Tänään minä päätin olla ahkera ja reipas

Ja kirjoittaa blogitekstin.

Okei, kello on jo tekstiä aloittaessa yksi yöllä ja nukuin viime yönäki sen ruhtinaalliset kolme tuntia, et mun elämä koituu vielä mun kuolemaks, hip hurraa. Oon tässä nyt illan tanssinu Dingon musiikin tahtiin ja itseasiassa jopa pohtinu vähän Kiannon tekstejä. Lisäks toki huomenna alkavaan koeviikkoon ois varmaa pitäny jotenki valmistautua, ja mul on itseasiassa yks esseen palautus tän yön aikana vielä (deadline on tos klo 1.35 koska se opettaja laittaa ain tosi hassut deadlinet) et ei tää tähän tekstiin jää.

Meil oli tänää viimestä kertaa Anin treenit, ja tehtii eeppistä versioita ketuista ja korpeista. Lisäks Mauno rikko seinän vihallaan (heitti siihe kengän nii et seinä hajos ja putos lattialle ja sit Smau jouu opastamaa mut rikkalapion luokse ku en ite löytäny), Anni teki äärimmäisen hellyyttäviä rakkauspiirustuksia ja vapaus tiivisty siihen ku Sulo makas Estradin aulassa valtava vaalea keppi jalkojensa välissä.

Kylläpäs tiivisty tiiviiks. Ihan hyvä itseasiassa, vaik ulkoasultaan nää blogitekstit alkaaki muistuttaa vähä niitä ihan ekoja blogiteksejä täs blogissa. Nyt on kuiteki sillee vähä kiirus et voisin mennä tekee sen esseen loppuun ja ryhdistäytyä tän blogin kanssa joku toinen päivä. Yritän nyt vaa selvitä hengissä, koska en kuulemma voi kuolla jos oon sitoutunu roolipelaamisee :D 

Tiedän jotain, joka sankariroolit romuttaa

Pinja

Moi vaan moi

Hyvää yötä ja huomentaaaaaa (oikeest vast hyvää iltaa)

Seurakunta koolla taas! The king has arrived; your one and only! Elikkä pahoittelut siitä että en oo kirjottanu nyt niiku, noh, liian pitkään aikaan. Ei mulla mitää selitystä asiaan oo, kunhan oon ollu laiska ja saamaton kuten aina :D En mä nytkää oikei muista, mitä kaikkee ollaa tehty ja onks mitää hupsua tapahtunu. Oikeestaa tulin tänne vaa siks et kirjotin just ekan tekstini Nahkiksen (Nahkis kuulostaa mun mielest nahkiaiselta ja se on joteki hassuu) blogiin ja aattelin et kai voisin samalla rysäyttää tänne jotai tajunnanräjäyttävää settiä. Sit muistin et ei mul oo sellasta, mut aattelin ilmottaa et hengissä ollaan. Vielä.

Koeviikko lähentelee mua, mun abit meinaa hylätä mut lähes lopullisesti ja mä joudun yksin (Leevin kaa) kyhjöttämää nörttinurkkauksessa :( Muute menee iha hyvi ja en oo saanu ku yhen hysteerisen kohtauksen teatterin jälkee, ja seki vaa siks et olin hölöm ja stressasin pöytäroolipelaamisesta. Kirjotuksii on puoltoista kuukautta heheheheheheheheheheheheheheheheeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiii en halua. Ööö.

Ollaa nyt lukittu jotai musiikkirytmikohtauksia ja yritetty säätää käsiksen kanssa. Ihan hyvi meillä kai menee, on vaa nii vaikee nähä kokonaisuuksia ku ei oo kirjotettua käsikirjotusta. Oon nii stressaantunu etten ees oo enää stressaantunu ja tuijottelen vaa seiniä ja laulan Dingon biisejä jotta tuntisin oloni ees vähän onnistuneeks jossaki. Öh. Mä voisin huomenna yrittää harkkojen jälkee oikeesti kirjottaa jotai fiksua. Ehkä.

Pinja

Kevät tulee oletko valmis

Me ollaan palattu! Oikeestaan me palattiin jo kaks viikkoa sitten mut mä oon ollu laiska ja aikaansaamaton luuseri ni ei oo tullu tänne kirjoteltua. Eikä mulla nytkään tuu oikein mitään yksittäistä mieleen, istuskelen tässä ebolaisena koneeni äärellä ja yritän parannella eilen rasittunutta ääntäni.

Tosiaanki kevät pyörähtelee käyntiin hiljalleen (jk oikeest se pyörähtää käyntii nii ryminällä et kuulo lähtee järjen mukana pakoon) ja maaliskuusta toukokuuhun elämä näyttää taas kovin eeppiseltä. Kirjoituksiin on alle kaksi kuukautta, tämä tieto sattuu sieluun. Esitysaikataulut ilmesty just pari minuuttia sitte ja ne hämmästyttävän hyvin sopii Nahkatakkisen tytön treenien ja esitysten sekaan menemättä päällekkäin. NT itessään on mieletön juttu, koska lol kaupunginteatterin iso lava ja kaikki maholliset resurssit ikinä. Vanhojen tansseihin on kuukaus jäljellä. Varsin täyteläinen elämä siis tällä hetkellä.

Estradilla ollaa nyt treenailtu pari kertaa ja eile meillä oli musiikillista treenailua Anin kanssa. Sävellettii musaporukalla Perkele- valssi (jossa on kuulemma hieno sointukierto, hyvä Mane!) ja hiottiin rakkaus on raakaa- shittiä heittämällä sekaan stemmoja. Mä olin kovin onnellinen koska löysin G- nuotin lauluäänelläni ihan ite ilman säestystä ja ja ja osasin kirjottaa sointuja suht oikein ja tuntu muuteki tosi musiikilliselta (täs pitää tietää et mä en oikeesti osaa soittaa enkä laulaa, mä vaa näytän välillä siltä mut mä tykkään musiikista ni siks säädän musiikin kaa.) Jälki oli hienoa, huomenna esitellään Heidille meiän tuotokseja.

Nyt mä meen, en ainakaa lukee psykaa mitä pitäs tai hakemaa töitä, vaa peiton alle koska on vilu ja flunssa

Pinja ♥

(Saa minuu kutsuu Neeaks myös jos haluu, niiku Kesseli tekee. Kaikki muut on sille edellee Ellaa ja Leeviä ja Arttua ja Johannaa mut mä oon vaa Neea.)

Olen ja elän ja hengitän, mutta mitä?

Yritä parhaasi, ole ihminen ihmiselle

Hyvää joulua. On jouluaattoilta, kello on seittemän mun sisäinen introverttini rupes huutamaan mulle jo tuntikausia sitten, mutta onnistuin vasta nyt karkaamaan sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tekis mieli avata joululahjaks saatu roseeviinipullo, on vähän sellanen joulumelankolia, mut samaa aikaa ihan kivaa. Sit muistin, et hitto, melkei lupasin tehä kivemman joulupostauksen tänne (tosin tää on vähä turhaa ja oikeesti vaa sitä et mä täytän mun melankolista tyhjyyttä tekstillä, jonka lukee ehkä kolme ihmistä, mut ei se mitää.) Ja et koht on taas uusvuos ja siitäki vois jotai sanoa. Tai sanoa nyt ees jotain jostakin.

Uskoitko sinä todella joskus johonkin muuhun kuin sanomalehtipaperin väriseen tulevaisuuteen?

Minä lupasin itselleni että uskoisin, mutta se jäi.

Vuonna 2011 joulu oli vielä ei-stressaavaa aikaa. Ainoa juttu, joka joulussa ärsytti, oli se ainainen siivoominen sitä ennen ja se et vanhemmat oli kireellä tuulella ku kaiken piti olla just eikä melkei. On se edellee aika ahistavaa, mut sen kaa on oppinu elää, etenki ku ite säätää kans lahjojen ja siivouksien kanssa. Sillon joskus jouluaattoa ootettii ku kuuta nousevaa, ja kaikessa oli taikaa sen muutaman päivän ajan. Ei se enää oo niin, vaikka mä oon kirjottanu mun päiväkirjaanki et mä lupaan aina tykätä joulusta yhtä paljon ku sillo (mun päiväkirjat vuosilta 2009-2012 on aivan hillitöntä paskaa alusta loppuun.)

Ja niin jäin minäkin, ja minä jäin jäädyin jätin jäät, jättäydyin jäiseen jätteeseen, ja elin.

Elin, sisäelin, mutta ulkoistin sen elämän pois sisältäni jotta voisin katsella mihin sattuu sen sijaan että tökkisin itseäni sokeasti sydämen kohdalta ja toivoisin, toivoisin, että joskus kipu kaikkoaisi.

Ja sillon vuonna 2011 mä olin myös alottanu teatterin. Intoa täynnä, tulevaisuus kirkkaana ja täydellisenä siinä just mun silmien eessä. Kyllä mä sillonki kärsin joulumelankoliasta, mut sillo se johtu siitä et olin oottanu nii kaua ja sit se oli aina tosi nopeesti ohi. Nyt tuntuu et en ees löydä sitä odotusta, ja tuntuu että ihan kaikki on tosi nopeesti ohi, ei pelkästää joulu. Mun elämä kiitää savuna ja sumuna mun silmien eestä, ja kun mä ojennan mun käden ja yritän ottaa kiinni, en onnistu. Joko mä oon niin aineeton, että en saa otetta mistään, tai sitte mun elämä on. Mä kiidän tosi paljon, mulle tapahtuu juttuja joita en ikinä ois uskonu tapahtuvan, ja mä vaa nyökkään kohteliaasti ja hymyilen, koska niin kuuluu tehdä.

Suudella nyt kahta ihmistä yhtä aikaa eihän se ole, mitä se on, mitä, enhän minä uskonut olevani sellainen tyttö, ei minulle ikinä tapahdu mitään sellaista? (eikä se edes toimi, pitää vuorotella)

Ihmisyyttä, elämää se on, sanoisi taidelukiota käyvä hipsteriteini, joka joskus halusin olla, 

ja jonka täydellisen rumuutensa takia esteettistä teemukia nuolevat auringonsäteet, kun hän istuu talon katolla aamunkoitteessa ja katsoo kaupunkia, koska on vapaa; 

vapaus määrittyy sen mukaan, missä juot aamuteesi.

Voihan se joulun taian katoominen johtuu myös siitä, et nykyää vähä kaikessa on taikaa. Siinä kohtaa ku lakkasin olemasta kusipäämulkku ja heräsin vähä, ni huomasin et joka paikassa on taikaa. Taikaa on leopardikuvioisissa tyynyliinoissa, hetkissä kun vuodenajat vaihtuu, koiran sähköisessä turkissa, hiuksissa joihin heijastuu auringonsäteitä ja ihmisissä, etenkin ihmisissä. Joulu ei menettäny merkitystään mut kaikki muut asiat sai sitä lisää. En mä tiie. En tiie mihi suuntaa mun elämä tästä menee, ku kaikessa on taikaa mut taikaki tuntuu jo usein aika ulkoiselta, ihan ku mut ois suljettu taian ulkopuolelle vaikka ihastelen sitä edelleen. En tiie mihi suuntaa mä oon menossa, tuntuu etten mihinkään. En ees tiie mihi suuntaa tää teksti on menossa, mut kyllä mä vielä liitän tähän teatterin. Ei hätää.

Kirjoita itsesi historiaan, mutta vältä kirjoitusvirheitä, kielioppivirheitä, anglismeja, alkoholismia, lidliä sekä kultalusikoita perseessä, niistä tulee helposti monta kuppaa ja kuuttakuuttakuutta muuta.

Ihmiset eivät edes tee historiaa, historia tekee ihmiset, äläkä sinä mieti tuota liikaa, älä filosofoi, anna minun kirjoittaa itseni internetiin ja sinun sivuhistoriaasi kun en muuta osaa.

Tää vuos alkaa kohta olla ohi. En mä oikei tiie mitä muuta siit pitäs aatella ku et vittu, just opin kirjottaa asiakirjoihi vuodeks 2016 ja nyt pitää taas älytä vaihtaa viimene numero. Uusvuos on muuteki kauhee töimaa, ja mun pitää olla taas monessa paikassa ja multa puuttuu vielä mekko :( Kun mä vuonna 2011 ajattelin viis vuotta eteenpäin, mä aattelin et jes, oon sillo Kallion lukiossa (jonka muute löysin tyylii just sillo joulomalla 2011), oon kaunis ja suosittu ja taiteilija, ja asun Helsingissä ja elämä hymyilee. Mikää noista ei toteutunu, mut on mun elämä jännempää ku sillo. Tai siis sillo kaikist jännintä oli ain et mikä sketsihahmo putoo seuraavaks ja et mitä jos nään joskus Aku Hirviniemen. Nykyää joka viikko, jokanen meno, on täynnä jotai uutta ja hämmentävää, ja oon oppinu tottumaa siihenki. Ai, tänään kävi näin. Ja nyt tein näin. Hassua.

Osaa, osaan ottaa osaa, vaikka kukaan ei koskaan oikeasti voi noin vain ottaa osaa toisen tuskasta.

Usko pois, olen yrittänyt, mutta ei se toimi. Voi vain olla läsnä, kantaa sammuneen sänkyynsä portaita ylös, silittää itkevän hiuksia, kuiskata jotain lohduttavaa, jos vain osaa, mutta osaa ei kukaan osaa ottaa.

En oo ikinä kirjottanu mitään blogitekstiä näin kauaa, alotin seittemältä illalla ja kello on puol yks yöllä... No, anyways, yks juttu jossa jaksaa aina olla taikaa, on teatteri. Jos mun pitää miettiä viime vuodelta kymmenen kertaa, kun hymyilin leveesti tai tunsin tosi vahvaa iloa, surua tai järkytystä, niistä ainaki seittemän tai kaheksan on ollu teatterin takia. Osa sellasta, että oon kattonu teatteria (teatteri vaikuttaa muhun syvemmin ku tosielämä, mikä välillä hämmentää), osa Estradilla kun oon ollu harkoissa. Siksipä siksi, kiitos kaikille ihanille ihmisille jotka on mun kanssa tehny teatteria kuluneen vuoden aikana. Niin Estradin väelle, Pysäkin porukalle, teatteridiplomijuttuhöskälle (ollaa elossa vaik karonkka oliki vähä hassu!!!) ja myös päätään hiljalleen nostavalle Nahkatakkisen tytön ihmisille. Eli suomeks noin puol lyseota, syventävät ja noin kymmenen muuta :D Olette kaikki hienoja ihmisiä ja tämä oli vuoden turhin blogipostaus. 

Löytää uuden lempitarinansa käsinkirjoitettuna paketista,

niin, ja hän ei ehkä muista mitä on onnellisuus, mutta hän on silti täällä

(elää muita ihmisiä varten, koska pelkää)

Kiitos, hän ajatelee tiiviisti. Ja hyvää joulua.

Pinja

Kuumatuoli kuka nuoli Miro melkein kuoli (koska sen läpän taso on paska)

Kello on aika paljon. Pitäis kirjottaa viime viikosta, mutta kun en muista mitään ees viime tunnista (paitsi et älkää ikinä koittako maistaa liköörikarkkia sillee et purasette sen kahtia, t minä jonka kädet tuoksuu edellee lakkaliköörille vaik kävin suihkussa.) Teatterin osalta alko joululoma. Öö. Mitä hittoa mä nyt sitte sanosin.

Maanantaina tehtiin kuumaa tuolia, en nyt oikei tiie mitä siitä pitäis mainita. Oli kivaa ja siistiä ja tiettyyn pisteeseen asti ihan hauskaakin, kunnes piti ite mennä lavalle ja sit kans ku läpän taso laski nii pahasti vesirajan alle et sieltä ei elävänä nousta jos se musta on kiinni. Keskiviikkona jatkettii loppuu kuumat tuolit, mut lisäks Heidi oli järkänny meille ihanan ihanan ihanan joulupiknikin kynttilöineen ja ruokineen ja tilannu meille joulupukin ja muorin jakamaa lahjoja. Koska teatteri, oli kuitenki pakko sitte keksiä runo saamastaan lahjasta ja no siis runoilu on iha hauskaa mut improrunoilu murtaa vaa itsetunnon :'D

Eilen (periaatteessa toissapäivänä, kello on kohta yks lauantaiyönä) oli teatterilinjan yhteiset pikkujoulut, joista mainitsemisen arvoisiksi asioiksi nous se että jos menee jäätyneeseen lampeen ja veden alle ni pääsee joulumaahan (oltii Mallan kanssa yksimielisiä siitä että sitä täytyy kokeilla) ja se et TAIJA OLI PAIKALLA!! ♥ Ihanaihana Taija raahas perseensä Estradille moikkaamaa meitä ja juteltii ja syöii jne en muista hirveesti ku yritin keskittyy olee nätisti ja kiltin näköne (on ollu vähä höpö olo viime aikoina) ja no siis oli hyvää glögiä.

Jesse on joulukaritsa. Lessi-lammas. Otsikko ei liity kokonaisuutena mihinkään. Kunhan jonkun laitoin.

(Katotaa jos vaikka saisin jonku vähä kivemman tekstin aikaseks joskus lähiaikoina, nyt ei irtoo, hyvää yötä.)

Pinja

Silmissään viattomuuden kiilto