Kivesliirto ja Pinjan-siirto häröilystä pohdintaan

Huomentapäivääiltaayötä. Tää blogiteksti on taas vaan henkistä väkivaltaa Suloa kohtaan terveisin Emma. Toisaalta, Sulo on henkistä väkivaltaa tekstiä kohtaan joten fair game.

Raavin lausetta pois kädestäni viisi minuuttia juoksevan veden alla. Se lähti, jäljelle jäi punoittava iho ja pieni kipu. Päästäni lause ei poistu. Ei tänään. Ehkä ei ikinä.

On selvää, että tää prokkis tuhoaa mut, koska se tuhos mut jo tänään moro moro vaan. Hmm. Voihan elämän kevät, mutta olipa kerrassaan hienot harkat. Heidi itki jo tässä vaiheessa vuotta, Sulon läpän taso oli jo nyt aivan suoraan helvetistä ja yhden harkkakerran aikana syntyi enemmän typerää läppää kuin pitkiin aikoihin.

Käsi punoittaa edelleen, päässä hakkaa sama rytmi. Miten voi olla että yksi lause jää kiertämään koko kehossa jättämättä rauhaan? Ottaisin mieluummin vaikka sen typerän Pullava- mainoksen. Mitä vain mutta ei hakkaavaa tietoisuutta voimakkaana, monotonisena kuorona. Lopeta jo!

Alku-elementit (tässä on nyt kyse "taiteellisesta vapaudesta", ei siitä että mä raiskaisin kielioppisääntöjä), Tacovat Tacojat (tai mikä olikaan, tacoihin ja tacomiseen se kuitenki liitty) ja muut mielenkiintoiset, ihmeelliset bändit kiehtoivat tänään mieliämme ja mielettömyyttämme. Lisäksi huomioikaa; rabies! ja ”koulussa oli tänään pahaa pastaa” terveisin Sulo.

Hymyn voima on voittamaton, voittamaton on hymyn voima. Melkein hymyilytti, hassua kyllä, koska hetki oli niin helvetin Kaarna.

Heidi Parkkinen oli itkemisensä lomassa aivan todella vauhdissa. Hän aiheutti muun muassa viattomille oppilailleen mielikuvan kivesliirto- nimisestä kemiallisesta rekatiosta, josta päästiin kiveslieroon. Kivesteema jatkui, kun armas anttonen #ei kotivalo riuku #eitod, ääääh, ohjaajamme päätyi hihkaisemaan; ”kivesmäääään!” ja aiheutti hyvin tuomitsevan hiljaisuuden. Niin alas emme mekään vajoa.

El pueblo unidos jamas sera vencido. Se oli ensimmäinen lause päässäni, ensimmäinen, jonka toivoin jäävän viimeiseksi. Tai en ehkä ymmärtänyt toivoa, mutta toivoin jälkeenpäin. Miksi ihmeessä tämä on niin piinaavaa? Älä ajattele, älä enää.

Miro on runouden multihuipentuma.

”Vittu! AnteeEeks se vaa menEe silleEEee!!!! Okei jatketaan... Ja sylihinsä mut veti. Veti, veti, veti, veti.”

Kokoa itsesi nyt taas, hei, ihan totta. Kaikki tahtoo elää säkenöivästä voimasta. Rakastakaa, vihatkaa, rakastakaa, vihatkaa!

Pakastakaa, lihotkaa (lihotkaa ei btw oo suomea, Sulo), ja muut mauttomat vitsit. On raakaa pakastaa mut raaempaa on olla pakastamatta terveisin ingman (koska ei olla enää valioryhmä vaan ingmanryhmä), ja ”sit siihe tulee kuva raa’asta jäätelöstä”, mikä ei myöskään ole mikään aktuaalinen juttu, Sulo. Älä ole yhtä hölöm ku miltä näytät :*

Riippuu näkökulmasta.

Kaipaan tapaasi takoa. Tacoa. Tacot on hyviä. Vitsit huonoja. Tykkään tästä ryhmästä koko sydämettömyyteni pohjasta. Kiitoskiitoskiitos. Rakastan teitä vaikka olinkin hyödytön möykky tänään. Taas. Hahaha.

Elänkö minä rakkaudesta vai elääkö rakkaus minusta? Kumpi oli ensin, rakkaus ihmisessä vai ihminen rakkaudessa? Onko elämä kaipuuta vai kaipuu kaipuuta elää? Onko tässä enää edes järkeä? Onko minussa? Haluanko edes tietää? En tiedä haluanko, mutta jostain minulle hymyilee Apollo.

BONUS; Kuntolan filosofian essee

Ihminen on kangas. Ihminen muuttuu paskaksi, kun on tarpeeksi riekaleina. Tähän tietysti voidaan lisätä pohdiskelua siitä, muuttuuko ihmisen ihmisyys todella silloin, kun iso paska aka elämä syö sen. Me keksimme tänään rikkonaisina ihmispaskoina vastauksen yhdeksältä illalla vesisateessa Emman kanssa. Aion nyt leikkiä Jeesusta ja selittää asian vertauskuvan kautta.

Ihminen on kangas. Kun kangas on ehjä, tuuli pystyy tarttumaan siihen ja kuljettamaan sitä pakoon uhkaavasti lähestyvältä paskalta. Mitä enemmän kangas muuttuu riekaleiksi, sitä vähemmän aerodynaaminen se on ja sitä vähemmän siinä on ominaisuutta ”pakeneminen.” Tarpeeksi riekaloitunut kangaspala jää valtavan paskan alle. Se ei vielä riitä poistamaan kankaan kankaisuutta eikä ihmisen ihmisyyttä, mutta jos paska sattuu olemaan ”pH- arvoltaan aivan vitun syövyttävä” kuten asian ammattimaisesti ilmaisin, kankaan/ihmisen viimeisetkin ominaisuuden rippeet syöpyvät ja muuttuvat paskaksi.

Johtopäätös; olen niin riekaleina, että olen vain paskaa.

Loppu.

Pinja

Rakkaus on raakaa, raaempaa on olla rakastamatta.