Hyvänen aika.

Sunnuntaina tapasimme vanhalla porukalla herättääksemme henkiin Perkeleen, tuon ihastuttavan kirjailijakokoonpanon, jossa yhdistyy huumori ja kuolema juuri oikealla tavalla. Maanantaina kävimme keikalla Joutsenon kirjastossa, ja kuten arvata saattaa, ei yltiöpäiseltä hasardiudelta taaskaan vältytty tällä porukalla.

Aloitetaan siitä, että koska sunnuntaina haitari ei ollut saatavilla, Leevi joutui tekemään kaikki haitariäänet ilman haitaria. Tämä hiukan haittasi keskittymistä, koska noh, miettikää nyt; mekkoon pukeutunut mies istumassa mustassa teatterisalissa ja päästämässä vuorotellen kimeitä ja matalia haitarimaisia ääniä suustaan vakavalla naamalla. Myös Emman sekä Miron artikulaatio oli huipussaan, ja näin syntyi esimerkiksi uudissana "lastmuja." Heidi tietenkin sekoili enemmän kuin kukaan muu, vaikka jaksoikin pannukakkujen tekemisen ja asiattomien kommenttien ("tehkää se ilman vaatteita!") välissä muistuttaa, että pitäisi keskittyä.

Olavi Paavolaisesta tehtiin siistittyä versiota, ja tämän seurauksena Emman takapuolessa oli hyvin selkeät ääriviivat Sulon kämmenestä. Tämän takia seuraavana päivänä sitten koko ryhmällä oli viaton, anteeksipyytelevä uteliaisuus Emman pyllyä kohtaan, sillä Sulon jättämän polttomerkin tapainen jälki ei ollut silloinkaan täysin haihtunut. Emma olikin sitä mieltä, että voisi kutsua Suloa "daddyksi" tästä lähtien, mutta Sulo ilmoitti, että jos Emma tekee niin, hänen on pakko hakata tuo jo kerran vahingoitettu nuori nainen. Että näin. Miro löysi ruoskan, jolla hän läpsi ihmisiä pyytäen kuitenkin ensin lupaa. Daddy & Dominatrix Oy on jo niinku aika hyvällä mallilla, antakaa mennä, pojat!

Maanantaina kyydit lähtivät huristelemaan lyseon pihasta. Omaan kyytiini kuuluivat Nella, Samuli ja Ilona, ja olin luottavaisin mielin pyytänyt heitä saapumaan paikalle puoli kaksi tai viimeistään 25 vaille kaksi. Nella oli paikalla mallikkaasti erittäin ajoissa, ja kun Samulia ei näkynyt (joku kyllä mainitsi nähneensä hänet juoksemassa lyseon päärakennusta ympäri, ei ilmeisesti löytänyt siis etuovea) ja Ilona tapansa mukaan ilmoitti saapuvansa myöhässä, Nella ryhtyi aggressiivisesti hyödyntämään saamaansa koulutusta ja viittomaan lastenlauluja painokkaasti.

Kun kaksi harhailijaa suvaitsivat saapua paikalle, pääsimme lähtemään. Matka sujui oikein kivan rauhallisesti, en ajanut yhdenkään elävän olennon yli ja huristelin kutostiellä hyvin rauhallisesti ja rajoitusten mukaisesti. Ilona sitten antoi hiukan navigaattorista poikkeavia ohjeita, "voit mennä siitä seuraavasta liittymästä vasta", ja päädyimme sitten ajamaan Joutsenon ohi ja jatkamaan kohti Imatraa. Se oli Vaasa all over again ja en enää ikinä ikinä koskaan ikinä luota Ilonan navigointiin.

Tällä välin Jessen autossa Miron paidan sisään meni ampiainen tai jotain vastaavaa. Miro haukkui ampiaista autistiksi, ja tämä kuulemma päättyi keskusteluun siitä, että Autistiampiainen olisi hyvä lastenohjelman nimi. Tähän Jesse kuitenkin totesi, että se olisi varmaan aika paska lastenohjelma. Miro päätteli ravoissaan, että Jesse on ahdasmielinen idiootti, joka on sitä mieltä, että autismi pitää piilottaa lapsilta. Sellaista sitten siinä autossa.

Kirjastolla sitten täytyi tehdä hätäisiä ratkaisuja, ja Nobel-mitali tehtiin puusta. Lisäksi Jesse joutui ottamaan Miran mukaansa lähtiessään ostamaan sukkahousuja minimanista, koska ei itse osannut. Tulimme myös siihen tulokseen, että Jessen pitäisi osallistua drag raceen, mutta Jesse ei kuulemma halua olla tahallaan bitch, ja tässä ohjelmaformaatissa se olisi tärkeää. Anni ilmoitti, että mun ja Emman suhde vastaa sen ja Mallan suhdetta; mä ja Malla ollaan aina valmiina kritisoimaan toista puoliskoa, nauretaan niiden paskoille elämille ja sille et ne on mitä on (ihania siis, mut älkää kertoko niille.)

Lämpässä oli havaittavissa erittäin syvää keskittymistä, kun laskettiin yhdessä numeroita eteenpäin, ja Sulo oli niin keskittynyt että kun edellinen sanoi "kymmenen" Sulo sanoi yhdentoista sijasta "kahdeksan" ja se oli ilmeisesti tosi hauskaa (en ollut paikalla, olin liimaamassa partaani kiinni puuliimalla, joka ei ollut tarpeeksi pitävää.)

Esitys itsessään meni ihan kivasti, vaikka kirjasto kaikkine asiakkaineen olikin hämmentävä ympäristö. Etenkin pikkupojat paljastuivat hassuiksi, yrittivät osallistua esitykseen kovin kaukaa. Mane oli huikea Eino Leino Heidin mielestä, koska näytti humalaiselta/krapulaiselta tai muuten päihtyneeltä (mutta oliko hän, sitä ei tämä tarina kerro...) Itse jouduin improamaan puolet repliikeistäni, mutta muten kaikki meni sulavasti ja mukavasti.

Paluukyydissäni porukka oli hiukan eri, ja voin sanoa, etten ikinä aiemmin ole joutunut kääntämään musiikkia hiljemmalle ja käskemään ihmisiä puhumaan hiljempaa. Miron musiikki huusi autossa, ja jotenkin kummasti Ilona ja Emma onnistuivat huutamaan/puhumaan vielä kovempaa takapenkillä. Samuli käyttäytyi asiallisesti. Rekkaa ohittaessa kutostiellä sateessa pimeällä olin varma, että kuolema koitti, koska näkyvyys oli miinus nolla ja rekka yritti imeä minut alleen (tää ei nyt oo mikää et oisin halunnu kuolla ja siks veti puoleensa kuten yleensä, vaan siis ilmavirta tms veti autoa kohti rekan kylkeä) ja olin jo hetken surullinen, etten ehtinyt koskaan tehdä testamenttia. Selvittiin kuitenkin hengissä!

Seuraava keikka on Lauritsalan kirjastolla joskus, ja siellä näemme. En yhtään nyt lupaile tän blogin pitämisestä mitään, mut Emma mua painostaa kirjottamaan (ja assistaa mua aika mallikkaasti juttujen muistamisessa, kiitos ♥) ni ehkä mä välillä tänne jotain kertoilen.

Nyt hyviä öitä :*

Pinja

Tässä Emman tekemää taidetta aiheesta

Lohjan lauantai ja silkkinauhoja

Guess who's back... Minäminäminääää! Mä en oikei osaa sanoo mitään tästä reilu puolesta vuodesta mikä on menny ilman että oon kirjottanu mitään. Onpahan vaan ollu elämäni sekopäisin, parhain, kamalin, ihanin, ikävin puol vuotta tähän mennessä. Oon kiljunu emotionaalisen vuoristoradan kyydissä niin kovaa etten oo ees ehtiny aatella tänne kirjottamista, mut nyt mulla ei oikeestaan oo ku kaks suuntaa elämällä (kirjotukset on vihdoin ohi syksyltä); 1. Luova kaaos ja 2. Ikävöinti. Sanotaan nyt vaikka et elämään on sisältynyt huomattava määrä Miron kotia ja isoveljeä ;) *wink wink* sekä mielenterveyden heilahtelua, jonkun verran päihteitä, ajokortti ja ylioppilaskirjoituksia. Oon nyt Oikee Aikuinen, osaan kaiken ja tiien kaikesta kaiken ja joudun varmaa lapsenvahdiks entistä useemmin Estradin ekskursioreissuilla. Jea.

Ei siitä sen enempää. Uus syventävien ryhmä tekee hyvää duunia jo toista kuukautta tässä, meillä on hyvin sekalainen sakki uutta ja vanhaa porukkaa. Ollaan tässä parin viikon päästä menossa lavalle Carpe Diem- kuoron kanssa ja tänään tehtiin iskuja biiseihin. Ois niin paljon kaikkee tärkeetä mitä pitäis kertoa, mut koska oon tapani mukaan hyvin höntti abituri-öntti ni alotin tän vasta täs puol yhen aikaan yöllä ja mua väsyttää. Kerron siis vain tärkeimmät.

Anni on tänään jälleen osoittanut huomattavan älykkyytensä. Kappale nimeltä Louhen lauantai on vahvoista naisista kertova biisi, jossa kuoron ja syventävien naiset ovat pääosassa. Anni (joka on jo kasiluokkalainen, herranjestas miten aika kiitää) kutsui kappaletta nimellä Lohjan lauantai ja sai aikaan hyvin hersyvän naurunpuuskan kaikilta kanssaeläjiltään. Tämä hupsu tyttönen myös paransi tilannettaan kysymällä kuka on Louhi. Ihana Anni, laajentaa sanavarastoaan Estradilla since fetus season (2011.)

Heidi myös osoitti jälleen olevansa äärimmäisen asiallinen tapaus. Aikuinen. Vastuullinen ohjaaja. Pedagoginen.

"Suloa ei voi höylätä, koska se ei oo tarpeeks valkoinen", sanoi tämä huikaisevan ihastuttava ohjaajamme (keskustelua käytiin siis siitä, miten saataisiin valkoisia silkkinauhoja juustohöyläämällä vieressä seisovaa kanssanäyttelijää, ja Heidi toi aikuismaisen, tasa-arvoisen ja kohteliaan mielipiteensä jälleen erittäin selväksi.) Parastahan tässä on se, että Sulo ei edes ollut paikalla, vaan kaikki tämä rasistinen kamaluus tapahtui Sulo-raukan ollessa Italiassa.

Ääää! Tulee hyvä vuosi! Hamlet! Elämä! Kuolema! Kaikkeuuuuuuuus! (jayliopistoihinhakusekäkirjoituksethehehehehhehehehehehheheheheheheheheehh)

Rakkaudella just siun,

Pinja

Vähän kuin olisi kohdussa taas

Näin luonnehti Sulo erästä harjoitusta, jossa toinen yksi nostetaan kaikkien muiden avulla ilmaan, jonka jälkeen nostettu saa vapaasti kääntyillä ja säätää miten haluaa. Valitsin ton lauseen blogiotsikoks, koska oikeestaa koko viikonloppu on ollu paluuta teatteriharrastuksen kohtuun; Wällyn hellään huomaan. Kuulitte oikein, legendaarinen Tomi Välimaa palas Estradille vuosien tauon jälkeen ja piti meidän kanssa kivaa koko viikonlopun! 

Mun talvi on ollu iha kunnon koomailua, mut eilen ja tänään kevätaurinko valtas katujen lisäks myös mielen ja naaman, olin taas henkisesti kakstoista ja teatterin lumoissa, eikä kolmen päivän päässä häämöttävät kirjotuksetkaa onnistunu rikkomaa mun hypeä siitä, et mulla on oikeesti, vilpittömästi hauskaa. Me jopa tehtii tismallee samat harjotukset ku mitä sillo ihan ekana teatterikertana, ja Emma itseasiassa meni merirosvo- stillkuvassa täysin samaan asentoon (muistamatta sitä ite.) Palattiin juurillemme ja pidettiin hauskaa.

Viikonloppuun sisälty klassista ehdollistumista ("Kyllähä te kaikki tiiette, miten delfiinejä koulutetaan" t Wälly joka olettaa et kaikki on kouluttanu delfiinejä), pelottavan synkassa olevaa sana-assosiointia (piti huutaa yhtä aikaa joku sana parin kanssa ja sit seuraava sana, joka niistä kahesta sanasta tulee mieleen, esimerkkinä mun ja Ellan puu + elämä = KAARNA tai koulu + seinä = nörttinurkkaus + lyseo = ARTTU), kirjailijoiden vaihtelua (mikä oli ihan älyttömän hauskaa, luoja oikeesti, parasta), sana kerrallaan- tarinointia (in which mä ja Elsa syötiin keijukaisia ja banaaneja pensaasta ja "heittäämeitäkävyllä" on nykyään sana), laajaa eläintuntemusta (miljoonia eläinlajeja maailmassa ja ainoo, minkä Lessi keksii on "Mau."), dominointia, joota ja mitä seuraavaksi- leikkiä (johon pöllin pohjat suoraan eräästä roolipelistä, mikä teki kaikesta tuplasti hassumpaa.)

Viikonloppu oli mahtava. Tosi eri tavalla mahtava ku viime viikonloppu, joka muistutti enemmänki nörttien ryhmäorgioita. Mä pidän viikonlopuista. Mä pidän myös teatterista, Wällystä, improsta ja nauramisesta. Ja kevätauringosta, siitä et tiet on sulat ja et mulla on jäätelöä. Ja kaikesta ainaki vähän. Just nyt on hyvä, vaik kortisolitasot huiteleeki yhtä pahasti pilvissä ku mun pää sillo ku olin kakstoista. Tänään oli hyvä olla.

Pinja

Heidiltä lähti implantti Miron takia

Perkele.

Mun ei pitäny tänää ehtiä kirjottaa postausta, mut avasin läppärin mennäkseni ettimään psykan tärppilistaa (kirjotuksiin yheksän päivää, voisin vain jättää menemättä) ja blogger sattu olemaan auki, kun eilen kävin julkaisemassa upean postauksen Nahkatakkisen tytön blogiin. Koska oon kaikkien tossun alla, including elottomat asiat kuten tää blogi (joka on tosiaankin ollu lähempänä kuollutta ku elävää viime aikoina) ni oli sit pakko tulla höpöttämää tänne.

Tulin harkkoihi vähä myöhässä, koska kuten aina maanantaisin, oon tehny yhestä eteenpäin teatteria; ensin koululla, sitte Tasihinin pihassa ja lopulta vähän ennen seittemää Estradilla. Pallolämppä oli vielä kesken, ja koin etten oo liikaa myöhässä, ja menin istuskelemaa yleisöö ja kuuntelemaa intensiivistä huutamista sekä lukemaan psykaa (selittelen itelleni et jos luen joka välissä ni opin reilussa viikossa kuuen kurssin asiat.) Heidi syytti Miroa sen irronneesta implantista ja sano, et silllä on nyt uus implantti, jota ei saa tuhota.

Tän jälkeen saatiin käsikirjoituksien sikiöversiot, joissa oli suhteellisen valmiina kolme kohtausta. Ruvettiin testaamaan alkua ja saatiinki se kivasti kasaan. Kaatuva pitkä penkki aiheutti useita perkeleitä, pari sydänkohtausta ja yhden voimakkaasti mutistun vitun. En ollu mitenkää sataprosenttisesti vireessä tänään (ketä yritän huijata, näytin todennäkösesti siltä et oon joko noussu haudasta tai kovaa kyytiä matkalla sinne) mut oli silti kivaa saada tehtyy kohtauksia, ja tuntuu heti paremmalta ku on käsikirjotus kourassa, vaik siinä oiski vaan kohtausten otsikot.

"Ja mä ku luulin että Roolipeliä ruvettiin tekemään myöhään... Teillähä on jo julisteet kaikkialla eikä niin minkäänlaista käsikirjoitusta!" -Arttu

Mä siirryn nyt edmodon ihmeelliseen maailmaan, jotta voin opiskella iloisesti loppuyön. Kevääni on puhdasta eieieieieieieieieieieieieieiiiiitä tästä eteenpäin, menetin jo tänään hetkeksi hapenottokykyni Nahkatakkisen treeneissä kun juteltiin aikatauluista, mutta kasasin itseni, olen ylpeä ja haluan mitalin. Lisäks toi psyka, erään ääliön päättötyö, kesäteatteri, pari koulun kurssia jotka tulee kusemaan ihan sata nolla ja sit no, kaikki. Että näin. Tuota noin, hyviä öitä ja nähdään taaaaaas :)

Pinja

Tämä ei ole banaani

Aatelkaa nyt, mite hassua. On lauantain ja sunnuntain välinen yö, mä oon hiihtolomalla ja kirjotuksiin on reilu kaks viikkoo, ja täs mä oon blogin kimpussa. Mut ku mä tiien et oon ollu ihan älyttömän epäaktiivine tän asian kanssa, ja mun omatuntoon koskee tälläne ikävästi. Etenki ku kirjotin just pitkän, polveilevan ja sivistyneen postauksen Nahkatakkisen tytön blogiin.

Meillähä oli tänää treenit, oltiin Estradilla puolestapäivästä johonki viiteen asti, ja oli itseasiassa tosi kivat harkat. Mähän nyt oon jo pysyvästi jossai ihme mielentilassa et puolet ajasta tanssin ja lauleskelen, ja toisen puolen makaan koomasena ja pohdin et mitä vittua on elämä, mut noin niiku ylipäätään oli hyvä päivä.

Tarkotuksena oli saada draaman kaari rakennettua, ja tämä myös tehtiin. Alkuun toki oli pakko pelata pallolämppää Leiri 112- porukan kanssa, ja todeta et me ollaan parempia (ja siis kyllä, joidenki kohalla täs näytti olevan kysymys elämästä ja kuolemasta, pallolämppä on kamala ja vaarallinen peli.) Ne teki omia kohtauksiaan sit toisessa salissa, kun me syventävät istuttiin teatterisalissa piirissä ja juotiin teetä.

Oikeestaan tää oli taas se yks kerta vuodesta kun täytetään teatteristereotypia, jota kuulee yhä vaan harvemmin, kun Lappeenrannassa kultturisoituu porukkaa koko ajan vaan enemmän. Aika moni on nyt joutunu oppimaa et teatteri ei oo istuskelua teemukien kanssa boheemisti keskustellen, vaan aika paljon kaikenlaista muuta. Mut tänää oltii stereotypiateatterilaisia, vaik ei mitekää erityisen sivistyneitä oltu vieläkää. Saatii tosiaanki draaman kaari jollekki tasolle, ja Heidi sano et sen ei tarvii ihan hirveesti sitä raiskata. Se on aina hyvä, turhat raiskaukset ei ikinä oo kivoja.

Sulo kirjotti meiän appelsiineihin, et ne ei oo banaaneja, greippejä, omenoita eikä päärynöitä. Oli hyvä päivä. Nähdään hiihtoloman jälkeen, jos selviin hengissä :)

Pinja

Se pallo oli ihan hyvä, ja me kai kans

Kattokaa! Olkaa ylpeitä! Täs mä oon, samana päivänä ku on ollu harkat, ja meinaan kirjottaa blogipostauksen! (Lähinnä koska välttelen mun oikeita vastuita ja yritän pysyy hereillä, taistellen viime yön vähäisten unien aiheuttamaa väsymystä vastaan.)

Tänään meillä oli uusi pallo. Aivan järjetön järkäle, joka pehmeydessään satutti meitä kaikki aenemmän kuin yksikään pallo aikaisemmin. Painovoiman ja voiman & vastavoiman yhteisvaikutuksella tämä kyseinen pyöreäksi luokiteltava esine onnistui lähes reväyttämään käsivarsilihakseni ja aiheuttamaan järjetöntä huutoa teatterisalissa. Tässä pitää tietää, että oon ihan järjettömän jumissa koko mun yläkropasta, ja musikaalitreenit tekee parhaansa että myös mun jalat on ihan piakkoin samassa kunnossa. En tällä hetkellä voi istua ilman että johonkin koskee.

"Tämä on minun metsäni."

"Mikä metsä,  me ollaan teatterisalissa.."

Tänään me myös tehtiin rakkautta ja vapautta, Sillanpää pesi pikkuhousuja ja Haanpään piippu oli kadonnut. En löytäny Kiannolle partaa. En myöskään lyönyt Miroa tänään! (Koska oon musikaalitreeneissä ja hyppytunneilla tullu siihen tulokseen että se ei suinkaan oo sietämättömin perheensä jäsen.) Oli oikein mukavat harkat, vaikka ihan out of nowhere alko vaa nukuttaa iha kauhiasti.

Breaking news 1; Yritin tänään tehdä päätöksen kirjailijoista äidinkielen viidennellä kurssilla, jossa siis saamme valita itsellemme kirjailijan, jota esitämme. Opettajani katsoi minua tuskissaan ja pyysi painokkaasti vaihtamaan Leo Tolstoin johonkin "vähemmän tylsään" kirjailijaan, mielellään johonkin näytelmäkirjailijaan. Hän myös painotti voimakkaasti oman suosikkinäytelmäkirjailijansa nimeä, ja oletan, että tulen tämän kyseisen kirjailijan valitsemaan täysin vapaasta tahdostani, koska olen itsenäinen nuori nainen. Nykyään opettajani kuitenkin puhuttelee minua 70% ajasta oikealla nimelläni roolihahmoni Neean sijasta, joten hyväksyn tämän kaiken ja alistun mielelläni hänen tahtoonsa.

Breaking news 2; Yleinen pelkotila kasvaa; Emman elämä on pelkkää pelkotilaa. Vanhojentanssit lähestyvät hiiviskellen, ja vaikka katseet ovatkin lähestulkoon kaikilla nimenomaan jatkoissa, täytyy aina pitää mielessä, että koko pitkä päivä täytyy näyttää nätiltä ja kestää jaloillaan. Olen onneksi tätä treenannut muutama viikko sitten olemalla syömättä vuorokauteen ja silti pysynyt jaloillani. Koen olevani valmis, vaikka en moista olekaan toiste testannut.

Breaking news 3; Kävellessämme bussipysäkkiä kohti saimme todistaa todella vauhdikasta kaahailua, kun erään punaisen auton omistaja mutkitteli hippulat vinkuen ohitsemme Prisman pihalla. Emme olleet aivan varmoja, oliko se epäonnistunut tappoyritys vai kenties vain erittäin omintakeinen ajotyyli. Emme myöskään osaa sanoa, olisimmeko olleet pettyneitä mahdollisesta törmäyksestä. Kuolema on aina hyvä. Kiitos tästä kaahailusta, Ilona.

Pinja

En ees yritä enää

Hyvää huomenta (jk nyt on ilta.) Mä voisin vaik luetella tähä nyt seuraavaks kaikki maholliset syyt ja tekosyyt miks oon ollu nii helvetin epäaktiivine tän suhteen (iha vaa et saisin pidemmän blogitekstin aikaseks heh.) Elämä, noin niiku ensiks. Se et oon ollu mukana täs roolipelihommassa koska musta yritetää tehä nörttiä vaan jotta mut voidaa hylätä kevään lopuks ku abit lähtee maailmalle. Nahkatakkinen tyttö, joka on ihana rakas mahtava prokkis, mut se vie aikaa ja mä vaa lauleskelen stemmoja koulumatkoilla ja tanssin aina ku pystyn ja asdfkhhjöjäj 13 viikkoo enskarii. Kirjotukset, jotka uhkaavasti lähenee ja mua pelottaaaaa, ja vanhojentanssit ens viikolla ja sit varmaa alkaa kesäteatteritreenitki ja haluisin vaa osata juttuja, saada tarpeeks unta ja olla pirtee reipas ilonen mut nahh Kevään takia pystyn toteuttamaa yhen noista ja sen on oltava toi juttujen osaaminen koska se vaan on oltava. Mut nyt asiaaaaaaaan.

Maanantaina tehtiin ryhmissä kohtauksia, joista mainittavaa ei oikeestaan oo muuta ku et; 

"Jjjjja takaisin studioon! Seuraavana vuorossa Haansää", ja täs pitää tietää et se oli Emman keksimä vitsi. Meil oli myös muuta erittäin ääliömäistä läppää ja lisäks valistettiin Ilonaa siitä, et kannabista ei piikitetä. Paskajoessa on kaikenlaista nonsensea ja Onervan Lappi. Lavastustiimiä meillä ei oo koska Estradin resurssit on nii rajalliset, joten aikaa säästääksemme heitettii vaa kaikki sermit nurin ja aseteltii kaikki mustat objektit ("Minä en nyt tarkoittanut meidän Mariaanien kuningas Haanpäätä" t Heidi) monta kertaa eri tavoilla. Nyt meillä on mustista esineistä koostuva lavastus, joka sisältää milloin missäkin makoilevan Sulon.

Keskiviikkona Heidi oli oman elämänsä Eläintenpelastustiimi ja piti huolta Turri Pöppösestä, joka on ihastuttava valloittava sympaattinen koiruus. ja me harkattii ilosesti keskenämme. Meiän harkat sisäls niin maan perkeleesti pallolämppää ja sit vähä päänsärkyä ja säätöä. Mä keskityin lueskelemaan psykaa vähän joka välissä ja sit tehtii yhessä improten nuotiopiiriä. Ella toimi Ilonan äänenä. Mun kaikkien aikojen suosikkipallolämppä oli se, missä ei saanu päästää minkäänlaista ääntä.

"Hei, tuo nuotio on melkein sammunut!"

"Niin olen minäkin."

Hyvää yötä jeesus myötä

Pinja

Ei mitäänsanomaton sauna ja takaisin studioon (VIERAILEVA TÄHTI!)

Hellurei ja heipsankeipsan. Tänään blogin ylle on laskeutunut suuri, vaaleanpunainen ja glitteriä uhkuva varjo, eli Nella, muhahahahaa. Nella, joka pahuudessaan on jopa ohjaajamme mielestä kohonnut arvonimeltään peräti adjektiiviksi. Mitä tapahtuikaan tänään harkoissa? Muistaisinpa edes puolet.

Mainittakoon yhtenä päivän tähtihetkenä uusi pallolämppäennätys. Ennätys jota emme oikeastaan tiedä, koska kukaan ei laskenut. R I P ja silleen. Ulkomaalainen veri kenties saa pallon pysymään ilmassa liiallisuuksiin asti. Mutta ainakin sen lopulta saa takaisin alas lompakolla. Tai toisella pallolla. 99 Luftballonssin henki oli joka tapauksessa  kanssamme loppuun saakka. (Ja sitten pelattiin uudestaan.)

Muihin uutisiin. Kolesterolin poistaminen ruokavaliosta poistaa ilmeisesti samalla Heidin loputkin suomenkielen taidon rippeet. Ensiviikolla emme kai saa enää puheista mitään selkoa. (mutta let’s be honest, milloin saataisiinkaan?) Tällä hetkellä tyydymme vain vittuilemaan kielioppivirheille jotka moninaisuudessaan tarvitsisivat oman sanakirjan. Mutta sellainenhan täältä jo löytyy, eikö? Ehkä meidän pitäisi investoida omiin kopioihin jotka pysyisivät kätevästi joka harkoissa mukana. Taas toisaalta, Heidi keksii joka harkoissa keskimäärin 3.5 uutta sanaa, joten ehkä hankkeesta on paras luopua.

Korppi krää krää (Korpin juusto on crack, mut oikeesti se on Nobel jolla Sillanpäätä huijataan.) Intensiivisin hetki maanantain kertauksesta oli Miran toivoton yritys imaista inhalaattoriaan ennen kuin ryhmä esitti banaalin rakkauden. Yhteisymmärryksellä ’’vapautta’’ ei esitetty, koska se oli paska. Vapautta etsittiin siis uudelleen rytmi-liikehdintä-ääntelyn muodossa. Tulos näytti enemmän mielenterveyden katoamiselta, mutta onhan tosielämän karulta totuudelta poissulkeutuminenkin eräänlaista vapautta. Vapaus on vapaata, vapaampaa on olla vankilassa T: Miro. Porukka jaettiin kahteen ja tulkinnat vapaudesta otettiin uudestaan työn alle. Lopputuloksena Sonni-Sulo, joka ahdisteli (JÄLLEEN) Mika Waltaria superihkun punaisen kankaan läpi ja vähän sen ylikin. Suloa parempaa sonnia ei olekaan, vaikka se olikin Pentti Haanpää ja vain pikku Jeccu. Toinen ryhmä eksyi portaikon pimeässä alinomaan vääriin aiheisiin vaikka piti keskittyä, mutta toistettava mantra ’’JA TAKAISIN STUDIOON’’ piti meidät onneksi kartalla. Ja hienoa jälkeähän tuli. Toinen lopputulos oli Hella Wuolijoen teloitus, jonka toimeen pani vapauden junassa puksuttava Minna Canth pienellä käsiaseella. Koska onhan meillä kaikilla vapaus lopettaa paskat jutut. Ja olla junia. Ja sitten ajaa Hellan yli junalla. 

Malla haisteli vielä ennen harkkojen loppua Heidin mansikoita ja triggeröityi niistä. Tämän mainitsin vain siksi, koska Mallan suuttumus mansikoita kohtaan oli hyvin hupaisaa. Harkat ylipäätään olivat hyvin hupaisat, vaikka häröily nousikin paikkapaikoin turhan korkeisiin stratosfääreihin. Nyt nukkumaan lapset, maanantaina nähdään. Bloginvalloittaja Nel$ kiittää ja kumartaa! (Ja vie juustopala-crack-Nobelin mukaansa.)

*

Täs mä viel haluun sanoo Nellalle et kiitos kauheesti et ehotit tätä et kirjotat tän tekstin, mä en ois eile saanu aikaseks ku nukahin mun mantsankirjan päälle avattuani sen ekaa kertaa koko kurssin aikana, ja ainoo mikä pelasti mut itkemiseltä ja ahistuskuolemalta oli mun päivällä saama lahja; Kismet- suklaa mis luki et "Parhaalle kaverille" (kiitos tästä lahjasta kuuluu Johannalle, joka Artun kanssa yhdessä teki musta taas vähän nörtimmän ja vei mun kokeisiinlukuaikaa.)

 Kiitos rakas Nels, mä jatkan tästä maanantaina ♥ 

Pinja

Tänään minä päätin olla ahkera ja reipas

Ja kirjoittaa blogitekstin.

Okei, kello on jo tekstiä aloittaessa yksi yöllä ja nukuin viime yönäki sen ruhtinaalliset kolme tuntia, et mun elämä koituu vielä mun kuolemaks, hip hurraa. Oon tässä nyt illan tanssinu Dingon musiikin tahtiin ja itseasiassa jopa pohtinu vähän Kiannon tekstejä. Lisäks toki huomenna alkavaan koeviikkoon ois varmaa pitäny jotenki valmistautua, ja mul on itseasiassa yks esseen palautus tän yön aikana vielä (deadline on tos klo 1.35 koska se opettaja laittaa ain tosi hassut deadlinet) et ei tää tähän tekstiin jää.

Meil oli tänää viimestä kertaa Anin treenit, ja tehtii eeppistä versioita ketuista ja korpeista. Lisäks Mauno rikko seinän vihallaan (heitti siihe kengän nii et seinä hajos ja putos lattialle ja sit Smau jouu opastamaa mut rikkalapion luokse ku en ite löytäny), Anni teki äärimmäisen hellyyttäviä rakkauspiirustuksia ja vapaus tiivisty siihen ku Sulo makas Estradin aulassa valtava vaalea keppi jalkojensa välissä.

Kylläpäs tiivisty tiiviiks. Ihan hyvä itseasiassa, vaik ulkoasultaan nää blogitekstit alkaaki muistuttaa vähä niitä ihan ekoja blogiteksejä täs blogissa. Nyt on kuiteki sillee vähä kiirus et voisin mennä tekee sen esseen loppuun ja ryhdistäytyä tän blogin kanssa joku toinen päivä. Yritän nyt vaa selvitä hengissä, koska en kuulemma voi kuolla jos oon sitoutunu roolipelaamisee :D 

Tiedän jotain, joka sankariroolit romuttaa

Pinja

Moi vaan moi

Hyvää yötä ja huomentaaaaaa (oikeest vast hyvää iltaa)

Seurakunta koolla taas! The king has arrived; your one and only! Elikkä pahoittelut siitä että en oo kirjottanu nyt niiku, noh, liian pitkään aikaan. Ei mulla mitää selitystä asiaan oo, kunhan oon ollu laiska ja saamaton kuten aina :D En mä nytkää oikei muista, mitä kaikkee ollaa tehty ja onks mitää hupsua tapahtunu. Oikeestaa tulin tänne vaa siks et kirjotin just ekan tekstini Nahkiksen (Nahkis kuulostaa mun mielest nahkiaiselta ja se on joteki hassuu) blogiin ja aattelin et kai voisin samalla rysäyttää tänne jotai tajunnanräjäyttävää settiä. Sit muistin et ei mul oo sellasta, mut aattelin ilmottaa et hengissä ollaan. Vielä.

Koeviikko lähentelee mua, mun abit meinaa hylätä mut lähes lopullisesti ja mä joudun yksin (Leevin kaa) kyhjöttämää nörttinurkkauksessa :( Muute menee iha hyvi ja en oo saanu ku yhen hysteerisen kohtauksen teatterin jälkee, ja seki vaa siks et olin hölöm ja stressasin pöytäroolipelaamisesta. Kirjotuksii on puoltoista kuukautta heheheheheheheheheheheheheheheheeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiii en halua. Ööö.

Ollaa nyt lukittu jotai musiikkirytmikohtauksia ja yritetty säätää käsiksen kanssa. Ihan hyvi meillä kai menee, on vaa nii vaikee nähä kokonaisuuksia ku ei oo kirjotettua käsikirjotusta. Oon nii stressaantunu etten ees oo enää stressaantunu ja tuijottelen vaa seiniä ja laulan Dingon biisejä jotta tuntisin oloni ees vähän onnistuneeks jossaki. Öh. Mä voisin huomenna yrittää harkkojen jälkee oikeesti kirjottaa jotai fiksua. Ehkä.

Pinja

Kevät tulee oletko valmis

Me ollaan palattu! Oikeestaan me palattiin jo kaks viikkoa sitten mut mä oon ollu laiska ja aikaansaamaton luuseri ni ei oo tullu tänne kirjoteltua. Eikä mulla nytkään tuu oikein mitään yksittäistä mieleen, istuskelen tässä ebolaisena koneeni äärellä ja yritän parannella eilen rasittunutta ääntäni.

Tosiaanki kevät pyörähtelee käyntiin hiljalleen (jk oikeest se pyörähtää käyntii nii ryminällä et kuulo lähtee järjen mukana pakoon) ja maaliskuusta toukokuuhun elämä näyttää taas kovin eeppiseltä. Kirjoituksiin on alle kaksi kuukautta, tämä tieto sattuu sieluun. Esitysaikataulut ilmesty just pari minuuttia sitte ja ne hämmästyttävän hyvin sopii Nahkatakkisen tytön treenien ja esitysten sekaan menemättä päällekkäin. NT itessään on mieletön juttu, koska lol kaupunginteatterin iso lava ja kaikki maholliset resurssit ikinä. Vanhojen tansseihin on kuukaus jäljellä. Varsin täyteläinen elämä siis tällä hetkellä.

Estradilla ollaa nyt treenailtu pari kertaa ja eile meillä oli musiikillista treenailua Anin kanssa. Sävellettii musaporukalla Perkele- valssi (jossa on kuulemma hieno sointukierto, hyvä Mane!) ja hiottiin rakkaus on raakaa- shittiä heittämällä sekaan stemmoja. Mä olin kovin onnellinen koska löysin G- nuotin lauluäänelläni ihan ite ilman säestystä ja ja ja osasin kirjottaa sointuja suht oikein ja tuntu muuteki tosi musiikilliselta (täs pitää tietää et mä en oikeesti osaa soittaa enkä laulaa, mä vaa näytän välillä siltä mut mä tykkään musiikista ni siks säädän musiikin kaa.) Jälki oli hienoa, huomenna esitellään Heidille meiän tuotokseja.

Nyt mä meen, en ainakaa lukee psykaa mitä pitäs tai hakemaa töitä, vaa peiton alle koska on vilu ja flunssa

Pinja ♥

(Saa minuu kutsuu Neeaks myös jos haluu, niiku Kesseli tekee. Kaikki muut on sille edellee Ellaa ja Leeviä ja Arttua ja Johannaa mut mä oon vaa Neea.)