Vähänkö haikee fiilis, mä en tajuu, et meil oli jo vika esitys. Onneks kesä...LOMA alkaa kohta. Elikkä tervehdys pikku kullanmuruset täällä bloginkin puolella, mukavaa kirjoittaa tänne, ömm, toiseksi viimeistä kertaa virallisissa merkeissä. Tai siis. Että. Kesäloma alkaa tossa huomenna teatterin osalta, jolloin on teatterin kevätjuhla. Johon en pääse. Olen valloittamassa maailmaa. Luokkaretkellä Helsingissä siis. Kuitenkin, torstaina on vielä yks avustajajuttu Estradilla, jonka jälkeen kirjoitan jonkun kauniin kirjoituksen tästä vuodesta ja sitten siitä eteenpäin kerran viikossa (vai mitenköhän mä olin miettiny) kaikenlaista hassunhauskaa teatteriekstraa tänne. Pyydän jo nyt nöyrästi anteeksi sitä yhtä, koska se on niin turha, mutten muutakaan keksinyt.
Nyt on kuitenkin nyt. Meillä oli eilen viimeinen esitys, teatterifestari Pöhinässä, ja sehän oli sitten todella hyvä veto meiltä, oikein jees, mut mulla on ainaki edelleen tosi epätodellinen olo. Eilen esityksen jälkeen puol ryhmää itki siellä ja mä luikin pakoon ettei emootiot kasaantuis mun pään sisälle (mähän en osaa itkeä oikeestaan ollenkaan), ja kerjäsin myötätuntoisia haleja ei-itkeviltä ihmisiltä. Kyseessä oli siis Sulon vika esitys meidän porukassa. Ja Joonaksen vika esitys koko Estradilla. Ehkä. Tä jälkeen mentiin kattomaan viimeinen Senga Sengana, joka ei helpottanut fiiliksiä ollenkaan. Eli paljon kyyneleitä. Ja sit mun osalta sellasta, no, tuijottamista. Taisin alakerran käytävälläki katella peiliin viis minuuttia liikahtamatta mihinkään.
Pöhinä oli vähän niinku benjihyppy viimenen kerta kun oltiin kaikki koossa Estradilla tänä lukuvuonna, ja siks vietin ite siellä melkeinpä koko viikonlopun imemässä itteeni mun kakkoskotia (ja kakkonenhan on aina ykkönen joten KOTI) ja sen ilmapiiriä ja sitä tunnelmaa. Lauantaina aamu yhdestätoista kahdeksaan ja sunnuntaina aamukymmenestä kymmentä yli yheksään. Ja oli tosi hieno viikonloppu, kävin kattomassa kaikkien muiden esitykset lukuunottamatta pienempien sirkuslaisten, Pommiryhmän ja Po3A:n esityksiä, lähinnä aikataulujen takia. Kaks sirkuksen syventävien opintojen päättötyötä ja kaikki muut näytelmät mitä tarjolla oli, tuli tsekattua, ja hauskaa oli.
Sirkuslaisten esityksistä sen verran, että tultiin siihen tulokseen et sirkuslaiset ois huomattavasti parempia varkaita ku teatterilaiset. Esimerkkitilanteet molempien osalta meni meidän mielissä jotenki näin:
Sirkuslaiset tulee smoothisti paikalle pienimmästäkin raosta, käyttelee sorkkarautaa hiljaa ja tarkasti. Sen jälkeen ne menee korukaapeille, ottaa korut ja poistuu hiljaa heittäen voltin avonaisesta ikkunasta.
Teatterilaiset sen sijaan poimii maasta höyhenen. Koska jos me uskotaan että se on sorkkarauta, niin yleisö uskoo että se on sorkkarauta, joten se varmasti toimii. No, vähän ajan päästä rysäytetään joku seinän läpi, kun ei ovet aukene. Sit ollaan TOSI HILJAA, vähän niinku sillon ku muilla on esitykset meneillään *cough* METELIÄ *cough* Ja matkalla korukaapeille pysähdytään koska jääkaapin kutsuva valo hohtaa keittiöstä.
Että näin. Ai joo. Inkan polvi meni jälleen paskaksi. Laskettiin vähä liukumäkeä, ja sanoin sille et varo nilkkoja. No, se varoki nilkkoja. Ja kolautti polvensa, joka sitte turpos tosi epäilyttävästi ja aiheutti Inkalle suurta tuskaa ja kipua joka salattiin esityksen ajaksi koska kyllä Inka hoitaa. Ja kyllä se hoitikin. Hyvin se käveli. Hyvää duunii. Miten meni noin niinku omasta mielestä...
Otsikosta sen verran että kun tuijottelin itteäni peilistä siinä Kaarnan ja Senga Senganan välillä, Arttu käveli ohi ja lauloi;
"Kun tänään lähden... vilkutan", ja sit nauroin sille viis sekuntia hysteerisesti ja palasin sit mun tuijotukseen. Se oli tosi hassua. Se ei vaan oo niin hassua kirjotettuna.
Esityksen aikana oli koko ajan mielessä vaan että "OMG sanoin ton replan just vikaa kertaa jos referenssejä ei lasketa" tai etenki "OMG mä en enää ikinä joudu kiskomaan noita saatanan puunpalasia päälleni/päältäni". Vaikka ne puunpalaset onkin ihan kivat. Mutta raskaat ne on, ja hartiat on ollu kroonisesti kipeet ja jumissa koko kevään ajan, vaik mua on hierottu melkein päivittäin. Ehkä ne kesällä sit siitä lähtee parempaan päin. Toivottavasti.
Noh, me nähdään vielä tällä viikolla. Tuun selittämään jotain kaunisteltua tekotaiteellista paskapatetiaa tänne, ja, no, sitten se on siinä silleen tavallaan tai siis että joo okei tota noin mä tästä
Hyvää yötä kaarna, sä oot mun kaikista paras kaveri
Pinja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti