Huomentapäivääiltaa (yötä) kaikki rakkaat pällit ja määliöt
:* Tänään, kuten lupasin viime viikolla, on luvassa eräs spekulaatio joka
keskusteltiin läpi ääniviesteillä. Elikkä tuossa ennen kevään Turunreissua,
ennen kuin tiedettiin, kuka menee jatkoon, ennen kuin näytelmät edes olivat
loppuun asti hiottuja (lähellekään), kuvittelimme Turunreissua niin, että Senga
Sengana menisi jatkoon. Because well that was the fucking obvious choice and that would have fucking deserved to... Okei joo chill. Näinhän ei tosiaan loppujen lopuksi käynyt, valitettavasti,
mutta however… Mietimme silloin viattomasti ääniviesteillä Nellan kanssa, että miten se homma sitten
tulisi menemään. Tässä ääniviestit puhtaaksi kirjoitettuina (ja
kieliopillisestihan ne on täysin perseestä koska kirjotin sanasta sanaan tismalleen
niinkuin niissä ääniviesteissä oli). Nauttikaa. Ja kuvitelkaa toki meidät puhumassa
näitä, koska se on saatanasti hauskempaa niin :D Väleissä on suluissa kauniisti
kursivoituja kommenttejani, koska enhän mä malta pitää turpaani kiinni edes
tekstissä.
Nella: Toisena
päivänä Turun hotellin untuvapediltä herätessäni, sain kokea iloisen yllätyksen kun
saimme kuulla pääsevämme mahtavaan kaviaarikylpyyn hotellin länsisiivessä. Söimme
lounaaksi escartoon etanoita ja kullattua paskaa.
Pinja: Toisena
päivänä herätessämme kylmältä ja kovalta lattialta, koska patjat jotka meille
annettiin, olivat noin 2 cm paksuja, ensimmäisenä tunsimme nenässämme aamiaisen
tuoksun, jos sitä nyt edes tuoksuksi pystyi sanomaan. Nousimme yhdessä koko
ryhmän voimin ja katselimme epäluuloisena lyseolaisia jotka majoittuivat
kanssamme (paljon syitä epäluuloon toki oli, ku
jengi on kaikki meiän tuttuja suurinpiirtein mutta joo kyllä juurikin näin).
Aamu alkoi muuten hyvin mutta ruoka oli aivan kamalaa koska se oli kouluruokaa,
joka olikin ollut arvattavissa. Noh, siitä sitten jatkoimme kävellen matkaamme
sinne päämäärään (ei mitään tietoa, mikä
se päämäärä sitten oli).
Nella: Olemme nyt
Turun viiden tähden ranskalaisessa ravintolassa (joo mehän syötiin siis ravintoloissa ihan jatkuvasti, itse taisin syödä
kerran subissa ja siinä oliki mun syömiset kahen päivän aikana). Keskustelemme
sivistyneesti tulevasta näytöksestä ja käymme läpi suuren projektimme vaiheita
naureskellen välillä hieman epämääräisille vitseille, ja juomme ihastuttavaa samppanjaa
suoraan pullon suusta, jotka posauttelemme auki ja saamme naurunremahduksia ja rääkymistä
kuulla ympäriltämme (anteeksi mutta mitä
vittua Nels) kun ihana aurinko laskeutuu pilvien taakse. Näemme Turun Tuomiokirkon
katon ja ajattelemme, että kristillinen opisto on jossain lähellä ja naureskelemme
kun muistamme, että Po4-5 ja lyseon porukka syövät koululounasta samaan aikaan.
Ja lounasaikaan aurinko laskee, jota en ymmärrä, mutta se on Turun ihme jota
emme voi kyseenalaistaa. Kaikki on aivan täydellistä ja nyt voin syventyä (öhö öhö syventävät) tätä ruokaa joka on
tosi hyvää.
Ai niin. Zoolaisetkin syövät tällä hetkellä jotain joka
luultavasti maistuu pahemmalta kuin se mitä me saamme syödä.
Pinja: Olemme
täällä koululla toista yötä. Olemme juuri saapuneet tänne takaisin. Lyseolaiset
ja Zoolaiset ovat kadonneet (hupsista
vitun keikkaa, mitenkäs näin pääsi käymään, tää ei nyt ainakaan liity siihen
etten jaksanu sisällyttää seikkailuun hirveetä ihmisjoukkoa). Miro on
päättänyt alkaa pelata slendermania… Mutta mitä nyt? Koko koulu näyttää
erilaiselta kuin alun perin! Missä se ovi olikaan? Voi hyvänen aika. Jessus, en
handralupp. Olemme pulassa ja tiedämme, että tälläkin hetkellä syventävät ovat
käymässä nukkumaan pehmeiden untuvapeittojen alle kun me vaeltelemme vankilan
näköisessä rakennuksessa jossa selkeästi vaanii vaara.
Nella: Syventävät
aistimme heräävät keskellä yötä, kun tajuamme, ettemme ole kuullet Po4-5 ja Zoolaisista
mitään moneen tuntiin (koska yleensä
meiltä aina kuulee keskellä yötä tilannepäivityksiä kerran tunnissa, duh).
Jotain on täytynyt tapahtua! Emme tiedä mitä tehdä, mutta jotain on pakko tehdä,
joten otamme kaikki hiilihangot käteemme ja lähdemme juoksemaan kohti Turun
kristillistä opistoa.
Pinja: *raskasta,
kiihtynyttä hengitystä ja Dead Silence- Theme song* Meitä ei ole enää kovin
montaa jäljellä. Ihmisiä on hävinnyt matkan varrella, emmekä tiedä mihin he
ovat menneet. Toivomme että apu saapuisi pian, vaikka emme ylpeydeltämme ole
sellaista koskaan mistään soittaneetkaan. IIK! Olemme energiatasoista toiseksi
viimeisessä; paranoidissa. Jokainen rasahdus kuulostaa yliluonnolliselta ja
koulu alkaa näyttää entistäkin pelottavammalta paikalta. Entä jos emme selviä
huomiseen? Sitten emme näe enää Senga Senganaa! Meidän on aivan pakko selvitä,
se on nimittäin pakko nähdä! (she needs to sort out her priorities, vai miten on?)
Nella: Yritämme
keksiä jotakin mahdollisimman nopeasti. Sami on murtunut ja itkee lattialla. Odotamme
oven ulkopuolella, sillä emme tiedä mitä oven takana odottaa, ja kuulemme vain
kauhistuneita huutoja ja paranoideja ääniä. Mutta sitten minun mittani on
täysi. Hyökkään eteenpäin ja rikon suurilla lihaksillani oven rikki ja kiskon
sen saranoiltaan irti (tässä vaiheessa reikä seinässä- episodia ei ollut vielä tapahtunut, muuten olisimme päässeet pakenemaan itsekin). Ryntään sisään tietämättä tulenko koskaan takaisin.
Etsin katseellani Po4-5… ja niitä muita tyyppejä… huutaen heidän nimiään.
Pinja: Yhtäkkiä
on aivan hiljaista lukuunottamatta huutoja, jotka kuulostavat tutuilta.
Lähdemme kaikki juoksemaan ääntä kohti, ja siellä hän on; Nella! Hän on
pelastanut meidät kaikki, paitsi Zoolaiset ja lyseolaiset, jotka katosivat jo
ajat sitten, mutta ei välitetä nyt siitä. Ja tässä kohtaa ryhmiemme tiet
kohtaavat. Tästä alkaa yhteinen matkamme kohti suuria näyttämöitä, joille me
emme pääse mutta he pääsevät (*cough
cough* jolle kukaan meistä ei päässyt loppujen lopuksi). Löydämme maahan
vajonneen Samin, joka itkee lohduttomana ja lohdutamme häntä, sanomme, että
olemme kunnossa, ja niin kaikki päättyy hyvin.
Nella: Nyt olemme
vihdoinkin esiintyneet ja tunnelma on huipussaan. Nuori Näyttämö- finaali on
saapunut päätökseen ja odotamme innolla kuka kruunataan voittajaksi. Olemme
väsyneitä mutta tyytyväisiä hienon näytöksen jälkeen ja yleisö rakastaa meitä.
Estradi. Mahtavaa.
Sellainen keskustelu käytiin tuolla varhaisessa vaiheessa
kevättä, whatsapp on taivaan lahja ja vanhat ääniviestit on kultaa, for reals.
Ihan näinhän se ei loppujen lopuksi mennyt, kuten tiedämme kaikki, mutta joka
tapauksessa :D Ens viikolla vähän lisää keskustelua viime keväältä, erään
hulvattoman crossoverin merkeissä...
Hyvää yötä ja kauniita munia ♥
Pinja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti