Huutoa ja hysteriaa

Hyvää tiistaita rakkaat lukijat ♥

Eilen oli jälleen treenit, yllätys yllätys, ja siitä tulikin mielee et ens viikolla tosiaanki on hiihtoloma ja sillon en luonnollisesti tänne kirjoittele. Ollenkaan. Nyyhkis. Anyways, eilen käytiin läpi kuvakäsikirjoitusta about puolet ajasta (en kyllä sano varmasti et miten kauan, kun se kello on tosiaan otettu pois seinältä ja kukaan ei ikinä tiie siitä ajasta mitään ennenku joku ilmottaa et treenit loppu jo kymmene minuuttia sitten) ja piirtäjät paneutu kohtauksen 7 neljään erilaiseen kuvaan jotka piirretään valmiiksi.

Sitte mietittiin, että mitä kohtausta voitasiin esittää kaupunginteatterilla keskiviikkona eli huomenna, kun meillä on avoin lehdistötilaisuussysteemi siellä, ja päädyttiin kohtaukseen 18 sen dramaattisuuden takia. Sillon meillä ei vaan ollu aavistustakaan siitä, miten dramaattinen se tosiasiassa sitten tulis olemaan. Alkuun kokeiltiin kännissä olemista ja sellasta hienoa säätöä, ja sit lopulta päädyttiin ratkasuun, jossa mä vaan huuan aivan tuhottoman kovaa ja suurinpiirteen paiskon Inkaa siel salissa.

Se oli kamalaa. Okei, se kuulemma näytti hyvältä ja sen takia se oli varmaan ihan hyvä, mut se miten karmivaa ja ahistavaa se siinä hetkessä ja sen jälkeen oli, oli jotai sellasta mitä ei oo kyllä ikinä ennen tapahtunu. Koko juttu oli täysin mun luonteen vastasta, mä en kokaan huuda kenellekkään, ja menin ihan hysteeriseks ja sen jälkee vajosin ihan kokonaan omiin maailmoihini loppuillaks. En yhtään tykkää. Mut jos se näytti hyvältä (ja jos mun artikulaatio toimii paremmin kun miltä se kuulostaa tossa videolla, joka tuolla alhaalla on) niin tietenki se tehään. Oltiin kuitenki molemmat Inkan kanssa syvästi järkyttyneitä ja keskuteltiin asiasta vielä aulassa, kun muut oli häipyny.

Kohtauksen hyvät puolet on se, et se näytti ilmeisesti hyvältä, se että saa vaan kerranki huutaa, se, et saatiin Heidi itkemään, se, et se ei oo oikeestaan vaikeeta ja se, et vaik tosiasiassa huutamisen jälkeen (siinä kohtaa kun Inka puhuu Oonana) putoon roolista ja oon vaan hysteerinen, kukaan ei sanonu yhtään mitään, kun vaa tajusin lisätä Kaarnan reaktioita omaan paniikkiini siinä. Ja huonot puolet on ne, et mun teki koko ajan mieli vaan halata Inkaa ja pyytää anteeks, mut sit piti vaan huutaa sille, ja se, et se tuntu niin kauheen omituiselta ja väärältä, ja sit se kans, et sen jälkee olin koko illan iha ahistunu ja häkeltyny. Mut eiköhän se siitä harjotuksen kanssa, mä luulen. Toivon. 

Vähän hirvittää huominen kun toista kertaa pitäis se vasta vetää, mut nähdään silloin,

Pinja

Kuvakäsiksen suunnittelua

(Psst, videosta löytyy tekstitykset sen asetuksien kautta, jos puheesta ei salin järkyttävän kaikumisen takia saa oikein selvää ♥: Taija)

(Lisäys. KUN puheesta ei saa selvää. Just sayin'. ♥: llä Pinja)