Kuoleman Kultturikeskiviikko

Oikein hyvää iltaa ihmiset sun muut otukset, jotka tätä lueskelee :*

Tänään siis ei ollut varsinaisia harkkoja, vaan oltiin kaupunginteatterilla Kulttuurikeskiviikon merkeissä. Paikalla oli siis Sanna Kemppainen, joitain ihmisiä, ja kaikki neljä ryhmää jotka tekee Lappeenrannassa NN- näytelmiä. Elikkä Estradilta kolme ryhmää; me, syventävät ja Zoolaiset, ja sitte Lappeenrannan lyseon lukion ilmasutaitoporukka (jossa on pari tuttua kasvoa mulle, mikä oli yllätys).

Noh, lähinnä siinä sitten käytiin läpi että millasia juonia näytelmissä on ja et miten niitä on työstetty. Ja totta kai alotettiin Senga senganalla, et tulis mahdollisimman kova pohjasuoritus, hurraa :D Siinä sit yrität olla rauhallinen ja itsevarma kun näet sellasta settiä lavalla, se näytti vaan niin käsittämättömän hyvältä etten kestä o.o No, anyways, sen jälkeen Zoo, jossa esiteltiin juonta vähän tarkemmin, kuten myös esiintymisasuja. Kepeä satu, vai miten se nyt sitte olikaan... Ja sitte meidän vuoro, ja koska Heidi oli saanut kuningasajatuksen et esitetään myös ah niin ihanat pikkulapsikohtaukset, niin meille tuli tilanne jossa piti vaihtaa ihan näytelmän alkupuolen fiiliksestä minuutissa loppupuolen traagisuuteen. Ilman roolivaatteita koska joku pikkuinen ja söpö laulujumala unohti ne Estradille. Kiitos tästä niin paljon. Mutta hyvin ne laulut meni :D

Pikkulapsikohtaukset onnistu jollain tasolla aika hyvin, ainaki ihmiset nauro mulle ja Mirolle kun hihkuttiin ja hypittiin ja säädettiin siinä :D Totta kai menin ja sanoin ainaki kolme repliikkiä ihan väärin, mut en mä tiedä huomasko kukaan yhtään mitään. Ja sitte se KAMALA kohtaus, jota en ollukkaa ehtiny stressata kun koko päivän, ja se meni... Kai se sitte meni ihan hyvin, vaikka se fakin puhemaneeri ilmesty taas siinä kohtauksen alkupuolella ja vaikka se huutaminen on edelleen ihan hirveetä. Etenki ku niistä repliikeistä ei saa mitään selvää ja etenki koska kaikki. Oon edelleenki sitä mieltä et se kohtaus on kauhee ja me yksimielisesti vihataan sitä Inkan kanssa.

Kohtauksen jälkeen sitte alko tappelu hyperventilaatiota vastaan, ja en tietenkää halunnu lähtee mihinkää, koska lyseon porukka näytti jotain kohtia Keltaisesta pallosta, josta en tiie oikeestaan mitään, ja sit vaan kattelin sitä. Tosin aika loppupuolella mun oli pakko livistää paikalta et välttäisin paniikkikohtauksen ja selviäisin vaan hyperventilaatiolla ja huimauksella. Kiisin sillee sairaan nopee portaita alakertaan (ja siel oleva tyyppi katto mua erittäin hassusti) ja lukittauduin vessaan :D How to escape your problems - A thrilling novel by me. No joo, istuskelin siel sit kunnes Heidi tuli hakee mut pois (Y) Ei nyt iha putkee menny. Seuraava vartti sit oliki keskustelua siitä miten jäkitän ihan liikaa (en oo ees aatellu et teen niin, mut jännitän kaikkia lihaksiani aina ku oon hermostunu, puolustuskannalla tai jotenki altavastaajana, ja myös varmaan ihan sattumanvarasesti, en voi tietää) ja et mun pitää oppia hengittämään ja rentoutumaan ja näin. Onnistuu. Kai :'D

Kyllä se siitä, kunhan vaan tollasta ei tapahu esityksissä. Ei sillä, kyllähän mä viime vuonnakin pyörtyilin ja kaatuilin lattialle puolikuolleena esityksien aikana (toki kulissien takana, oon mä aina lavalla onnistunu pysymää jaloillani) mut nyt on vähän eri juttu kun oon melkein joka kohtauksessa ni ei oo oikein aikaa sekoilla mitään. Huhhuh. Mutta sen voin sanoa et vaikka huutamisesta en tykkää niin tuolien paiskominen oli ihan kivaa :'D Kyllä mä pärjään, kyllä mä nyt jotenki pystyn kontrolloimaan itteäni, ainaki pitäsi pystyä, ja onhan tässä kevät aikaa opetella :)

Hirvee romaani vaihteeks, no, hyvää yötä ♥

Pinja

Huutoa ja hysteriaa

Hyvää tiistaita rakkaat lukijat ♥

Eilen oli jälleen treenit, yllätys yllätys, ja siitä tulikin mielee et ens viikolla tosiaanki on hiihtoloma ja sillon en luonnollisesti tänne kirjoittele. Ollenkaan. Nyyhkis. Anyways, eilen käytiin läpi kuvakäsikirjoitusta about puolet ajasta (en kyllä sano varmasti et miten kauan, kun se kello on tosiaan otettu pois seinältä ja kukaan ei ikinä tiie siitä ajasta mitään ennenku joku ilmottaa et treenit loppu jo kymmene minuuttia sitten) ja piirtäjät paneutu kohtauksen 7 neljään erilaiseen kuvaan jotka piirretään valmiiksi.

Sitte mietittiin, että mitä kohtausta voitasiin esittää kaupunginteatterilla keskiviikkona eli huomenna, kun meillä on avoin lehdistötilaisuussysteemi siellä, ja päädyttiin kohtaukseen 18 sen dramaattisuuden takia. Sillon meillä ei vaan ollu aavistustakaan siitä, miten dramaattinen se tosiasiassa sitten tulis olemaan. Alkuun kokeiltiin kännissä olemista ja sellasta hienoa säätöä, ja sit lopulta päädyttiin ratkasuun, jossa mä vaan huuan aivan tuhottoman kovaa ja suurinpiirteen paiskon Inkaa siel salissa.

Se oli kamalaa. Okei, se kuulemma näytti hyvältä ja sen takia se oli varmaan ihan hyvä, mut se miten karmivaa ja ahistavaa se siinä hetkessä ja sen jälkeen oli, oli jotai sellasta mitä ei oo kyllä ikinä ennen tapahtunu. Koko juttu oli täysin mun luonteen vastasta, mä en kokaan huuda kenellekkään, ja menin ihan hysteeriseks ja sen jälkee vajosin ihan kokonaan omiin maailmoihini loppuillaks. En yhtään tykkää. Mut jos se näytti hyvältä (ja jos mun artikulaatio toimii paremmin kun miltä se kuulostaa tossa videolla, joka tuolla alhaalla on) niin tietenki se tehään. Oltiin kuitenki molemmat Inkan kanssa syvästi järkyttyneitä ja keskuteltiin asiasta vielä aulassa, kun muut oli häipyny.

Kohtauksen hyvät puolet on se, et se näytti ilmeisesti hyvältä, se että saa vaan kerranki huutaa, se, et saatiin Heidi itkemään, se, et se ei oo oikeestaan vaikeeta ja se, et vaik tosiasiassa huutamisen jälkeen (siinä kohtaa kun Inka puhuu Oonana) putoon roolista ja oon vaan hysteerinen, kukaan ei sanonu yhtään mitään, kun vaa tajusin lisätä Kaarnan reaktioita omaan paniikkiini siinä. Ja huonot puolet on ne, et mun teki koko ajan mieli vaan halata Inkaa ja pyytää anteeks, mut sit piti vaan huutaa sille, ja se, et se tuntu niin kauheen omituiselta ja väärältä, ja sit se kans, et sen jälkee olin koko illan iha ahistunu ja häkeltyny. Mut eiköhän se siitä harjotuksen kanssa, mä luulen. Toivon. 

Vähän hirvittää huominen kun toista kertaa pitäis se vasta vetää, mut nähdään silloin,

Pinja

Kuvakäsiksen suunnittelua

(Psst, videosta löytyy tekstitykset sen asetuksien kautta, jos puheesta ei salin järkyttävän kaikumisen takia saa oikein selvää ♥: Taija)

(Lisäys. KUN puheesta ei saa selvää. Just sayin'. ♥: llä Pinja)

Orava, naisellinen mies ja antilooppi ohjaaja

Torstaita kaikille!

Kyllä, olen tietoinen siitä, että meillä oli harkat maanantaina ja keskiviikkona, ja että mun piti kyllä kirjottaa tännemolempina päivinä, mutta sattuneista systä (Taija ei kerennyt laittaa kuvia maanantaina ja mä en kerennyt koneelle eilen illalla) postaus tulee vasta tänään.

Maanantaina siis... Mitäköhän maanantaina ylipäätään tapahtu, tää tunne kun en vaan muista silleen selkeesti. No, käytiin kuitenki kohtauksia 2 ja 3, eli ah niin ihanaa, hapottavaa riehumista lapsena. Siinä väkisinki rupee miettii, että miten sitä pystyy joka esityksessä tekemään ton, mut sit tajuu että esityksessä noi kohtaukset ei tuu kestämään sitä tuntia, mikä niihin menee treeneissä, kun otetaan uusiks useemman kerran. Eli ehkä mä pärjään. Hurjasti saatiin kuitenki juttuja lyötyä lukkoon, ja meillä on jo yks meidän kolmesta sermistäkin, jotka toimii meiän lavasteina. Musiikkeja, iskuja ja ääniä saatiin kokeiltua, ja siirtymä kohtauksesta 3 kohtaukseen 4 mietittiin alustavasti.

Keskiviikkona sitte jatkettiin suoraan siitä, ja tuli siinä huomattua, et on hirveen hankalaa hypätä lapsimoodiin ilman et käy niitä kohtauksia läpi. No, tehtiin kuitenki kolmannen kohtauksen loppu, testattiin siirtymää kohtaukseen neljä, ja sit sovittiin valot ja iskut siihe neloseen kokonaan. Siitä sitten mietittiin, että miten päästään sillä lailla smoothisti siirtymään lapsuudesta nuoruuteen, kun vaatteet pitää vaihtaa välissä ja kohtaukset on suoraan peräkkäin. Päädyttiin riisuutumaan lavalla ja siitä vaan kävelemään kohtaukseen 5. Yksinkertaista mutta toimivaa. Ja sit käytiin vielä kohtaus 5, joka tosiaanki kuvaa suurta tylsyyttä. Johon lisättiin sitte mulle oravamainen ääni ja Mirolle erittäin kaunis ja naisellinen ääni yhteen replaan, ja lisäks Heidi jako meille hyviä ohjeita siitä, mitä piti tehdä. Tyyliin;

"No, vittuile sit kunnolla äläkä ole tollanen kakkaava vauva", tai jotain siihen suuntaan. 

Heidihän siis oli ihan ihme tiloissa keskiviikkona, johtuen varmaan ainakin osaksi siitä että niillä oli menny aika lujaa Zoon treeneissä just ennen meiän treenejä. Yrittäpä siinä pysyä pokkana lavalla, kun yks huutelee ohjeita millon minkäkinlaisilla äänillä ja huitoo raajoillaan ku autotiellä makaava, selälleen kaatunu antilooppi. Harvoin käy nii et Heidi riehuu pahemmin ku me, mut nyt oli kyllä ehdottomasti sellanen päivä. Suokaamme se Heidille, kaikella rakkaudella :*

Näemme jälleen ensi viikolla, yritän postata molempina päivinä resurssien mukaisesti (keskiviikkonahan tosin on Nuori Näyttämö- hankkeen lehdistötilaisuus kaupunginteatterilla, mutta eiköhän sieltä nyt vähintäänkin jotain tekstiä irtoa, jos ei kuvia).

Siihen asti hej hej, Pinja

Moikka!

Kivi-vit*n rockaamista ja rumia elimiä

Eeppistä iltaa urokset, naaraat ja paksusuolet

Tänään tapahtui suurta eimitään. Eka puol tuntia keskusteltiin jutuista ja asioista, kuten esitysaikatauluista ja muusta hienosta, mietittiin julistetta ja säädettiin oikein urakalla. Sen jälkeen käytiin pienissä porukoissa rakentamaan teatterin tekemisessä olevia tärkeitä elimiä kuten keuhkot, sydän, paksusuoli, äänihuulet ja aivot. Sydämestä saatiinki sitten suuri filosofinen huutokeskustelu aikaseks siinä ryhmässä, jossa oli Emma, Olga, Sanni ja mä. Hieman harhailtiin aiheesta. Äänihuulista taas varmaanki kaikkien lemppari oli Sulon, Miron, Taijan ja Allin versio, joka oli kauneinta mitä oon ikinä nähny :D Sydämestä keksittiin lopulta sit se viisaus, että se liittyy teatteriin koska se on saatanan ruma elin ja me kaikki ollaan yhtä rumia. Terve vaan.

No, elintärkeän elinepisodin jälkeen alettiin... Säätää? Jonka jälkeen sit lopulta päädyttiin viimesen kahenkymmenen minuutin ajaks kokeilemaan juttuja HANKALAAN KOHATUKSEEN numero 17, jossa on laulu joka on paha ja syntinen ja hankala ja mikään ei suju. Mutta kyllä se siitä lähtee sit joskus sujumaan, iiihan varmasti. Kyllä me homma hoidetaan kotiin, vaika tänään ei saatukaan mitään varsinaisesti aikaseks.

Tossa alhaalla on aivan helvetin taidokas video, made by Taija, ja siinä tosiaan näette randomin, spontaanin We will rock youn, joka lähti siitä kun Miro hakkas sermiä ja kaikki yhtäkkiä vaa liitty siihe mukaan. Muistaakseni. Ja siinä näette myöskin, kuinka Sulo syyttää Pekkoa sermiseksuaaliksi (Sulohan siis on todistetusti sermeihin suuntautuva mies) ja kuinka sermin takana tapahtuu hassuja juttuja Pekon ja Kaarnan välillä. Syyt rakastaa teatteria ♥

Hyvää yötä ja älkää saako painajaisia tosta videosta

Pinja

Äänihuulet

Ebolaa ja SE EI OLE VAIN TUOLI

TEKSI EI OLLUT JOSTAIN SYYSTÄ JULKAISSUT ITSEÄÄN JOTEN SAATTE TÄMÄN TÄLLEEN KAKSI PÄIVÄÄ MYÖHÄSSÄ ♥: TAIJA

Hello people ♥

Tänään oli suuri ebolapäivä, eli suomeksi sanottuna meitä oli reipas pikku joukkio eritasoisen ebolan kourissa. Leevi on kipeenä, Heidi oli kokenut ihmeparantumisen viikonlopun flunssa-mahataudistaan, Taija on edelleen hiukkasen köhäinen, Anni meinas jäätyä kiinni lattiaan ja mä ite hihhuloin jo edeltävän viikonlopunki kipeenä leirillä, ja jatkoin tänään samaan malliin. Kuumeen ja epäkuumeen (sikäli se nyt ees on oikee suomenkielinen termi?) rajamailla teatterikokemukset jäi kuitenkin päähän erittäin eeppisinä ja hienoina.

Pelkäsin jo vähän, et joudun taas olemaan koko ajan lavalla. Mulla ei oo lavalla olemista vastaan siis yhtään mitään, mutta multa rehellisesti sanottuna ei lähtenyt ollenkaan ääntä koko viikonloppuna ja tänäänki tuli hetkiä millon piti kuiskata kun ei parempaankaan pystynyt. Onneks kuitenkin taisin sanoa kokonaista kaks repliikkiä kohtauksen 10 lopusta, ja sit olikin kohtauksen 11 vuoro.

Mun on hirveen vaikee kertoo mitään yksittäistä hienoutta, mitä tehtiin. Mä oon vaan sitä mieltä, et jälki oli kaunista, ja oli (jälleen) mahtavaa vaan istua vilttiin kääriytyneenä (tiien et käytän rekvisiittavarastoa vähän väärin) katsomossa ja vaan kattoa ja nauttia siitä, missä saa olla mukana. Joonas ja Malla hallitsee homman. Joka tapauksessa saatiin iskut kohdilleen ja Mallan naamaan eloa. Perfection. 

Pakolliset maininnat siitä, että a) Se tuoli ei ole vain tuoli, vaan se on TUOLI joka liittyy kaikkeen jotenkin koska teatteri on hieno asia, ja b) "Joka ei luvannu lastaan vaikka lupas." (Tämä oli siis väärin sanottu repliikki jota kumpikaan, Heidi tai Joonas, ei ees huomannu, tai ehkä ne ei vaan näyttäny et ne huomas, jatkoivat vaan eteenpäin ku koko muu ryhmä naureskeli tälle :D)

Katotaan oonko tervehtynyt keskiviikoksi,

 Pinja

"Mä olen Anttonen."

BONUS ROUND

Pinjan ja Inkan seikkailut kielletyssä maassa 

Pinja ja Inka ovat melko tavallisia tyttöjä. Heidän treeninsä loppuivat hiukan myöhässä, koska seinältä deletoitu kello häiriköi treenien oikeaoppista lopettamista ajallaan. Joka tapauksessa, tänä myrskyisenä maanantaina, nämä kaksi päätyivät hurjaan seikkailuun. Treenien jälkeenhän tapana on vaihtaa kuulumisia syventävien opintojen oppilaiden kanssa, joiden suhtautuminen näihin ns. 'alempiin oppilaisiin' vaihtelee laidasta laitaan. Joskus meitä kohdellaan täysin orjuuttavasti, mutta joskus elämmekin tasa-arvon maailmassa. Tähän tottuneina Pinja ja Inka kuitenkin selvisivät koettelemuksista, joita he kohtasivat yrittäessään jutella näiden itseään oppineempien otusten kanssa. Lopulta he kuitenkin saivat hassunhauskan päähänpiston, ja sujahtivat verhoihin.

Verhojen takana oli pimeää, ja Pinja kysyi Inkalta, mitä ihmettä he oikein tekevät. Inka ei tiennyt, mutta sinne he jäivät. Välillä joku näistä mysteerisistä syventävistä kurkisti verhon taakse, mutta kun heidän treeninsä alkoivat, ne yhdestä kolmeen hekilöä, jotka tästä seikkailuhenkisestä kaksikosta tiesivät, joko unohtivat heidän olemassaolonsa tai jättivät asian sikseen. Tämä syventävien ryhmä alkoi urhoollisesti lämpätä salissa, ja Pinja sekä Inka yrittivät olla nauramatta ääneen. He miettivät kuiskaten, mahtoiko heidänkin ryhmänsä kuulostaa sellaiselta, kun he lämppäsivät. Kyse oli todella eläimellisestä menosta, etenkin kun kaksikko ei nähnyt, mitä tapahtui. Tässä vaiheessa huomautan, että tarinan Pinjalla todellakin oli hankala yskä verhoissa olon aikana, sitä ennen ja sen jälkeenkin, joten hiljaa oleminen ei todellakaan ollut helppoa.

Kun Heidi saapui saliin, Pinja ja Inka alkoivat miettiä, miten he sitten loppujen lopuksi poistuisivat paikalta ehtiäkseen bussiin. Mitään sen suurempaa ratkaisua ei ehtinyt kumpikaan tarinan sankarittarista keksiä, kun pikkuriikkinen Iris tuli ja leväytti verhot pois näiden kahden edestä. Hän oli kuin olikin muistanut, ja jopa tehnyt tiedusteluretken ulkopuolisten tiedonlähteiden luokse! Noin kahden sekunnin silmien räpyttelyn ja spottivalojen loisteen jälkeen koitti se aika, jolloin Pinja ja Inka tiesivät tismalleen, mitä tehdä, he tiesivät, mitä jokainen supersankari olisi tehnyt siinä vaiheessa. Juossut. Ja niin he juoksivat, juoksivat henkensä edestä, eivätkä kuunnelleet huutoja, joita ympäri salia kantautui. He tiesivät, mitä nuo petolliset äänet sanoivat. Oli kiire ulos. 

Ulkopuolella kaksikko saattoi viimeinkin hengähtää, nauraen jo seikkailulleen, mutta vain hetken. Pian heidät pyydettiin teurastettaviksi, ja he palasivat teatterisaliin selät suorina, valmiina ottamaan kohtalonsa vastaan kuin miehet. Heihin kohdistettiin tarpeettoman kirkas, valkoinen valo, ja itse Heidi räpsi heistä valokuvia, kuin jostakin nähtävyydestä. Sen jälkeen alkoi mietintä siitä, mitä tälle seikkailussaan epäonnistuneelle, uteliaalle mutta uljaalle kaksikolle tehtäisiin. Lopulta Heidi tunnusti suuren rakkautensa tähän kaksikkoon, ja osoitti ovea. He olivat vapaita lähtemään, ja se sinetöi tämän eeppisen verhoninjailun loppuneeksi. Kaikki hyvin.

THE END