Hyvänen aika.

Sunnuntaina tapasimme vanhalla porukalla herättääksemme henkiin Perkeleen, tuon ihastuttavan kirjailijakokoonpanon, jossa yhdistyy huumori ja kuolema juuri oikealla tavalla. Maanantaina kävimme keikalla Joutsenon kirjastossa, ja kuten arvata saattaa, ei yltiöpäiseltä hasardiudelta taaskaan vältytty tällä porukalla.

Aloitetaan siitä, että koska sunnuntaina haitari ei ollut saatavilla, Leevi joutui tekemään kaikki haitariäänet ilman haitaria. Tämä hiukan haittasi keskittymistä, koska noh, miettikää nyt; mekkoon pukeutunut mies istumassa mustassa teatterisalissa ja päästämässä vuorotellen kimeitä ja matalia haitarimaisia ääniä suustaan vakavalla naamalla. Myös Emman sekä Miron artikulaatio oli huipussaan, ja näin syntyi esimerkiksi uudissana "lastmuja." Heidi tietenkin sekoili enemmän kuin kukaan muu, vaikka jaksoikin pannukakkujen tekemisen ja asiattomien kommenttien ("tehkää se ilman vaatteita!") välissä muistuttaa, että pitäisi keskittyä.

Olavi Paavolaisesta tehtiin siistittyä versiota, ja tämän seurauksena Emman takapuolessa oli hyvin selkeät ääriviivat Sulon kämmenestä. Tämän takia seuraavana päivänä sitten koko ryhmällä oli viaton, anteeksipyytelevä uteliaisuus Emman pyllyä kohtaan, sillä Sulon jättämän polttomerkin tapainen jälki ei ollut silloinkaan täysin haihtunut. Emma olikin sitä mieltä, että voisi kutsua Suloa "daddyksi" tästä lähtien, mutta Sulo ilmoitti, että jos Emma tekee niin, hänen on pakko hakata tuo jo kerran vahingoitettu nuori nainen. Että näin. Miro löysi ruoskan, jolla hän läpsi ihmisiä pyytäen kuitenkin ensin lupaa. Daddy & Dominatrix Oy on jo niinku aika hyvällä mallilla, antakaa mennä, pojat!

Maanantaina kyydit lähtivät huristelemaan lyseon pihasta. Omaan kyytiini kuuluivat Nella, Samuli ja Ilona, ja olin luottavaisin mielin pyytänyt heitä saapumaan paikalle puoli kaksi tai viimeistään 25 vaille kaksi. Nella oli paikalla mallikkaasti erittäin ajoissa, ja kun Samulia ei näkynyt (joku kyllä mainitsi nähneensä hänet juoksemassa lyseon päärakennusta ympäri, ei ilmeisesti löytänyt siis etuovea) ja Ilona tapansa mukaan ilmoitti saapuvansa myöhässä, Nella ryhtyi aggressiivisesti hyödyntämään saamaansa koulutusta ja viittomaan lastenlauluja painokkaasti.

Kun kaksi harhailijaa suvaitsivat saapua paikalle, pääsimme lähtemään. Matka sujui oikein kivan rauhallisesti, en ajanut yhdenkään elävän olennon yli ja huristelin kutostiellä hyvin rauhallisesti ja rajoitusten mukaisesti. Ilona sitten antoi hiukan navigaattorista poikkeavia ohjeita, "voit mennä siitä seuraavasta liittymästä vasta", ja päädyimme sitten ajamaan Joutsenon ohi ja jatkamaan kohti Imatraa. Se oli Vaasa all over again ja en enää ikinä ikinä koskaan ikinä luota Ilonan navigointiin.

Tällä välin Jessen autossa Miron paidan sisään meni ampiainen tai jotain vastaavaa. Miro haukkui ampiaista autistiksi, ja tämä kuulemma päättyi keskusteluun siitä, että Autistiampiainen olisi hyvä lastenohjelman nimi. Tähän Jesse kuitenkin totesi, että se olisi varmaan aika paska lastenohjelma. Miro päätteli ravoissaan, että Jesse on ahdasmielinen idiootti, joka on sitä mieltä, että autismi pitää piilottaa lapsilta. Sellaista sitten siinä autossa.

Kirjastolla sitten täytyi tehdä hätäisiä ratkaisuja, ja Nobel-mitali tehtiin puusta. Lisäksi Jesse joutui ottamaan Miran mukaansa lähtiessään ostamaan sukkahousuja minimanista, koska ei itse osannut. Tulimme myös siihen tulokseen, että Jessen pitäisi osallistua drag raceen, mutta Jesse ei kuulemma halua olla tahallaan bitch, ja tässä ohjelmaformaatissa se olisi tärkeää. Anni ilmoitti, että mun ja Emman suhde vastaa sen ja Mallan suhdetta; mä ja Malla ollaan aina valmiina kritisoimaan toista puoliskoa, nauretaan niiden paskoille elämille ja sille et ne on mitä on (ihania siis, mut älkää kertoko niille.)

Lämpässä oli havaittavissa erittäin syvää keskittymistä, kun laskettiin yhdessä numeroita eteenpäin, ja Sulo oli niin keskittynyt että kun edellinen sanoi "kymmenen" Sulo sanoi yhdentoista sijasta "kahdeksan" ja se oli ilmeisesti tosi hauskaa (en ollut paikalla, olin liimaamassa partaani kiinni puuliimalla, joka ei ollut tarpeeksi pitävää.)

Esitys itsessään meni ihan kivasti, vaikka kirjasto kaikkine asiakkaineen olikin hämmentävä ympäristö. Etenkin pikkupojat paljastuivat hassuiksi, yrittivät osallistua esitykseen kovin kaukaa. Mane oli huikea Eino Leino Heidin mielestä, koska näytti humalaiselta/krapulaiselta tai muuten päihtyneeltä (mutta oliko hän, sitä ei tämä tarina kerro...) Itse jouduin improamaan puolet repliikeistäni, mutta muten kaikki meni sulavasti ja mukavasti.

Paluukyydissäni porukka oli hiukan eri, ja voin sanoa, etten ikinä aiemmin ole joutunut kääntämään musiikkia hiljemmalle ja käskemään ihmisiä puhumaan hiljempaa. Miron musiikki huusi autossa, ja jotenkin kummasti Ilona ja Emma onnistuivat huutamaan/puhumaan vielä kovempaa takapenkillä. Samuli käyttäytyi asiallisesti. Rekkaa ohittaessa kutostiellä sateessa pimeällä olin varma, että kuolema koitti, koska näkyvyys oli miinus nolla ja rekka yritti imeä minut alleen (tää ei nyt oo mikää et oisin halunnu kuolla ja siks veti puoleensa kuten yleensä, vaan siis ilmavirta tms veti autoa kohti rekan kylkeä) ja olin jo hetken surullinen, etten ehtinyt koskaan tehdä testamenttia. Selvittiin kuitenkin hengissä!

Seuraava keikka on Lauritsalan kirjastolla joskus, ja siellä näemme. En yhtään nyt lupaile tän blogin pitämisestä mitään, mut Emma mua painostaa kirjottamaan (ja assistaa mua aika mallikkaasti juttujen muistamisessa, kiitos ♥) ni ehkä mä välillä tänne jotain kertoilen.

Nyt hyviä öitä :*

Pinja

Tässä Emman tekemää taidetta aiheesta