keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Paavin pallit ja Ellan fetissit

Oikein hyvejä huomeneita kaikeille

On kylläkin ilta. No, joka tapauksessa, tänään teatterilla taas perinteisen keskiviikkoisesti erittäin väsynyttä menoa. Ennen teatteria nukuin kolmeen otteeseen säkkituolissa, ja teatterisalin sisäpuolellakin parhaat hetket tais aika monella olla siinä, kun maattiin lattialla ja keinuttiin. 

Käytiin läpi syysjuhlan rakennetta siinä alussa, ja sitte ruvettiin löysäilemään ja rakentamaan paavin palleja kehokirjaimilla lattialle. Ehdotus oli Heidin, enkä ehtinyt missään vaiheessa kyseenalaistaa sanavalintaa. Miksi paavi, ja ennen kaikkea miksi pallit?

Tämän jälkeen käytiin säätämään numeroiden kanssa, eli puhuttiin pelkillä numeroilla ja järjestettiin siitä tilanteita. Eräs mainitsemisen arvoisista hetkistä oli se, kun tehtvänanto oli;
"Toinen haluaa jotain, ja se toinen ei halua antaa sitä", ja Mane sitten meni anelemaan Tinjalta jollain numerolla jotain, johon Tinja vastasi innokkaasti ja vihjailevasti;
"Kakkoseeeen.." jonka seurauksena kuolimme kaikki nauruun.

Saaran sormi meni rikki koska Ellalla on rautatissit (Fe- tissit, olenhan lahjakas kemian opiskelija). Sitte tehtiin jotain jossa sosiaalinen media hyökkäs sellasen ihmisen (tässä tapauksessa minun) kimppuun, joka ei ollut ikinä ollut somessa. Fuckboyt alkoivat ahdistella, harlem shake veti mukaansa ja kieli oli täysin poikkeavaa normaalista. Tuntui muuten kovin kivalta tehdä jonkuntasoista roolia taas :3

Saatiin vietyä ainaki mun mielestä meiän käsikirjotusta tosi paljon pidemmälle, lisäämällä hahmoiksi kukkahattutätejä, Dr. Quugle (googlaa oireesi, hetken kuluttua tavallisen päänsäryn diagnoosi on että jalkasi on katkennut ja että sulla on eturauhassyöpä), äiti ja muutamia muita. Lisäks yleisö saa mahdollisesti osallistua myöskin, kännyköillä, koska aina on niitä jotka on vaan netissä esityksien aikana.

Näihin (tai noihin allaoleviin) kuvin ja tunnelmiin päätän tämänkertaisen selostuksen (joka oli lyhyt, mutta kukaan ei huomaa koska kuvat tuovat täytettä), hejdå!
Pinja


Viiskytkahdeksan. VIISKYTKAHDEKSAN, seittemän kuus kaks neljä!

Kuva on kohdasta, jossa Heidi selosti erittäin innokkaasti ja sekopäisesti kaikkea, ja me istuttiin autistisesti eikä ees tyyliin naurahdettu millekään :D Perus somereaktio johonkin hauskaan, pään sisällä on LOL XDXDXD ja ulkoisesti vaan -_-

Oih diakuvia. Saara sikiönä jota abortoidaan, Mauno sikiön äitinä, Sanni Maunon miehenä ja mä Maunon 13- vuotiaana poikaystävänä, Leevi aborttityökaluina, Tinja lääkärinä ja Miro jillaa jotain tossa en muista enää mitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti