lauantai 9. tammikuuta 2016

Joulubonus 3/3 ~ Kevät isolla koolla

Noniin, ensimmäinen tyngähkö kouluviikko on nyt ohi ja Kevät isolla koolla on virallisesti alkanut. En ymmärrä minkä takia päätin tehdä kolme ’joulubonusta’ ja etenkin nimetä ne nimenomaan 'joulu'bonuksiksi kun joulunaika on kuitenkin jo ohi ja kyseisen sanan käyttäminen tässä yhteydessä on äärimmäisen typerän tuntuista. Tässä näkee mun kyvyttömyyden kauaskatseisuuteen, huoooh. Ja kolme oli vähän liikaa koska vaikka haluun kirjottaa juttusia, en oikeesti keksi yhtään mitään sellasta, mikä sit kiinnostais oikeesti muitakin. Tämä postaus olkoon siitä rankka ja äärimmäinen esimerkki.

Eniveis, jospa tässä vaikka kertoisin (ja samalla oman mielenterveytenikin vuoksi listaisin) että mitä tämä minun Kevääni nyt sitten sisältää. Ja voisin myös kertoa siitä keväästä, kun ensimmäistä kertaa tulin burn outin partaalle. Oon btw aina tykänny sanasta burn out, koska sitä se nimenomaan on. Loppuun palamista. Ei se oo haluttomuutta tai kyvyttömyyttä tehdä asioita, vaan nimenomaan sitä paloa, koko ajan kasvavaa ja ruokittavaa tulta joka roihuaa tahdonvoimalla ja sillä, ettei pysähdy miettimään miltä tuntuu. Sitä että varjelee sitä liekkiä heittelemällä lisää polttopuita vaikka ei välttämättä tarviskaan, ja varoo edes ajattelemasta kevätsadetta joka viilentäis ja rauhottais mutta myös sammuttais sen tulen. Sillä mä aattelin tästäkin keväästä selvitä hengissä, pitämällä sen kipinän mikä siellä jo nyt heräilee, elossa ja roihuavana. Kuitenkin, ekaa kertaa tää tilanne tuli vuoden 2014 keväällä eli kasiluokan lopussa. Silloin mun puolentoista kuukauden To Do- lista näytti seuraavalta;

-Street Children- musikaali; käsikirjoittaminen, tekninen toteutus, harkkojen organisointi, ohjaus, yksi päärooleista, koreografian teko, neljän koreografian opettelu ja kaksi laulua
-Vähän niinku benjihyppy kaikkine lisäharkkoineen
-Tanssikilpailu ja kaksi tanssiesitystä
-Koulun kevätjuhlassa laulu ja tanssi
-Myö Nuoret- tapahtuman suunnittelu ja teatteripajan vetäminen
-Tanssi- ja teatteriharkat (ja kaikki niihin liittyvä ylimääräinen)
-Koevyöry joka ei ollut yhtä organisoitu kuin lukiossa, vaan tyyliin joka viikko kolme koetta plus normaali koulunkäynti

2015 oli tekemismäärältään ehkä rankempi, vaikka oikeestaan keskityin tasan kahteen asiaan, Kaarnaan ja kouluun (kouluun enemmin tai vähemmin, kun kuitenki ysiluokan loppu ni tiesin jo et tulen pääsemää lyseoo, saatto jäädä opiskelu vähän vähemmälle). Jutut vei vaan enemmän aikaa, ja viimesetkin vapaat vietiin multa lehdistötilaisuuksilla, kyläjuhlakeikoilla tai kymmenen tunnin harkoilla, joissa sitten ekan tunnin aikana tuli kitattua se kuus kuppia kahvia ja loppupäivän täris kädet ja sydän hakkas. Kuinka olla vitun epäjärkevä ja vastuuton- A thrilling novel by me. (myös saatavilla Kuinka kuluttaa itsensä täysin loppuun uskoen koko ajan, että pystyy kyllä tekemään vielä vähän enemmän- A thrilling sequel sekä Kuinka toistaa tämä vuodesta toiseen kirkkain silmin- Runokokoelma)

Tänä vuonna To Do- lista on toivottavasti chillimpi. En tiie vielä, kun nyt tässä alan sitä ekaa kertaa rakentamaan vähän asiasta hermostuneenakin. Oon lievästi pakkomielteinen ja neuroottinen listojen ja aikataulujen kanssa, ja myönnän sen itekin. Oon alkanu pikkuhiljaa myöntämään itelleni että teen ihan kummallisia juttuja ja ahdistun liian herkästi, mutta en SILTI OSAA MUUTTAA MITÄÄN koska aina kun yritän, tuun lopulta siihen tulokseen että nah kyllä mä nyt oikeesti pystyn ja tämä kaikki sählääminen on kovin tarpeellista. Kun liekki roihuaa tarpeeks kirkkaasti, sitä sokaistuu kokonaan ja kaikki nää ajatukset mitä on jälkeenpäin tosta tekemismäärästä ollu, katoaa näkökentän ulkopuolelle. En osaa ajaa itseäni :D Muttamutta ehkä jätän tämän pohdiskelun siitä miten älytön ihminen oon, ja siirryn siihen listaan.

-Teatteri (kaikkine lisäharkkoineen, esityksineen, reissuineen jne.)
-Koulu (eli ihan basic läksyt ja esseet sun muut, sekä koeviikot)
-Ilmaisutaidon produktiokurssi (eli siis samainen kurssi joka teki viime vuonna Keltaisen Pallon)
-Viikko Ranskassa säätämässä jotain (??? en tiedä mitä ???)
-Omat kauniit tavoitteet joita en taida ruveta listaamaan tähän koska liikaa
-Blockbustersin koekuvaukset or something w/Nels jos se nyt on saanu sen ajan samalle päivälle (sitä varten tein esiintymiskokemukseen keskittyvän CVn ja siitä älysin miten paljon oon yläasteella saanu aikaseks, reaktio oli suorastaan ihaileva ja hämmentynyt, sairasta touhua mutta toisaalta niin taitaa olla kaikki tämä mitä teen ja haalin)


Mä tosissaan toivon että tuossa oli kaikki. Kuoro saattaa kyllä työntyä mukaan, ja isoskoulutus. Jonka seurauksena pitäis rampata seurakunnan jutuissakin, enkä ees kuulu kyseiseen seurakuntaan. Vois kesätöitäkin yrittää metsästää. Tuota noin. Toivon sydämestäni ettei kovin moni tätä eksy lukemaan koska on vähän sellanen fiilis että tää nyt oli turhankin yksityiskohtanen ja mun mielenliikkeisiin keskittyvä, mutta onpahan ainakin täytettä blogissa. Jaajaa. Nyt kuitenkin painun nukkumaan.

Hyveitä öitä
Pinja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti