Näin koeviikon epävirallisesti jo lähdettyä käyntiin voin sanoa vain että olisipa kuolema ja mukillinen teetä. Voin myös suruvalittelujen kera todeta, että kumpaakaan ei tällä mainitulla hetkellä ole saatavilla, mutta kuitenkin minä tätä blogitekstiä tulin kirjoittamaan. Lisäksi täytyy huomauttaa, että jos tekstissä on vivahteita epätoivoon tai masokismiin, se johtuu 30- prosenttisesti tänään reippaasti kusemastani ruotsinkokeesta, 10- prosenttisesti siitä että olen lukenut aivan helvetisti liian vähän vielä edessäoleviin kokeisiin, mutta kuitenkin niin paljon etten ole nukkunut tarpeeksi, ja 60- prosenttisesti elämästä in general.
Asiaan. Tänään aloiteltiin tavalliseen tapaan palloleikillä, jossa "tapahtuu aina kaikki eeppisimmät jutut" ja jossa Miro taas kerran oli avainpelaaja ja Elsa kosti henkilökohtaisista syistä koko ryhmälle jotain joka oli tarkoitettu yhdelle ihmiselle (??? en kuullu koko juttua mut ok) ja jossa kaikki pahimmat syytökset kohdistuu aina Heidiin jos se epäonnistuu.
Palloleikin jälkeen liikuskeltiin tanssillisesti ensin tilassa (koska tilassa liikkumistahan me harjoitetaan hurjan harvoin) ja sitte sillee ryhmäkkeenä että keskellä oli tilaa koreografioida porukalla ja reunoilla seiso yleisö, joka millon tahansa saatto pompata keskelle koreografiaa. Yritys numero 1 oli sekava möykky ja yritys numero 2 astetta toimivampi möykky.
Sit muodostettiin ryhmiä ja tehtiin ryhmäkoreografia, jossa sai tehdä periaatteessa mitä vaan. Mulla, Emmalla ja Mirolla koreografia koostu Miron sirkustaustasta ja mun ja Emman totaalisesta tanssitaidottomuudesta (Emma, sanoit mitä tahansa, se et mä tanssin kaks vuotta showtanssia vuosina kivi ja keppi, ei näy millään lailla mun kömpelössä elehdinnässä jota ei voi ees hyvällä tahdolla kutsua tanssiksi, vähä niiku se et oon joskus samoina vuosina laulanu kaks kertaa yleisön eessä ei tarkota että osaisin laulaa sekuntiakaan nuotilleen jos mun vieressä ei oo joku toinen ihminen joka tietää mitä tekee :D)
Tän jälkeen tehtiin uudet ryhmät ja heitettii sekaa kirjailijat ja kohtaamiset niiden kanssa. Riina ja Olavi Paavolainen kohtas natsi-Saksan ja Neuvostoliiton merkeissä astetta väkivaltaisemmin ku mitä muut on ehkä kohdannu kirjailijoitaan ("Vittu mikä jätkä!"), Miro taas kävi Juhani A-hon kanssa treffeillä ja ilmotti että Papin tytär on paskaa. Jotain rakoilee meidän ja kirjailijoiden välillä, mikä on älyttömän siistiä.
(Okei, täytyy myöntää että mulla ei rakoile Kiannon kanssa. Mä en vieläkään saa tosta miehestä selvää, mutta mä pidän siitä, miten kauniisti se puhuu ihmisistä sen ympärillä aina välillä. Sillä on sama tapa löytää hyviä asioita kaikista ihmisistä ku mulla, se huomaa pieniä asioita ja saa ne viel kuulostamaan paljon suuremmilta. Se kirjottaa päiväkirjaa vähän samaan tapaan ku minä - palaa kommentoimaan myöhemmin omia tekstejään, ei malta jättää rauhaan. Sillä on erittäin nokkelia lauseita joita on nautinto lukea. Joo, se on viallinen ihminen joka tekee virheitä, mut me ollaan kaikki.)
Lopuksi kokeiltiin alkua. Klikkailtiin kyniä, mikä on a) raivostuttavaa ja b) älyttömän siistiä, mikä puolestaan on lähes yhtä eeppinen paradoksi kun mun koko kurja elämä, mut anyways, eka kokeilu missä mä olin mukana, oli hölöm hasus testi joka oli vähän kömpelö ja kusi vahvasti, mut toka yritys hyväksyttiin ilomielin, koska KKK; kuolleiden kirjailijoiden kerho ja terapia-istunnot joissa yritetään saada luovuus kukoistamaan. Tartteisin itekki tollasta terapiaa, oonha mä kuiteki henkisesti kuollu wannabe-kirjoittaja.
Tätä tänään, keskiviikkona jatkoa tälle plus satupiknikin treenausta. Minä menen nyt koeviikkoutumaan ja ulvomaan kehnolle suoritukselleni ruotsihelvetissä aiemmin tänään.
Pinja
Herra Kianto, te häiritsette minua, minä yritän opiskella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti