Hellow fellows. Kesä on jo piiitkällä (kuten oon
ystävällisesti tovereilleni muistutellut, tässä on enää 22 päivää koulun
alkuun), ja on aika jälleen syventyä muistelemaan menneitä. Julkaisen tämän jutun nyt, maanantaina (kyllä, tää lasketaan maanantaiks, kello on puol yks yöllä) koska tiistaina eli huomenna lähden Turkkiin ja haluan tämän tänne siinä tapauksessa, jos kone sattuu tippumaan mereen. Ensi kerran teksti on sellainen, että sen julkaisemista miettiessä sitä melkein toivoo, että kone tippuisi. No, anyways.
Toisena
teatterivuotena (hoxhox; vuotena jota ei tapahtunut) olin todella paljon
tekemisissä Inkan (ja Taijankin) kanssa, me tekstailtiin (niin siis lähetettiin
tekstiviestejä, jotka niinku makso
ihan aitoa rahaa, jonnet ei muista)
tosi paljon iltaisin. Jostain mun ja Inkan mielen perukoilta tuli sitten idea
planeetasta, jonka hallitsijoita me oltaisiin. Olen jälleen työntänyt sekaan omia kommenttejani, koska joihinkin asioihin täytyy reagoida. Älkää tuomitko millään tavalla
meidän mieltemme liikkeitä, me ollaan oltu pikkuisia kolmetoistavuotiaita
rääpäleitä (teksti on kopioitu aika lailla suoraan mun teatteripäiväkirjasta, johon oon ilmeisesti tekstiviestien pohjalta kirjottanut monisanaisen katkelman aiheesta) :’D
Pinka. Planeetta
vailla huolia.
Olipa kerran planeetta, kaukana
omasta planeetastamme Maasta. Tuon planeetan nimi oli Pinka. Se oli niin kaunis
ja täydellinen paikka, ettei mikään sille vetänyt vertoja! Sen maisemat olivat
vehreät ja kuitenkin modernit, joka puolella kohosi teatterirakennuksia ja
elokuvastudioita. Pinkaa hallitsivat kauniit ja täydelliset huippunäyttelijättäret Pinja ja Inka. He olivat mahtavia jumalia, joille oli uhrattava kuukausittain
pullollinen viiniä Maasta (excuse you, alkoholistinuoret). Muu ravinto kasvoi suoraan puissa, ja jokaisella
asukkaalla oli omansa. Puut eivät kuolleet tai kasvaneet liikaa koskaan. Niihin
ilmestyi aina juuri sitä, mitä omistajan teki mieli, ja oksat olivat aina oikealla korkeudella.
Pinka, niin kepeä ja hattarainen
paikka, sisälsi kuitenkin Kauhukanjonin, johon katsoessaan näki pahimman
pelkonsa kuvajaisena. Siksi nämä hyväsydämiset jumalattaret kielsivät planeetan
alle 11- vuotiailta (oltiin siis tosiaan 13 tässä kohtaa, lievää ikäsyrjintää havaittavissa). Hallitsijakaunottaret
olivat kuitenkin huolissaan. Entä jos aikuiset tulisivat pilaamaan kaiken
veroineen ja typerine poliittisine pulmineen (Pinkalla ei varmaankaan olisi tullut minkäänlaisia poliittisia ongelmia, siellähän oli kahden esiteini-ikäisen diktatuuri...)? Pitkän pohdinnan jälkeen
planeetta kiellettiin yli 18- vuotiailta. Planeetalla oli kuitenkin
erityislupa, joka voitiin myöntää ikärajojen ulkopuolella oleville, sillä
jumalattaret eivät halunneet särkeä sydämiä kielloillaan. Ensimmäiset luvat
menivät Putousnäyttelijöille, jotka tulivat ilomielin kahden jumalattaren
planeetalle asumaan (I see what we did there, aika ovelaa meininkiä).
Entä sitten kun jumalattaret
olisivat aikuisia? Sitä ei voinut sallia, nuorten planeettaa ei voisi hallita
aikuinen! Siksi langetettiin taika jonka mukaan kukaan ei vanhene Pinkalla. Kaikki
eläisivät ikuisesti onnellisina yhdessä, vailla riitoja ja murheita, ja jos
mitään kamalaa ikinä pääsisikään tapahtumaan, Pinkan viisaat, rohkeat hallitsijattaret
käyttivät jumalaisia voimiaan parantaakseen kaiken ja muuttaakseen kaiken taas
auvoisan ihanaksi (edeltävän lauseen naiiviusprosentti on niin suuri, että tietokoneeni tilttasi ja sen näyttö särkyi).
Ja sitten oli luonto. Kaunis
luonto. Pelloilla hyppeli variksenpelättejä ja taivaalla lenteli pinkkejä
yksisarvisia, jotka söivät edullista bensaa, jota kasvoi pensaissa ja puissa.
Puissahan kasvoi aina juuri sitä, mitä sen omistaja halusi syödä, ja ainoa asia,
mikä maksoi, oli teatteriliput, jotka kuitenkin maksettiin suklaakolikoilla. Niitä saattoi halutessaan poimia juurikin niistä samoista puista, joista myös
ruokaa kerättiin, joten minkäänlaisia talousongelmiakaan ei syntynyt.
Säännöt:
-Opettajat ovat orjia
-Rehtoreista tehdään
koiranruokaa, jos se vain suinkin koirille sopii
-Hallitsijajumalattarien
iltasadusta huolehtii Aku Hirviniemi, joka improaa tarinan muiden
putousnäyttelijöiden esittäessä sitä miimisesti taustalla
Pinkan aatelistoa ovat muut Estradin
teatterilinjalaiset.
End.
Että sellaista meidän päissä on
pyörinyt kolme vuotta sitten. Jessus. Ainoo ajatus mikä mulle tuli on että jos
Inkalla olis nyt sellanen puu, mikä tuolla mainitaan, siinä kasvais kaikkia
ernuhedelmiä kuten ananaskirsikoita ja avokadoa, kun taas mulla siinä olis
millon mitäki, mutta aina suklaata. Noh. Kun palaan (jos palaan) lomaltani, julkaisen tosiaan jotain sellaista, josta
en vieläkään ole varma että onko se yhtään hyvä idea ja häpeän ja kuolen jo
valmiiksi ja en yhtään nyt osaa sanoa, että tuleeko koko hommasta mitään. Mutta
tekstiä luvassa. Tuotoksia luvassa. Aiheeseen liittyen. Ei siis tämän päivän
aiheeseen. Vaan teatteriin. Tai siis. Kaarnaan. Äölääööääh. Hermostuttavaa.
Nähkäämme silloin…
Pinja
 |
| Tässä teille pitkästä aikaa kuva. Kyseinen kuva on kauhistuttava, mutta trust me, pahempiakin on nähty. Kuvan päivämäärä on 24.3.2014 ja olemme ihanasti teatterin pihalla ♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti