Teatris 2016 #1

Hyvin hyvää huomenta ♥

Jep, minä tässä, pitkästä aikaa. Ja pitkä tulee olemaan myös tämänkertainen postaus. Lähden kohtaamaan kuoleman parinkymmenen minuutin päästä (=rokotus) ja sitä ennen haluan kiittää ihan kaikkia jotka olivat mukana Vaasanreissulla. Ihan joka ikistä. Te ootte ihastuttava lauma pikku hirviöitä, paitsi että kun teidän kanssa hengaa, tuntuu, ettei mitään hirviöitä oo olemassakaan.

Etten aivan villiinny kuvailemaan yksityiskohtaisesti kaikkea, tiivistän postauksen neljään pääkohtaan, kolmeen tarinaan  ja yhteen videoon. Videoita on tosin tulossa pari lisää, koska materiaalin määrä on suunnaton. Video joka tähän tulee on sensuroitu ja pelkistelty musiikkikakke, joka tiivistää reissun turhankin lyhyisiin pätkiin.

1. Vastuuaikuisten vastuullisuuden vastaisuus.

Reissussa meillä oli mukana ihastuttavia täysi-ikäisiä teatterilaisia pitämässä meistä huolta ja vahtimassa ettei tehdä mitään typeryyksiä. Että mennään ajoissa nukkumaan eikä riehuta. Tai heitellä pulloja kaupunginteatterin ovea vasten kun sisällä treenataan. Tai soiteta tamburiinia puoli yksi yöllä omakotitalon ikkunan alla. Tai eksytä. Tai... No, eihän me sellaista olis tehtykään. Se vaan että vastuuaikuisista tulikin niitä, jotka yllytti meitä muita kaduille yömyöhään. Ja se oli mahtavaa. Koska meistä pidettiin silti huolta. Kiitos ihanat, vastuulliset huolenpitäjät. Pus ♥

2. Osaako täällä kukaan lukea karttaa?

Ei. Ei osaa. Siinä kohtaa kun kello on puoli yksitoista ja kyltissä lukee Ratakadun sijasta Rantakatu, ja tajutaan että ollaan toisella puolella kaupunkia, on varmaan ihan ok huutaa ääneen. Ei siinä oikein tiennyt että itkiskö vai nauraisko, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä suhteellisen hupaisaa. Etenkin kun iso lössi johon sisältyi myös vastuuaikuisia, oli päättäny seurata meitä ja neki pääty sitte harhailemaan väärällä puolella kaupunkia. Damn. Mielenkiintoinen iltakävely.

3. Hyvin hyvää teatteria.

JA JOKA PUOLELLA. Nyt on nähty paljon jännyyksiä, tutustuttu uusiin ihmisiin, hankittu yhteyksiä yli kaupunkien rajojen, stipendoiduttu, saatu helkutin hyvä kritiikki, tuhouduttu ja koottu ittemme, harhailtu näyttämöllä hajanaisena ja epävarmana laumana vartti ennen esitystä, huudettu ja hypitty lavan vieressä, katottu Kaarnaa, itketty ja naurettu. Just sitä mä rakastan.

4. Yö on meidän aikaa.

Ekana yönä Saara ei vaiennu vaikka nukkuikin, mutisi vaan mutakakkuja ja itki. Tokana yönä kaikki osas nukkua koska oltiin väsyneitä. Kolmantena yönä käveltiin vielä puol yhden aikaan Vaasan kaduilla soittamassa kitaraa ja tamburiinia ja roastattiin toisiamme rap-battleilla. Yöt oli hienoja ja kauniita ja täynnä hyttysiä. Kiitos.

Teen varmaankin kesäbonuksiin sitten lisää tästä reissusta juttua, koska materiaalin määrä on niin mittavaa. Tää nyt tulee tänne lähinnä siks että tänään on teatterin kevätjuhla ja ettei mee liian pitkälle ekan Teatrisjutun julkaseminen. Tuossa vähän duuoo ja sooloo ja sit muutama pikku tarina. Näkemiin ja kiitän kaikkia kunnolla seuraavassa Teatrispostauksessa ♥

Pinja

Taidekoulu Estradi, joka myös kukkaruukku-teatterina tunnetaan, oli valmistautumassa karvattomaan retkeen posliiniseen Vaasaan, jossa nähtäisiin kosteita näytelmiä ja omenapuu. Bussi pysähtyi kerran Jämsään, jossa saivat kaikki matkalaiset haukotella. Ensimmäinen näytelmä Vaasassa oli Anna "Hiirenkorva" Krogeruksen Kaarna, jossa pääosia esittivät James Bond ja Brad Pitt. Yleisö rakasti esitystä monttuisesti ja päätyi vielä taputusten lisäksi hiihtämään. Iltabileiden juomiin oli sekoitettu ammoniakkia, joka aiheutti soraisen olotilan. Aamun valjetessa kukaan ei muistanut suolaisesta illasta mitään. Tarinan opetus on: Älä pyöri Vaasassa.

-

Vaasan reissulla oli myös seksikkäitä ongelmia. Koira-duona tunnettu paholaiskaksikko nimiltään Sulo ja Miro olivat olleet siunaamassa Lontoossa ja tulisivat paikalle myöhemmin. Tämä suunnitelma epäonnistui, kun poikien liukkaan lentokoneen kaappasi suomenruotsalainen terroristi, jonka lentotyyli oli himmeä. Kone teki pakkolaskun onkaloon, josta Sulo ja Miro täytyisi maunomaisesti pelastaa. Vänkyrä Mauno suostui tehtävään, sillä hänellä oli superkykyjä. Mauno näet kykeni  saamaan Maunon hengittämään mielensä voimalla. Tajuttiin, ettei kyvystä olisi mitään hyötyä, joten paikalle soitettiin Ilona, joka pyöreissä toimissaan oli kuitenkin liian raikas, eikä pystynyt pelastamaan Suloa ja Miroa. Oikeasti ketään ei edes kiinnostanut. Tarinan opetus on: Sulon ja Miron kärsiminen on väärin, koska tähti kirkkaalta taivaalta päätti niin.

-

Kauniit ystävät, perverssit opettajat, munanmuotoiset perheenjäsenet, sekä kellot. Uskomatonta että seison nyt tässä, liukkaassa puhujanpöntössä. Olen odottanut tätä härskiä päivää 396 vuotta, siitä asti kun aloitin ensimmäisen luokan täällä raivokkaassa lyseossa. Opiskeluvuoteni ovat olleet täynnä rietasta pullomunaa ja kiekuvaa toimintaa, unohtamatta kotiläksyjä, joita aina poikkeuksetta nain. Luokkani oli kuin oranssi kirkko, jonne en totta puhuakseni haluaisi ikinä palata. Lohtua hain hevosesta, jonka löysin lyseon puisista nurkista. Se mitä olen vuosien aikana oppinut on se, että yhteishaussa olisi pitänyt valita kimpinen, josta olisin saanut tiheät resurssit tulevaan ammattiini; tissien ryntäämiseen. Jään käryävä lakki päässä muistelemaan Lyseon pensaita, enkä koskaan katso taakseni. Carpe diem!

Mä aion kiduttaa teitä pitkällä bonuksella

Moi, mä oon Pinja. Oon 17- vuotias lukion ykkösluokkalainen ja asun Lappeenrannassa. Mulla on äiti, isä, pikkusisko ja paniikkihäiriö, maailman ihanimmat ystävät ja elämä sekä edessä että takana. Mä oon oman elämäni eeppinen paradoksi, rasavilli runotyttö ja rappionuori. Tykkään olla lavalla kaikkien silmien eessä mutta joskus ahdistaa jos ihmiset kattoo ees mua päin.

Tää bonus on oikeestaan vaan sellanen, en tiie, mä vähän kerron miks mä jatkan teatteria vuodesta toiseen. Mulla on nyt niin hyvä olla kaiken jälkeen, ees hetken, että mun täytyy jakaa se tänne. Mun pitää saada kiittää ihmisryhmiä jotka tekee mun elämästä elämää. Tässä toukokuussa tulee varmaan vielä yks tai kaks postausta, keikkaa pukkaa ja Vaasa lähestyy, ja kesällä sitten katsotaan jos vaikka väsäisin bonuksia taas kerran (ja kyllä, kuten Leevi sanoikin, kaikki lyhyet postaukset kostautuu sitten siellä, ja nyt tässä). Mutta nyt, mennään mun asiaan mitä halusin kertoo.

Teatteri on mulle ollu yhtä kuin onnellisuus jo monta vuotta. Mä oon saanu tästä harrastuksesta niin paljon irti, että jos menettäisin kaiken mitä oon saanu, ei jäljelle jäis just mitään. Musta tuntuu oikeestaan, että jäljelle jäis vaan isoon huppariin kietoutunut, suurisilmäinen kakstoistavuotias, joka ei tiedä miten ihmisten kanssa ollaan ja joka puhuu paljon mutta ihan vääriä sanoja. Sellanen tyttö, joka ei osaa oikein tehdä mitään ja joka elää vain itseään ja omia juttujaan varten. Sellanen tyttö joka luulee että onnellisuus on suosiota ja rahaa, sitä että on kaunis ja tuntee julkkiksia.

Mut mitä sit on onnellisuus? Mä oon mieleltäni vähän keittiöfilosofi, joten mietin usein tälläsiä. En mä vielä kevään alussa ollu ihan varma, mun oli vaikee olla onnellinen. Mun oli myös vaikee olla vihanen. Mä pelkäsin keväällä että oon ihan tunnevammanen, kun en osaa rakastua, olla onnellinen, itkeä enkä vihastua. Mutta sitte tuli toukokuu, tuli Pysäkki, tuli SOME-buddy. Mä löysin mun kauan kadoksissa olleen aidon onnellisuuden Pysäkin kulissien takaa ja SOME-buddyn harjoituksista. Mä tajusin että mun ei tarvii oppia rakastumaan. Mä tajusin että mulla ei oo mitään syytä vihastua. Mä olin vaan niin onnellinen.

Onnellisuus on ihmiset, jotka pitää kädestä, halaa, silittää hiuksia (miksei aina voi tuntua niin hyvältä ku sillon ku joku silittää hiuksia?), uskaltaa ja haluaa koskettaa. Ihmiset jotka ei väistä eikä kierrä, vaan istuu syliin, ottaa viereen, kietoo kädet vyötärölle, hieroo hartioita, letittää hiuksia tai silittää surut pois. Onnellisuus on sitä kun ohjaaja tulee esityksen jälkeen varmistamaan henkilökohtasesti että sainhan tarpeeksi irti tästä produktiosta, ja en voinu muuta kun nyökätä koska sanoja ei tullu. Onnellisuus on sitä että laulaa kulisseissa mukana, heiluttaa keskisormea kissojen maukumisen tahtiin, tanssii villisti letit heiluen ja hymy huulilla välittämättä kenestäkään. Onnellisuus on luottamusta, yhteishenkeä, adrenaliinia ja ymmärrystä. Onnellisuus on yhteislaulun äänien harmoniaa ja saippuakuplia, sitä kun yleisön nousee seisomaan ja taputtaa takaisin lavalle monta kertaa. Onnellisuus on musiikkia, teatteria ja tanssia, onnellisuus on sitä että vaikka saakin olla lavalla joku muu ku mitä on, tuntuu hyvältä myös olla ihan oikeasti olemassa ja oma itsensä. Onnellisuus on se tunne, joka tulee kun yleisö ei lopeta taputtamista ja poskiin sattuu kun hymyilee, hymyilee, hymyilee.

Mulla on niin paljon asioita, joista mä haluaisin ihmisiä kiittää. Haluaisin kiittää jokaista erikseen. Haluisin pistää tähän ensiks koko meidän ryhmän nimet ja kiittää kaikkia. Sit koko Pysäkin porukan neljäkymmentä nimeä ja kiittää niitä kaikkia. Sit kaikki estradilaiset jotka on kesäteatterissa mukana. Ja sit muutama harva ja valittu vielä syventävistä koska no siis siellä on ystäviä. Mä en kuitenkaa oikein voi, koska sit unohtaisin jonkun ja sit olis noloa. Mutta mä sanon että ihan helvetin iso kiitos että teette mut näin onnelliseks, huomasitte sitä tai ette. Teatteri on äärimmäistä, ainutlaatuista, kaunista ja elämää suurempaa.

Teatteri on välittämistä, teatteri on läsnäoloa. Teatteri on sitä että saa olla mitä ikinä haluaakin, ja kaikki hyväksyy sen. Teatteri on tunnetta, taitoa ja keskittymistä, mutta teatteri on myös riehumista, päin seiniä menemistä (kirjaimellisesti) ja harjoittelua. Teatteri on sitä että valitsee elää monta elämää yhden sijasta, teatteri on empatiaa, auringonlaskuja ja saippuakuplia. Teatteri on lapsenmielisyyttä, vakavuutta, elämää, kuolemaa ja välitiloja. Se on kasa rakkautta, ripaus räjähdysalttiita aineita, hyppysellinen niitä karkkeja jotka poksahtelee suussa kun niitä syö ja kourallinen naurua. Teatteri on monia maailmoja ja niitä yhdistäviä puoliksi romahtaneita aasinsiltoja, joissa aasi roikkuu viimeisillä voimillaan. Teatteri on repeämäisillään oleva perna jota pienet pernamiehet ja -naiset pitävät kasassa yhteistyöllä. Teatteri on margariinirasia, rasvainen, limainen ja ällöttävä mutta ilman sitä elämän leipä maistuis aika kuivalta. Teatteri on karvamatto, joskus siihen jää paljaat varpaat jumiin ja se ärsyttää, mutta loppujen lopuks aina on vaan kiitollinen siitä miten se lämmittää ja miten sillä on mukava maata.

Mä aion nyt kiittää kolmea produktiota, niin vältyn yksittäisten ihmisten kiittelemiseltä. On nopeampaa ja lukijoita säästävämpää kertoa vain vähän sieltä sun täältä, vaikka himottaisikin kirjoittaa pitkät selostukset minuutti minuutilta jokaisesta prokkiksesta. Tässä on kuitenkin jo yli 700 sanaa joten taidan välttää tämän ja säästää teiän kaikkien silmiä.

Alotetaan SOME-buddysta ja Estradin porukasta. Kiitos rakkaat. Kiitos kun annatte mahdollisuuden juosta alusvaatteissa ympäriinsä etsimässä paitaa täysin luonnollisesti ja ilman että kukaan kattoo kahta kertaa. Kiitos kun olette olemassa, kiitos kun pidätte huolta, halusin sitä tai en. Kiitos jaetuista ruoista, kiitos karonkasta. Kiitos siitä että teidän kanssa voi puhua seksileluista tai rakkaudesta ihan yhtä vakavasti. Kiitos siitä että teitä on niin paljon ja niin erilaisia, kiitos että ootte aina valmiina jos teitä tarvitaan. Mä oon myös. Aina täällä, kaikkia varten. Me eletään symbioosissa ja oon siitä tosi kiitollinen. Te ootte varmaan kauneinta mitä mun elämässä on ikinä tapahtunu. Kauneinta, hauskinta ja hulluinta. Ihanat rakkaat sekopäät, kiitos :*

Seuraavaks mä kiitän Pysäkkiläisiä. Mä kiitän teitä tässä blogissa koska Pysäkki oli mulle tänä keväänä hyvin vahvasti Estradin ohella asia joka piti mut maan pinnalla ja kasassa. Mä olin aluks vähän niinku pysäkillä, levoton ja rauhaton, mut sit mä tajusin että vaikka oisinki oman elämäni neiti takkutukka lumpeenkukka, mun ei tarvii oottaa että tie veis mut reunalle ja yli. Mähän meen jo nyt sylistä syliin, ja vaikka nämä ajat eivät ole meitä varten, on pakko yrittää. Mä opin tosi paljon teidän seurassa, ja ootte joka ikinen ihania ja tärkeitä. Rohkeita, vahvoja, kauniita, lahjakkaita ja hauskoja. Mä haluun kiittää koko porukkaa siitä, että teidän kanssa sai pikkuhiljaa lähentyä ja kokea musiikkiproduktion valmistumista (valmistumisprosessi on muuten oikeesti mun lempiasioita tälläsissä). Mä kiitän biiseistä, kulissien takana olleista tanssibileistä, siitä että tekin piditte huolta ja olitte läsnä. Mä oon äärimmäisen kiitollinen että sain osallistua tähän prokkikseen ja tutustua teihin kaikkiin. Ootte ihastuttavia otuksia, pus pus ♥

Kiitän vielä kesäteatteriporukkaa, vaikka meillä ei oo ollu ensi-iltaakaan vielä. Kiitän, että saan olla mukana, kiitän siitä että meitä nuoria kohdellaan oikeestaan aikuisina ja meidän kiireellistä elämää siedetään ja että meidän aikatauluista välitetään. Kiitos siitä, että meillä on mahtava ryhmähenki koko porukalla, ja kiitos estradin väki siitä, että ollaan saatu yhdessä markkinoida ja pitää hauskaa. Kiitos, että kesäteatteri on yhteisymmärryksen ja hilpeyden keskiö, jossa jokainen merkitsee ja kaikki saa olla mitä haluaa, kunhan tulee ajoissa paikalle. Kiitos, ja ensi-ilta lähestyy…

Mun pitäis varmaan mennä tekemään ruokaa ja lähteä sitte esitykseen. Lavalle nouseminen näin loppukeväästä on samaan aikaan helpottavaa, koska ei tarvii pelätä enää et onnistuuko tai osaako, ja väsyttävää koska mulla on takana järjetön, ihana viikko. En oo käyny koulua viikkoon. En oo nukkunu kunnolla viikkoon. Nukuttaa koko ajan, mutta se ei oo sellasta koomasta masentunutta paskaa mitä se oli pari viikkoa sitte. Mä oon nyt onnellinen ja aion nauttii siitä niin kauan kun sitä kestää. Nyt lähen tekeen pizzaa ja kiitän vielä kaikkia siitä että ootte olemassa. Muistakaa että ootte ihania.

Nähdään,

Pinja

Meitä saa tulla tänään katsomaan kello 19

Lisää tätä täällä, kiitos kuvaajalle ♥

Tässä vähän meidän kesisjuttuja, samalla kanavalla myös meikän haastattelu jota en oo itekkää vielä kerenny kattoa :'D

Lentävä hyppyvittu ja laiva seilaa satamaan

Hyvin hyvää sunnuntaita kaikille täältä kuumeesta ja kuolemasta. Pinja on palannut blogin pariin pitkän tauon jälkeen kertomaan esityksistä ja karonkasta. Ja Pinjan pitäisi palauttaa historian essee tunnin päästä mutta Pinja mieluummin asettaa tämän ykkösprioriteetikseen.

Meillä on oikeesti menny aika hyvin nää esitykset mitä on ollu. Ei oo tullu sitä et ei jaksais enää vetää samaa settiä, kun se muuttuu joka kerta vähän ja aina pelottaa et kusen jotai :D Mut hyvin on menny ja yleisöä on ollu ihan kivasti, ja Vaasasta on hyvä fiilis ainaki toistaiseks. En oikei osaa sanoa mitään esityksistä.

Mentiin kuiteki perjantain esityksen jälkeen Tamsin kotiin grillailemaan porukalla ja siellä sitten ekat kaks tuntia keskusteltiin poissaolollaan loistavasta Maunosta ja siitä, missä tämä mahtaa olla, mitä tekemässä ja kenen kanssa. Mielikuvat olivat tasoltaan tasokkaita. Ella, senkin härski perverssi paska. Lisäksi lentävät hyppyvitut (hyttyset) uhkasivat tappaa meidät ja Maunon saavuttua tentattiin sitä ja kun sammutettiin valot oltiin tultu siihen tulokseen että our ship has sailed to its harbour (and it also has a beautiful shipname), ja että seksilelujen kattominen kolmelta aamuyöstä on ihan normaalia ja että meidän piti muuttaa maailmaa. Iltaan mahtui myös reissu ABC;lle koska oltiin syöty kaikki ruoka kun Mane suvaitsi saapua paikalle ja hmmm, ei mitään sen erikoisempaa. Paitsi että Ella yritti avata Tamsin rintsikat pihaportailla varpaillaan.

Ensi viikolla olis sitte ei-koulua ja paljon lavalla hyppimistä ja laulamista erilaisissa rooleissa. Toivon pyhästi että kuumeeni laskee ja että ääneni ei ole näin syöpäinen huomenna. Hyvää yötä ♥

Pinja