maanantai 9. marraskuuta 2015

Nakkeja + lihapiirakoita puistonpenkillä ja miroveelogaa00

Tänään meillä harkoissa oli oikein mukava tunnelma, mutta varsinaisesti mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut. Viikonloppuna on syysjuhla, perjantaina on siis kenraaliharjoitukset LPR-salissa, sieltä todennäköisesti jonkuntasoista selostusta (ja jos Taija olisi kiltti ja kultainen, se kuvais sit lauantaista samanlaisen MyDayn ku vuonna 2013, eli tämän, ihan vaan tätä blogia varten). Lisäks varmaan myös lauantaista ihan tekstillistä selostusta, jos suinkin kykenen, ja noin 69% todennäköisyydella valokuvia.

Tänään tosiaan tehtiin taas kohtauksia sosiaalisen median maailmassa, ja sen seurauksena lavalla nähtiin kuinka Miro sekä Mane halusivat työntää nakkinsa Tinjan lihapiirakkaan, dementoitunut kuurosokea mummo unohti ruokkia lapsenlapsensa ja habbobileet päättyivät peeloiluun.

Tässä postauksessa ei ole siis mitään muuta ideaa kuin seuraava video, joka käsittelee harkkoja ennen tapahtunutta asiaa. Miro, ihana pikku otus ryhmästämme, päätti tehdä toisen vlogivideonsa ja antoi luvan julkaista sen youtubeen. Aattelin nyt sit linkata sen tänne kans, vaikka laatu nyt onki mitä on. Älkää olko liian tuomitsevia Mirolle ku se vasta alottelee tätä vlogailua :3 Se ei kuitenkaa oo enää yhtä helari ja babyface ku tossa 2013 kuvatussa videossa :DD


Näemme keskiviikkona, byes
Pinja

1 kommentti: