Olen ja elän ja hengitän, mutta mitä?

Yritä parhaasi, ole ihminen ihmiselle

Hyvää joulua. On jouluaattoilta, kello on seittemän mun sisäinen introverttini rupes huutamaan mulle jo tuntikausia sitten, mutta onnistuin vasta nyt karkaamaan sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tekis mieli avata joululahjaks saatu roseeviinipullo, on vähän sellanen joulumelankolia, mut samaa aikaa ihan kivaa. Sit muistin, et hitto, melkei lupasin tehä kivemman joulupostauksen tänne (tosin tää on vähä turhaa ja oikeesti vaa sitä et mä täytän mun melankolista tyhjyyttä tekstillä, jonka lukee ehkä kolme ihmistä, mut ei se mitää.) Ja et koht on taas uusvuos ja siitäki vois jotai sanoa. Tai sanoa nyt ees jotain jostakin.

Uskoitko sinä todella joskus johonkin muuhun kuin sanomalehtipaperin väriseen tulevaisuuteen?

Minä lupasin itselleni että uskoisin, mutta se jäi.

Vuonna 2011 joulu oli vielä ei-stressaavaa aikaa. Ainoa juttu, joka joulussa ärsytti, oli se ainainen siivoominen sitä ennen ja se et vanhemmat oli kireellä tuulella ku kaiken piti olla just eikä melkei. On se edellee aika ahistavaa, mut sen kaa on oppinu elää, etenki ku ite säätää kans lahjojen ja siivouksien kanssa. Sillon joskus jouluaattoa ootettii ku kuuta nousevaa, ja kaikessa oli taikaa sen muutaman päivän ajan. Ei se enää oo niin, vaikka mä oon kirjottanu mun päiväkirjaanki et mä lupaan aina tykätä joulusta yhtä paljon ku sillo (mun päiväkirjat vuosilta 2009-2012 on aivan hillitöntä paskaa alusta loppuun.)

Ja niin jäin minäkin, ja minä jäin jäädyin jätin jäät, jättäydyin jäiseen jätteeseen, ja elin.

Elin, sisäelin, mutta ulkoistin sen elämän pois sisältäni jotta voisin katsella mihin sattuu sen sijaan että tökkisin itseäni sokeasti sydämen kohdalta ja toivoisin, toivoisin, että joskus kipu kaikkoaisi.

Ja sillon vuonna 2011 mä olin myös alottanu teatterin. Intoa täynnä, tulevaisuus kirkkaana ja täydellisenä siinä just mun silmien eessä. Kyllä mä sillonki kärsin joulumelankoliasta, mut sillo se johtu siitä et olin oottanu nii kaua ja sit se oli aina tosi nopeesti ohi. Nyt tuntuu et en ees löydä sitä odotusta, ja tuntuu että ihan kaikki on tosi nopeesti ohi, ei pelkästää joulu. Mun elämä kiitää savuna ja sumuna mun silmien eestä, ja kun mä ojennan mun käden ja yritän ottaa kiinni, en onnistu. Joko mä oon niin aineeton, että en saa otetta mistään, tai sitte mun elämä on. Mä kiidän tosi paljon, mulle tapahtuu juttuja joita en ikinä ois uskonu tapahtuvan, ja mä vaa nyökkään kohteliaasti ja hymyilen, koska niin kuuluu tehdä.

Suudella nyt kahta ihmistä yhtä aikaa eihän se ole, mitä se on, mitä, enhän minä uskonut olevani sellainen tyttö, ei minulle ikinä tapahdu mitään sellaista? (eikä se edes toimi, pitää vuorotella)

Ihmisyyttä, elämää se on, sanoisi taidelukiota käyvä hipsteriteini, joka joskus halusin olla, 

ja jonka täydellisen rumuutensa takia esteettistä teemukia nuolevat auringonsäteet, kun hän istuu talon katolla aamunkoitteessa ja katsoo kaupunkia, koska on vapaa; 

vapaus määrittyy sen mukaan, missä juot aamuteesi.

Voihan se joulun taian katoominen johtuu myös siitä, et nykyää vähä kaikessa on taikaa. Siinä kohtaa ku lakkasin olemasta kusipäämulkku ja heräsin vähä, ni huomasin et joka paikassa on taikaa. Taikaa on leopardikuvioisissa tyynyliinoissa, hetkissä kun vuodenajat vaihtuu, koiran sähköisessä turkissa, hiuksissa joihin heijastuu auringonsäteitä ja ihmisissä, etenkin ihmisissä. Joulu ei menettäny merkitystään mut kaikki muut asiat sai sitä lisää. En mä tiie. En tiie mihi suuntaa mun elämä tästä menee, ku kaikessa on taikaa mut taikaki tuntuu jo usein aika ulkoiselta, ihan ku mut ois suljettu taian ulkopuolelle vaikka ihastelen sitä edelleen. En tiie mihi suuntaa mä oon menossa, tuntuu etten mihinkään. En ees tiie mihi suuntaa tää teksti on menossa, mut kyllä mä vielä liitän tähän teatterin. Ei hätää.

Kirjoita itsesi historiaan, mutta vältä kirjoitusvirheitä, kielioppivirheitä, anglismeja, alkoholismia, lidliä sekä kultalusikoita perseessä, niistä tulee helposti monta kuppaa ja kuuttakuuttakuutta muuta.

Ihmiset eivät edes tee historiaa, historia tekee ihmiset, äläkä sinä mieti tuota liikaa, älä filosofoi, anna minun kirjoittaa itseni internetiin ja sinun sivuhistoriaasi kun en muuta osaa.

Tää vuos alkaa kohta olla ohi. En mä oikei tiie mitä muuta siit pitäs aatella ku et vittu, just opin kirjottaa asiakirjoihi vuodeks 2016 ja nyt pitää taas älytä vaihtaa viimene numero. Uusvuos on muuteki kauhee töimaa, ja mun pitää olla taas monessa paikassa ja multa puuttuu vielä mekko :( Kun mä vuonna 2011 ajattelin viis vuotta eteenpäin, mä aattelin et jes, oon sillo Kallion lukiossa (jonka muute löysin tyylii just sillo joulomalla 2011), oon kaunis ja suosittu ja taiteilija, ja asun Helsingissä ja elämä hymyilee. Mikää noista ei toteutunu, mut on mun elämä jännempää ku sillo. Tai siis sillo kaikist jännintä oli ain et mikä sketsihahmo putoo seuraavaks ja et mitä jos nään joskus Aku Hirviniemen. Nykyää joka viikko, jokanen meno, on täynnä jotai uutta ja hämmentävää, ja oon oppinu tottumaa siihenki. Ai, tänään kävi näin. Ja nyt tein näin. Hassua.

Osaa, osaan ottaa osaa, vaikka kukaan ei koskaan oikeasti voi noin vain ottaa osaa toisen tuskasta.

Usko pois, olen yrittänyt, mutta ei se toimi. Voi vain olla läsnä, kantaa sammuneen sänkyynsä portaita ylös, silittää itkevän hiuksia, kuiskata jotain lohduttavaa, jos vain osaa, mutta osaa ei kukaan osaa ottaa.

En oo ikinä kirjottanu mitään blogitekstiä näin kauaa, alotin seittemältä illalla ja kello on puol yks yöllä... No, anyways, yks juttu jossa jaksaa aina olla taikaa, on teatteri. Jos mun pitää miettiä viime vuodelta kymmenen kertaa, kun hymyilin leveesti tai tunsin tosi vahvaa iloa, surua tai järkytystä, niistä ainaki seittemän tai kaheksan on ollu teatterin takia. Osa sellasta, että oon kattonu teatteria (teatteri vaikuttaa muhun syvemmin ku tosielämä, mikä välillä hämmentää), osa Estradilla kun oon ollu harkoissa. Siksipä siksi, kiitos kaikille ihanille ihmisille jotka on mun kanssa tehny teatteria kuluneen vuoden aikana. Niin Estradin väelle, Pysäkin porukalle, teatteridiplomijuttuhöskälle (ollaa elossa vaik karonkka oliki vähä hassu!!!) ja myös päätään hiljalleen nostavalle Nahkatakkisen tytön ihmisille. Eli suomeks noin puol lyseota, syventävät ja noin kymmenen muuta :D Olette kaikki hienoja ihmisiä ja tämä oli vuoden turhin blogipostaus. 

Löytää uuden lempitarinansa käsinkirjoitettuna paketista,

niin, ja hän ei ehkä muista mitä on onnellisuus, mutta hän on silti täällä

(elää muita ihmisiä varten, koska pelkää)

Kiitos, hän ajatelee tiiviisti. Ja hyvää joulua.

Pinja

Kuumatuoli kuka nuoli Miro melkein kuoli (koska sen läpän taso on paska)

Kello on aika paljon. Pitäis kirjottaa viime viikosta, mutta kun en muista mitään ees viime tunnista (paitsi et älkää ikinä koittako maistaa liköörikarkkia sillee et purasette sen kahtia, t minä jonka kädet tuoksuu edellee lakkaliköörille vaik kävin suihkussa.) Teatterin osalta alko joululoma. Öö. Mitä hittoa mä nyt sitte sanosin.

Maanantaina tehtiin kuumaa tuolia, en nyt oikei tiie mitä siitä pitäis mainita. Oli kivaa ja siistiä ja tiettyyn pisteeseen asti ihan hauskaakin, kunnes piti ite mennä lavalle ja sit kans ku läpän taso laski nii pahasti vesirajan alle et sieltä ei elävänä nousta jos se musta on kiinni. Keskiviikkona jatkettii loppuu kuumat tuolit, mut lisäks Heidi oli järkänny meille ihanan ihanan ihanan joulupiknikin kynttilöineen ja ruokineen ja tilannu meille joulupukin ja muorin jakamaa lahjoja. Koska teatteri, oli kuitenki pakko sitte keksiä runo saamastaan lahjasta ja no siis runoilu on iha hauskaa mut improrunoilu murtaa vaa itsetunnon :'D

Eilen (periaatteessa toissapäivänä, kello on kohta yks lauantaiyönä) oli teatterilinjan yhteiset pikkujoulut, joista mainitsemisen arvoisiksi asioiksi nous se että jos menee jäätyneeseen lampeen ja veden alle ni pääsee joulumaahan (oltii Mallan kanssa yksimielisiä siitä että sitä täytyy kokeilla) ja se et TAIJA OLI PAIKALLA!! ♥ Ihanaihana Taija raahas perseensä Estradille moikkaamaa meitä ja juteltii ja syöii jne en muista hirveesti ku yritin keskittyy olee nätisti ja kiltin näköne (on ollu vähä höpö olo viime aikoina) ja no siis oli hyvää glögiä.

Jesse on joulukaritsa. Lessi-lammas. Otsikko ei liity kokonaisuutena mihinkään. Kunhan jonkun laitoin.

(Katotaa jos vaikka saisin jonku vähä kivemman tekstin aikaseks joskus lähiaikoina, nyt ei irtoo, hyvää yötä.)

Pinja

Silmissään viattomuuden kiilto

Heidi tökkäs sormensa Iriksen reikään

Onneksi kyse oli kuitenki vaa farkkujen reiästä, muuten toi olis vaan tosi outoa.

Tänään käväisimme tosiaankin Lahdessa. Postauksesta tuskin tulee kovinkaan pitkä, koska reissu oli lyhyt, mutta aion nyt kuitenkin tähän ensin hieman avata näytelmää ja sitten kertoa automatkoista.

Kolme sisarta pyörähdettiin tosiaan kattomassa Lahden Kansanopistolla, koska päästiin kaveriporukka-alennuksella ja lavalla oli tuttuja. Tahdoimme nähdä tämän koska kuten kaikki Oidipuksen nähneet muistaa, kansanopisto rikkoo, hajottaa ja tuhoaa, ja me ollaan masokisteja. Kolme sisarta ei onneks tuhonnu yhtä pahasti, mutta jätti kuitenki hyvin järkyttyneeks ja oli ihan hurjan kaunis ja selkeä ja taidokas veto. Etenki musiikki oli ihan älyttömän kaunista. Huhhuh.

Mentiin autoilla, ja en tiie Heidin autosta, mutta muissa autoissa tapahtu jotain jännää jokaisessa. Ilonan autossa keskusteltiin psykologiasta ja alkoholista, Elsan auto pasko ite ittensä ja jäi tienvarteen, josta ne hinattiin pois, ja Ellan autossa Lessi, Miro, Sanni, Ella ja Emma oli kusipäitä ja ohitteli meitä ja me ohiteltiin Ilonan kyydissä niitä mut hävittii silti. Lisäks Ellan autossa kuultiin kuulemma seuraavanlaisia juttuja;

"Joulumaa kun jokaiselta löytyy perseestä" t Miro

"Oh how fun it is to ride in a one horse open SLAVE!"

"Ei puhuta ainakaa Sulosta" t Miro

Jessellä on kuulemma veitsikokelma jota se kantaa mukanaa iha vaa et aina ku sitä ei kaivata, se voi pakata veitsensä ja lähteä.

"Saatanan Dabbaajat, eli vähän niinku Hell's Angels" t Miro

(Miro ite alotti dabbaamisen, Saatanan autossa ei dabbailty koska ollaa sivistyneitä)

Sit ilmeisesti on myös ollu joku välipaluukalupalikkapatukka- juttu, joka lähti siitä et Mirolla oli nälkä ja Sanni kysy et haluuko se välipalapatukan, jolloin Miro väitti olevansa vahva ja itsenäinen nainen joka ei tarvii patukkaa selvitäkseen, ja lopulta muotoutu toi hassu sanapaska ja Miro halus et Sulo sanoo sen koska Sulo ei osaa.

Joku patsas ohjuksesta näytti Miron mielestä dildolta, johon Lessi;

"Millasia dildoja sulla oikein on!! :O"

Ja sit Mirppa ja Lessi oli riidelly et onks se hiekoitusmurska vai -murske, ja Emma oli koko keskustelun ajan luullu et ne puhuu jekutusmurskeesta, ja ollu kauhuissaa ku ei ollu tienny sellasesta.

Tälläistä meillä tänään. Tässä alla on kaksi videota joista ylempi on random musiikkishittipaske joka on ollu olemassa jo jonku aikaa mut jota en oo jaksanu tänne heittää, mut heitin nyt koska toi alempi video piti anyways heittää ni samalla sitte toiki. Alempi on siis Emman teksittämä hilpeä pätkä viime keskiviikon harkoista. Suosittelen heittämää koko näytölle eihä nää muute oikei toimi.

Pinja

Roolipeli, eli miksi en enää ikinä halua vastuuta mistään

Hyvää lauantai-iltaa kaikki. Tänään tämän spesiaalipostauksen aiheena on lukioporukalla (ja okei, mukana oli myös pari amista ja yks sekasikiö kaksoistutkintolainen) tekemämme teatteridiplomi, jonka siis päädyin hämmentävästi ohjaamaan ja jota esitettiin tänään Estradilla. Tässä kohtaa ilmotan että kaikki muut kuvat on Iidan ottamia, paitsi toi mis on koko porukka, sen otti Ilona tänää esityksien jälkeen.

täs kohtaa meil oli vielä itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen

Esitykset meni itseasiassa hyvin. Lukuunottamatta sitä että valot lakkas toimimasta pariks minuutiks ja lähin pois ja Ilona luuli et hylkäsin sen, tai sitä et verikapselit ei tehny yhteistyötä Johannan kanssa, tai sitä et Arttu yritti alitajuisesti jollain tapaa viitata Pähkinänsärkijään kansallisoopperassa, mut rikkokin pähkinäkupin. Esitykset kuitenkin meni kunnialla alusta loppuun ja mä oon ihan helvetin ylpee koko porukasta. Oikeesti.

Tässä kohtaa hoxhox, lisätietoa prokkiksesta löytyy täältä, maestro Arttu on kirjottanu nerokkaasti ja mahtavasti tästä Lyskariin ja suosittelen kurkkaamaan, koska mun selitys on huomattavasti epäselvempi :D

Miten mä sitte ylipäätään päädyin tekemään tällästä? Ihan helvetin hyvä kysymys, jos saan sanoa. Mä tiesin kyllä että teen lukiodiplomin tänä vuonna, mut tuli silti vähän yllätyksenä, kun ihmiset joiden uskoin karttavan mua viimeseen asti (koska meillä on historiaa mut siitä ei puhuta koska eilen puhuttiin lol ja vaik oon edellee kusipää in general ni uskokaa pois olin vielä pahempi sillo joskus ja en itekkää haluis olla itteni kaa missää tekemisissä enää jos oisin sillo joutunu olemaa jne.) pyys että tulisin ohjaamaan ja näyttelemään niiden prokkikseen. En tunnetusti osaa sanoa ei, olin tilanteen yllättämä ja muutenki vaa äärettömän ilonen ja kiitollinen että mua oli pyydetty mukaan, joten päädyin sitte tähän spektaakkeliin. Onneks päädyin, koska ihana työryhmä ja eeppinen meininki. Ja iha kaunis lopputuloskin, okei okei, hyvi veditte jätkät.

mun ilme ku älysin et mua ei vihata vaik varmaa pitäis

Näytelmän nimi oli Roolipeli, ja Roolipelissä oli mukana aikamoinen porukka. Arttu, joka aiheutti mulle elinikäiset traumat vuonna 2013 chilisuklaan avulla. Johanna, jonka ego on suurempi ku kaikkien meidän muiden egot yhteensä. Samu eli Smau eli Mirpan sirkusteleva isoveli, megalomaanikko ja IB-hörhö. Iida, jonka olemassaolo summaantuu vahvasti avaruuskissojen leikkikaluihin, pitkään kemiaan ja vielä pidempiin hiuksiin. Tuisku, joka on habitukseltaan vitun jäätävä, mutta kuulemma matemaattinen nero. Jennifer, joka uhras puol elämäänsä ja koko omaisuutensa tän prokkiksen takia. Inka, jonka kaikki muistaa kyllä (se lortto joka oli aina rikki jostai kohtaa mut ei enää.) Mane, jota kukaan ei myöskään voi unohtaa. Jasper, joka piti Murolandian kuumuudet- ryhmäkeskustelua elossa sopimattomilla meemeillä. Ella, josta oli hurjasti apua kun meinasin hajota palasiks. Leevi, joka istu nöyrästi joka harkoissa, tarvittiin sitä tai ei. Ja sit Miro, jonka hahmo kiipes vuorelle kylpytakissa johtaakseen lintukulttia. Hyvä, tasapainoinen jengi.

lopettakaa en hyväksy tätä herran vuonna 2016

Näytelmähän siis perustuu tän pääporukan (eli kaikkien nevarien joita ette etukätee todennäkösesti tiie; Arttu, Johanna, Iida, Samu ja Tuisku) roolipeliin, jossa on pitkä, sekava juoni ja paljon väkivaltaa. Ja lintuja. Let's tiivistetään. Erään baarin pitäjä, ei ainakaan herra Adams, vaan Adrien Chevalier, ja sit pari juoppoa ja raivostuttavan salaperäistä sivuhenkilöä päätyy hörhöjen keskelle ja sitä kautta vuorelle lintukultin luokse, josta ne menee Kaliforniaan koska kirja nimeltä Unaussprechlichen Kulten, ja sit selvii et yks juoppo on riivattu ja toinen riivataan, sit tulee lisää hörhöja ja pari täytehahmoa, sit kuvioon tulee Sanato ja kenguru ja menneisyyden puintia joka päättyy lopulta kuolemaan, ja tää kaikki tungettii kahteen tuntiin ja jeesus kristus mikä töimaa.

tässä taidetta ennen harkkojen alkua

Matka ensi-iltaan ei ollu ihan täysin mutkaton. Oikeestaa välillä tuntu et se oli pelkkää mutkaa niinki pitkälle et lopulta pyörin ympyrää kunnes huimas ja sit hajosin. Mut täähän nyt johtu lähinnä siitä, et meitä oli iso porukka ja kaikilla oli omat kiireensä, ja siks harkkoja oli tosi vähän ja vaikee järjestää. Plus et mä oon ihan helvetillinen sählä enkä oikei osaa ottaa kontrollia itestäni ja vielä vähemmän muista. Sit ku tuli vähän muuttujia matkaan ni elämä oli välillä vähä karmivaa. No, joka tapauksessa, ihmiset teki ihan älyttömän hyvää työtä. Kaikki hyvin nyt. Voin taas hetken hengittää.

täs mä oon just vetäny ranteeni auki koska ohjaajan tuskat, ja vertailen mun viiltoja manen kaa

Läppää synty ihan samalla tavalla ku missä vaan, missä taiteilijanuoret hengailee porukalla. En tosiaankaan muista kaikkia juttuja, mut oon kirjottanu mun käsikseen seuraavat huomiot ylös;

ROSVO 1: Kädet ylös tai ammutaan!
ROSVO 2: Just nii! Tää on ryöstö!
MORISATO: ...kenet mä tapan?

ADRIEN: Thomas Williams, mitä vittua?!

ALEXANDER: Onko meillä tässä... Vittu!

(Fogey vain hymyilee.)
"Pitiks mun sanoo-"
"Miro, pää kiinni ja mulkoile!"

(Thompson raahaa Alicen pois lavalta.) 
"Tuisku, et tallo sen nahkaa!"

(Salamurhaaja tekee itsemurhan.) 
"Miro, nyt otat sen veitsen ja tapat ittes, ei voi olla noi hankalaa!" ja heti seuraavassa läpimenossa "...no, tapatko ittes vai et?"

(Sanato suuttuu ja vetää jonkun keppinsä esille.) 
"Oispa keppiä", terveisin Iida.

Lisäks esityksistä täytyy muistaa verikapselit, se kun Samun keppi hajos Johannaan, VITUN MIRO JA MANE JOTKA PÄÄTTI HOMOSTELLA ja se pimeys, koska paras improvisaatio ikinä ku kaikki valot on pois toiminnasta;
"Thompson, miks täällä on näin pimeetä?"
"On yö."

"eipä sinuun paljon taiteellisuutta mahdu (etenkin kun olet jatkuvasti umpitunnelissa.)"

Nyt on sitte tullu aika kiittää. Ihan tosi paljon. Ensinnäki siitä että mut on ylipäätään otettu tähän mukaan, en vieläkää ihan ymmärrä sitä et miks, mut kiitoskiitoskiitos, ootte hienoja ihmisiä, anteeks jos oon ollu viimeset puol vuotta (puol elämää) kamala, yritin parhaani mukaan olla olematta. Toiseks kiitos siitä että ootte ollu ihan älyttömän kannustavia toisianne ja mua kohtaan ja suhtautunu tähän erittäin tosissanne, on ilo tehä tälläsessä porukassa teatteria. Kolmanneks kiitos siitä et ootte ihania ihania ihania ihmisiä ja mulle tulee oikeesti ikävä tätä prokkista vaikka tää oliki pahin töimaa ikinä.

Kiitos myös Estradille, koska saatii esiintyä siellä ja jopa pitää yhet harkat ennen esitystä. Tiloja missä on valot ja tarpeeks tilaa on aina vähän vaikee löytää, onneks on Estradi ja Estradin erittäin cool ja reilu henkilökunta, etenkin rehtori Ulla, kiitos paljon!

Yks spesiaalikiitos kuuluu myös Ilonalle joka järkkäs ittensä meiän lapsenvahdiks tänään, vaikka matkassa oliki mutkia; oot oikee enkeli, Ilona, ja arvostan suurensuuresti sitä että hommasit itelles vapaan iltapäivän meiän takia. Ilona myös teki juttuja valoilla ja äänillä mun kanssa, enkä ois varmaa pärjänny ilman sitä (vaikka siitä ei juurikaa ollu muuta hyötyä ku henkistä tukea, mut Ilonan tapauksessa se on ehdottoman riittävää.) Ihana Ilona ♥

Joten. Tuota. Karonkka olis sitten parin viikon päästä ja. Nyt pitäis sitte lopettaa tää postaus. Mitenhä mä sen tekisin. En mä oikei tiie. Lol. Onneks oon ollu höpö ja kirjottanu jotai tekstinpätkää aikasemmi tänä vuonna. Lopetetaa siihe ni näyttää fiksulta ja taiteelliselta. Kiitos ja kumarrus rakkaat ihanat ihmiset ♥

Koko syksy kuin unessa

hiljaa, hiljaa

mutta ensilumessa

minä hymyilin

Kiitän luojaani

(jos sellainen on)

että minulla on heidät

Minä tosissani luulin ettei näin enää ikinä olisi

En minä olisi tätä uskonut

mutta heihin minä kyllä uskon

ja minä en voi sanoa kuin

Kiitos.

Tilanteen epätodennäköisyys on hämmästyttävä.

Pinja

tässä näemme manen, joka äityi kovin siirappiseksi eräissä kuvauksissa

siirappisuus tarttui myös johannaan

ohjaajana olin tyytyväinen etenkin näyttelijöiden heittäytymiseen ja reippaaseen asenteeseen

Arttu kurittaa erinäisiä ihmisiä

Yksi yhteen ja yksi kolmen puolesta - vai miten se menee?

Aloitin postauksen Sulon hyveellä suomikielellä koska koko harkkakerta oli aika hyvää suomikieltä. 

"Jesteet!" (Jesse-nesteet)

"Misteet?" (Miro-nesteet?)

"Tääl teen."

Alotin taktisesti rikkomalla Nellan, mikä ei ollu tarkotus mutku sillä murusella on huomenna synttärit ja mä kirjotin sille muutaman rivin ja valitsin pari biisiä niihi riveihin ja se hajos. Sit söin puuroni vikisemättä ja kävin uhkarohkeella reissulla yläkerrassa.

"Rakkaus, raiskaus ja raskaus kuulostaa samalta."

"Mut järjestys on et raiskaus, raskaus ja rakkaus."
"Miten nii?"

"Noku eka tulee raiskaus sit raskaus ja sit pakosti rakkaus."

T. Sulo

Ilona yritti ettiä pallon vaikka piti laulaa Nellalle. Me Ellan kaa pysäytettii Ilona ja Heidi veti perverssejä johtopäätöksiä, joiden mukaan Kianto yrittää lisääntyä Linnakosken kanssa, vaikka oikeesti kyse oli estämisestä ja platonisesta läheisyydestä (Ilona haluis jutella Platonin kanssa mut Platon häkeltyis varmaa liikaa koska Ilona) ja no, sit laulettii Nellalle ja se piti herkän ja koskettavan puheen. Heidin mielestä saksa kuulostaa kalkkunaiselta.

"Olkaa skitsofrenisiä tippalehmiä."

"Tippaleipiä?"
"No vaikka sit skitsofreenisiä tippaleipiä, jotka ammuu."

"Ne luulee et ne on lehmiä!!"

Juotiin kahvia ja juteltiin sivistyneesti dramaturgiasta ja vakavista asioista. Heidi syytti meitä siitä et se kirjotti jokasen paskan jutun jonka joku sattu sanomaan, ylös, ja sit kehtas viel väittää et paperilla ei oo mitää järkevää, vaik siel oli ainaki kolme juttuu mitkä on oikeesti fiksuja ja vakavia. Istuttiin ringissä ja huutonaurettiin koska no kaikki. Miro teki Jessen märäksi. Ilona luuli et bondaaminen on jotenkin seksuaalista. Sulosta tehtiin egyptiläinen joka vainoaa kaikkia unissa. Peilisoluista tuli Bailey's-olut (kuulostaa ällöttävältä.) Heidi kertoi poikansa päivällispöytäkertomuksia.

"Suomen ensimmäinen sana oli emä."
"TIN!"

"Sun villakoirasi nimi oli emä-tin-tin-tin..."

Edistyttiin toisin sanoen huimasti, ja tämä ei ole paskapuhetta (puskapahetta!!!) vaan totisinta totta. Ja nyt minulla on eräs pakollinen meno (mekollinen pano!!!!) ja menen tekemään yo- lukusuunnitelmaa koska vaikka asia syvästi minua kammottaa ja siksi olen huomannut itsessäni välttämisorientaatioon vivahtavia piirteitä, minun täytyy miellyttää ihanaa opettajaani (tämä ei ollu sarkasmia, Maarit for life) ja tehdä suunnitelmia. Kirjoituksiin on muuten 98 päivää.

Pinja