Ebolaa ja SE EI OLE VAIN TUOLI

TEKSI EI OLLUT JOSTAIN SYYSTÄ JULKAISSUT ITSEÄÄN JOTEN SAATTE TÄMÄN TÄLLEEN KAKSI PÄIVÄÄ MYÖHÄSSÄ ♥: TAIJA

Hello people ♥

Tänään oli suuri ebolapäivä, eli suomeksi sanottuna meitä oli reipas pikku joukkio eritasoisen ebolan kourissa. Leevi on kipeenä, Heidi oli kokenut ihmeparantumisen viikonlopun flunssa-mahataudistaan, Taija on edelleen hiukkasen köhäinen, Anni meinas jäätyä kiinni lattiaan ja mä ite hihhuloin jo edeltävän viikonlopunki kipeenä leirillä, ja jatkoin tänään samaan malliin. Kuumeen ja epäkuumeen (sikäli se nyt ees on oikee suomenkielinen termi?) rajamailla teatterikokemukset jäi kuitenkin päähän erittäin eeppisinä ja hienoina.

Pelkäsin jo vähän, et joudun taas olemaan koko ajan lavalla. Mulla ei oo lavalla olemista vastaan siis yhtään mitään, mutta multa rehellisesti sanottuna ei lähtenyt ollenkaan ääntä koko viikonloppuna ja tänäänki tuli hetkiä millon piti kuiskata kun ei parempaankaan pystynyt. Onneks kuitenkin taisin sanoa kokonaista kaks repliikkiä kohtauksen 10 lopusta, ja sit olikin kohtauksen 11 vuoro.

Mun on hirveen vaikee kertoo mitään yksittäistä hienoutta, mitä tehtiin. Mä oon vaan sitä mieltä, et jälki oli kaunista, ja oli (jälleen) mahtavaa vaan istua vilttiin kääriytyneenä (tiien et käytän rekvisiittavarastoa vähän väärin) katsomossa ja vaan kattoa ja nauttia siitä, missä saa olla mukana. Joonas ja Malla hallitsee homman. Joka tapauksessa saatiin iskut kohdilleen ja Mallan naamaan eloa. Perfection. 

Pakolliset maininnat siitä, että a) Se tuoli ei ole vain tuoli, vaan se on TUOLI joka liittyy kaikkeen jotenkin koska teatteri on hieno asia, ja b) "Joka ei luvannu lastaan vaikka lupas." (Tämä oli siis väärin sanottu repliikki jota kumpikaan, Heidi tai Joonas, ei ees huomannu, tai ehkä ne ei vaan näyttäny et ne huomas, jatkoivat vaan eteenpäin ku koko muu ryhmä naureskeli tälle :D)

Katotaan oonko tervehtynyt keskiviikoksi,

 Pinja

"Mä olen Anttonen."

BONUS ROUND

Pinjan ja Inkan seikkailut kielletyssä maassa 

Pinja ja Inka ovat melko tavallisia tyttöjä. Heidän treeninsä loppuivat hiukan myöhässä, koska seinältä deletoitu kello häiriköi treenien oikeaoppista lopettamista ajallaan. Joka tapauksessa, tänä myrskyisenä maanantaina, nämä kaksi päätyivät hurjaan seikkailuun. Treenien jälkeenhän tapana on vaihtaa kuulumisia syventävien opintojen oppilaiden kanssa, joiden suhtautuminen näihin ns. 'alempiin oppilaisiin' vaihtelee laidasta laitaan. Joskus meitä kohdellaan täysin orjuuttavasti, mutta joskus elämmekin tasa-arvon maailmassa. Tähän tottuneina Pinja ja Inka kuitenkin selvisivät koettelemuksista, joita he kohtasivat yrittäessään jutella näiden itseään oppineempien otusten kanssa. Lopulta he kuitenkin saivat hassunhauskan päähänpiston, ja sujahtivat verhoihin.

Verhojen takana oli pimeää, ja Pinja kysyi Inkalta, mitä ihmettä he oikein tekevät. Inka ei tiennyt, mutta sinne he jäivät. Välillä joku näistä mysteerisistä syventävistä kurkisti verhon taakse, mutta kun heidän treeninsä alkoivat, ne yhdestä kolmeen hekilöä, jotka tästä seikkailuhenkisestä kaksikosta tiesivät, joko unohtivat heidän olemassaolonsa tai jättivät asian sikseen. Tämä syventävien ryhmä alkoi urhoollisesti lämpätä salissa, ja Pinja sekä Inka yrittivät olla nauramatta ääneen. He miettivät kuiskaten, mahtoiko heidänkin ryhmänsä kuulostaa sellaiselta, kun he lämppäsivät. Kyse oli todella eläimellisestä menosta, etenkin kun kaksikko ei nähnyt, mitä tapahtui. Tässä vaiheessa huomautan, että tarinan Pinjalla todellakin oli hankala yskä verhoissa olon aikana, sitä ennen ja sen jälkeenkin, joten hiljaa oleminen ei todellakaan ollut helppoa.

Kun Heidi saapui saliin, Pinja ja Inka alkoivat miettiä, miten he sitten loppujen lopuksi poistuisivat paikalta ehtiäkseen bussiin. Mitään sen suurempaa ratkaisua ei ehtinyt kumpikaan tarinan sankarittarista keksiä, kun pikkuriikkinen Iris tuli ja leväytti verhot pois näiden kahden edestä. Hän oli kuin olikin muistanut, ja jopa tehnyt tiedusteluretken ulkopuolisten tiedonlähteiden luokse! Noin kahden sekunnin silmien räpyttelyn ja spottivalojen loisteen jälkeen koitti se aika, jolloin Pinja ja Inka tiesivät tismalleen, mitä tehdä, he tiesivät, mitä jokainen supersankari olisi tehnyt siinä vaiheessa. Juossut. Ja niin he juoksivat, juoksivat henkensä edestä, eivätkä kuunnelleet huutoja, joita ympäri salia kantautui. He tiesivät, mitä nuo petolliset äänet sanoivat. Oli kiire ulos. 

Ulkopuolella kaksikko saattoi viimeinkin hengähtää, nauraen jo seikkailulleen, mutta vain hetken. Pian heidät pyydettiin teurastettaviksi, ja he palasivat teatterisaliin selät suorina, valmiina ottamaan kohtalonsa vastaan kuin miehet. Heihin kohdistettiin tarpeettoman kirkas, valkoinen valo, ja itse Heidi räpsi heistä valokuvia, kuin jostakin nähtävyydestä. Sen jälkeen alkoi mietintä siitä, mitä tälle seikkailussaan epäonnistuneelle, uteliaalle mutta uljaalle kaksikolle tehtäisiin. Lopulta Heidi tunnusti suuren rakkautensa tähän kaksikkoon, ja osoitti ovea. He olivat vapaita lähtemään, ja se sinetöi tämän eeppisen verhoninjailun loppuneeksi. Kaikki hyvin.

THE END