keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Fysiikan lakien rikkomista ja lauma Adolfeja

Iltaa

Ohjaajamme pyynnöstä aion nyt tehdä sivistyneen postauksen tämän päivän harjoituksista. Toivon myös syvästi, että aivojeni sisällä mylläävä yhteiskunnallisia asioita käsittelevä kriisi ja ahdistus ei paista pahasti kirjoituksestani läpi (näin jälkeenpäin täytyy sanoa että oho ehkä se vähän paistaa).

Tänään oli jälleen Tupsua, ja yllättävää kyllä, en keksi tästä mitään muuta sanottavaa. Toisin sanoen meni ihan hyvin, vaikka olikin aika hämmentäviä X-hyppyjä siinä yhdessä kohdassa.
"Tämä perustuu fysiikkaan", terveisin Topias. Millähän fysiikan lailla se selittää, että se pystyy leijailemaan ilmassa, tekemään jaloillaan juttuja ja sitten laskeutumaan smoothisti alas?

Tämän jälkeen Heidi halusi, että piirretään kaikki itsellemme Hitler-viikset (sori nyt mutta kun tätä ei voi sanoa millään muulla tavalla, koska näin se asia on). Viikset antoivat meille oikeuden sanoa aivan mitä tahansa, ja sitä lähdettiin sitten viemään eteenpäin. Tehtiin ristiriitaa liikkeen ja puheen välille, nin että joku hyppelehti keijukaismaisesti yleisön eteen vain sanoakseen, että kaikkien uskontojen edustajat pitäisi tappaa ja heidän lapsistaan raiskata usko pois. Tästä harjoituksesta tehtiin noin miljoona (ainakin kolme) eri variaatiota.

On varmaan sanomattakin selvää (rivien välistä luettuna asenteeni ilmenee aika kivasti) että mä en tykännyt tosta ollenkaan. Oli kohta, jossa minä ja syventävien Nea marssittiin ulos salista, ei vaan jumalauta kyetty enää sanomaan yhtäkään tollasta asiaa, ei vitsillä eikä roolissa eikä mitenkään. Mä en tiie muista, mut mä ajattelen aivan liikaa. Silloinkin kun sitä 'lievennettiin' muuttamalla ne sairaat asiat jotenki vitsikkäiksi, osa oli yhä ihan järkyttävän julmia. Ja tuli vaan aina niistä 'uhreista' sellanen avuton, traaginen ja ahdistava mielikuva.
"Annetaan kädettömille lapsille paljon sellasia leluja, joilla ne ei voi leikkiä!" ETHÄN SÄ VOI TEHDÄ NOIN HERRAJUMALA MITÄ.
"Kuiskataan salaisuuksia kuurojen korviin!" Eka ajatushan tosta oli, et eihän ne siitä kärsi, mut... Ne näkee kun kumarrut kuiskaamaan, ja jos oot sanonu etukäteen ja ne on lukenu huulilta että aiot kertoa salaisuuden... Äääää julmaa väärin vastoin moraalejani.

Eikä kukaan tietenkään tosissaan niitä asioita sanonut. Ei kukaan tarkoittanu niitä, ja me ollaan näyttelijöitä. Mä tiedän että mun pitäis pystyä, mutta mä en silti pystyny, ja sekin on ahdistavaa. Tai siis, kyllähän mä tein mitä käskettiin ja sanoin niitä juttuja, mutta kun se paistaa aina kilometrien päähän jos ei oo täysillä mukana. Ja se on raivostuttavaa, ja olis pitänyt yrittää kovemmin. Mut joku tossa oli syvästi vastoin kaikkea, mitä ajattelen, kaikkea, mitä oon ja... no, kaikkea. En kyenny nauramaan ja heittämään kaikkea läpäks niinku muut pysty, kertonee luonteen riittämättömyydestä tai yliherkkyydestä tässä kohtaa ._. Sanottakoon kuitenkin, että pari viikkoa sitten koulun teatteri-ilmaisussa ahdistuin myöskin, kun jouduin esittämään terroristia ja tehtiin erilaisia kohtauksia Pariisin iskuista. Ehkä en vaan händlää maailmaa ja tää johtuu siitä.

Nyt oon sitten pari tuntia tuijotellut seiniä ja miettinyt, miten pahasti ihmiskunta on oikeesti vinksallaan. Miten paljon pahuutta voi mahtua yhdelle planeetalle. Miten kaikki se pahuus voi olla yhden lajin aikaansaamaa, yhden ainoan lajin, jonka edustajat kääntyy toisiaan vastaan? Mitä pitää tehdä, voiko tehdä mitään? Onko jo ajauduttu siihen tilanteeseen, että evoluutio on muovannut ihmiskunnan aivot sellaisiksi että koskaan ei voi tyytyä mihinkään? Jos näin on, milloin kaikki loppuu? Milloin ihmiskunta tappaa itsensä sukupuuttoon, tai mikä ihmisryhmä jää viimeiseksi maan päällä olevaksi ryhmäksi? Entä jos se ryhmä alkaakin lisääntyä, ja tuhannen vuoden päästä tilanne on sama, koska ihmiset ovat jälleen levinneet ja saaneet uusia ajattelutapoja ympäri maailmaa? Ja tärkeintä kaikista... Miten mä nukun ens yönä ollenkaan?!

Loppukevennykseksi jälleen Heidin lausahduksia;
"Mirossa on jotain Adolfia! Miro on polveutunut Hitlerin kuukautisverivanasta!"
"Munasarjani repeävät hämmästyksestä."
"Siitä blogista tulee käsitys, että oon lapsia hyväksikäyttävä perverssi! Opintokaveritkin kuittailee, että oon taas ollu niiiin pedagoginen!"

Hyvää (?) yötä jokaiselle tasapuolisesti (myös Heidin opintokavereille ja mahdollisesti Helsingin Kaarnan porukalle ja sit kaikille muille randomeille myös, jännittävää että tätä todella lukee muutkin kuin sisäpiirin jengi), anteeksi että tämä postaus karkasi käsistä kriisini takia, kauniita unia ♥
Pinja

Aamen (ja credits menee tänne)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti