa pohtinu vähän Kiannon tekstejä. Lisäks toki huomenna alkavaan koeviikkoon ois varmaa pitäny jotenki valmistautua, ja mul on itseasiassa yks esseen palautus tän yön aikana vielä (deadline on tos klo 1.35 koska se opettaja laittaa ain tosi hassut deadlinet) et ei tää tähän tekstiin jää.

Meil oli tänää viimestä kertaa Anin treenit, ja tehtii eeppistä versioita ketuista ja korpeista. Lisäks Mauno rikko seinän vihallaan (heitti siihe kengän nii et seinä hajos ja putos lattialle ja sit Smau jouu opastamaa mut rikkalapion luokse ku en ite löytäny), Anni teki äärimmäisen hellyyttäviä rakkauspiirustuksia ja vapaus tiivisty siihen ku Sulo makas Estradin aulassa valtava vaalea keppi jalkojensa välissä.

Kylläpäs tiivisty tiiviiks. Ihan hyvä itseasiassa, vaik ulkoasultaan nää blogitekstit alkaaki muistuttaa vähä niitä ihan ekoja blogiteksejä täs blogissa. Nyt on kuiteki sillee vähä kiirus et voisin mennä tekee sen esseen loppuun ja ryhdistäytyä tän blogin kanssa joku toinen päivä. Yritän nyt vaa selvitä hengissä, koska en kuulemma voi kuolla jos oon sitoutunu roolipelaamisee :D 

Tiedän jotain, joka sankariroolit romuttaa

Pinja

Moi vaan moi

Hyvää yötä ja huomentaaaaaa (oikeest vast hyvää iltaa)

Seurakunta koolla taas! The king has arrived; your one and only! Elikkä pahoittelut siitä että en oo kirjottanu nyt niiku, noh, liian pitkään aikaan. Ei mulla mitää selitystä asiaan oo, kunhan oon ollu laiska ja saamaton kuten aina :D En mä nytkää oikei muista, mitä kaikkee ollaa tehty ja onks mitää hupsua tapahtunu. Oikeestaa tulin tänne vaa siks et kirjotin just ekan tekstini Nahkiksen (Nahkis kuulostaa mun mielest nahkiaiselta ja se on joteki hassuu) blogiin ja aattelin et kai voisin samalla rysäyttää tänne jotai tajunnanräjäyttävää settiä. Sit muistin et ei mul oo sellasta, mut aattelin ilmottaa et hengissä ollaan. Vielä.

Koeviikko lähentelee mua, mun abit meinaa hylätä mut lähes lopullisesti ja mä joudun yksin (Leevin kaa) kyhjöttämää nörttinurkkauksessa :( Muute menee iha hyvi ja en oo saanu ku yhen hysteerisen kohtauksen teatterin jälkee, ja seki vaa siks et olin hölöm ja stressasin pöytäroolipelaamisesta. Kirjotuksii on puoltoista kuukautta heheheheheheheheheheheheheheheheeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiii en halua. Ööö.

Ollaa nyt lukittu jotai musiikkirytmikohtauksia ja yritetty säätää käsiksen kanssa. Ihan hyvi meillä kai menee, on vaa nii vaikee nähä kokonaisuuksia ku ei oo kirjotettua käsikirjotusta. Oon nii stressaantunu etten ees oo enää stressaantunu ja tuijottelen vaa seiniä ja laulan Dingon biisejä jotta tuntisin oloni ees vähän onnistuneeks jossaki. Öh. Mä voisin huomenna yrittää harkkojen jälkee oikeesti kirjottaa jotai fiksua. Ehkä.

Pinja

Kevät tulee oletko valmis

Me ollaan palattu! Oikeestaan me palattiin jo kaks viikkoa sitten mut mä oon ollu laiska ja aikaansaamaton luuseri ni ei oo tullu tänne kirjoteltua. Eikä mulla nytkään tuu oikein mitään yksittäistä mieleen, istuskelen tässä ebolaisena koneeni äärellä ja yritän parannella eilen rasittunutta ääntäni.

Tosiaanki kevät pyörähtelee käyntiin hiljalleen (jk oikeest se pyörähtää käyntii nii ryminällä et kuulo lähtee järjen mukana pakoon) ja maaliskuusta toukokuuhun elämä näyttää taas kovin eeppiseltä. Kirjoituksiin on alle kaksi kuukautta, tämä tieto sattuu sieluun. Esitysaikataulut ilmesty just pari minuuttia sitte ja ne hämmästyttävän hyvin sopii Nahkatakkisen tytön treenien ja esitysten sekaan menemättä päällekkäin. NT itessään on mieletön juttu, koska lol kaupunginteatterin iso lava ja kaikki maholliset resurssit ikinä. Vanhojen tansseihin on kuukaus jäljellä. Varsin täyteläinen elämä siis tällä hetkellä.

Estradilla ollaa nyt treenailtu pari kertaa ja eile meillä oli musiikillista treenailua Anin kanssa. Sävellettii musaporukalla Perkele- valssi (jossa on kuulemma hieno sointukierto, hyvä Mane!) ja hiottiin rakkaus on raakaa- shittiä heittämällä sekaan stemmoja. Mä olin kovin onnellinen koska löysin G- nuotin lauluäänelläni ihan ite ilman säestystä ja ja ja osasin kirjottaa sointuja suht oikein ja tuntu muuteki tosi musiikilliselta (täs pitää tietää et mä en oikeesti osaa soittaa enkä laulaa, mä vaa näytän välillä siltä mut mä tykkään musiikista ni siks säädän musiikin kaa.) Jälki oli hienoa, huomenna esitellään Heidille meiän tuotokseja.

Nyt mä meen, en ainakaa lukee psykaa mitä pitäs tai hakemaa töitä, vaa peiton alle koska on vilu ja flunssa

Pinja ♥

(Saa minuu kutsuu Neeaks myös jos haluu, niiku Kesseli tekee. Kaikki muut on sille edellee Ellaa ja Leeviä ja Arttua ja Johannaa mut mä oon vaa Neea.)

Olen ja elän ja hengitän, mutta mitä?

Yritä parhaasi, ole ihminen ihmiselle

Hyvää joulua. On jouluaattoilta, kello on seittemän mun sisäinen introverttini rupes huutamaan mulle jo tuntikausia sitten, mutta onnistuin vasta nyt karkaamaan sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tekis mieli avata joululahjaks saatu roseeviinipullo, on vähän sellanen joulumelankolia, mut samaa aikaa ihan kivaa. Sit muistin, et hitto, melkei lupasin tehä kivemman joulupostauksen tänne (tosin tää on vähä turhaa ja oikeesti vaa sitä et mä täytän mun melankolista tyhjyyttä tekstillä, jonka lukee ehkä kolme ihmistä, mut ei se mitää.) Ja et koht on taas uusvuos ja siitäki vois jotai sanoa. Tai sanoa nyt ees jotain jostakin.

Uskoitko sinä todella joskus johonkin muuhun kuin sanomalehtipaperin väriseen tulevaisuuteen?

Minä lupasin itselleni että uskoisin, mutta se jäi.

Vuonna 2011 joulu oli vielä ei-stressaavaa aikaa. Ainoa juttu, joka joulussa ärsytti, oli se ainainen siivoominen sitä ennen ja se et vanhemmat oli kireellä tuulella ku kaiken piti olla just eikä melkei. On se edellee aika ahistavaa, mut sen kaa on oppinu elää, etenki ku ite säätää kans lahjojen ja siivouksien kanssa. Sillon joskus jouluaattoa ootettii ku kuuta nousevaa, ja kaikessa oli taikaa sen muutaman päivän ajan. Ei se enää oo niin, vaikka mä oon kirjottanu mun päiväkirjaanki et mä lupaan aina tykätä joulusta yhtä paljon ku sillo (mun päiväkirjat vuosilta 2009-2012 on aivan hillitöntä paskaa alusta loppuun.)

Ja niin jäin minäkin, ja minä jäin jäädyin jätin jäät, jättäydyin jäiseen jätteeseen, ja elin.

Elin, sisäelin, mutta ulkoistin sen elämän pois sisältäni jotta voisin katsella mihin sattuu sen sijaan että tökkisin itseäni sokeasti sydämen kohdalta ja toivoisin, toivoisin, että joskus kipu kaikkoaisi.

Ja sillon vuonna 2011 mä olin myös alottanu teatterin. Intoa täynnä, tulevaisuus kirkkaana ja täydellisenä siinä just mun silmien eessä. Kyllä mä sillonki kärsin joulumelankoliasta, mut sillo se johtu siitä et olin oottanu nii kaua ja sit se oli aina tosi nopeesti ohi. Nyt tuntuu et en ees löydä sitä odotusta, ja tuntuu että ihan kaikki on tosi nopeesti ohi, ei pelkästää joulu. Mun elämä kiitää savuna ja sumuna mun silmien eestä, ja kun mä ojennan mun käden ja yritän ottaa kiinni, en onnistu. Joko mä oon niin aineeton, että en saa otetta mistään, tai sitte mun elämä on. Mä kiidän tosi paljon, mulle tapahtuu juttuja joita en ikinä ois uskonu tapahtuvan, ja mä vaa nyökkään kohteliaasti ja hymyilen, koska niin kuuluu tehdä.

Suudella nyt kahta ihmistä yhtä aikaa eihän se ole, mitä se on, mitä, enhän minä uskonut olevani sellainen tyttö, ei minulle ikinä tapahdu mitään sellaista? (eikä se edes toimi, pitää vuorotella)

Ihmisyyttä, elämää se on, sanoisi taidelukiota käyvä hipsteriteini, joka joskus halusin olla, 

ja jonka täydellisen rumuutensa takia esteettistä teemukia nuolevat auringonsäteet, kun hän istuu talon katolla aamunkoitteessa ja katsoo kaupunkia, koska on vapaa; 

vapaus määrittyy sen mukaan, missä juot aamuteesi.

Voihan se joulun taian katoominen johtuu myös siitä, et nykyää vähä kaikessa on taikaa. Siinä kohtaa ku lakkasin olemasta kusipäämulkku ja heräsin vähä, ni huomasin et joka paikassa on taikaa. Taikaa on leopardikuvioisissa tyynyliinoissa, hetkissä kun vuodenajat vaihtuu, koiran sähköisessä turkissa, hiuksissa joihin heijastuu auringonsäteitä ja ihmisissä, etenkin ihmisissä. Joulu ei menettäny merkitystään mut kaikki muut asiat sai sitä lisää. En mä tiie. En tiie mihi suuntaa mun elämä tästä menee, ku kaikessa on taikaa mut taikaki tuntuu jo usein aika ulkoiselta, ihan ku mut ois suljettu taian ulkopuolelle vaikka ihastelen sitä edelleen. En tiie mihi suuntaa mä oon menossa, tuntuu etten mihinkään. En ees tiie mihi suuntaa tää teksti on menossa, mut kyllä mä vielä liitän tähän teatterin. Ei hätää.

Kirjoita itsesi historiaan, mutta vältä kirjoitusvirheitä, kielioppivirheitä, anglismeja, alkoholismia, lidliä sekä kultalusikoita perseessä, niistä tulee helposti monta kuppaa ja kuuttakuuttakuutta muuta.

Ihmiset eivät edes tee historiaa, historia tekee ihmiset, äläkä sinä mieti tuota liikaa, älä filosofoi, anna minun kirjoittaa itseni internetiin ja sinun sivuhistoriaasi kun en muuta osaa.

Tää vuos alkaa kohta olla ohi. En mä oikei tiie mitä muuta siit pitäs aatella ku et vittu, just opin kirjottaa asiakirjoihi vuodeks 2016 ja nyt pitää taas älytä vaihtaa viimene numero. Uusvuos on muuteki kauhee töimaa, ja mun pitää olla taas monessa paikassa ja multa puuttuu vielä mekko :( Kun mä vuonna 2011 ajattelin viis vuotta eteenpäin, mä aattelin et jes, oon sillo Kallion lukiossa (jonka muute löysin tyylii just sillo joulomalla 2011), oon kaunis ja suosittu ja taiteilija, ja asun Helsingissä ja elämä hymyilee. Mikää noista ei toteutunu, mut on mun elämä jännempää ku sillo. Tai siis sillo kaikist jännintä oli ain et mikä sketsihahmo putoo seuraavaks ja et mitä jos nään joskus Aku Hirviniemen. Nykyää joka viikko, jokanen meno, on täynnä jotai uutta ja hämmentävää, ja oon oppinu tottumaa siihenki. Ai, tänään kävi näin. Ja nyt tein näin. Hassua.

Osaa, osaan ottaa osaa, vaikka kukaan ei koskaan oikeasti voi noin vain ottaa osaa toisen tuskasta.

Usko pois, olen yrittänyt, mutta ei se toimi. Voi vain olla läsnä, kantaa sammuneen sänkyynsä portaita ylös, silittää itkevän hiuksia, kuiskata jotain lohduttavaa, jos vain osaa, mutta osaa ei kukaan osaa ottaa.

En oo ikinä kirjottanu mitään blogitekstiä näin kauaa, alotin seittemältä illalla ja kello on puol yks yöllä... No, anyways, yks juttu jossa jaksaa aina olla taikaa, on teatteri. Jos mun pitää miettiä viime vuodelta kymmenen kertaa, kun hymyilin leveesti tai tunsin tosi vahvaa iloa, surua tai järkytystä, niistä ainaki seittemän tai kaheksan on ollu teatterin takia. Osa sellasta, että oon kattonu teatteria (teatteri vaikuttaa muhun syvemmin ku tosielämä, mikä välillä hämmentää), osa Estradilla kun oon ollu harkoissa. Siksipä siksi, kiitos kaikille ihanille ihmisille jotka on mun kanssa tehny teatteria kuluneen vuoden aikana. Niin Estradin väelle, Pysäkin porukalle, teatteridiplomijuttuhöskälle (ollaa elossa vaik karonkka oliki vähä hassu!!!) ja myös päätään hiljalleen nostavalle Nahkatakkisen tytön ihmisille. Eli suomeks noin puol lyseota, syventävät ja noin kymmenen muuta :D Olette kaikki hienoja ihmisiä ja tämä oli vuoden turhin blogipostaus. 

Löytää uuden lempitarinansa käsinkirjoitettuna paketista,

niin, ja hän ei ehkä muista mitä on onnellisuus, mutta hän on silti täällä

(elää muita ihmisiä varten, koska pelkää)

Kiitos, hän ajatelee tiiviisti. Ja hyvää joulua.

Pinja

Kuumatuoli kuka nuoli Miro melkein kuoli (koska sen läpän taso on paska)

Kello on aika paljon. Pitäis kirjottaa viime viikosta, mutta kun en muista mitään ees viime tunnista (paitsi et älkää ikinä koittako maistaa liköörikarkkia sillee et purasette sen kahtia, t minä jonka kädet tuoksuu edellee lakkaliköörille vaik kävin suihkussa.) Teatterin osalta alko joululoma. Öö. Mitä hittoa mä nyt sitte sanosin.

Maanantaina tehtiin kuumaa tuolia, en nyt oikei tiie mitä siitä pitäis mainita. Oli kivaa ja siistiä ja tiettyyn pisteeseen asti ihan hauskaakin, kunnes piti ite mennä lavalle ja sit kans ku läpän taso laski nii pahasti vesirajan alle et sieltä ei elävänä nousta jos se musta on kiinni. Keskiviikkona jatkettii loppuu kuumat tuolit, mut lisäks Heidi oli järkänny meille ihanan ihanan ihanan joulupiknikin kynttilöineen ja ruokineen ja tilannu meille joulupukin ja muorin jakamaa lahjoja. Koska teatteri, oli kuitenki pakko sitte keksiä runo saamastaan lahjasta ja no siis runoilu on iha hauskaa mut improrunoilu murtaa vaa itsetunnon :'D

Eilen (periaatteessa toissapäivänä, kello on kohta yks lauantaiyönä) oli teatterilinjan yhteiset pikkujoulut, joista mainitsemisen arvoisiksi asioiksi nous se että jos menee jäätyneeseen lampeen ja veden alle ni pääsee joulumaahan (oltii Mallan kanssa yksimielisiä siitä että sitä täytyy kokeilla) ja se et TAIJA OLI PAIKALLA!! ♥ Ihanaihana Taija raahas perseensä Estradille moikkaamaa meitä ja juteltii ja syöii jne en muista hirveesti ku yritin keskittyy olee nätisti ja kiltin näköne (on ollu vähä höpö olo viime aikoina) ja no siis oli hyvää glögiä.

Jesse on joulukaritsa. Lessi-lammas. Otsikko ei liity kokonaisuutena mihinkään. Kunhan jonkun laitoin.

(Katotaa jos vaikka saisin jonku vähä kivemman tekstin aikaseks joskus lähiaikoina, nyt ei irtoo, hyvää yötä.)

Pinja

Silmissään viattomuuden kiilto

Heidi tökkäs sormensa Iriksen reikään

Onneksi kyse oli kuitenki vaa farkkujen reiästä, muuten toi olis vaan tosi outoa.

Tänään käväisimme tosiaankin Lahdessa. Postauksesta tuskin tulee kovinkaan pitkä, koska reissu oli lyhyt, mutta aion nyt kuitenkin tähän ensin hieman avata näytelmää ja sitten kertoa automatkoista.

Kolme sisarta pyörähdettiin tosiaan kattomassa Lahden Kansanopistolla, koska päästiin kaveriporukka-alennuksella ja lavalla oli tuttuja. Tahdoimme nähdä tämän koska kuten kaikki Oidipuksen nähneet muistaa, kansanopisto rikkoo, hajottaa ja tuhoaa, ja me ollaan masokisteja. Kolme sisarta ei onneks tuhonnu yhtä pahasti, mutta jätti kuitenki hyvin järkyttyneeks ja oli ihan hurjan kaunis ja selkeä ja taidokas veto. Etenki musiikki oli ihan älyttömän kaunista. Huhhuh.

Mentiin autoilla, ja en tiie Heidin autosta, mutta muissa autoissa tapahtu jotain jännää jokaisessa. Ilonan autossa keskusteltiin psykologiasta ja alkoholista, Elsan auto pasko ite ittensä ja jäi tienvarteen, josta ne hinattiin pois, ja Ellan autossa Lessi, Miro, Sanni, Ella ja Emma oli kusipäitä ja ohitteli meitä ja me ohiteltiin Ilonan kyydissä niitä mut hävittii silti. Lisäks Ellan autossa kuultiin kuulemma seuraavanlaisia juttuja;

"Joulumaa kun jokaiselta löytyy perseestä" t Miro

"Oh how fun it is to ride in a one horse open SLAVE!"

"Ei puhuta ainakaa Sulosta" t Miro

Jessellä on kuulemma veitsikokelma jota se kantaa mukanaa iha vaa et aina ku sitä ei kaivata, se voi pakata veitsensä ja lähteä.

"Saatanan Dabbaajat, eli vähän niinku Hell's Angels" t Miro

(Miro ite alotti dabbaamisen, Saatanan autossa ei dabbailty koska ollaa sivistyneitä)

Sit ilmeisesti on myös ollu joku välipaluukalupalikkapatukka- juttu, joka lähti siitä et Mirolla oli nälkä ja Sanni kysy et haluuko se välipalapatukan, jolloin Miro väitti olevansa vahva ja itsenäinen nainen joka ei tarvii patukkaa selvitäkseen, ja lopulta muotoutu toi hassu sanapaska ja Miro halus et Sulo sanoo sen koska Sulo ei osaa.

Joku patsas ohjuksesta näytti Miron mielestä dildolta, johon Lessi;

"Millasia dildoja sulla oikein on!! :O"

Ja sit Mirppa ja Lessi oli riidelly et onks se hiekoitusmurska vai -murske, ja Emma oli koko keskustelun ajan luullu et ne puhuu jekutusmurskeesta, ja ollu kauhuissaa ku ei ollu tienny sellasesta.

Tälläistä meillä tänään. Tässä alla on kaksi videota joista ylempi on random musiikkishittipaske joka on ollu olemassa jo jonku aikaa mut jota en oo jaksanu tänne heittää, mut heitin nyt koska toi alempi video piti anyways heittää ni samalla sitte toiki. Alempi on siis Emman teksittämä hilpeä pätkä viime keskiviikon harkoista. Suosittelen heittämää koko näytölle eihä nää muute oikei toimi.

Pinja

Roolipeli, eli miksi en enää ikinä halua vastuuta mistään

Hyvää lauantai-iltaa kaikki. Tänään tämän spesiaalipostauksen aiheena on lukioporukalla (ja okei, mukana oli myös pari amista ja yks sekasikiö kaksoistutkintolainen) tekemämme teatteridiplomi, jonka siis päädyin hämmentävästi ohjaamaan ja jota esitettiin tänään Estradilla. Tässä kohtaa ilmotan että kaikki muut kuvat on Iidan ottamia, paitsi toi mis on koko porukka, sen otti Ilona tänää esityksien jälkeen.

täs kohtaa meil oli vielä itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen

Esitykset meni itseasiassa hyvin. Lukuunottamatta sitä että valot lakkas toimimasta pariks minuutiks ja lähin pois ja Ilona luuli et hylkäsin sen, tai sitä et verikapselit ei tehny yhteistyötä Johannan kanssa, tai sitä et Arttu yritti alitajuisesti jollain tapaa viitata Pähkinänsärkijään kansallisoopperassa, mut rikkokin pähkinäkupin. Esitykset kuitenkin meni kunnialla alusta loppuun ja mä oon ihan helvetin ylpee koko porukasta. Oikeesti.

Tässä kohtaa hoxhox, lisätietoa prokkiksesta löytyy täältä, maestro Arttu on kirjottanu nerokkaasti ja mahtavasti tästä Lyskariin ja suosittelen kurkkaamaan, koska mun selitys on huomattavasti epäselvempi :D

Miten mä sitte ylipäätään päädyin tekemään tällästä? Ihan helvetin hyvä kysymys, jos saan sanoa. Mä tiesin kyllä että teen lukiodiplomin tänä vuonna, mut tuli silti vähän yllätyksenä, kun ihmiset joiden uskoin karttavan mua viimeseen asti (koska meillä on historiaa mut siitä ei puhuta koska eilen puhuttiin lol ja vaik oon edellee kusipää in general ni uskokaa pois olin vielä pahempi sillo joskus ja en itekkää haluis olla itteni kaa missää tekemisissä enää jos oisin sillo joutunu olemaa jne.) pyys että tulisin ohjaamaan ja näyttelemään niiden prokkikseen. En tunnetusti osaa sanoa ei, olin tilanteen yllättämä ja muutenki vaa äärettömän ilonen ja kiitollinen että mua oli pyydetty mukaan, joten päädyin sitte tähän spektaakkeliin. Onneks päädyin, koska ihana työryhmä ja eeppinen meininki. Ja iha kaunis lopputuloskin, okei okei, hyvi veditte jätkät.

mun ilme ku älysin et mua ei vihata vaik varmaa pitäis

Näytelmän nimi oli Roolipeli, ja Roolipelissä oli mukana aikamoinen porukka. Arttu, joka aiheutti mulle elinikäiset traumat vuonna 2013 chilisuklaan avulla. Johanna, jonka ego on suurempi ku kaikkien meidän muiden egot yhteensä. Samu eli Smau eli Mirpan sirkusteleva isoveli, megalomaanikko ja IB-hörhö. Iida, jonka olemassaolo summaantuu vahvasti avaruuskissojen leikkikaluihin, pitkään kemiaan ja vielä pidempiin hiuksiin. Tuisku, joka on habitukseltaan vitun jäätävä, mutta kuulemma matemaattinen nero. Jennifer, joka uhras puol elämäänsä ja koko omaisuutensa tän prokkiksen takia. Inka, jonka kaikki muistaa kyllä (se lortto joka oli aina rikki jostai kohtaa mut ei enää.) Mane, jota kukaan ei myöskään voi unohtaa. Jasper, joka piti Murolandian kuumuudet- ryhmäkeskustelua elossa sopimattomilla meemeillä. Ella, josta oli hurjasti apua kun meinasin hajota palasiks. Leevi, joka istu nöyrästi joka harkoissa, tarvittiin sitä tai ei. Ja sit Miro, jonka hahmo kiipes vuorelle kylpytakissa johtaakseen lintukulttia. Hyvä, tasapainoinen jengi.

lopettakaa en hyväksy tätä herran vuonna 2016

Näytelmähän siis perustuu tän pääporukan (eli kaikkien nevarien joita ette etukätee todennäkösesti tiie; Arttu, Johanna, Iida, Samu ja Tuisku) roolipeliin, jossa on pitkä, sekava juoni ja paljon väkivaltaa. Ja lintuja. Let's tiivistetään. Erään baarin pitäjä, ei ainakaan herra Adams, vaan Adrien Chevalier, ja sit pari juoppoa ja raivostuttavan salaperäistä sivuhenkilöä päätyy hörhöjen keskelle ja sitä kautta vuorelle lintukultin luokse, josta ne menee Kaliforniaan koska kirja nimeltä Unaussprechlichen Kulten, ja sit selvii et yks juoppo on riivattu ja toinen riivataan, sit tulee lisää hörhöja ja pari täytehahmoa, sit kuvioon tulee Sanato ja kenguru ja menneisyyden puintia joka päättyy lopulta kuolemaan, ja tää kaikki tungettii kahteen tuntiin ja jeesus kristus mikä töimaa.

tässä taidetta ennen harkkojen alkua

Matka ensi-iltaan ei ollu ihan täysin mutkaton. Oikeestaa välillä tuntu et se oli pelkkää mutkaa niinki pitkälle et lopulta pyörin ympyrää kunnes huimas ja sit hajosin. Mut täähän nyt johtu lähinnä siitä, et meitä oli iso porukka ja kaikilla oli omat kiireensä, ja siks harkkoja oli tosi vähän ja vaikee järjestää. Plus et mä oon ihan helvetillinen sählä enkä oikei osaa ottaa kontrollia itestäni ja vielä vähemmän muista. Sit ku tuli vähän muuttujia matkaan ni elämä oli välillä vähä karmivaa. No, joka tapauksessa, ihmiset teki ihan älyttömän hyvää työtä. Kaikki hyvin nyt. Voin taas hetken hengittää.

täs mä oon just vetäny ranteeni auki koska ohjaajan tuskat, ja vertailen mun viiltoja manen kaa

Läppää synty ihan samalla tavalla ku missä vaan, missä taiteilijanuoret hengailee porukalla. En tosiaankaan muista kaikkia juttuja, mut oon kirjottanu mun käsikseen seuraavat huomiot ylös;

ROSVO 1: Kädet ylös tai ammutaan!
ROSVO 2: Just nii! Tää on ryöstö!
MORISATO: ...kenet mä tapan?

ADRIEN: Thomas Williams, mitä vittua?!

ALEXANDER: Onko meillä tässä... Vittu!

(Fogey vain hymyilee.)
"Pitiks mun sanoo-"
"Miro, pää kiinni ja mulkoile!"

(Thompson raahaa Alicen pois lavalta.) 
"Tuisku, et tallo sen nahkaa!"

(Salamurhaaja tekee itsemurhan.) 
"Miro, nyt otat sen veitsen ja tapat ittes, ei voi olla noi hankalaa!" ja heti seuraavassa läpimenossa "...no, tapatko ittes vai et?"

(Sanato suuttuu ja vetää jonkun keppinsä esille.) 
"Oispa keppiä", terveisin Iida.

Lisäks esityksistä täytyy muistaa verikapselit, se kun Samun keppi hajos Johannaan, VITUN MIRO JA MANE JOTKA PÄÄTTI HOMOSTELLA ja se pimeys, koska paras improvisaatio ikinä ku kaikki valot on pois toiminnasta;
"Thompson, miks täällä on näin pimeetä?"
"On yö."

"eipä sinuun paljon taiteellisuutta mahdu (etenkin kun olet jatkuvasti umpitunnelissa.)"

Nyt on sitte tullu aika kiittää. Ihan tosi paljon. Ensinnäki siitä että mut on ylipäätään otettu tähän mukaan, en vieläkää ihan ymmärrä sitä et miks, mut kiitoskiitoskiitos, ootte hienoja ihmisiä, anteeks jos oon ollu viimeset puol vuotta (puol elämää) kamala, yritin parhaani mukaan olla olematta. Toiseks kiitos siitä että ootte ollu ihan älyttömän kannustavia toisianne ja mua kohtaan ja suhtautunu tähän erittäin tosissanne, on ilo tehä tälläsessä porukassa teatteria. Kolmanneks kiitos siitä et ootte ihania ihania ihania ihmisiä ja mulle tulee oikeesti ikävä tätä prokkista vaikka tää oliki pahin töimaa ikinä.

Kiitos myös Estradille, koska saatii esiintyä siellä ja jopa pitää yhet harkat ennen esitystä. Tiloja missä on valot ja tarpeeks tilaa on aina vähän vaikee löytää, onneks on Estradi ja Estradin erittäin cool ja reilu henkilökunta, etenkin rehtori Ulla, kiitos paljon!

Yks spesiaalikiitos kuuluu myös Ilonalle joka järkkäs ittensä meiän lapsenvahdiks tänään, vaikka matkassa oliki mutkia; oot oikee enkeli, Ilona, ja arvostan suurensuuresti sitä että hommasit itelles vapaan iltapäivän meiän takia. Ilona myös teki juttuja valoilla ja äänillä mun kanssa, enkä ois varmaa pärjänny ilman sitä (vaikka siitä ei juurikaa ollu muuta hyötyä ku henkistä tukea, mut Ilonan tapauksessa se on ehdottoman riittävää.) Ihana Ilona ♥

Joten. Tuota. Karonkka olis sitten parin viikon päästä ja. Nyt pitäis sitte lopettaa tää postaus. Mitenhä mä sen tekisin. En mä oikei tiie. Lol. Onneks oon ollu höpö ja kirjottanu jotai tekstinpätkää aikasemmi tänä vuonna. Lopetetaa siihe ni näyttää fiksulta ja taiteelliselta. Kiitos ja kumarrus rakkaat ihanat ihmiset ♥

Koko syksy kuin unessa

hiljaa, hiljaa

mutta ensilumessa

minä hymyilin

Kiitän luojaani

(jos sellainen on)

että minulla on heidät

Minä tosissani luulin ettei näin enää ikinä olisi

En minä olisi tätä uskonut

mutta heihin minä kyllä uskon

ja minä en voi sanoa kuin

Kiitos.

Tilanteen epätodennäköisyys on hämmästyttävä.

Pinja

tässä näemme manen, joka äityi kovin siirappiseksi eräissä kuvauksissa

siirappisuus tarttui myös johannaan

ohjaajana olin tyytyväinen etenkin näyttelijöiden heittäytymiseen ja reippaaseen asenteeseen

Arttu kurittaa erinäisiä ihmisiä