Dominoiva lokki ja runotytön elämän hetkellinen kauneus

Pam, pam, pam, pam. Miehen suussa on tupakka, ja hän katsoo yleisöään vaiti. Takaa ryömii lapsi. Miehen ilmekään ei värähdä, vaikka lapsi tarttuu häntä jalasta. Isä, tässä minä olen, poikasi! Mies ei vilkaisekaan lastaan, vaan katsoo hiukan kaikesta ohi. Pam, pam, pam, pam. Hän avaa suunsa.

Joskus menee monia harkkakertoja niin, että päällimmäinen tunne on äärimmäinen epätoivo, että helvetti, ei vaan päästä eteenpäin, mitään ei tapahdu, mitä tapahtuu? Nyt… Nyt on ollut peräkkäin jo aika monet ihan megalomaanisen hyvät harkat, eikä tää päivä ollu millään lailla poikkeus. Kaikki. Sujuu. Teatteri on oikeesti vissii ainoo asia meikän elämässä atm joka sujuu aika smoothisti, kaikki muu on vaa epämäärästä paskea.

Hän toivoo, että asia olisi nyt kokonaan poissa päiväjärjestyksestä. Jostain kuuluu huutoa, nainen vaimentaa ne omalla äänellään, korottaa ääntään. Huuto toistuu, nainen puhuu lujempaa. Juna saapuu, pilli viheltää. Tulee ilta, hyvää yötä. Täällä saat levätä. Nainen alkaa yskiä. Kuolema puhuu.

Äänimaisemia tehdessä aika tuntu menevän ihan hirvittävän nopeesti. Yhtäkkiä lavalla oli kirjailijoita, lavalla oli kohtauksia, ja jotenki taas ällistyin siitä, miten nopeesti ja helposti mun mielentilasta tuli sataprosenttisen teatteri. Se on se mielentila, missä istutaan silmät selällään kunnioituksesta ja ihailusta ja sit sitä sekunnin verran toivoo, että sais olla osa jotain niin hienoa, kunnes tajuaa että hei… Mähän olen.

Poika istuu tuolillaan ja tuskailee. Meteliä on kaikkialla. Pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta kun ei, mutta kun ei! Läksyjä, läksyjä, Aleksis, läksyjä! Mutta poika ei kuuntele. Hän huutaa äänet hiljaisiksi, hän huutaa niin, että äänet peittyvät. Hiljaisuus. Aleksis, oletko tehnyt läksysi?

Me maalattiin äänillä ja muutamilla lauseilla maailmoja lavalle (maalaa maailmasi, terkuin tikkurila) ja meininki oli kind of Oidipus, kind of Kaarna ja kind of jotain sellasta mitä en oo ikinä nähny. Itketti sisäisesti, vuosin verta, nauratti, hymyilytti, tuntu ihan hullulta, suorastaan järjettömän kiehtovalta, ja taikaa oli taas kaikkialla, niiku yleensä aina parhaimpina hetkinä on.

Kadun vilinässä on joskus hankalaa keskittyä. Naisen silmät katsovat eteerisesti suoraan eteenpäin. Hän puhuu, ääni kuuluu elämän ylitse. Hän puhuu rakkaudesta, totuudesta, valheesta, ja yhtäkkiä kaikki pysähtyy. Nainen tuijottaa yhä eteenpäin, mutta nyt jopa torin lokit ovat hiljentyneet kuuntelemaan.

Paitsi että tää dominoiva lokki aka Elsa ei kyllä hiljentyny kuuntelemaan, vaan huusi kuoleman lailla :D Ja iha vaa just so you know, joka kerta ku kirjotan ”dominoiva”, aattelen vaa ”oreoiva” ja nauran omalle paskahuumorilleni. Nytkin kikatuttaa vähän. Huoh. Selkeesti oli hyvät harkat, harvemmin oon missään näin hilpeellä tuulella, etenkää teatterin jälkee.

Tyttö tanssii lavalla. Aivan valokeilan reunoilla kiertää mies, puhuu voimakkaalla äänellä rakkaudesta, miehistä ja rakkaudesta. Tyttö tanssii, musiikki soi. Jostain kuuluu hiljaista hyräilyä. Mies pitää tauon. Tyttö ei. Musiikki hidastuu.  Viimeinen hyräily on matala ja värisevä, tytön tanssi loppuu ja mies vaikenee.

Don’t get me wrong, teatteri on ihanaa, mut jotenki usein teatterin jälkee tulee ihan selittämätön melankolia. En oo ikinä ymmärtäny miks, ja siihe sisältyy lähes poikkeuksetta päänsärky, totaaliuupumus, kykenemättömyys tehä yhtään mitään ja joku sellanen tunne et kaikki ei nyt toimi elämässä. Vaik ois ollu millaset harkat, hyvät, huonot, upeat, what ever. Mut tänään tosiaan jäi vaan hyvä olo ja tunne siitä et homma toimii ja et maailma on oikeesti kaunis ja täynnä taikoja ja mahdollisuuksia, ja ku kotikadulla puusta lens keltaoranssi vaahteranlehti hiuksiin, oli pakko pysähtyy hetkeks vaan olemaan siinä. Elämään, kerrankin, ja hetken tuntu siltä et elämä ei ookkaan vaan hidasta kuolemista. Terveisin naiivi, hölmö pikku runotyttö.

Metsässä tuulee. Mies seisoo puhumassa luonnolle luonnosta, hän kertoo, millainen on kesä Lapissa. Hän puhuu ihmisistä, tikka hakkaa puuta. Hän puhuu suvaitsemisesta, tuuli ujeltaa ja jossain rapisee. Hän puhuu kukista ja kukkimisesta, mutta kun hän puhuu kuolemasta, kaikki vaikenevat.

Joten kiitos ihan sikana näistä harkoista. Aivan mahtavaa taas kerran. Supermega-awesome. Keskiviikkona mennään metsään, koska Heidi haluaa niin, ja kuulemma on lupa mennä alasti jos sataa vettä. Koska mehän kaikki tiedämme että märkänä kaikki on helpompaa. Eli kirjallisuutta, teatteria ja syksyistä metsää. Ajatus sivelee sieluttomuuttani aivan uskomattomalla tavalla, olenhan Neiti Syksy, Ruskantyttö, Kaarna, Metsänvaeltaja ja ties mitä muuta eeppistä mutta ah niin turhaa. Syksy on ihanaa aikaa. Ah. Ciitos kaikille :*

Minä istun katsomossa. Joskus tällainen heittää minut olemassaoloni syvimpiin syövereihin, paikkoihin itsessäni joita en ole koskaan tunnistanut, paikkoihin joita en ole halunnut katsoa, ja se tuntuu aina kamalalta. Tänään niin ei käynyt, en sukeltanut yhtään mihinkään, olin pinnalla. Tuntui pelottavalta, pelottavan hyvältä, pelottavan kauniilta, pelottavan ihanalta. Ja taas, taas kerran, jokin teatterissa kosketti sitä kohtaa, jossa sieluni joskus on ollut, sitä kohtaa jossa tuntuu hyvältä, kun nauraa sydämensä pohjasta, sitä kohtaa jota on vuosi vuodelta vaikeampi koskettaa. Minä lauloin kotimatkalla tähdille, joita jokainen näistä kirjailijoista on joskus katsellut.

Pinja

Mutta herra Kianto, ymmärsikö kukaan koskaan sitä, kuinka te itse kärsitte?

Markku-kurkku hankausmaalla

Millon ihmeessä mä oon viimeeks nauranu taas näin paljon :D Ai saakeli, ootte mun lempi-ihmisiä, tai masentuneita kotkia tai kiimasia silakoita tai mitä ikinä haluuttekaan olla. Jeesus että oli älyttömät, älyttömän hyvät harkat, ahhh, teatteriiiii ♥

Ensinnäki tänään testissä oli Prisman pakastesushi. Oli worth it. Nam. 

Sit asiaan. Lämppäiltiin tappohippatylisesti eli hyvin hämmentävää banaanihippaa ja hyvin hyvin kuolettavaa rapuhippaa ja sit vielä jotain ihan ihme ääntelyliikehdintähippaa. Tän jälkeen vakavoiduttiin öö mitä puoleks tunniks? Ekana käveltiin tilassa !!!!! Yllättävä, uusi asia, eikö totta? Ja samalla siinä sitte puhuttiin ulkoa opettelemiamme tekstejä näiltä meiän kirjailijoilta, eri rytmissä ja niin että puhe ja liike oli ristiriidassa keskenään. Haastavaa, hauskaa, hankalaa, hyvää. Uh,

Sitte esiteltiin nää meiä kirjailijat yksitellen. Kaikki teki niiiiin hyvin mä en kykene, joteki kaikkien kirjailijat vaa heräs henkiin lavalla ja oh olen taas kerran todistanut teatterin taikaa. Tätä vakavaa, harkittua ja siistiä tekemistä kesti ehkä vartin. Mitä loppuaika sitte oli? No, ensinnäkin kun Nella meni lavalle, Sulo ilmotti tyynen rauhallisesti että se näyttää ihan "modernilta lesbolta" josta Nella syytti Miroa jolla meni tunteisiin. Raakaa peliä.

"Nyt pidetään hauskaa", terveisin Heidi. Mentiin rinkiin ja keksittiin itellemme uudet nimet. Aivan kertakaikkisen mahtavat nimet. Heidi oli Martti Kurkku, Anni oli Unelmatorttu, Nella oli Meri Kulku, Samuli tais olla UudisUrpo ja Sulo oli Uraani Uhraus tai jotain vastaavaa. Sit piti aina huutaa toisen nimi ja jos ei muistanu tai sano väärin ni piti siirtyä toiseen rinkiin. Loppujen lopuks peli oli;

"MARKKU KURKKU TORTTU KAKKU URAANIOHJUS MIKÄ VESIPOLKU SÄ OLIT MITÄ EI TAAS!!!"

Sitte Heidi vei meiltä näön. Piti keksiä ympäristö. Ehdotuksena oli hautausmaa, jonka Emma tietenkin meni kuulemaan "hankausmaana" ja sai ryhmän miehet ja Miron hajoamaan lattialle pimeydessä. Sulo katosi pimeyteen, koska käytti hyväkseen pigmenttieroaan meihin muihin. Hämärä mies on hän. Tehtiin hautausmaan äänimaailmaa yhdessä ja se oli hetkittäin jopa tosi cool. Seuraava äänimaailma oli yleisön toiveesta kurkkupurkki, ja kun kurkkupurkki avattiin, ilmeisesti ainaki puolet porukasta vaan huus suoraa huutoa niin kovaa ja korkeelta ku pysty, mukaanlukien minä, ja nyt kaikkien äänet on käheenä. Way to go.

Hyvin aikaansaavat slärväilykeskittymisharkat, right amount of everything, näin kuuluukin toimia, rakastanrakastanrakastan, näen valoa valoa valoa, ja vaikka mun koulumenestys alkaa oikeesti olla vähän vaakalaudalla ni ainakaa mun hyvinvointi ei tänään ollu.

Hyviä öitä

Pinja

Eero, Martta, torttu ja hajoileva Mane

Mainitsen Eeron ja Martan vain, koska Emman kulmakarvoilla on nyt nimet. Emma, sinä ihanainen nainen, täytyy sanoa, et ihan mahtavaa et ollaan taas samassa ryhmässä koska true friendship w/observation-deepshit-feelingcrap- hell in the middle of the fucking night (nucking fight) ja scary ass-fuck sekä obvious kakkanappula on asioita jotka, no, en tiie, tekee kai elämästä taas vähän helpompaa? Vaikeempaa? Ainaki hauskempaa? Anyway, mä todellatodella appreciataan sun olemassaoloa, kiitos ♥

Ja siitä pääsemmekin erittäin kömpelösti hyppäämään tämän päivän tapahtumiin. Tehtiin kaunis ennätys pallolämpässä, 90, joka sit lopultakin kusi vaan siihen että kolme ihmistä vaan tuijotti palloa kun se hidastettuna putos maahan henkisen titanic- musiikin soidessa taustalla. Saatto siinä olla viuluorkesterikin, niin suuresta menetyksestä oli kuitenkin kyse. Miro on eeppisyydessään todella uskomaton tapaus (syöksyy kuin... Miro... ja oli lisäksi uskomattoman nätisti meikattu tänään) ja Mane meni rikki mun laskujen mukaan ainakin kuus kertaa harkkojen aikana. Poikaparalle täytynee antaa vähän armoa lukiodiplomiharkoissa, kun se on niin kovin kovilla näköjään :'3

Päästiin jopa asiaan tänään. Sain miestä. Mieheni on kuollut, mutta ainakin sitä on helppo käsitellä. Kuolleet ei mumise vastaan. Mitä? En tiie. Nukuttaa. Kello on kohta puol yks. Filosofian essee? Nah. Tämä on prioriteetti numero yksi terveisin reipas opiskelija. Mieheni on Ilmari Kianto, salanimeltään Salanimi (jos meillä on jotain yhteistä tän kanssa ni mielikuvituksellisuus) ja tämän yön aion viettää mieheni kanssa (not, meen jumalauta nukkumaa en selvii hengissä muuten, tutustun mieheeni huomenna oppitunneilla terveisin reipas opiskelija osa 2.) 

Heidi droppas Runebergin pois kirjailijajoukosta perustein;

"Paskat Runebergista! Torttuna kelpo, kirjailijana kelvoton!" ja muutenkin esitti jälleen mielenkiintoisia lausahduksia kuten;

"Sinä viikonloppuna sitten imette ja vedätte oikein kunnolla", ja kysehän on siis kidutusviikonlopusta joka meille on järjestetty. Hyvin siistiä, hyvin mahtavaa, suuret odotukset... Ja pelkään henkeni puolesta koska en osaa vetää itselleni mitään rajoja joten todennäköisesti helvetti soikoon kuolen kun pakotan itteni juoksemaan vähän vielä kovempaa, mut ei se mitään mulla on ylösnousemuksen voima ja veren maku suussa on hyvin tuttu asia mulle. Odotan siis innolla, ihan mahtavaaaaaaAAAAaaaAaa!

Hmmm.

Hyvekkeitä öitä rakkaat ihanaiset ♥

Pinja

Ps. Ei helvetti eksyin sittenki tutustumaan mun uuteen mieheen omg tää on kunnon mieslortto ja jakaa lapsensa A-, B- ja C-sarjaan (ja näitä lapsia on tyylii kolmen naisen kaa joista kaikkien kaa se ei ees oo ollu naimisissa??) ja mitä ihmettä kuka antaa lapselleen nimeks Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka???

Kivesliirto ja Pinjan-siirto häröilystä pohdintaan

Huomentapäivääiltaayötä. Tää blogiteksti on taas vaan henkistä väkivaltaa Suloa kohtaan terveisin Emma. Toisaalta, Sulo on henkistä väkivaltaa tekstiä kohtaan joten fair game.

Raavin lausetta pois kädestäni viisi minuuttia juoksevan veden alla. Se lähti, jäljelle jäi punoittava iho ja pieni kipu. Päästäni lause ei poistu. Ei tänään. Ehkä ei ikinä.

On selvää, että tää prokkis tuhoaa mut, koska se tuhos mut jo tänään moro moro vaan. Hmm. Voihan elämän kevät, mutta olipa kerrassaan hienot harkat. Heidi itki jo tässä vaiheessa vuotta, Sulon läpän taso oli jo nyt aivan suoraan helvetistä ja yhden harkkakerran aikana syntyi enemmän typerää läppää kuin pitkiin aikoihin.

Käsi punoittaa edelleen, päässä hakkaa sama rytmi. Miten voi olla että yksi lause jää kiertämään koko kehossa jättämättä rauhaan? Ottaisin mieluummin vaikka sen typerän Pullava- mainoksen. Mitä vain mutta ei hakkaavaa tietoisuutta voimakkaana, monotonisena kuorona. Lopeta jo!

Alku-elementit (tässä on nyt kyse "taiteellisesta vapaudesta", ei siitä että mä raiskaisin kielioppisääntöjä), Tacovat Tacojat (tai mikä olikaan, tacoihin ja tacomiseen se kuitenki liitty) ja muut mielenkiintoiset, ihmeelliset bändit kiehtoivat tänään mieliämme ja mielettömyyttämme. Lisäksi huomioikaa; rabies! ja ”koulussa oli tänään pahaa pastaa” terveisin Sulo.

Hymyn voima on voittamaton, voittamaton on hymyn voima. Melkein hymyilytti, hassua kyllä, koska hetki oli niin helvetin Kaarna.

Heidi Parkkinen oli itkemisensä lomassa aivan todella vauhdissa. Hän aiheutti muun muassa viattomille oppilailleen mielikuvan kivesliirto- nimisestä kemiallisesta rekatiosta, josta päästiin kiveslieroon. Kivesteema jatkui, kun armas anttonen #ei kotivalo riuku #eitod, ääääh, ohjaajamme päätyi hihkaisemaan; ”kivesmäääään!” ja aiheutti hyvin tuomitsevan hiljaisuuden. Niin alas emme mekään vajoa.

El pueblo unidos jamas sera vencido. Se oli ensimmäinen lause päässäni, ensimmäinen, jonka toivoin jäävän viimeiseksi. Tai en ehkä ymmärtänyt toivoa, mutta toivoin jälkeenpäin. Miksi ihmeessä tämä on niin piinaavaa? Älä ajattele, älä enää.

Miro on runouden multihuipentuma.

”Vittu! AnteeEeks se vaa menEe silleEEee!!!! Okei jatketaan... Ja sylihinsä mut veti. Veti, veti, veti, veti.”

Kokoa itsesi nyt taas, hei, ihan totta. Kaikki tahtoo elää säkenöivästä voimasta. Rakastakaa, vihatkaa, rakastakaa, vihatkaa!

Pakastakaa, lihotkaa (lihotkaa ei btw oo suomea, Sulo), ja muut mauttomat vitsit. On raakaa pakastaa mut raaempaa on olla pakastamatta terveisin ingman (koska ei olla enää valioryhmä vaan ingmanryhmä), ja ”sit siihe tulee kuva raa’asta jäätelöstä”, mikä ei myöskään ole mikään aktuaalinen juttu, Sulo. Älä ole yhtä hölöm ku miltä näytät :*

Riippuu näkökulmasta.

Kaipaan tapaasi takoa. Tacoa. Tacot on hyviä. Vitsit huonoja. Tykkään tästä ryhmästä koko sydämettömyyteni pohjasta. Kiitoskiitoskiitos. Rakastan teitä vaikka olinkin hyödytön möykky tänään. Taas. Hahaha.

Elänkö minä rakkaudesta vai elääkö rakkaus minusta? Kumpi oli ensin, rakkaus ihmisessä vai ihminen rakkaudessa? Onko elämä kaipuuta vai kaipuu kaipuuta elää? Onko tässä enää edes järkeä? Onko minussa? Haluanko edes tietää? En tiedä haluanko, mutta jostain minulle hymyilee Apollo.

BONUS; Kuntolan filosofian essee

Ihminen on kangas. Ihminen muuttuu paskaksi, kun on tarpeeksi riekaleina. Tähän tietysti voidaan lisätä pohdiskelua siitä, muuttuuko ihmisen ihmisyys todella silloin, kun iso paska aka elämä syö sen. Me keksimme tänään rikkonaisina ihmispaskoina vastauksen yhdeksältä illalla vesisateessa Emman kanssa. Aion nyt leikkiä Jeesusta ja selittää asian vertauskuvan kautta.

Ihminen on kangas. Kun kangas on ehjä, tuuli pystyy tarttumaan siihen ja kuljettamaan sitä pakoon uhkaavasti lähestyvältä paskalta. Mitä enemmän kangas muuttuu riekaleiksi, sitä vähemmän aerodynaaminen se on ja sitä vähemmän siinä on ominaisuutta ”pakeneminen.” Tarpeeksi riekaloitunut kangaspala jää valtavan paskan alle. Se ei vielä riitä poistamaan kankaan kankaisuutta eikä ihmisen ihmisyyttä, mutta jos paska sattuu olemaan ”pH- arvoltaan aivan vitun syövyttävä” kuten asian ammattimaisesti ilmaisin, kankaan/ihmisen viimeisetkin ominaisuuden rippeet syöpyvät ja muuttuvat paskaksi.

Johtopäätös; olen niin riekaleina, että olen vain paskaa.

Loppu.

Pinja

Rakkaus on raakaa, raaempaa on olla rakastamatta.

Kalsareissasi on homssut

Huomaatteko miten erityisen loistavasti tää lähti? Toinen teatteriharkkakerta ja meikä kirjottaa vuorokautta myöhässä blogitekstiä. Hurraa, hyvä Pinja, way to fucking go :)) Se vaan kun meinasin nukahtaa istuma-asentoon ku elämä uuvuttaa mua ja mun piti tehä muutama tehtävä liittyen ulkoisiin attribuutioihin (hmm, myös tää selittely on kind of ulkoista attribuutiota) ja kognitiiviseen dissonanssiin (josta oon kävelevä esimerkki) plus neljäkymmentä sivua filosofiaa ja teatterin lukiodiplomin jonkun asteen ohjaussuunnitelmaa, ni en oikei... Kerenny. Muistanu. Pystyny.

Okei, unohetaas selittely. Asiaan. Suunniteltiin lauantain Sataman Valoja, jossa perinteisesti ollaan oltu hengailemassa ja olemassa enemmän tai vähemmän hyödyllisiä (yks vuos oli mun osalta vaeltelua ja kynttilöiden ihastelua, toisena taisin olla kaks ja puol tuntia kyykyssä maassa ojentelemassa saippuakuplia), ja jossa meiän ois tarkotus nyt pitää lapsille satupiknikkejä. Ideana oikein loistava, etenki ku puol ryhmää on sillee "ewww lapsia..."

Valittiin siis kirjat, ja musta tuntuu että niillä lapsilla ei tuu olemaan läheskää yhtä hauskaa ku meillä eilen, koska Pekko ja Kaarna reunited, eikun siis Mikko Mallikas ja Milla... Ja Huora Nasse löytää tuolin koska ajoittain mulla on edelleen vaikeuksia olla näkemättä Elsaa huorana (tää muuten kuulostaa aivan järkyttävältä jos ei tiedä asioita tuokin kuulostaa järkyttävältä jos ei tiedä asioita) ja Kuka lohduttaisi Nelsiä? -> EI KUKAAN ebiiiiin, koska ollaa enemmän lapsia ku lapset. Piste. Heidin mielestä kalsareissa on homssuja. 

Nukkua. Ei, vaan uneksia. Ei, vaan opiskella. Jos mä oon kuollu tän vuoden loppuun mennessä ni lähettäkää haudalle onnittelukortteja koska oon päässy todella helpolla jos niin käy. Huomenna opettajien lempilapsi kiduttaa mua kirjastossa ruoskan ja filosofian kanssa (koska pyysin ja anelin ja koska olen heikko typerys enkä opi mitään yksin hups) joten mun olis paras tehä vähän taustatyötä ja kattoa onko tossa pahuksen kirjassa yhtäkään asiaa jonka ymmärtäisin. Lauantaina tavataan taas.

Hyveksiä kiveksiä öitä

Pinja